Mitä tehdä

Hei,

Kerronpa teille oman tarinani.
Olen 30 nainen ja olen tuntenut erään miehen yli 2v. Olemme olleet välillä erossa, mutta nyt onni kukoistaa jälleen ja olen tuntenut itseni todella onneliseksi kun olemme saaneet puhuttua asiat selvikki ja olla taas yhdessä.

Mies on luonteeltaan aika piikikäs, mutta silti hänessä jokin mikä minua viehättää ja ehkä siihen on jo tottunutkin ja kun osaa ottaa myös asioita(hänen ns. piikkiään) huumorilla, kuten hän ne omasta mielestään tarkoittaa. Mut asiaan.

Olemme nyt miettineet yhteen muuttamista. Hän on liki koko yhteisem aikamme olut työttömänä ja nyt hän pääsi töihin. Kysyinkin sitten häneltä tässä eräänä päivänä, että no onko palkka sitten sellainen, että kannattaa käydä töissä, kun hänen liiton rahansakin olivat aika hyvät. Tämä oli siis vain ihan kysymys, en tarkoita, etteikö töitä kannattaisi tehdä. Tähän vielä alustuksena se, että hän tietää minun palkkatuloni.

No siihen kysymylseen hän vastasi, että ihan ok..että vähän parempi kuin liiton..noh..sitten aloin kysymään, että no kuinka paljon parempi ja miksi et voi kertoa, että olethan minulle aikaisemminkin kertonut tulosi ja minä sinulle. Hän sanoi minulle, että hän ei viiti sanoa jos sinä vahingossa möläytät sen asian eteenpäin. Noh toi kuulosti aika loukkaavalta mun korviin. Olen tottunut siihen, että parisuhteessa jaetaan kaikki, myös raha-asiat.
Lopulta hän sen minulle kertoi, mutta minua loukkasi syvästi se, että hän ei näköjään luota minuun. Tuli mieleen, että onko tässä jotain hämärää tms.

Ja nyt hän ihmettelee, kun en ole vastannut hänen viesteihin, että mikä mulla on ja mistä olen loukkaantunut? ja miksi en pysty hänen kanssaan pysty puhumaan meidän yhteisestä tulevaisuudesta.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia/ajatuksia. Tämä ei ole provo vaan aivan totisinta totta. Olenko vain niin herkkä kun tuosta otan itseeni tai liian utelias, kun utsin toisen palkkatiedot, olen vain niin äimänä, että en ymmärrä miksi toinen salaa minulta jotain tollaista.
7146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kyllä mun suhteissa ainakin aina molemmilla on omat rahat ja sitten vain yhteiset menot maksetaan puoliksi.

ei se mulle kuulu paljonko toisella on rahaa ja minkälainen palkka.

Äänestä
  • Arggh, huolestuttavaa, taas plussasin lifemockeria :-D

    Aloittajalle: En ole koskaan kysynyt kumppanini palkkaa tai muutakaan hänen raha-asioistaan. Ex-aviopuolisoni palkan tiesin, koska meillä oli yhteinen asuntolaina ja sen takia myös raha-asioista tuli yhteisiä. Kummastelisin kovasti jos joku tulisi minulta kysymään palkkaani silloin, kun ollaan vain seurustelusuhteessa.

    Suutuit tyhjästä joten jos haluat jatkaa suhdettanne niin jätä asia taakse ja ole kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos haluat leikkiä herkkänahkaista prinsessaa niin leiki sitten, mutta muista että kaikki miehet eivät pidä prinsessaleikeistä.

    Äänestä

Juu kyllä, mutta nyt onkin kyse siitä, että hän ei kuulemma luota minuun.

Äänestä
  • "No siihen kysymylseen hän vastasi, että ihan ok..että vähän parempi kuin liiton..noh..sitten aloin kysymään, että no kuinka paljon parempi ja miksi et voi kertoa, että olethan minulle aikaisemminkin kertonut tulosi ja minä sinulle."

    Kuulostat rasittavalle vänkääjälle. Ketä huvittaa vastata johonkin ristikuulusteluun tuollaisesta aiheesta...
    Et ole herkkä vaan typerys. Yhteinen tulevaisuus kannattaa unohtaa. Onnellisia ette tule koskaan olemaan.

    Äänestä

Erehdyin kertomaan mun tyttöystävälle paljonko tienaan. No se kertoi sen ainakin 10 ihmiselle ja kaikki ihmettelivät et miten mä voin tienata niin paljon rahaa. Haukuin mun tyttöystäväni lyttyyn saman tien ja jätin sen. Naisille ei tosiaan kannata kertoo tuollaisia asioita. Tyttöysäväni kaverit piti mua luuserina joka ei pitäis edes saada töitä. Ekan kerran menin töihin 12 vuotiaana ja siitä lähtien olen tehnyt kaikenlaista duunia. nyt oon kohta 40 v ja vaki työ ollut yli 8 vuotta.

Äänestä
  • "Haukuin mun tyttöystäväni lyttyyn saman tien ja jätin sen."

    Ilmeisen vakava suhde oli.

    Äänestä

Kyllä minulle olisi riittänyt tuo vastaus, että vähän enemmän, kun liiton korvaus. Koska hän oli jo kertonut suunnilleen, mitä saa liitolta rahaa.

Se on sitten eri asia, kun muutetaan yhteen ja mietitään minkä hintaista vuokraa tai lainaa on mahdollista maksaa.

Kummankin on sitten kerrottava toiselle rehellisesti se kipuraja, jotta ei tule valittua liian kallista asumismuotoa. Tällä tarkoitan sitä, että kummallakin on varaa maksaa oma osuutensa ja kummallekin jää kohtuullinen määrä henkillökohtaisiin menoihin rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suhde1 kirjoitti:

Hei,

Kerronpa teille oman tarinani.
Olen 30 nainen ja olen tuntenut erään miehen yli 2v. Olemme olleet välillä erossa, mutta nyt onni kukoistaa jälleen ja olen tuntenut itseni todella onneliseksi kun olemme saaneet puhuttua asiat selvikki ja olla taas yhdessä.

Mies on luonteeltaan aika piikikäs, mutta silti hänessä jokin mikä minua viehättää ja ehkä siihen on jo tottunutkin ja kun osaa ottaa myös asioita(hänen ns. piikkiään) huumorilla, kuten hän ne omasta mielestään tarkoittaa. Mut asiaan.

Olemme nyt miettineet yhteen muuttamista. Hän on liki koko yhteisem aikamme olut työttömänä ja nyt hän pääsi töihin. Kysyinkin sitten häneltä tässä eräänä päivänä, että no onko palkka sitten sellainen, että kannattaa käydä töissä, kun hänen liiton rahansakin olivat aika hyvät. Tämä oli siis vain ihan kysymys, en tarkoita, etteikö töitä kannattaisi tehdä. Tähän vielä alustuksena se, että hän tietää minun palkkatuloni.

No siihen kysymylseen hän vastasi, että ihan ok..että vähän parempi kuin liiton..noh..sitten aloin kysymään, että no kuinka paljon parempi ja miksi et voi kertoa, että olethan minulle aikaisemminkin kertonut tulosi ja minä sinulle. Hän sanoi minulle, että hän ei viiti sanoa jos sinä vahingossa möläytät sen asian eteenpäin. Noh toi kuulosti aika loukkaavalta mun korviin. Olen tottunut siihen, että parisuhteessa jaetaan kaikki, myös raha-asiat.
Lopulta hän sen minulle kertoi, mutta minua loukkasi syvästi se, että hän ei näköjään luota minuun. Tuli mieleen, että onko tässä jotain hämärää tms.

Ja nyt hän ihmettelee, kun en ole vastannut hänen viesteihin, että mikä mulla on ja mistä olen loukkaantunut? ja miksi en pysty hänen kanssaan pysty puhumaan meidän yhteisestä tulevaisuudesta.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia/ajatuksia. Tämä ei ole provo vaan aivan totisinta totta. Olenko vain niin herkkä kun tuosta otan itseeni tai liian utelias, kun utsin toisen palkkatiedot, olen vain niin äimänä, että en ymmärrä miksi toinen salaa minulta jotain tollaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu