Jumalan Valtakuntaan pääseminen

Valtakuntaan pääseminen.
Jeesus tähdensi, että tuolloin oli koittanut erikoistilaisuuksien aika.
Hän sanoi edelläkävijästään Johannes Kastajasta:

”Ei ole naisista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja, mutta vähäisempikin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti
on taivasten valtakunta
ollut se päämäärä, jota kohti ihmiset voimakkaasti ponnistelevat [bi·a′ze·tai],
ja ne, jotka voimakkaasti ponnistelevat [bi·a·stai′], tarttuvat siihen.
[Vrt. AT, Zürcher Bibel.] Sillä kaikki, Profeetat ja Laki, ovat profetoineet Johannekseen asti.” (Mt 11:10–13.)

Johanneksen palveluksen päivät,
jotka päättyisivät pian hänen teloitukseensa,
merkitsivät siis erään aikakauden loppua ja toisen alkua.

Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words
(1981, 3. osa, s. 208)
sanoo tässä raamatunkohdassa käytetystä
kreikkalaisesta verbistä bi·a′zo·mai:

”Verbi viittaa voimakkaaseen yritykseen.”

Saksalainen oppinut Heinrich Meyer toteaa Matteuksen 11:12:sta:

”Näin kuvaillaan tuota kiihkeää,
kaikki esteet voittavaa pyrkimystä ja kamppailua kohti lähestyvää messiaanista valtakuntaa – – Kiinnostus valtakuntaan on niin kiihkeää ja tarmokasta
(ei enää tyyntä ja odottavaa). – – [ne joista käytetään sanaa bi·a·stai′] ovat siis uskovia [eivät hyökkääviä vihollisia] voimakkaassa kaipuussaan ja kamppailussaan.”
(Kritisch exegetisches Handbuch über das Evangelium des Matthäus, 1864, s. 272, 273.)
Ne joista käytetään sanaa_- bi·a·stai′ -_ovat siis uskovia
eivät hyökkääviä vihollisia.

Uskovat ponnistelevat kovasti
mutta eivät ole vihollisi jotka hyökkää Valtakuntaa vastaan.

http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200002615?q=valtakuntaan pääseminen&p=par
677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi järjestön kirjanoppineet eväävät meneväisiltä pääsyn Taivasten valtakuntaan, rajaten pääsyn vain järjestön pienelle joukolle? Raamatun mukaan siellä tulevat olemaan mm. Aabraham, Iisak, Jaakob ja kaikki Vanhan liiton profeetat, joista Johannes vielä suurin.

Äänestä
  • **Miksi järjestön kirjanoppineet eväävät meneväisiltä pääsyn Taivasten valtakuntaan, rajaten pääsyn vain järjestön pienelle joukolle? ***

    kyllä Taivasten Valtakunnnan KANSALAISEKSI ei ole pääsy rajattu,
    Rollit taas sekottelee tahallaan. :)

    Taivaassa on henkiolennot hallitsemassa,he jotka on
    Kristuksen kanssa_ uudessa liitossa_ ja hallitsijatovereitaan

    Maan päällä Paratiisi jossa ennen Kristuksen lunnaskuolemaa kuolleet
    Nooa,Abraham jne asuvat saatuaan Ylösnousemuksen.

    Taivasten Valatakunnan alamaisena on Taivaallisen hyvä
    asua Paratiisissa Maan päällä
    joka on puhdistettu kaikesta Pahasta,

    Maan päälle Jumala loi Eden-paratiisin,
    Maan päälle Jumala loi ensimmäiset ihmiset ja ei ole koskaan
    aikonutkaan ihmisillä TAIVASTA kansoittaa,

    Hän kehoitti ihmisparia täyttämään MAAN, ei Taivasta.

    Äänestä

  • täyttäkää MAA kirjoitti:

    **Miksi järjestön kirjanoppineet eväävät meneväisiltä pääsyn Taivasten valtakuntaan, rajaten pääsyn vain järjestön pienelle joukolle? ***

    >> Taivasten Valtakunnnan KANSALAISEKSI ei ole pääsy rajattu,

    Jos hankkimallasi "kansalaisuus" ei oikeutakaan pääsemään kotimaahan, olet joutunut passinväärentäjän uhriksi.

    >> he jotka on Kristuksen kanssa_ uudessa liitossa_ ja hallitsijatovereitaan

    Tässä on raamatunkohtia, joissa mainitaan Uusi liitto.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&search= uu* liit*&rng=0&submit1=Hae&&ctx=0&mod1=FinPR

    Noista raamatunpaikoista voi pikaiseti lukea, että:
    Uusi liitto ei ole samanlainen kuin Siinailla tehty lakiliitto. Jumalan laki tulee olemaan ihmisten sisimmissä, ja nämä ovat hänen kansansa. Nämä tuntevat Jumalan ja Jumala antaa anteeksi heidän syntinsä. (Jer.31:32-34, Hepr.8:8-12)
    Ehtoollinen on Uuden liiton vertauskuva (Luuk.22:19-20, 1.Kor.11:23-26)
    Uusi liitto tarkoittaa sitä, että Vanha liitto on vanhentunut. (Hepr.8:13)
    Jeesus on Uuden liiton välimies. (Hepr.12:24)

    Uuteen liittoon kuulumattomasta voidaan sanoa:
    - Hänellä ei ole lakia sisimmässään?
    - Hän on edelleen lain alla?
    - Hän ei tunne Jumalaa?
    - Hän ei saa anteeksi rikkomuksiaan?
    - Hän ei nauti vertauskuvia?
    - Jeesus ei ole hänelle välimies?

    Kirjeessä heprealaisille luvuissa 8-10 ja 12 käsitellään Uutta liittoa laajasti. Raamattua ja erityisesti noita lukuja kannattaa lukea miettien, miten paljon järjestön todistajan on karsittava lukemastaan itseään koskemattomana. Karsintavaatimus perustuu yksinomaan järjestön tulkintaan. Mitään raamatullista pohjaa sille ei ole. Voitko osoittaa toisin?

    >> Maan päälle Jumala loi ensimmäiset ihmiset ja ei ole koskaan aikonutkaan ihmisillä TAIVASTA kansoittaa, Hän kehoitti ihmisparia täyttämään MAAN, ei Taivasta.

    Eipäs nyt kaadella olkinukkeja. Raamatun mukaan seurakunta on Kartsan morsian, Uusi Jerusalem. Ilmestys kertoo sen tulevaisuudesta seuraavaa:

       Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan;
       sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet,
       eikä merta enää ole.
       Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin
       l a s k e u t u v a n   alas taivaasta Jumalan tyköä,
       valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
       Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan:
         "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä!
          Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa,
          ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
          ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
          eikä kuolemaa ole enää oleva,
          eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva,
          sillä kaikki entinen on mennyt."
       Ja valtaistuimella istuva sanoi:
         "Katso, uudeksi minä teen kaikki".
       Ja hän sanoi:
         "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
       Ja hän sanoi minulle:
         "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu.
          Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
          Joka voittaa, on tämän perivä,
          ja minä olen oleva hänen Jumalansa,
          ja hän on oleva minun poikani.
          Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten
          ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen
          ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain
          osa on oleva siinä järvessä,
          joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

    Kun kaikki on tehty uudeksi. On makuasia, onko muuttunut ja uudeksi tehty enää entinen. Asiaa valaissee se, miten Jeesuksen tullessa kuolleet nousevat ylös katoamattomina ja kaikki vielä maan päällä olevat uskovat   m u u t t u v a t.   Miksi tälle todistetusti kuluvaiselle – ja silloin siis myös ikuisuuden mittakaavassa katoavaiselle – maalle ei voisi käydä samalla tavalla?

       Mutta tämän minä sanon, veljet,
       ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa,
       eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
       Katso, minä sanon teille salaisuuden:
       emme kaikki kuolemaan nuku, mutta   k a i k k i   me muutumme,
       yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa;
       sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
       Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen,
       ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
       Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen
       ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen,
       silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".

    En sulje pois tuota vaihtoehtoa,mutta lihassa ja veressä ei maanpäällisessä paratiisissa olla,eikä heillä ole teollisesti valmistettua vaatetusta,kuten herätkää ja vartiotorni lehdet kuvaavat.Ylösnousemuksen saaneet eivät ole sukupuoliyhteydessä enää saadakseen jälkeläisiä,eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.Täytyy myös muistaa,ettei toivoa voi panna näkyvään,VAAN NÄKYMÄTTÖMÄÄN,jossa on ERI OLEMISEN MUOTO.Room.8:24-25..Sillä toivossa me olemme pelastetut,mutta toivo,jonka näkee täyttyneen,ei ole mikään toivo;KUINKA KUKAAN SITÄ TOIVOO,MINKÄ NÄKEE?MUTTA JOS TOIVOMME,MITÄ EMME NÄE,NIIN ME ODOTAMME SITÄ KÄRSIVÄLLISYYDELLÄ..Emme enää tahdo olla ensimmäinen aadam,vaan toinen,joka on taivaasta.1.Korintt.15:49.Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva,niin meissä on myös OLEVA TAIVAALLISEN KUVA.1.Korintt.15:50-54 puhuvat myös eri olemisen muodosta.Samaa Jeesuskin tarkoitti saddukeuksille,jotka kirjaimelliseen uskoivat Luuk.20:34-38..eli ei kirjaimellista lisääntymistä,eikä Jeesuskaan jälkeläisiä tehnyt kirjaimen mukaan..Uudestisyntyminen koskee kaikkia,jotka tahtovat seurata Jeesusta.Ei pelkästään 144000.tta jotka ovat Esikoisia Israelin heimoista.Joh.3:3-12..ilm.14:1-5..Uudestisyntyminen=yliluonnollinen mielenmuutos.Tarkoittaa samaa kuin se,että ottaa Jeesuksen vastaan Vapahtajana.ilm.3:20..

    Äänestä

  • Rintti- kirjoitti:

    >> Taivasten Valtakunnnan KANSALAISEKSI ei ole pääsy rajattu,

    Jos hankkimallasi "kansalaisuus" ei oikeutakaan pääsemään kotimaahan, olet joutunut passinväärentäjän uhriksi.

    >> he jotka on Kristuksen kanssa_ uudessa liitossa_ ja hallitsijatovereitaan

    Tässä on raamatunkohtia, joissa mainitaan Uusi liitto.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&search= uu* liit*&rng=0&submit1=Hae&&ctx=0&mod1=FinPR

    Noista raamatunpaikoista voi pikaiseti lukea, että:
    Uusi liitto ei ole samanlainen kuin Siinailla tehty lakiliitto. Jumalan laki tulee olemaan ihmisten sisimmissä, ja nämä ovat hänen kansansa. Nämä tuntevat Jumalan ja Jumala antaa anteeksi heidän syntinsä. (Jer.31:32-34, Hepr.8:8-12)
    Ehtoollinen on Uuden liiton vertauskuva (Luuk.22:19-20, 1.Kor.11:23-26)
    Uusi liitto tarkoittaa sitä, että Vanha liitto on vanhentunut. (Hepr.8:13)
    Jeesus on Uuden liiton välimies. (Hepr.12:24)

    Uuteen liittoon kuulumattomasta voidaan sanoa:
    - Hänellä ei ole lakia sisimmässään?
    - Hän on edelleen lain alla?
    - Hän ei tunne Jumalaa?
    - Hän ei saa anteeksi rikkomuksiaan?
    - Hän ei nauti vertauskuvia?
    - Jeesus ei ole hänelle välimies?

    Kirjeessä heprealaisille luvuissa 8-10 ja 12 käsitellään Uutta liittoa laajasti. Raamattua ja erityisesti noita lukuja kannattaa lukea miettien, miten paljon järjestön todistajan on karsittava lukemastaan itseään koskemattomana. Karsintavaatimus perustuu yksinomaan järjestön tulkintaan. Mitään raamatullista pohjaa sille ei ole. Voitko osoittaa toisin?

    >> Maan päälle Jumala loi ensimmäiset ihmiset ja ei ole koskaan aikonutkaan ihmisillä TAIVASTA kansoittaa, Hän kehoitti ihmisparia täyttämään MAAN, ei Taivasta.

    Eipäs nyt kaadella olkinukkeja. Raamatun mukaan seurakunta on Kartsan morsian, Uusi Jerusalem. Ilmestys kertoo sen tulevaisuudesta seuraavaa:

       Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan;
       sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet,
       eikä merta enää ole.
       Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin
       l a s k e u t u v a n   alas taivaasta Jumalan tyköä,
       valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
       Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan:
         "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä!
          Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa,
          ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
          ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
          eikä kuolemaa ole enää oleva,
          eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva,
          sillä kaikki entinen on mennyt."
       Ja valtaistuimella istuva sanoi:
         "Katso, uudeksi minä teen kaikki".
       Ja hän sanoi:
         "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
       Ja hän sanoi minulle:
         "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu.
          Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
          Joka voittaa, on tämän perivä,
          ja minä olen oleva hänen Jumalansa,
          ja hän on oleva minun poikani.
          Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten
          ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen
          ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain
          osa on oleva siinä järvessä,
          joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

    Kun kaikki on tehty uudeksi. On makuasia, onko muuttunut ja uudeksi tehty enää entinen. Asiaa valaissee se, miten Jeesuksen tullessa kuolleet nousevat ylös katoamattomina ja kaikki vielä maan päällä olevat uskovat   m u u t t u v a t.   Miksi tälle todistetusti kuluvaiselle – ja silloin siis myös ikuisuuden mittakaavassa katoavaiselle – maalle ei voisi käydä samalla tavalla?

       Mutta tämän minä sanon, veljet,
       ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa,
       eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
       Katso, minä sanon teille salaisuuden:
       emme kaikki kuolemaan nuku, mutta   k a i k k i   me muutumme,
       yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa;
       sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
       Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen,
       ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
       Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen
       ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen,
       silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".

    nm.Rintti.Oikea todistus.Näin minäkin uskon..Taivasten valtakunnan yrittivät kirjanoppineet ja fariseukset sulkea.Matt.23:13-15..tämä ei tarkoita JT.jia vastaan,vaan tässä maa planeetta paratiisi liha&veri ikuisesti opissa olen erimieltä.

    Äänestä

Jumalan valtakunnan jäsenyyttä
ei siis saavutettaisi helposti, ei sillä tavoin kuin mennään avoimeen kaupunkiin, jonne pääsyä ei vaikeuta juuri mikään tai ei kerrassaan mikään.

Suvereeni, Jehova Jumala,
oli sen sijaan asettanut esteitä sulkeakseen pääsyn niiltä,
jotka eivät olisi arvollisia (vrt. Joh 6:44; 1Ko 6:9–11; Ga 5:19–21; Ef 5:5).

Sisään pääsevien täytyy
- kulkea kapeaa tietä,
- löytää ahdas portti,
-pyytää jatkuvasti,
-etsiä herkeämättä ja
- kolkuttaa lakkaamatta, jotta heille avattaisiin.

Tie olisi ”kapea” siinä mielessä,
että se estää sillä kulkevia tekemästä sellaista,
mistä olisi vahinkoa heille itselleen tai toisille.
(Mt 7:7, 8, 13, 14; vrt. 2Pi 1:10, 11.)

Heidän täytyisi ehkä_ kuvaannollisesti_ menettää silmä
tai käsi päästäkseen sisään (Mr 9:43–47).

Valtakunta ei olisi plutokratia, jossa Kuninkaan suosio voitaisiin ostaa;
rikkaan (kreik. plou′si·os) olisi vaikea päästä sinne (Lu 18:24, 25).

Se ei olisi mikään maailmallinen aristokratia;
huomattavalla asemalla ihmisten keskuudessa ei olisi mitään merkitystä
(Mt 23:1, 2, 6–12, 33; Lu 16:14–16).

Ne, jotka näyttivät olevan ”ensimmäisiä”
ja joilla oli vaikuttava uskonnollinen tausta ja ansioluettelo,
tulisivat olemaan ”viimeisiä” ja ”viimeiset ensimmäisiä” jaettaessa Valtakuntaan liittyviä erityisetuja (Mt 19:30–20:16).

Huomattavat mutta ulkokultaiset fariseukset,
jotka luottivat edulliseen asemaansa, näkisivät elämäntapansa muuttaneiden porttojen ja veronkantajien menevän Valtakuntaan ennen heitä
(Mt 21:31, 32; 23:13).

Vaikka ulkokultaiset ihmiset,
jotka halveksisivat Jeesuksen kautta paljastettua Jumalan sanaa ja tahtoa,
kuinka sanoisivat Jeesukselle ”Herra, Herra”,
heidät kaikki käännytettäisiin pois sanomalla:
”En ole koskaan tuntenut teitä!
Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” (Mt 7:15–23.)

Sisään pääsisivät sellaiset,
jotka pitäisivät aineellisia etuja vähempiarvoisina
ja etsisivät ensin Valtakuntaa ja Jumalan vanhurskautta (Mt 6:31–34).

Jumalan voidellun Kuninkaan Kristuksen Jeesuksen tavoin
he rakastaisivat vanhurskautta ja vihaisivat jumalattomuutta (Hpr 1:8, 9).
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200002615?q=valtakuntaan pääseminen&p=par

Äänestä

Kommentoi aloitusta

selvä juttu kirjoitti:

Valtakuntaan pääseminen.
Jeesus tähdensi, että tuolloin oli koittanut erikoistilaisuuksien aika.
Hän sanoi edelläkävijästään Johannes Kastajasta:

”Ei ole naisista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja, mutta vähäisempikin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti
on taivasten valtakunta
ollut se päämäärä, jota kohti ihmiset voimakkaasti ponnistelevat [bi·a′ze·tai],
ja ne, jotka voimakkaasti ponnistelevat [bi·a·stai′], tarttuvat siihen.
[Vrt. AT, Zürcher Bibel.] Sillä kaikki, Profeetat ja Laki, ovat profetoineet Johannekseen asti.” (Mt 11:10–13.)

Johanneksen palveluksen päivät,
jotka päättyisivät pian hänen teloitukseensa,
merkitsivät siis erään aikakauden loppua ja toisen alkua.

Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words
(1981, 3. osa, s. 208)
sanoo tässä raamatunkohdassa käytetystä
kreikkalaisesta verbistä bi·a′zo·mai:

”Verbi viittaa voimakkaaseen yritykseen.”

Saksalainen oppinut Heinrich Meyer toteaa Matteuksen 11:12:sta:

”Näin kuvaillaan tuota kiihkeää,
kaikki esteet voittavaa pyrkimystä ja kamppailua kohti lähestyvää messiaanista valtakuntaa – – Kiinnostus valtakuntaan on niin kiihkeää ja tarmokasta
(ei enää tyyntä ja odottavaa). – – [ne joista käytetään sanaa bi·a·stai′] ovat siis uskovia [eivät hyökkääviä vihollisia] voimakkaassa kaipuussaan ja kamppailussaan.”
(Kritisch exegetisches Handbuch über das Evangelium des Matthäus, 1864, s. 272, 273.)
Ne joista käytetään sanaa_- bi·a·stai′ -_ovat siis uskovia
eivät hyökkääviä vihollisia.

Uskovat ponnistelevat kovasti
mutta eivät ole vihollisi jotka hyökkää Valtakuntaa vastaan.

http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200002615?q=valtakuntaan pääseminen&p=par

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu