Tapasin ikäluokkani, vajaa kolmekymppisen naisen. Olimme kirjoitelleet jo jonkin verran kohtuu pitkiäkin viestejä kaikenlaisesta mitä arkisin kumpikin harrastamme yms. Nainen kertoi harrastavansa aktiivisesti liikuntaa, siis käy tyyliin 6 kertaa viikossa salilla ja kertoi sitten viesteissäänkin että hän syö usein päivälliseksikin töiden jälkeen vain rahkaa ja salaattia. Kun itse suht kovana saliharrastajana edellytän että nainenkin suurinpiirtein huolehtisi itsestään ja ei olisi ulkoisesti ns. kauhean iso niin olin mielessäni ihan varma kaiken viestittelyn ja naisen kertoman perusteella että nainenkin näyttäisi suht kivalta ulkoisesti vaikka hän oli laittanut vartalokseen pyöreähkön. Itselleni ei siis pyöreähkö ole mikään este kunhan se pyöreähkö on kohtuullisissa rajoissa
Pakko sanoa että oli tosi iso pettymys kun tavattiin ja nainen oli oikeasti aivan hirveän lihava vaikka muuten luonteeltaan juuri sellainen mitä oli kertonut ja meillä kulki juttu hyvin. Sana sairaalloisen ylipainoinen oli tämän naisen kohdalla aivan realistinen ilmaisu.
Eniten itseäni jäi tässä mietityttämään se että miten niin paljon liikuntaa harrastava ja terveellistä ruokaa kertomansa mukaan syövä nainen voi oikeasti olla niin ylipainoinen, siis onko mahdollista että hänellä on jokin sellainen sairaus ettei paino tipu vaikka kuinka yrittäisi ?
Ilmeisesti deittipalstoilla on myös siten että naisista ei löydy profiilissaan kenelläkään pyöreähköä raskaampaa ruumiinmuotoa, ilmeisesti ei sitten kehdata sitä niin laittaa. En ole itse vielä paljoa käyttänyt deittipalstaa joten siksi muutamat asiat heti pisti mietityttämään.
Varsin outoa
11
272
Vastaukset
- todennäkösintä.
Se on vaan yksinkertasesti valehdellu tai ainakin liiotellu liikunnan määrän. Jos noin paljon liikkuis, pitäs vastaavasti mättää lihottavia ruokia mielettömät määrät.
Itse kerron aina suoraan pituuden ja painon, ja etten juuri hyötyliikuntaa kummemmin urheile, vaan suurin osa ajasta menee sohvalla ja koneella istuessa. Silti bmi on normaalin alarajoilla, tai hieman sen alla.
Haluan itsekin aina tietää miehen mitat lukuina, ei minään epämääräisinä omina peiliarvioina, koska usein se "sopusuhtainen" tai "normaali" onkin sitten 20 kiloa ylipainoinen. - Don komia
Usein kuvallisssa profiileissakin näkee että nainen on lihava, mutta kertoo olevansa "hoikka" tai "normaali".
Naiset ovat hyviä pettämään, myös itseään. - niksnaks2
Ihan ensimmäiseksi painat nyt mieleesi jatkossa, että mitä enempi nainen selittää liikunnallisuudestaan, salilla käymisistä, jumpista ym ja korostaa terveellisiä ruokailutottumuksiaan.. niin EI siellä yleensä kovin hoikka tapaus ole vastassa sitten treffeillä.
Tämä tulee naisen suusta, jolla nyt sattuu tälläisiä ystäviä olemaan.
He ovat kyllä ihan juuri niin ihania persoonaltaan ja kultaa sydämestä, ei siinä mtn. :)
Silloin kun on suht kuosissa, ei ole tarvetta selitellä syömisiään tai alkuunsa selvittää omia liikkumisiaan toiselle kovin paljoa. Ihan muut jutut on tärkeämpiä tulevan kumppanin kanssa.. ;)
Se on ihan inhimillistä, että vähänkin pyöreämpänä tulee tarve selitellä ja vakuutella kuinka terveellisesti syö.. ja pahimmillaan voi sitten haukkua laihaläskeiksi muut, jotka eivät niin hurjana juokse salilla. Heh.
Ite olen huoletta mikä olen. Liikun silloin kun huvittaa. Syön kohtuudella vähän kaikkea.. Etsin mieluiten puolikasta sohvaperunaa rinnalleni, joka silti voi lähteä vaik keskellä yötä jäälle juoksemaan ongelmitta. - jaa-a kuule
...ehkä se oli JUST sillon alottanu liikkumisen ja alkanu syömään kevyesti ku aloitte juttelemaan. Ylipainohan ei parissa viikossa lähde.
...todennäköisemmin tietysti vaan valehteli kirkkain silmin. - Pikkumyy_y87
Itse olen naisena alkanut liioitella deiteissä painoni hirmuisen yläkanttiin niin ei ainakaan tule pettymyksiä sen suhteen kun en ollutkaan ylipainoinen :DD on jotenkin kivempaa vain tavata miehiä jotka ei ole etsimässä sitä hoikkaa ja normaalipainoista naista. Ovat paljon avoimempia ja rennompia tapauksia :))
- mies34
Se oli sitten "eilen" aloittanut rahkan ja salaatin syömisen ja kuntoilu on kävelyä yleensä tuollaisille naisille. Tapasin kans kerran naisen ja sanoi olevansa sopusuhtainen ja olikin sitten n 95 kg ja 164 cm.
- XX kg
Onhan se mahdollista, että liikkuu ja syö noin. Ehkä hän on juuri aloittanut laihduttaa ja on aiemmin ollut vielä isompi....
Itselläni on hieman ylipainoa ja profiilissani olen ilmoittanut pituuteni, painoni ja olevani ylipainoinen. Kokovartalokuvan olen lähettänyt ennen treffejä. Treffaamani miehet ovat ehdottaneet, että vaihdan ylipainoisen normaaliksi/pyöreäksi. - rumamies
Mut jos mies on vaikka tasan 10 kg ylipainoinen niin naiset ei ikinä vastaa sellaselle miehelle vaikka naisella on itsellä 20 kg ylipainoa.
- Aito mies
Voisiko olla, että syö kyllä koostumukseltaan terveellisesti, mutta kuitenkin ihan liikaa? Eli salaattia ja raejuustoa kyllä, mutta sitä sitten paaaaaljon .) Silloinhan ei paino välttämättä putoa, vaikka liikkuisikin paljon.
Jossain oli just äskettäin tutkimuksesta, että "tylsä" ruokavalio saa myös painon putoamaan eli jos syö vaan raejuustoa ja salaattia, niin sitä ei tee niin paljon mieli että painio ei laskisi. - niin varmaan
Mä tapasin just tollaisen naisen kans. Ei kuulemma syönyt oikein YHTÄÄN MITÄÄN, silti oli ihan hemmetin lihava. Lähdettiin muutaman päivän reissuun ja totuus valkeni. Söi niukasti ravintoloissa ja muutenkin mun nähden. Mutta matkalaukku täynnä evästä. Kahmi sieltä suklaata, keksiä ja munkkeja.
Mutta omasta mielestään ei syönyt juuri mitään - titityy ja kukkuu
Jos joku väittää syövänsä kuin lintu, niin sehän syö koko ajan, kunnes
vetäytyy yöpuulle pimeän tullen.
Tosin monet lihavat ihmiset syö yölläkin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712601
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454710Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493679Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201935Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471