Nyt kun 1970 asti syöty yhä enemmän hiilareita ja vältetty rasvaa, niin se alkaa näkyä selvästi kansaterveydessä.
Esimerkkinä THL:n lausunto diabeteksen lisääntymisestä.
"Suomessa on tehty merkittävää työtä verenkiertoelinsairauksien vähentämiseksi, mutta ne ovat edelleen yksi suurimpia kansanterveyden ongelmiamme. Verenkiertoelinsairaudet olivat lähes joka toisen kuoleman syy (41 %) vuonna 2007.
Tyypin 2 diabeteksen yleistyminen on kasvava haaste. Keski-ikäisestä väestöstä noin 15 prosentilla on diabetes ja jopa 35 prosentilla on jonkinasteinen sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Kuolleisuuden lisäksi verenkiertoelinsairaudet ja diabetes aiheuttavat paljon työkyvyttömyyttä ja kustannuksia terveydenhuollolle."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.