ESIMERKKEJÄ EU,n TUOMASTA JÄRJETTÖMYYDESTÄ!

http://www.taloussanomat.fi/autot/2012/11/07/hallitus-haluamme-teille-jareita-rekkoja/201241572/304

Monster rekkoja halutaan Suomen teille kilpailun parantamiseksi, tämä on jälleen niitä järjettömiä esityksiä ja päätöksiä mitä tuo EU,n rosvosakkiin liittyminen aiheuttaa!
Jos rekkoihin mätkäistään 16 tonnia lisää lastia, miten riittävät rekkojen jarrut, ja miten rekat yleensä kestävät noinkin mahtavan kuormanlisäyksen? Ja ne pästöjen vähennykset? kyllä Volvo alkaa 16 tonnin lisäkuormalla pukkaamaan yhä paksumpaa savua vastamäessä!
Takavuosina rekkoja piti levittää jotta saatiin nemmän Eurooppa kuormalavoja mahtumaan rinnakkain lavalle, sitten niitä piti kaventaa 50 mm sekin piti tehdä niin jotta otettiin rekkojen leveydestä 25mm pois molemmin puolin!
Kun Suomen verstaat eivät edes riittäneet moisia muutoksia tekemään määräajassa, keksittiin jotta riittää kun kaventaa rekan lastitilaa sisältä päin sen 50 mm, eli mikähän muuttui noillakin järjettömillä Eu direktiiveillä! EIMIKÄÄN MUU kuin että lastit pienenivät sisätilan pienennyksillä! Nyt niitä kuormia pitäisi jälleen kerran kasvattaa!
Ja sokerina pohjalle, kaikkihan muistamme kuinka EU direktiivi määräsi tuorekurkkujen käyryys prosentin, se piti olla EU,n määräämissä mitoissa, muuten kurkut eivät kelvanneet ihmisravinnoksi! Pitikö tuo tuorekurkkujen kierous prosentti olla sama? kuin EU,n johtavilla palleilla istuvien keski ja eteläeurooppalaisten mafiosojen, sitä tuokaan Eu direktiivi ei kertonut, mutta mistäpäs muustakaan olisi ollut kyse ?
NOTTA! Kun Suomi liittyi EU,hun niin silloin järjettömät menivät aivottomien kliggiin! Ei voi muuta sanoa !

Late Lapista. SSSS Ry!
24294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

mitenkähän mahtaa tiet kestää? kun ei ne kestä nykyistäkään liikennettä näemmä kovin hyvin. vai lasketaanko sitten vastineeksi taas nopeusrajoituksia?

Äänestä
  • Talvenaikana voivat tiet pohjoissuomessa kestääkin, mutta kesäisin menevät sonnalle !
    Ja mikäs perskeles se estää Suomessa laittamasta ulkomaisia rekkojakin verolle? sieltäkin saataisiin valtion pohjattomaan kassaan miljoonia vuodessa puhdasta rahaa !
    Nämä slobot polkevat verovapaina taksoja Suomessa, ja ajavat Suomalaiset kuljetusyritykset konkurssiin !
    Tätäkös sekoomus/demari hallitus ajaa takaa pölöjyyksillään ??


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Ei EU mitään päätä. Siellä ja Suomessa päättävät sinun ja muiden tyhmien suomalaisten valitsemat loispummipoliitikot.

Äänestä
  • EU,ssa päättävät keski ja eteläeurooppalaiset mafiosot, Suomen nilkit ovat Brysselissä pelkkiä jojoja ja joo joo miehiä/naisia!


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

"Jos rekkoihin mätkäistään 16 tonnia lisää lastia, miten riittävät rekkojen jarrut, ja miten rekat yleensä kestävät noinkin mahtavan kuormanlisäyksen? Ja ne pästöjen vähennykset? kyllä Volvo alkaa 16 tonnin lisäkuormalla pukkaamaan yhä paksumpaa savua vastamäessä! "
Kyllä ne rekat kestävät paljonkin isompia kuormia. Päästöthän voivat peräti vähentyä siirryttäessä suurempiin rekkoihin kun rekkoja ei tarvita yhtä paljon. Kyse tässä on taas siitä että hyödyt menevät yrityksille ja tiekustannukset kasvavat ja ne maksamme me. Eli taas kansa maksaa yritysten juhlimisen

Äänestä
  • Miksi ne rekat hajoilevat jo noilla nykyisillä lasteillakin ??


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

EU on lobbarien paratiisi. Kun Brysselin komissioissa puuhailee 23 000 ihmistä ja niiden ympärillä häärää 20 000 lobbaria, ei ole vaikeaa nähdä, kenen etuja direktiivit palvelevat, teollisuuden ja kaupan vaiko ihmisten. Yksi esimerkki EU:n uskomattoman typeristä päätöksistä oli kieltää hehkulamppujen käyttö ja pakottaa ihmiset käyttämään energialamppuja. Saksalaiset ovat tehneet aiheesta videon Bulb Fiction - Glühbirne vs Energiesparlampe.

http://www.youtube.com/watch?v=AYwbp-218Do

Elohopeamäärä yhdessä energialampussa on luokkaa 5 mg. Se höyrystyy lampun palaessa. Lampun rikkoontuessa muualla kuin kierrätyskeskuksessa se levittää elohopean ympäristöönsä. Yhden lampun elohopeamäärä kykenee tekemään 5 kuutiosta vettä juomakelvotonta esim. pohjavettä tai sairastuttamaan kohdalle osuneet ihmiset. Lamput eivät ole niin pitkäikäisiä kuin luvataan ja niitä rikkoontuu päivittäin suuret määrät.

Energialampun valo on valoflimmeriä, se ei pala tasaisesti. Lisäksi valon spektri ei ole jatkuva, kuten luonnonvalossa ja hehkulampun valossa, vaan se muodostuu kolmesta piikistä. Elohopea saaste ei energialampuille riitä, vaan ne luovat ympäristöönsä sähkösaastetta. Energialampun lähellä sähkösaaste on suurempaa kuin monitorin lähellä. Hehkulamput ovat puhtaita verrattuna energialamppuihin.
Markkinoille oli tulossa 16 000 tuntia kestäviä hehkulamppuja, mutta EU kielsi nekin.

Kuin pisteenä pöljyyden päälle EU palkkaa nykyään hehkulamppupoliiseja vahtimaan, etteivät kansalaiset lipsu EU:n kiellosta.

http://www.welt.de/wirtschaft/article108690392/Beamte-sollen-verbotene-Gluehbirnen-aufspueren.html

Virkamiesten tulee jäljittää kiellettyjä hehkulamppuja

Byrokratiahulluutta: hehkulamput luetaan energiankuluttajiksi. Syyskuusta lähtien niiden myynti on kiellettyä. Tarkastajien tulee vahtia tätä kieltoa, vaatii EU komissaari Oettinger.

Berliinissä oleva virasto ilmoitti lisäävänsä 7 uutta virkaa markkinoiden vahtimiseen.

Brandenburg ilmoitti, että he tarvitsevat 10 ihmistä.

Nordrhein-Westfalenissa sanottiin että ei ole vielä erikoistunutta markkinoiden tarkkailuohjelmaa hehkulamppu-kiellolle

Tämä EI ole aprillipilaa eikä Itä-Saksan uutisia vaan EU:n tätä päivää.

Äänestä
  • Yksi esimerkki EU:n päättömistä päätöksistä ovat raja-arvot, koskien sallittua sähkösaasteen EMF määrää. Euroopan voimassaolevat säännökset sallivat 100 000 - 1 000 000-kertaiset sähkösaasteet verrattuna BioIniative tutkimusryhmän suosittamiin raja-arvoihin. Noin suuri ero ei voi syntyä vain pilkunviilauksesta ja pienistä mielipide-eroista vaan ainoastaan, kun kyse on toisaalta lobbarien sanelemista arvoista versus riippumattoman tutkimusryhmän arvoista.

    Sähkösaasteen kanssa EU kaivautuu jatkuvasti yhä syvemmälle suuriin taloudellisiin ja tietysti samalla inhimillisiin vaurioihin kieltäessään biologisiin yms. tutkimuksiin perustuvat tulokset. Totuuden hetki lähestyy tässäkin EU:ta kuten eurokriisissäkin. Valuvika.

    Äänestä

  • Kait kuitenkin E27 kantaisia hehkulämmittimiä saa myydä.
    Sivutuotteena tulee sitten hiukan valoa.

    Äänestä

  • EU hajoaakin omaan mahdottomuuteensa! Kolhoosit eivät ole onnistuneet muuallakaan, eikä ne opnnistu Euroopassakaan!


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Luultavasti virat tulevat pysyviksi ja virkailijoita palkataan lisää senkin jälkeen kun viimeisenkin hehkulampun myyntipäivästä on kulunut 20 vuotta.

Äänestä

Minulla on noihin EUn lobbareihin vähän eri luvut kuin "noniin" postauksessa.

EUn ympärillä Brysselissä on 30 000 lobbaria.
Yhtä EU parlamentin jäsentä kohden on 40 lobbaria.
Lääketeollisuus on yksi vahviten edutettu lobbariryhmä - meidän terveydellä ei ole väliä, farmakonsernien edut ratkaisee.

Äänestä

sieluillamme sydämillä eu:sta ja sen saa..ta..nalli,,sen typeristä tempuista,valheista,petoksista,rosvouksista,käsittämättömistä kuvittelu utopioista kiharaisista vipuvarsi-rautakanki-teorioistaan
ja ennen kaikkea uusista suurenmoisen loistavista ennätyksistä köyhyydessä ja työttömyydessä,jotka takuu uusiutuu joka pvä uuteen ennätykseen.

joutilaita on "virallisesti" min 25milj, hämärää,pimeää ja paperittomia min 10milj.

sanokaas mulle,milloin noille työtä ja normipalkkaa löytyy ja mistä ??? mahtaako eu "pikapuoliin" aloittaa maailman suurimman joutilaisjouko työllistämisen ? koska ?
ko.joukkueet suurenee joka pvä, eikä ikuista huuhaa-nousua ole olemassakaan.

joku mättää,mutta noista ei juurikaan puhuta, ei kuulemma ole kiire.

Äänestä

Epäkäytännölliset ihmiset päättää asioista. Turhan moni asia on menossa päin helvettiä.

Äänestä

Yksi sukupolvi ei riitä että eu:sta tulisi mitään järkevää ja ihmiselle yleensä mitään

Äänestä

tosi on
6.4.2002 17:39
0

Projektin vaiheet:
-Hirveä hämmennys
-Valtava innostus
-Helvetillinen sekaannus
-Järkiintymisvaihe
-Syyllisten etsiminen
-Syyttömien rankaisu
-Niiden palkitseminen,jotka eivät osallistuneet projektiin.
Kokenut kaiken tietää,mutta vaivanen kaiken kokee.

Vielä ei EU,ssa olla syyllisten etsimisvaiheessa!


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

-- onkos olemassa sitä kerrointa ,millä mitataan poltoaineen kulutuksen muutosta
lämpötilan noustessa ja laskiessa , -- siis paljonko suurenpi on kulutus esim. 20 astetta pakkasta , nolla keli ja 20 astetta lämmintä

Äänestä
  • -- missä se taulukko on missä kerrotaan öljynkulutuksen kasvu lämmityksessä ,kun hehkulappu lopetetaan -- ja tilalle tulee lämpöähehkumaton energia lappu ???

    Äänestä

  • kysynpä vaan kirjoitti:

    -- missä se taulukko on missä kerrotaan öljynkulutuksen kasvu lämmityksessä ,kun hehkulappu lopetetaan -- ja tilalle tulee lämpöähehkumaton energia lappu ???

    -- missä se kerroin , joka kuvaa yleensä öljyn, sähkön ja muun polttoaineen kulutuksen muutosta teollisuudessa sekä liikenteessä että yksityistaloudessa , kun lämpötila laskee esim. 20 -- -40 , -- onko yleensä otettu huomioon , että meillä on 200 talvi eli pakkaspäivää vuodessa , mutta välimerellä tuskin yhtään.

    siis niissä EU direktiiveissä

    Äänestä

EU mätkäisi Norjan lohellekin sakkotullit, jotta syötäisiin enemmän Itämeren ja Perämeren lohta, jota ei sen myrkyllisyyden (dioksiinin) vuoksi saisi syödä kuin kerran kuukaudessa lääkäreiden mukaan!
Kalaa kuitenkin lääkäreiden mukaan pitäisi syödä useamman kerran viikossa, sen TERVEELLISYYDEN vuoksi!


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Seuraava lähestyvä järjettömyys on se, että EU määrää, että kaikki vesihuolto on yksityistettävä Euroopassa.
Vesihuoltoa ja vesilaitoksia alkaa sitten hoitamaan jotkut suuret kansainväliset konsernit joiden ainoa tarkotus on tuottaa paljon voittoa osakkeenomistajille.
Kansalaiset ovat täysin konsernin armoilla ja joutuvat maksamaan jatkuvasti nousevia vesijohtovesilaskuja - vesi kun on pakko ja se on pakko ottaa vesilaitokselta - ei ole muita vaihtoehtoja kuin maksaa, maksaa ja maksaa, jotta konserni voi viedä mahdollisimman paljon rahaa maasta veroparatiiseihin.

Nyt olisi vielä mahdollisuus vaikuttaa asian estämiseksi.
Voi allekirjottaa vetoomuksen joka menee suoraan EUhun.
Vain nimikirjotus!
Voi olla, että asiaa ei saada enää peruttua, mutta mitä enemmän nimikirjotuksia sen vahvemmin kansa ilmaisee mielipiteensä ja ehkä moinen laki saadaan sittenkin vielä estettyä!
Tästä allekirjottamaan!
http://www.right2water.eu/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Late Lapista. kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/autot/2012/11/07/hallitus-haluamme-teille-jareita-rekkoja/201241572/304

Monster rekkoja halutaan Suomen teille kilpailun parantamiseksi, tämä on jälleen niitä järjettömiä esityksiä ja päätöksiä mitä tuo EU,n rosvosakkiin liittyminen aiheuttaa!
Jos rekkoihin mätkäistään 16 tonnia lisää lastia, miten riittävät rekkojen jarrut, ja miten rekat yleensä kestävät noinkin mahtavan kuormanlisäyksen? Ja ne pästöjen vähennykset? kyllä Volvo alkaa 16 tonnin lisäkuormalla pukkaamaan yhä paksumpaa savua vastamäessä!
Takavuosina rekkoja piti levittää jotta saatiin nemmän Eurooppa kuormalavoja mahtumaan rinnakkain lavalle, sitten niitä piti kaventaa 50 mm sekin piti tehdä niin jotta otettiin rekkojen leveydestä 25mm pois molemmin puolin!
Kun Suomen verstaat eivät edes riittäneet moisia muutoksia tekemään määräajassa, keksittiin jotta riittää kun kaventaa rekan lastitilaa sisältä päin sen 50 mm, eli mikähän muuttui noillakin järjettömillä Eu direktiiveillä! EIMIKÄÄN MUU kuin että lastit pienenivät sisätilan pienennyksillä! Nyt niitä kuormia pitäisi jälleen kerran kasvattaa!
Ja sokerina pohjalle, kaikkihan muistamme kuinka EU direktiivi määräsi tuorekurkkujen käyryys prosentin, se piti olla EU,n määräämissä mitoissa, muuten kurkut eivät kelvanneet ihmisravinnoksi! Pitikö tuo tuorekurkkujen kierous prosentti olla sama? kuin EU,n johtavilla palleilla istuvien keski ja eteläeurooppalaisten mafiosojen, sitä tuokaan Eu direktiivi ei kertonut, mutta mistäpäs muustakaan olisi ollut kyse ?
NOTTA! Kun Suomi liittyi EU,hun niin silloin järjettömät menivät aivottomien kliggiin! Ei voi muuta sanoa !

Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu