Minä en oikeasti tiedä onko minulla nyt aihetta vetää tästä herne nenään, auttakaa. Yleensä niin ihana, kiltti ja hellä mieheni on viimeisen 1,5 vuoden aikana muutaman kerran käyttäytynyt väkivaltaisesti minua kohtaan. Kerran erittäin vihaisena (ilman minun syytäni, oikeasti) potkaissut puolihuolimattomasti mahaan ollessani alkuvaiheessa raskaana (potku ei ollut kovin kova eikä minua sattunut), kerran heittänyt ison nojatuolin meitä kohti (mutta tarkoituksella hiukan ohi) kun istuin pienen vauvan kanssa sohvalla, kerran lyönyt nyrkillä selkään muutaman kerran peräkkäin kun hän yritti nukkua ja naputin tietokonetta kai liian äänekkäästi enkä ihan ensimmäisestä ärähdyksestä lopettanut.
Millään kerralla minua ei ole sattunut kuin henkisesti, ja mitään fyysisiä jälkiä ei ole jäänyt. Mutta millään kerralla en ole ärsyttänyt miestä tahallani enkä ole itse käyttäytynyt väkivaltaisesti. Näiden juttujen jälkeen asiasta ei ole puhuttu kuin sen verran, että mies on ilmoittanut kyseisen tilanteen olleen minun omaa vikaani. Paljon myöhemmin asiat on sitten puhuttu ja sovittukin. Nyt puoleen vuoteen ei ole tapahtunut mitään vastaavaa.
Mitä mieltä tästä nyt pitäisi olla? Yritän olla ajattelematta koko asiaa, enkä todellakaan pelkää miestäni, mutta kyllähän tuosta jonkinlainen henkinen "vamma" on jäänyt. Ihan oikeasti en tiedä onko tällainen nyt vakavaa vai pitäisikö vain unohtaa ja jatkaa muuten ihan normaalia ja tyydyttävää elämää.
Millään kerralla minua ei ole sattunut kuin henkisesti, ja mitään fyysisiä jälkiä ei ole jäänyt. Mutta millään kerralla en ole ärsyttänyt miestä tahallani enkä ole itse käyttäytynyt väkivaltaisesti. Näiden juttujen jälkeen asiasta ei ole puhuttu kuin sen verran, että mies on ilmoittanut kyseisen tilanteen olleen minun omaa vikaani. Paljon myöhemmin asiat on sitten puhuttu ja sovittukin. Nyt puoleen vuoteen ei ole tapahtunut mitään vastaavaa.
Mitä mieltä tästä nyt pitäisi olla? Yritän olla ajattelematta koko asiaa, enkä todellakaan pelkää miestäni, mutta kyllähän tuosta jonkinlainen henkinen "vamma" on jäänyt. Ihan oikeasti en tiedä onko tällainen nyt vakavaa vai pitäisikö vain unohtaa ja jatkaa muuten ihan normaalia ja tyydyttävää elämää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei pidä vähätellä tuollaista käytöstä. Se kertoo vihantunteista, joita miehesi ei ole kyennyt käsittelemään vaan on purkanut ne sinuun. Toisen syyllistäminen omista valinnoista on pakenemista vastuusta, joka aikuisen ihmisen pitäisi aina kyetä kantamaan.
Ilmeisesti, ja tämä on nyt vain minun arvailuani, raivonpuuskat ovat syntyneet mustasukkaisuudesta tai riittämättömyydentunteesta, stressistä ja sen sellaisesta. Pikkuhiljaa on kertynyt niin paljon negatiivisuutta, että se sitten purkautui noinkin rajuna käytöksenä läheisimpiä kohtaan.
Se ei valitettavasti ole ihan epätavallista esim. uusille isille. Tunteet saattavat olla hyvinkin ristiriitaiset kun parisuhteeseen syntyy lapsia. Ollaan yhtäkkiä ihan uudenlaisessa elämäntilanteessa, josta ei enää "pääse pois", jossa ei enää olla "ainuita" jne.
Miten niistä ajatuksista syntyvän ahdistuksen tai pelot sitten itsessään kykenee kanavoimaan, onkin se ydinkysymys.
Purkaako sen toiseen ihmiseen fyysisestikin vai kykeneekö kyseenalaistamaan koko kiukustumisen tarpeellisuuden ja vain ilmaisemaan erimielisyytensä verbaalisesti.
Väkivaltaista käytöstä ei koskaan pidä jättää käsittelemättä. Se ei ole tasapainoisen ihmisen käytöstä, vaan kielii ongelmista, jotka pitää nostaa päivänvaloon. Välinpitämättömyys on pidemmänpäälle kohtalokas vaihtoehto.
Teillä menneet on nyt anteeksi annettu eikä niitä tarvitse enää kaivella esiin.
Tarkkaile miehesi ja itsesikin mielialojen syntyä ja purkautumista, hänen suhtautumistaan lapseen ja sinuun, erikseen ja yhdessä, sinun suhtautumistasi häneen ja lapseen jne.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Jos uhkaavia tilanteita alkaa esiintyä uudelleen, istukaa alas ja miettikään mistä se kaikki saa alkunsa. Kartottakaa stressitekijät niin hyvin kuin osaatte ja puhukaa tunteistanne. Avoin ja rakastava ilmapiiri kannustaa käsittelemään asioita, tunteita ja ajatuksia jo paljon ennen kuin ne ehtivät ottaa ylivallan.
Ja jos keskusteluyhteys katkeaa tyystin miehesi perääntyessä syytöksiin ja vastahyökkäyksiin, ota rohkeasti yhteyttä perhepsykologiin tai muuhun ammattiauttajaan.
Perheen puolesta kannattaa tasitella eikä menettää toivoaan.
Noin olen oikeastaan itsekin asian ajatellut. Toivotaan nyt vaan, että jatkossa tällaisia tilanteita ei enää tule. Ehkä tästä sitten selvitään eteenpäin.