Miksi

Nainen

uskottomuuteen ei osata suhtautua oikein? Kaikki näyttävät ajattelevan, että syrjähyppy tai ihastus toiseen on törkeä loukkaus parisuhteen toista osapuolta kohtaan, vaikkei sitä varmaan yhdessäkään tapauksessa niin ole tarkoitettu!

Pistäkää kiikarit silmille ja katsokaa suhdettanne kauas tulevaisuuteen. Eikö pitkä, suora ja tasapaksu parisuhdejana vaikuta vähän tylsältä? Älkää ottako kumppanin seikkailuja haudanvakavasti vaan sanokaa syrjähypystä kuullessanne iloisena vaikkapa "Onpa mukavaa, että sinusta on kiinnostunut joku toinenkin" tai jotain muuta positiivista. Mitä siinä voisi menettää?

24

2398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anarchist

      Ihan samaa mieltä mutta taitaisi vaatia ihan liikaa avaramielisyyttä ja ihmisyyttä että joku sanoisi noin kumppanilleen ja siitä huolimatta välittäisi tästä. Ei taida toimia vielä muutamaan kymmeneen tai sataan vuoteen.

      • Jaana

        että nykyisin tällainen avarakatseisuus on jopa yleistä muttei toki ihan uusissa suhteissa. Kestää aikansa tutkailla itseään kumppanin ohessa ja oman elämänkokemuksen myötä löysätä pipoa.

        Ihan naurattaa, kun muistuu mieleen kuinka suhteemme alkuaikoina kyttäsin sekuntikellon kanssa (suurinpiirtein) miestäni ja yritin saada häntä kontrollini alaiseksi. Olin loukkaantunut, koska mies ei halunnut viettää kanssani jokaista vapaata hetkeään. Tällaisista asioista riitelimme vuosikaupalla ja onneksi hävisin! Onneksi myös mieheni ei kyllästynyt urputukseeni ja vaihtanut maisemaa.

    • Toinen

      Hienoa huomata, että tänne joskus kirjoittaa joku, joka ei suhtaudu asioihin ryppyotsaisesti.
      Tosin kaikki tilanteet ovat erilaisia. Toiset syrjähypyt ovat vakavampia ja toiset "hetken huumaa." Jos jostain vakavammasta on kyse, on siihen tietenkin aihellista suhtautua asiaan kuuluvalla kunnioituksella ja murjottamisella mutta pikku ihastuksiin voi myös minun mielestäni suhtautua huumorilla. Jos osaa.

      • Emily

        vilahti kerran kännipäissään vieraisiin ja tunnusti samantien, kun olisi kärynnyt kuitenkin. Kysyin muistaakseni että tekikö hyvää, eikä asiasta sen koommin märisty puolin eikä toisin. Nyt ollaan erottu (aikoja sitten), tosin muista syistä. Sellainen jatkuva vieraissa hyppiminen tai rinnakkaissuhde olisi jo kovempi juttu, mutta yksi kännisen pano ei nyt pitäisi maailmaa kaataa, sitte on jo muutakin suhteessa vialla.

    • Mies

      onpa mukavaa kun se uusi varmaan majoittaakin sinut mielellään kun tästä kerran tulee tämmöinen äkkilähtö että kamatkin joutuu parvekkeen kautta heittämään :)

      voisihan tuota onnensa kukkuloilla jatkaakin huvittuneena että aika hauska juttu sinällään että sinäkin selluliittipylly vielä jollekin muullekin onnettomalle kelpaat :)

      Olet aivan oikeassa ettei siinä kovin hääviä eukkoa menettäisi jos se huoraamisen lisäksi olisi vielä niin tyhmä että jää kiinni "seikkailustaan"

      • Toinen

        heti yksi ryppyotsainen :(

      • Mies
        Toinen kirjoitti:

        heti yksi ryppyotsainen :(

        Oikeastaan olisin aika tyytyväinen kun pääsisin tyhmästä huorasta eroon. Jos eukko kerran huorata haluaa niin ottakoon maksun, silloinhan se on OK jos taksat ovat kohdillaan, menekkiä piisaa ja rahat tulevat minulle.

      • Nainen
        Mies kirjoitti:

        Miten voit puhua kumppanistasi noin rumasti? Ei taida olla oikein kohdallaan teidän suhde.

      • Mies
        Nainen kirjoitti:

        Miten voit puhua kumppanistasi noin rumasti? Ei taida olla oikein kohdallaan teidän suhde.

        mielikuvitusvaimosta joka on jäänyt kiinni tekosistaan ja jolle makselisin vain potut pottuina. Jos joskus vakikumppaniksi sopivan naisen löydän katson kyllä sellaisen joka ei tuonkaltaista jännitystä elämäänsä etsi, kuten en myöskään minä. Katsos, mielestäni vakavaan parisuhteeseen ei pidä edes ryhtyä jos ei kumpainenkin ole samoilla arvoilla liikenteessä ja noissa mielestäsi harmittomissa pikkupettämisissä se syytön osapuoli kyllä yleensä aina kärsii.

      • sheena

        arvoilla voidaan olla liikenteessä, mutta siitä huolimatta tulee väistämättä kolareita, kolhuja ja pintanaarmuja.

        Yhtä hyvin kun sanotaan, ettei parisuhteeseen pidä ryhtyä jos himoitsee toisia, voi sanoa, ettei parisuhteeseen kannata ryhtyä jos on liian herkkänahkainen ja kykenee näkemään asiat vain omasta pikkunäkövinkkelistään.

    • jepulis

      on kuin veteen piirretty viiva...jos joku sattuu piipahtamaan vaimon riemurasialla. No hätä...

    • voi

      Ei voi muuta kuin itkeä.

    • Nainen2

      kuulla ja nähdä kun 20 vuoden yhdessäolon 3 lapsen jälkeen kumppanisi kertoo sinulle käyneensä säännöllisesti vieraissa ja sinä vain taputtelet käsiäsi ja riemuitset kuinka upeaa on, että kumppanisi kelpaa vielä muillekin, ehkä kehut häntä lapsillesikin ja ehkä järjestätte ihan riemukemut asian tiimoilta, niin kevyesti otettava asia se on. Juuh, ja kaikilla oli niin mukavaa...

      • Nainen

        kuulin erosta, jossa mies oli viettänyt 8 vuotta kaksoiselämää. Hänen "oikea" vaimonsa jätti 15 vuoden suhteensa välittömästi. Itse rupesin pohtimaan asiaa ja tulin siihen tulokseen, että jos asiat olisivat suhteessamme näin ok kuin tällä hetkellä, en olisi yhtään mieheni toista elämää vastaan. Miksi pitäisi?

        Ehkä sinulle ja miehellesi sopii sellainen avoin suhde, jossa saa tehdä mitä vain. Sekin on ok kunhan molemmat ovat yhtä mieltä asiasta.

        Mielestäni suhtaudut kuitenkin varsin kevytmielisesti kaksoiselämän viettämiseen, mihin sinulla on tietysti täysi oikeus, mutta sinua ei ilmeisesti le petetty, joten et tiedä mistä puhut. On eri asia leikitellä asioilla teorian tasolla kuin kokea ne konkreettisesti.

    • xxx

      Avaramielisyyttä ei ole se, että täällä julistetaan omaa ajatusmalliaan ainoaksi oikeaksi, ja julistetaan toisin ajattelevat ryppyotsaisiksi tai ahdasmielisiksi.

      Jokaisella on oikeus luoda parisuhteeseensa haluamansa säännöt. Jos löytyy kumppani, joka on samaa mieltä asioista, niin hyvä. Sittenhän ei ongelmia pitäisi olla. Liian usein vain ihmiset tuntuvat haluavan saada kaiken mahdollisen, pitäisi olla se oma uskollinen puoliso kotona kiltisti odottamassa, kun itse juostaan vieraissa. Tähän sitten yritetään päästä kusettamalla toista, tekemällä kaikenlaisia lupauksia, joita ei ole aikomustakaan pitää.

      Jos haluaa suhteen, jossa voi vapaasti juoksennella vieraissa, täytyisi sitten etsiä kumppani, jolle tämä sopii. Ja olla hänelle rehellinen alusta lähtien. Ei luulisi olevan vaikeaa, kun näitä vieraissa juoksijoita tuntuu riittävän molemmissa sukupuolissa.

      • SAMAA MIELTÄ

        KOTIIN JA JUOSKAA MOLEMMAT VIERAISSA JA VERTAILKAA SITTEN KOKEMUKSIANNE!
        JA MONTAKO ERI SUKUPUOLITAUDIN VARIAATIOTA TULI TAAS HANKITTUA!

      • Katri

        xxx on oikeassa.

      • Nainen

        Tottakai jokaisella on oikeus omiin sääntöihinsä, mutta eikö uskottomuudessa olekin kyse juuri siitä että toinen rikkoo toisen sääntöjä? Ei siis omiaan. Siihen voi suhtautua joko moralisoivasti/syyllistävästi, jolloin suhde menee päin metsää tai sitten ehdottamallani tavalla.

      • Nainen

        Eikä avarakatseisuus tarkoita tietenkään sitä, että toinen tai molemmat jatkuvasti juoksisivat vieraissa. Maailma ei ole mustavalkoinen eikä ole olemassa vain hyviä tai pahoja ihmisiä.

      • xxx
        Nainen kirjoitti:

        Tottakai jokaisella on oikeus omiin sääntöihinsä, mutta eikö uskottomuudessa olekin kyse juuri siitä että toinen rikkoo toisen sääntöjä? Ei siis omiaan. Siihen voi suhtautua joko moralisoivasti/syyllistävästi, jolloin suhde menee päin metsää tai sitten ehdottamallani tavalla.

        Säännöt sovitaan tietenkin yhdessä. Valitettavan moni vain lupailee siinä vaiheessa, kun säännöistä sovitaan kaikenlaista, mitä ei ole aikomustakaan pitää (tai tietää, ettei loppujen lopuksi kykene lupauksiaan pitämään). Pointtini oli siinä, että miksei voi sitten hakea kumppania, jolle avoin suhde sopisi, vaan täytyy ryhtyä kusettamaan toista.

        Pettäjät ovat itsekkäitä ihmisiä, jotka ajattelevat vain omaa napaansa. Kotona pitäisi olla vain hänelle omistautunut kumppani kiltisti odottamassa samalla, kun itse juostaan vieraissa. Lisäksi tälle kotona odottelijalle annetuilla lupauksilla ei ole paskankaan väliä, eikä hänen tunteillaan. Millaista rakkautta se on?

      • Jaana
        xxx kirjoitti:

        Parisuhteessa ei voi sopia mitään sääntöjä, koska kukaan ei tiedä mitä elämässään kohtaan. Se mikä tänään tuntuu mahdottomalta ei enää huomenna - tai 10 vuoden päästä ole mahdotonta. Miksi kaikki muuten aina olettavat, että parisuhteessa on vain kaksi vaihtoehtoa: Joko täysin uskollinen suhde (jota tosin ei ole olemassakaan!) tai "avoin suhde", jossa alvariinsa juostaan vieraissa? Tosiasiassa kaikki suhteet ovat jotain näiden kahden väliltä.

        Ei voi myöskään sanoa, että pettäjät olisivat yhtään sen itsekkäämpiä kuin petetytkään. Miksi muuten petetty vaatisi toiselta täydellistä uskollisuutta paitsi silkasta itsekkyydestä?

      • Ponderosa
        Jaana kirjoitti:

        Olen itsekäs ja haluan pitää upean naiseni vain omanani. En halua muiden kopeloivan neitoani, sillä haluan hänet -kokonaan- omakseni. Onneksi naiseni on myös yhtä "itsekäs".

      • Nainen2
        Jaana kirjoitti:

        Parisuhteessa ei voi sopia mitään sääntöjä, koska kukaan ei tiedä mitä elämässään kohtaan. Se mikä tänään tuntuu mahdottomalta ei enää huomenna - tai 10 vuoden päästä ole mahdotonta. Miksi kaikki muuten aina olettavat, että parisuhteessa on vain kaksi vaihtoehtoa: Joko täysin uskollinen suhde (jota tosin ei ole olemassakaan!) tai "avoin suhde", jossa alvariinsa juostaan vieraissa? Tosiasiassa kaikki suhteet ovat jotain näiden kahden väliltä.

        Ei voi myöskään sanoa, että pettäjät olisivat yhtään sen itsekkäämpiä kuin petetytkään. Miksi muuten petetty vaatisi toiselta täydellistä uskollisuutta paitsi silkasta itsekkyydestä?

        >>Parisuhteessa ei voi sopia mitään sääntöjä, koska kukaan ei tiedä mitä elämässään kohtaan>> JOs näin ajattelee, työelämässä, lastenkasvatuksessa tai ylipäätään yhteiskunnassa ei voisi sopia mistään säännöistä. Olisiko se hyvää ja mukavaa elämää? Anarkiaa kylläkin.
        Parisuhteessakin pitää sopia pelisäännöt, joita voidaan tarpeen tullen matkan varrella tarkistaa. Uskottomuus ei ole toisen puolison asettamien sääntöjen rikkomista vaan yhdessä sovittujen pelisääntöjen rikkomista.
        Ja kyllä hyvin voidaan sanoa, että pettäjät ovat varsin itsekkäitä ja usein raukkamaisia seläntakana touhuajia. Kaikkea vain ei voi saada eikä mistään suhteesta pelkästään kuorrutusta; koko kakku on syötävä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe