Core protection

Näin oudon unen. Olen sitä mieltä, että mitä tavallisempi ihminen on kyseessä, niin sitä pudompia unia tämä näkee. Uni oli hyvin outo.

Uni alkaa öiseltä lumiselta kadulta, jolla seison kulkukortti kädessäni. Magneettilukossa palaa vihreä valo, ja se vinkaisee, kun lukko napsahtaa auki. Lukkomuoto on minulle uusi. Avaan oven upouuteen kuntosaliin. Järjestelmällinen siisteys iskeytyy tajuntaan, mekaaninen eheys ja vaativuus. Nurkassa on yksi ruukkukasvi. Epäilen sen olevan muovia. Jätän ulkovaatteeni tuulikaapin naulakkoon ja hämmästelen tilan hiljaisuutta. No, ihmiset ovat varmaan nukkumassa neljältä aamuyöllä lauantaiaamuna. Paitsi tietenkin ne, jotka kreisibailaavat.

Ohitan juoksumattorivistön suurta nöyryytä tuntien. Laite voisi olla vaikka avaruusalus, jos minulle ei olisi aiemmin kerrottu, mikä se on. Pukuhuneen kaapistot ovat hyvin yksinkertaiset, jopa askeettiset. Tunnen olevani spartalainen soturi, joka iho öljyttynä valmistautuu jousiammuntakilpailuihin. Tihkun voimaa ja päättäväisyyttä. Vedän varttitrikoot päälle ja astelen saliin.

Sitten tapahtuu jotain outoa: Kolme jamaikalaisittain pössyttelevää heppua lojui savun keskellä ja puhua mutusteli. Kuulin naurunremakkaa. Otin vaaleanpunaiset käsipainot telineestä ja kävelin juoksumaton luo. Astuin hihnalle. Laite lähti ajatuksen voimalla liikkeelle. Pistin raviksi. Tunsin koneen ja kehoni hiljalleen muuttuvat samaksi. Olimme samassa alkutilassa. Katselin peilistä väsymätöntä ja päättäväistä ihmislihakimppua, joka rytmisessä liikkeessään kiilteli peilin pinnalla, kuin veden kalvolla.

Mitä uneni tarkoittaa? MIksi minulla oli vaaleanpunaiset käsipainot?
53101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Huomatkaa, että tämäkään sessio ei sujunut ilman jotain tajuntaa laajentavaa.

(mattonaurua yläilmoista)

Äänestä
  • Systemaattisessa ja fyysisesti vaativassa unessa rytminen unimusiikki ei voi olla mitä tahansa. Harmikseni olin ottanut matolle mukaan keittiöroskia.

    Never trust enyone.

    (naurua)

    http://www.youtube.com/watch?v=lBz8iXdddqY

    Äänestä

Ok, koska tunnustit tajuntaa laajentavat, en analysoi untasi, vaan kerron omani.

Odottelin (näillä keleillä) ulkona kyytiä jonnekin yhteislähtöön ja lähtö viivästyi. Auto johon minun olisi pitänyt nousta oli avo jeeppi. Kävin koeistumassa ja pyysin edes villtiä jaloille, sanoivat ettei ole. Kyllästyin odotteluun ja käväisin viereisessä maattoliikkeessä. Löysin sieltä valtavan lämpimän ja kauniin huivin.Se lämmittäisi edes selkää ja päätä. Kun olin maksamassa, kassa ei tiennyt hintaa, kun vilkaisin ulos, näin seurueeni lähteneen eli jättäneen minut sinne. Mietin, "niinpä tietysti, näin aina"

Olen oikeasti menossa tänään hautajaisiin ja tiedän, että tuo on se mitä odotan tältä päivältä. Koska tiedän vain kappelin sijainnin.

ps. ne vaaleanpunaiset painot ovat pelko. Miten arvotat harrastuksesi tai jonkin osan siitä?

Äänestä
  • Aika typeriä tyyppejä salit täynnä. Mä olen enemmän intellektuelli kuin tuollainen mekaaninen jyystäjä-suorittaja.

    Kokeile Kenzon huiveja.

    (kenzomaista naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Aika typeriä tyyppejä salit täynnä. Mä olen enemmän intellektuelli kuin tuollainen mekaaninen jyystäjä-suorittaja.

    Kokeile Kenzon huiveja.

    (kenzomaista naurua)

    Vaikka mä miten plärään näitä rättejä, niin en löydä hautajaishuivia. Valitan.

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Kiitos, mutta vähän synkkä väreiltään. Unen huivi oli pitkä, lämmin ja siinä oli pirteät maanläheiset värit, kultakirjailut. Se ilahdutti pehmeydellä ja pienillä säteillä. Tunsin oloni turvallisemmaksi sen kanssa.
    (värit olivat terracotta, vihreä, hiekka jne)

    Päivän muistettava henkilö oli muuten oikea päivänsäde ja oman elämänsä tähti.

    Jos tahdot kallista pintaliitohuivia niin
    http://tinyurl.com/d6z8jta

    Tuon voi saada Lontoosta edellisemmin, tai sitten ei.

    Äänestä

  • Kaunista päivää kirjoitti:

    Jos mun kaikki huivit olisi täällä, niin laittaisin kuvaa. Minulla on niitä älytön määrä ja lisää vaan tulee ostettua. Tällä hetkellä mun kaulassa on vihreä-ruskea-punaista-keltaista ja turkoosilla raidoitettu huivi. Mun mielestä väritys on etninen. Viittaa joko intiaaneihin tai esikoihin. Samantyylinen villamekko päälle ja pitkät saappaat jalkaan, niin on kuin Pocahontas :)

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Esikko? No joo :D Tarkoitin kyllä eskimoa.

    Äänestä

Mitäpä noista tavallisista unista, mutta minä näen niitä jotka tapahtuvat oikeasti.

Äänestä
  • kertoisitko tarkemmin? Millaisia asioita?

    Äänestä

  • mielenkiintoista, kirjoitti:

    kertoisitko tarkemmin? Millaisia asioita?

    Niitä jotka tapahtuvat itselleni.
    Uudet paikat ja uudet ihmiset.
    Joskus oudommat tapahtumat.

    Ei niistä mitään hyötyä ole, sillä asioihin ei voi vaikuttaa vaikka tietäisi ennakolta.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    mitäpä sitä asioihin vaikuttamaan, tapahtuu niin kuin tapahtuu.

    Minä odotan, että tapaisin erään unissa näkemäni ihmisen...

    Äänestä

  • no niinpä, kirjoitti:

    mitäpä sitä asioihin vaikuttamaan, tapahtuu niin kuin tapahtuu.

    Minä odotan, että tapaisin erään unissa näkemäni ihmisen...

    Kenet, missä ja miltä näyttää?

    (omat uneni ovat täsmälleen kuten ne sitten aikanaan näen ja ajatukseni ovat unessa täsmälleen samat - siis täydellinen kokemuksen siirto)

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Kenet, missä ja miltä näyttää?

    (omat uneni ovat täsmälleen kuten ne sitten aikanaan näen ja ajatukseni ovat unessa täsmälleen samat - siis täydellinen kokemuksen siirto)

    ei ihan vastaavia tilanteita tule minulle kuitenkaan, en halua olla tilanteessa, jossa huomaan peilistä kuivunutta verta kasvoillani. Mutta sen ihmisen, joka minua auttoi, kyllä tunnistaisin, jos joskus häneen törmään.

    Ehkäpä olet keksinyt jotain selitystä sille, että voit etukäteen nähdä tapahtumia? Teorian?

    Äänestä

  • toivottavasti... kirjoitti:

    Teoria: Nykyhetki ei ole pistemäinen aika-akselilla, vaan se on todennäköisyyskäyrä, jossa nykyhetki on käyrän huipulla. Siis useiden vuosien päässä olevat asiat ovat jo pienellä todennäköisyydellä nykyhetkeä.
    Meillä ei ole myöskään varmuutta siitä että nykyhetkiä on vain yksi.
    On täysin mahdollista että aika-akseli on täynnä toisiaan seuraavia nykyhetken todennäköisyysaaltoja.
    Fysiikka tukee asiaa siten, että on havaittu että kokeissa fotoniin vaikuttaa jo lähtöhetkellä se mihin se lopulta tulee osumaan.

    Ei tämä ole vielä läheskään valmis ja jostain syystä fyysikot välttelevät aikaongelmia (siis minulla on puutetta jo tehdyistä tutkimuksista).

    olla niinkin, että näitä tulevaisuuden tapahtuma-aaltoja voisi tavoittaa muutenkin vai onko uni ainoa keino nähdä tulevia. Aivot ovat unessa kyllä varsin toisenlaisessa tilassa kuin valveilla ollessa.

    Äänestä

  • eikö voisi kirjoitti:

    Suvussa on ollut päivisin näkeviä ja asia on silloin ilmeisesti paremmin hallittavissa.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Suvussa on ollut päivisin näkeviä ja asia on silloin ilmeisesti paremmin hallittavissa.

    tv-dokumenttia aiheesta, prisma tai vastaava. Siinä nainen näki mielessään tulevan kolarin selvästi ja sen takia vaihtoi tavallisesti käyttämänsä auton miehensä käytössä olevaan suurempaan ja turvallisempaan autoon. Kolari tapahtui juuri niin kuin hän oli nähnyt: tietynvärinen pakettiauto ajoi tietyssä risteyksessä suoraan kylkeen. Naiselle ei käynyt mitenkään, mutta jos hän olisi ollut samassa onnettomuudessa omalla autollaan hän ja mukana ollut lapsi olisivat voineet loukkaantua pahasti.

    Mutta. Miten näiden näkemisten logiikka oikein menee, koska jos hän olisi lähtenyt aiemmin omalla autollaan, niin tuo kyseinen pakettiauto ei olisi silloin ollut kaahaamassa siinä risteyksessä. Vai olisiko ollut? Vaikka jokin toinen samanvärinen pakettiauto? Minusta nainen joutui onnettomuuteen juuri sen takia, että vaihtoi auton, siihen kun meni aikaa. Juttu esitettiin kuitenkin tarinana, jossa naisen ja lapsen henki pelastui, kun nainen sai näyn tulevaisuudestaan.

    Äänestä

  • katsoin joskus kirjoitti:

    Se menee niin että se mikä on nähty, tapahtuu juuri niin kuin on nähty.
    Siis vaikka millä keinolla tahansa pyrkisi välttämään tilanteen, niin se tapahtuu juuri niiden välttelykeinojen takia.
    On vain yksi tulevaisuus, eikä siihen voi vaikuttaa millään tavalla.

    liittyykö nämäkin näkemiset vain itseen? Vai olisiko laajempiakin visioita tarjolla?

    Äänestä

  • miten on, kirjoitti:

    liittyykö nämäkin näkemiset vain itseen? Vai olisiko laajempiakin visioita tarjolla?

    Näen vain omiani.
    Tosin 911 uutiset näin muutama vuosi ennakolta.
    Ja naapurin pojan kuoleman.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Näen vain omiani.
    Tosin 911 uutiset näin muutama vuosi ennakolta.
    Ja naapurin pojan kuoleman.

    Ja Liskon tietysti näin ennalta.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Ja Liskon tietysti näin ennalta.

    kuitenkin ajatella, että näitä aika-akselin todennäköisyyskäyriä voisi joillakin toimin väännellä johonkin suuntaan.

    Näkisit vielä jonkun muunkin. Joskus.

    Äänestä

  • eikö voisi kirjoitti:

    kuitenkin ajatella, että näitä aika-akselin todennäköisyyskäyriä voisi joillakin toimin väännellä johonkin suuntaan.

    Näkisit vielä jonkun muunkin. Joskus.

    Ei niitä voi muuttaa mihinkään suuntaan.

    Nykyään muistan huonosti uniani.
    Tiedän nähneeni kaikkea sekalaista, mutta en muista mitään erityistä.
    Ilmeisesti pelkkää tylsyyttä tulossa seuraavat vuodet.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Ei niitä voi muuttaa mihinkään suuntaan.

    Nykyään muistan huonosti uniani.
    Tiedän nähneeni kaikkea sekalaista, mutta en muista mitään erityistä.
    Ilmeisesti pelkkää tylsyyttä tulossa seuraavat vuodet.

    en ihan ole sisäistänyt 'todennäköisyyskäyriäsi'. No, ehkä se esittää sitä, mitä voisimme tietää tulevaisuudesta, sen todennäköisyyttä, eikä itse tapahtumien todennäköisyyttä (mikä tietenkin olisi 1, jos nähdään niin, että kaikki tapahtuu niin kuin tapahtuu, eikä siihen voi vaikuttaa mitenkään). Jos ymmärrät mitä tarkoitan.

    Äänestä

  • sitten varmaan kirjoitti:

    Ymmärrän.
    Mutta tarkoitan todennäköisyyskäyrällä pelkästään hetken todennäköisyyttä, eikä kyseessä ole siis tapahtuman todennäköisyys.
    Siis tämä nykyinen hetki on erittäin todennäköinen, mutta ei täysin varma ja kaikki hetket tästä eteen ja taakse päin ovat vähenevässä määrin todennäköisiä juuri nyt tällä nimenomaisella hetkellä.

    todennäköisyys, että sinut bannataan jatkuvasta linkkien postailusta. Noista hissimusiikeista se vois olla ihan aiheellistakin.....

    ja tiedät varmaan, että tulevaisuuteen vaikuttamisen suhteen on monenlaista mielipuollta olemassa. Minä haluaisin ajatella, että voin vaikuttaa, mutta en ole asiasta ollenkaan varma. Mun pitää vielä pähkäillä tätä asiaa.

    Äänestä

  • mikähän lie kirjoitti:

    Bannauksesta saa runsaasti mainepisteitä.

    *odottaa*

    Äänestä

  • katsoin joskus kirjoitti:

    tv-dokumenttia aiheesta, prisma tai vastaava. Siinä nainen näki mielessään tulevan kolarin selvästi ja sen takia vaihtoi tavallisesti käyttämänsä auton miehensä käytössä olevaan suurempaan ja turvallisempaan autoon. Kolari tapahtui juuri niin kuin hän oli nähnyt: tietynvärinen pakettiauto ajoi tietyssä risteyksessä suoraan kylkeen. Naiselle ei käynyt mitenkään, mutta jos hän olisi ollut samassa onnettomuudessa omalla autollaan hän ja mukana ollut lapsi olisivat voineet loukkaantua pahasti.

    Mutta. Miten näiden näkemisten logiikka oikein menee, koska jos hän olisi lähtenyt aiemmin omalla autollaan, niin tuo kyseinen pakettiauto ei olisi silloin ollut kaahaamassa siinä risteyksessä. Vai olisiko ollut? Vaikka jokin toinen samanvärinen pakettiauto? Minusta nainen joutui onnettomuuteen juuri sen takia, että vaihtoi auton, siihen kun meni aikaa. Juttu esitettiin kuitenkin tarinana, jossa naisen ja lapsen henki pelastui, kun nainen sai näyn tulevaisuudestaan.

    Olen katsonut tuon saman. Ajassa on oikeasti kummallisia ominaisuuksia.

    Äänestä

Äläkä tunne huonoa omaatuntoa siitä, että olet luonut itsellesi mieleiset harrastuspuitteet ja releet. Tunnelma on tärkeä. Me eletään vielä.

Aikansa kutakin ja vaihtelu virkistää. Liikunta on tärkeää ja arvokasta. Kunhan pidät itsesi liikkeessä. Mielellään turvallisella ja mielekkäällä tavalla.

Ne pössäkkäpojat salin laatialla ovat....
Aika selkeä kokonaisuus kuitenkin. Hyvä uni, sitä saa miettiä.

Mä heilautan nyt narua ja käväsen ulkona. Aurinko paistaa.

Äänestä
  • En tunne huonoa omaatuntoa, vaan hämmennystä kaoottisuuden hälvettyä. Eli tunne pitäisi olla selkeä, kirkas. Ei hämmentävä.

    Pidän hiljaisista saleista, musiikista ja itsellisyydestä. Minun on elettävä toisenlaisessa rytmissä saadakseni tilaa. Elintilaa.

    Millaisen lepakon maailma minussa menettikään.

    (naurua kellotapulista)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    En tunne huonoa omaatuntoa, vaan hämmennystä kaoottisuuden hälvettyä. Eli tunne pitäisi olla selkeä, kirkas. Ei hämmentävä.

    Pidän hiljaisista saleista, musiikista ja itsellisyydestä. Minun on elettävä toisenlaisessa rytmissä saadakseni tilaa. Elintilaa.

    Millaisen lepakon maailma minussa menettikään.

    (naurua kellotapulista)

    Oonks mä kehunut tätä beissiä?

    http://www.youtube.com/watch?v=fsYJvbI9F3U

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Et, muistaakseni.

    (reps)

    Vaaleanpunaiset käsipainot.

    Painot kyllä ymmärrän, mutta niiden väri tökkää. Mä olen inhonnut vaaleanpunaista since day one. Mutta jos livautetaan huomio reaalielämään, niin lapsen myötä kaikki on aika vaaleanpunaista. Kiitos tästä lankeaa monikansallisille lelukauppialle ja suprajohtavalle klassismille.

    Mutta on eräs toinenkin syy, joka livahti mieleen. Selasin nimittäin Tikkurilan värikarttaa viime perjantaina ja näin värin, jonka nimetty Barbieksi. Kun olin lukenut tekstin, ja tavannut väriä, niin koin jonkinlaisen katharsiksen. MInä kuolin ja synnyin uudestaan sillä samalla kellonlyömällä.

    Barbie.

    Voi stnan stna.

    Sulla on hyvä beissi.

    (naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Sulla on hyvä beissi.

    (naurua)

    Oikein hieno ilma juosta. Liikennettä ei juuri ollenkaan ja aurinko paistaa ja kimaltaa täydeltä laidalta. Lokin mukaan kymppi meni 47min ja rapsakat. Nousuja ja laskuja sen sata metriä. Pulssi 161 ja PTE huimat 4,7.

    Palautumisaika 22h. Mitähän ihmettä sitä keksis?

    (naurua pienessä hiessä)

    Sulla on hyvä beissi ja hyvät movet.

    (moveilevaa naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Sulla on hyvä beissi ja hyvät movet.

    (moveilevaa naurua)

    Mä alan pikkuhiljaa ymmärtää ihmisiä, jotka elävät peilin ääressä elämänsä. Sitä joutuu toteamaan tilanteen, tekemään sille jotain, hyväksymään lopputuloksen ja asettamaan uuden tavoitteen. Et ole hetkeäkään enää vapaa. Sinä roikut jo.

    (naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Mä alan pikkuhiljaa ymmärtää ihmisiä, jotka elävät peilin ääressä elämänsä. Sitä joutuu toteamaan tilanteen, tekemään sille jotain, hyväksymään lopputuloksen ja asettamaan uuden tavoitteen. Et ole hetkeäkään enää vapaa. Sinä roikut jo.

    (naurua)

    Eli peilielämän loputon kita nielee sinua jo. Miltä se nyt tuntuu?

    Mjaa

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Aika kiva. Tää saa multa pikkupropsit.

    http://www.youtube.com/watch?v=GFlP-USuzPQ

    Maailmassa on kyllä aivan tajuttomasti svästi vammasia biisejä. Hirvee reivi.

    (reps)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Maailmassa on kyllä aivan tajuttomasti svästi vammasia biisejä. Hirvee reivi.

    (reps)

    Tää on aivan duud. Siis mouheva. Tosi hyvä soundi. Böönakin ihan siisti.

    http://www.youtube.com/watch?v=JsPXlXqThfQ

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Vaaleanpunaiset käsipainot.

    Painot kyllä ymmärrän, mutta niiden väri tökkää. Mä olen inhonnut vaaleanpunaista since day one. Mutta jos livautetaan huomio reaalielämään, niin lapsen myötä kaikki on aika vaaleanpunaista. Kiitos tästä lankeaa monikansallisille lelukauppialle ja suprajohtavalle klassismille.

    Mutta on eräs toinenkin syy, joka livahti mieleen. Selasin nimittäin Tikkurilan värikarttaa viime perjantaina ja näin värin, jonka nimetty Barbieksi. Kun olin lukenut tekstin, ja tavannut väriä, niin koin jonkinlaisen katharsiksen. MInä kuolin ja synnyin uudestaan sillä samalla kellonlyömällä.

    Barbie.

    Voi stnan stna.

    (naurua)

    Voisiko se vaalenpunainen olla vain joku erityinen tehosteväri unessa? Sanotaanhan, et ihmiset näkevät mustavalkoista unta, mutta minäkin näen joitakin väreissä.

    Muitan vieläkin omasta unestani vaalenpunaisen - tai mieluummin ehkä voimakkaan pinkin värisen kissan, joka puhui.

    Äänestä

  • "Houston, we have a problem."

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    "Houston, we have a problem."

    On se harmi, että koko Whitneyn tuotanto leimautuu nyt sen pöppöröisen lopun vuoksi. Epämiellyttävä assosiaatio. Ei silläkään näköjään kasvateta lapsia ja sitten ne perhanan mukulat tekevät vielä aikuisenakin omia päätöksiä.

    Eikä se pöppöröinen loppu poista sitä tosiasiaa, että Houston oli erittäin lajakas artisti ja kaunis nainen.

    Tässä hyvä biisi aamuun. Mulla ei ole aavistustakaan sanoista. Taitaa olla portugalia ja se vaan kuulostaa niin kauniilta.

    http://www.youtube.com/watch?v=xaTqiTwaLps

    hengittäkää, mon ami

    Äänestä

  • Huomenta (e) kirjoitti:

    Niin. Maailma on täynnä pöpperöisiä loppuja. Ensin mä ajattelin veistellä jotain Morrisonista, Hendriksistä ja Presleystä, mutta annoin sitten kalikoiden ajautua virtaan koskemattomina.

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Niin. Maailma on täynnä pöpperöisiä loppuja. Ensin mä ajattelin veistellä jotain Morrisonista, Hendriksistä ja Presleystä, mutta annoin sitten kalikoiden ajautua virtaan koskemattomina.

    Oho! Kardinaalimunaus äksässä.

    (kardinaalitetran naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Oho! Kardinaalimunaus äksässä.

    (kardinaalitetran naurua)

    Elvis kuoli yhden tutkimuksen mukaan ummetukseen. Miten kunniallista
    Hänen musiikki ei ole leimautunut päihteisiin. Ja hänen musiikin kohderyhmä on iättömästi kaikki.

    Morrisonin maine on pilviveikko ja kuka fanittaa häntä?
    Tai Joplinia? Elämäntapa kuului musiikista.
    Näyttelijä David Carradinea ei kannata ottaa käsittelyyn tässä yhteydessä...
    Hänen pr- porukalla on ...no comments.

    Tästä tulin sellaiseen tulokseen: että koska Whitneyn musiikin kohderyhmä on kaikki, hänen pr-porukka vois nyt laittaa kampanjan pysyyn.

    ps. seuraappa Rihannan valintoja, näetkö mitään samankaltaisuutta? Miksi naistähti tahtoo parikseen haperon kuumakallen? Mysteeri no 7.

    http://www.youtube.com/watch?v=IeHaYXrFD2Y

    Äänestä

  • Person no: e kirjoitti:

    Hirveen pitkä rimpsu kaiken maailman sälää.

    Pitää pistää piste.

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Hirveen pitkä rimpsu kaiken maailman sälää.

    Pitää pistää piste.

    joo sopii, mä toimitan sulle pisteen.

    Äänestä

Näin todella sairaan unen viime yönä. Olen siis todella normaali? :D

Olen nainen ja näin unta, että olin pukeutunut hyvin lyhyeen hameeseen ja yleisötilaisuudessa, jossa paljon katseiden kohteena. Kun menin vessaan, huomasin, että minulla ei ollutkaan alushousuja ja hame oli noussut liian ylös. Yhtäkkiä huomasin, että minulla ei olekaan naisen sukupuolielimiä, vaan miehen. Tosin, kosketin miehen elintä jalkovälissäni ja se putosi. Kauhistuneena jäin katsomaan maassa makaavaa keskikokoista, tummaa miehen elintä. Yhtäkkiä takanani seisoi joku ulkomaalaisen näköinen, naisellisen näköinen mies, joka sanoi: yllätyitkö? Ja hymyili vinosti. Heräsin.

Minulla ei ole epäilyksiä omasta seksuaalisesta identiteetistä, olen hetero ja vielä hyvin naisellinen nainen. Uneni hämmensi minua voimakkaasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nasdaq kirjoitti:

Näin oudon unen. Olen sitä mieltä, että mitä tavallisempi ihminen on kyseessä, niin sitä pudompia unia tämä näkee. Uni oli hyvin outo.

Uni alkaa öiseltä lumiselta kadulta, jolla seison kulkukortti kädessäni. Magneettilukossa palaa vihreä valo, ja se vinkaisee, kun lukko napsahtaa auki. Lukkomuoto on minulle uusi. Avaan oven upouuteen kuntosaliin. Järjestelmällinen siisteys iskeytyy tajuntaan, mekaaninen eheys ja vaativuus. Nurkassa on yksi ruukkukasvi. Epäilen sen olevan muovia. Jätän ulkovaatteeni tuulikaapin naulakkoon ja hämmästelen tilan hiljaisuutta. No, ihmiset ovat varmaan nukkumassa neljältä aamuyöllä lauantaiaamuna. Paitsi tietenkin ne, jotka kreisibailaavat.

Ohitan juoksumattorivistön suurta nöyryytä tuntien. Laite voisi olla vaikka avaruusalus, jos minulle ei olisi aiemmin kerrottu, mikä se on. Pukuhuneen kaapistot ovat hyvin yksinkertaiset, jopa askeettiset. Tunnen olevani spartalainen soturi, joka iho öljyttynä valmistautuu jousiammuntakilpailuihin. Tihkun voimaa ja päättäväisyyttä. Vedän varttitrikoot päälle ja astelen saliin.

Sitten tapahtuu jotain outoa: Kolme jamaikalaisittain pössyttelevää heppua lojui savun keskellä ja puhua mutusteli. Kuulin naurunremakkaa. Otin vaaleanpunaiset käsipainot telineestä ja kävelin juoksumaton luo. Astuin hihnalle. Laite lähti ajatuksen voimalla liikkeelle. Pistin raviksi. Tunsin koneen ja kehoni hiljalleen muuttuvat samaksi. Olimme samassa alkutilassa. Katselin peilistä väsymätöntä ja päättäväistä ihmislihakimppua, joka rytmisessä liikkeessään kiilteli peilin pinnalla, kuin veden kalvolla.

Mitä uneni tarkoittaa? MIksi minulla oli vaaleanpunaiset käsipainot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu