Miksi joitakin ihmisiä inhotaan?

Sosiaalinen pärjääminen perustuu vuorovaikutukseen. "Kerro sä mulle niin mä kerron sulle" eli juorujen vaihtamiseen. Jos ei kerro itsestään mitään, ei pääse helposti toisia lähelle ja saattaa joutua inhotuksi.

Itse tiedän nämä kuviot hyvin, töissä en ollut mikään kahvitunnilla istuskelija, vaan hoidin työni ja lähdin kotiin perheen luo. Siksi päädyin näkymättömäksi. En saanut kutsuja mihinkään yhteisiin bailuihin jne.

Olin ystävällinen kuten sinäkin mutta työtovereiden mielestä etäinen, ehkä vähän leuhkakin.

Joukossa on aina joku mielipidejohtaja, joka tehokkaasti osaa kääntää katseet yhteen ihmiseen, myös pahassa mielessä. Aika sattumanvaraista, kuka voi joutua inhotuksi. Tilannekin muuttuu jatkuvasti, tänään inhottu, huomenna pidetty, ihan sen mukaan miten työyhteisön rakenne "elää".

Kun en tunne sinua, en tiedä puhummeko me nyt samasta asiasta. Täällä verkossa anonyymeina olemme vielä alttiimpia sille, mitä muut meistä ajattelevat. Yksikin väärä sana voi langettaa ylle "sosiaalisen kirouksen" tai miksi sitä vieroksuntaa sitten kutsuisikaan.

Aloituksesi on hyvä ja tärkeä!

Ei tuo omista valikoiduista asioista kertominen (ties kuinka moni katuu ja häntä ärsyttää jälkeenpäin, kun tuli kerrotuksi vieraille ihmisille) ja juoruilu taida kuitenkaan saattaa näitä ihmisiä oikeasti läheisiin suhteisiin, mutta on tietysti helpompi olla keskenään, kun on aina jotain ruodittavaa, vaikka sitten tikusta asiaa. Oletko varma, että sinua juuri inhotaan vai koetko vain jääväsi ulkopuolelle? Sehän ei ole vielä mitenkään paha asia, ainakaan minun mielestäni. Välttää monet ongelmat.

Minulla sama juttu. Teen työni niin hyvin kuin pystyn. En kyttää enkä hauku toisten yekemisiä. Olen iloinen, ystävällinen ja avulias. En puhu pahaa kenestäkään enkä kehua retostele itselläni. Olen kahvitauoilla ja lounastauoilla yleensä hiljainen ja kuuntelijan roolissa. En puhu omista yksityisasioistani ja kysele tai juorua toisten asioita. Silti minua aletaan inhoamaan ja syömään työstä pois. On haukuttu tekemisiäni ja päähäni on valehdeltu, että olen haukkunut muita ja kehua retostellut itselläni jne. Olen jo neljässä eri työpaikassa joutunut kiusatuksi ja minulle on alettu ilkeilemään ja piikittelemään erinäisillä asioilla. Haluaisin päästä pois koko työ elämästä. Luotto on mennyt ihmisiin ja haluaisin olla vain omissa oloissani. Pelkään töihin menoa ja minusta on tullut lähes vainoharhainen.

Vaikuttaa siltä, että työelämässä kiusataan nykyään vähän joka paikassa. Itse olen myös päätynyt irtisanoutumaan työpaikalta, jossa minua vieroksuttiin ja eristettiin juuri em syistä: Eli hoidin työni, olin siitä kiinnostunut ja tein hommat hyvin, mutta en osallistunut juoruiluun, panetteluun enkä liittoutumisiin. Siitä seurasi esimiehenkin taholta kiusaamista ja osoittelua. Valitin henkilöstöjohdolle, mitään ei tehty minun auttamisekseni. Sen jälkeen en ole enää löytänyt palkkatyötä, viisikymppisenä. Hukkaan meni pitkät opinnot ja hyvät paperit. Nykyisin ajattelen että olen yhdenlaisen oikeusmurhan uhri. Enkä varmasti ainoa tässä maassa...

Mulla on myös kokemus tuollaisesta ilmapiirin tulehduttajasta, joka lietsoi pahaa ilmapiiriä ja puhui paskaa minä kerkesi. Yksi ihminen saa koko työpaikan sekaisin käytöksellään, ihmisten pitäisi olla sen verran fiksumpia, etteivät usko kaikenlaisia paskapuheita, jos eivät itse tunne henkilöä tai eivät edes kysy asianomaiselta pitääkö tämä paikkaansa.
Kateus saa työpaikalla aikaan vaikka minkälaista käytöstä, etenkin naisporukassa. Joku koetaan uhaksi tai jollekin ollaan kateellisia jostakin asiasta, niin johan alkaa selän takana paskanpuhuminen ja jopa asioiden vääristely.
Kaikkea tätä on tullut nähtyä yhdessä työpaikassa.
Kannattaa jutella luottamusmiehen, esimiehen, henkilöstöpäällikön tai työsuojeluvaltuutetun kanssa asiasta, jos kokee tulleensa kiusatuksi.

Buahhahahahhaaaa, jopa vitsin murjaisit, että ihan luottamusmiehen/esimiehen/työsuojeluvaltuutetun kautta löytyisi oikeudenmukaisuutta. Tiijätkö, kaikki ay-ihmiset ja järjestöihmiset ja muut sellaiset elävät eivät ajattele mitään muuta kuin itteään, sama se on näillä luottamusmiehillä ja työsuojeluvaltuutetuilla, suojelevat lähinnä omaa itteään, sen takia ne on niihin hommiin alunperin lähteneetkin ja sen takii, että saisivat lusmuilla pois perustöistään jne. ... ja se luottamus?...se nyt on sellainen tosi häilyvä käsite, johon ei ainakaan kannata luottaa.

Jep jep,

Tyhmää sakkia esimiehiä myöten keskimäärin me suomalaiset? Miten kehkeytyy tuollainen sairas ja kiusaamishaluinen tunne-elämä ? Miehet ei osaa tulkita tai ilmaista tunteita, naiset käyttävät ns. sosiaalista osaamistaan lähinnä juoruiluun ja kiusaamiseen...tyypillinen tapa on juuri tuo valmiiksi masennetun ja kiusatun ihmisen halveeraaminen "ilottomaksi". Paha ei nykyään saa palkkaansa, päinvastoin.

Inhoamisen syyt:
pukeutuminen
maneerit
tyhmät jutut
liian lapsellinen
liian äänekäs
kiinnittää muuten huomioita esim. räikeä meikki
laiska juoruilija tms jonka kaverina ei haluta olla ettei luulla samanlaiseksi
juoruaa liian pitkäpiimäisesti
vatvoo omia asioitaan jota ei haluta kuulla
utelias
lihava (kyllä, sekin haittaa joitakin)
haukkuuu pomoa/työpaikkaa/työoloja
pilkun nussija
ei osaa keskittyä omiin töihinsä
keskeyttää toisten puheen, suuna päänä joka paikassa
hissukka nysserö
hlön taustasta tiedetään jotain epäsopivaa

onhan noita
loputtomiin
tuossa vaan pari
malliksi

Niin elikä minkälainen persoonallisuus vain, niin ei estä kiusaamisen kohteeksi joutumista.

Se riippuu ihan siitä mikä kulloisiakin työkavereita ärsyttää. Aina on jotain jos sille päälle sattuu.

Tuntuu tosiaan olevan niin, että jos ei kerro töissä omista asioistaan, niin sitten keksitään asioita. Olin useamman vuoden sellaisessa työssä jossa joudutaan työt tekemään tiimissä ja olemaan koko ajan yhdessä.

Alkuun vastaanotto ei ollut kovin mukava, joten en pyrkinytkään mihinkään sisäpiiriin, vaan luin tauoilla lehteä tai kirjaa tai kävin myöhemmin kahvilla, en myöskään tupakoinut, joten senkin vuoksi jäin ulkopuolelle, sillä tupakkapaikalla vaihdettiin aina ne mehevimmät juorut. Ja koska en ollut paikalla, niin minusta oli tietysti hyvä puhua. Monesti kävi niin, että kaikki lähtivät yhdessä tupakalle ja jättivät minut yksin töihin.

Juttelin kyllä yleisesti asioista, työasioista yms ja olin ystävällinen. Usein minulle myös "uskouduttiin" ongelmista, koska en ollut juoruilija. Vaikka olin ahkera työntekijä, työpanostani vähäteltiin koko ajan ja minulta vaadittiin vaan enemmän. Toiset saattoivat laiskotella esim. viimeisen tunnin ajan ja vielä ääneen sanoa, että kun ***** on täällä niin minä en tee mitään, jättäen kaiken työn siis minulle.

Tämän lisäksi minusta keksittiin mitä uskomattomampia juttuja, kun juuri kukaan ei tiennyt henk koht elämästäni mitään. Joku oli vaan vetänyt jotain johtopäätöksiä jostain ja laittanut niitä eteenpäin totena. Ihmiset tuntuivat usein ajattelevan, että minulla on jotain salattavaa, ns. luurankoja kaapissa kun en puhunut asioistani. Joskus aina joku todella utelias tuli sitten kysymään minulta, että miten asia on. En tiedä, ehkä minua sitten pidettiin leuhkana, vaikka totuus on hyvin kaukana siitä. Lopulta väsyin tuohon ja nyt olen onneksi ns. normaalissa työpaikassa. En uskonut että sellaisia voi olla.

Muistan että tämä ilmiö oli myös lukiossa. Ihmiset luulivat tietävänsä minusta vaikka mitä. Mieleeni on jäänyt eräs tilanne lukion biologian tunnilta. Kysessä taisi olla ihmisen biologiaa käsittelevä kurssi ja opettaja kysyi luokalta kuka harrastaa säännöllisesti liikuntaa esim. 3-4 kertaa viikossa. Kun minä viittasin, niin eräs tyttö sanoi takanani oikein vi**umaiseen sävyyn, että mitä sä muka harrastat. Olimme joskus ala-asteaikoina olleet jonkin verran tekemisissä ja hän luuli tietävänsä minusta kaiken. Tosin hän oli jo lapsesta asti ollut minua kohtaan jotenkin vähättelevä, piikittelevä ja siksi en halunnut hänen kanssaan olla paljoa tekemisissä.

Kertoo keskimäärin suomalaisten sivistyneisyydestä kuka lähtee ruotimaan kenenkin asioita ja kiinnostuu sairaanloisesti niistä.
Sivistyneisyyttä - ei sitä ole.

Edellisessä työpaikassani annettiin muutamalle hyvälle/ahkeralle työntekijälle rahallinen palkkio tasaisin väliajoin. Aina kun palkkion aika tuli, alkoi hirveä supina siitä, kuka sen on saanut. Ja yleensä aina saaja oli muiden mielestä täysin väärä henkilö, haukuttiin katkerana, sen takia kukaan ei enää viitsinyt kertoa saaneensa sitä. Jotkut olivat jopa niin katkeria, että menivät esimiehelle valittamaan, että kuinka tuo voi saada ja minä en.

No, koska olin tunnollinen ja ahkera, niin minun oletettiin välillä saavan tuo palkkio, vaikka todellisuudessa en saanut sitä koskaan. Eräänkin kerran, kun kukaan ei "ilmoittautunut" saajaksi, niin joku oli päässään pohtinut, että se olin varmasti minä. Ja sain vihat niskoilleni siitä, että joku OLETTI minun saaneen tuon palkkion.

Siellä oli muutenkin aika hullu meininki, haukuttiin toisia myös ihan avoimesti päin naamaa, ei tervehditty ja jopa tönittiin. Ilmeisesti oli jotain mielenterveydellisiä ongelmia tai kotona asiat tosi pahasti, en voi oikein muuten ymmärtää sellaista käytöstä.

lyttyyn lyöty
11.4.2013 03:27
Voihan nenä, toivottavasti Savon Sanomat saa tilallesi uuden urheilutoimittajan, niin sujuvaa kun testisi onkaan.

Tämäon korutonta kertomaa. Suomenniemellä joutuu kiusatuksi nimenomaan luonnehäiriöisten pomojen takia. He saavat jonkin näköistä nautintoa ihmisten kiusaamisesta, ihmisten joita on helppo kiusata, ja ihmisiä jotka eivät mahdu heidän muottiinsa. Kiusaamistavat ja paikat ovat sangen mielikuvituksellisia. Ylemmälle johdolle valittaminen ei auta mitään, puhumattakaan luottamushenkilöistä. Tosi on että luottamushenkilöillä on oma perse tärkein, ja hyvissä suhteissa pysyminen toimivan johdon kanssa. Voi vaikka irrota mukava pomonpesti ennen pitkää. Näin ollen kiusattu työntekijä jää aivan yksin, huomatakseen myös että ennen niin mukavat työkaverit ottavat etäisyyttä henkilöön joka on joutunut pomojen kiusaamaksi. Lopulta esimiehet ovat löytäneet mielestään hyvät syyt antaa kiusaamalleen lopputilin, syyt joista voi valittaa mutta alakynteen jää kenkään auttamatta. Itselleni kävi juuri niin, ja varma on että tästälähin vietän aikani yhteiskunnan loisena.

Suomalaiset ovat kateellisia. Siitä ei pääse yli ja kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Itse en tule toimeen isäni kanssa, koska hän rivien välistä arvostelee alaani ja tekemisiäni. Lisäksi hän komentelee minua vapaa-ajallani. Jotenkin teennäisen oloista hänen positiiviset kommenttinsa. En oikeastaan tunne ainoatakaan ihmistä, jolla ei olisi sosiaalisessa kanssakäymisessä ongelmia. En myöskään tunne ihmistä, joka ei ärsyttäisi toisinaan minua. Olenkin tehnyt listan asioista, jotka ovat oikeasti häiritseviä tekijöitä.

Olen itse hyvin tunneherkkä ja loukkaannun helposti. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että tuon selkeästi olemuksellani esiin asiat, joista en halua keskustella. Näitä ovat muun muassa ihmisten henkilökohtaiset asiat. Minua ei kiinnosta ihmisten menneisyys tai heidän saavutuksensa, koska en ole sellainen kehujatyyppi. Sen sijaan minua kiinnostaa onko toinen tehnyt työtehtävänsä ja mitä hän meinaa tehdä projektin x kanssa. Tuo siis selkeästi esiin tämä asia: Mistä minä haluan keskustella? Ja ihan tiedoksi on todella loukkavaa, jos meinaa, että työpaikalla ei halua keskustella toisen kanssa mistään.

Tunneherkissä ja tunnollisissa ihmisissä minua ärsyttää heidän arvaamattomuus. Saatetaan hymyillä eikä voida suoraan sanoa mistä kenkä puristaa. Kuitenkin ilmassa leijuu sellainen epämääräinen syyttelevä ilmapiiri eikä ihminen selvästi olekaan niin avoin kuin väittää. Esimerkiksi eräs ystäväni haukkuu muita läskeiksi työpaikallaan. Asia ei sinällään minua haittaa (en ole läski), mutta minusta tuntuu, että hän ei osaa piilottaa näkemyksiään muilta ihmisiltä. Hän on myö todella huono kehumaan muita ihmisiä (niin kuin minäkin).

Minua on kiusattu koulussa, työpaikalla ja yliopistossa. Kiusaaminen loppuu, kun teen selväksi kuka olet ja millaista kohtelua haluat muilta. Vapaa-ajan saa minusta käyttää miten haluaa, mutta toki on kohteliasta edes joskus osallistua muiden kanssa sosiaaliseen ajan viettoon.

Totta on, että vaikka tai Kun teet työsi todella hyvin, olet kiinnostunut oppimaan uutta, tai muuten jo ennestään laajasti oman alasi kokemusta omaava tai laajan koulutksen hankkinut, saat aikaan pelkällä läsnäolollasi ja varsinkin jos oot vielä tyytyväinen, niin perisuomalaista kateutta ja sen vuoksi juoruamista...
Tämän lisäksi allenutaan vertailemaan toisen työelämän ulkopuolisia asioita,
kuten millainen parisuhde, perhe, koti ym.on, jotka asiat myös saattavat aiheuttaa kateutta. Juoruillessa kuvitellaan olevan jotain enemmän kuin toinen, kun itseasiassa se on raukkamaista ja alentavaa ja tosi lapsellista.Aikuinen, normaalin itsetunnon omaava ihminen osaa tehdä töitä niin itseään " suurempien" kuin "pienempien" ihmisten kanssa hyvässä yhteistyössä.Se osoittaa myös sielun sivistyneisyyttä.

Minua vihataan kaiketi siksi, että omaan tietoa jota ei löydä mistään fasepookin korvakoruneiti mies siivoojien halusta huolimatta jolloin asiasta täytyy tehdä numero ja eeppinen kysymys sekä paradoksi, kun ei muuten pärjää.

Ei se minua haittaa tuon taivaallista.

Miten tuttua tuntea itsensä ulkopuoliseksi juoruilun ja ainaisen töistä valittamisen suhteen. Siihen vielä moottorikulkuneuvot, tatskat,kynsistudiot, hiusten värit ja irtoripset. Siis keski-ikäisillä, nuorillehan nämä toki ovat arkipäivää.
Eli elämän arvot ja kiinnostuksen kohteet ovat aivan eri planeetalta. Itsenäinen ihminen alkaa olla outo tapaus ja kun mistään kohtaa ei voi "tarttua" sinuun on soppa valmis. Kateus on myös vaikuttimena joskus. Ihanaa olla riippumaton työkavereista.

Alkuperäiselle kirjoittajalle kommentiksi, että kyllä sosiaalisuuden pieni ripe aina auttaa. Mutta, eipä sitä väkisin voi tehdä. Hyvä sarja SILTA on tästä hyvä esimerkki, robottimainen poliisinainen erottuu heti ja vaikuttaa työpaikkansa friikiltä.

Erilaisuus on kaunista, muista se, kaikki tyhmät eivät sitä vaan ymmärrä.

Itse ainakin olen saanut paskaa niskaan aika ronskistikin samasta syystä.
Käyn vain tekemässä työni ja olen kyllä mukava ja asiallinen muille silloin, mutten taas halua sekoittaa työelämää muuhun elämääni.
En silloin aikanaan ruvennut siivoamaan kenenkään raha- ja parisuhdesotkuja, koska ei kuulu mun tapoihini. Jos ihminen on aikanaan hankkinut itselleen isot velat tai päästänyt avoliittonsa niin huonoksi, ettei oma mies viitsi edes koskea enää, niin ei ole kyl mun asiani ottaa muijaa tällaisesta eikä maksella velkaisen elämää sentinkään vertaa. Saati sit tuhansilla, niin kuin mun olisi pitänyt(milloin ostaa autoa, milloin maksaa 3000e vuokratakuita yms). En myöskään pidä mekkalaa omasta elämästni, enkä pidä siitä et sitä vatvotaan ja väännetään milloin mihinkäkin muottiin.
No se mulla on huono puoli, et en jaksa/viitsi sanoa samasta asiasta älyttömiä aikoja. Koska mielestäni isompikin asia täytyy mennä parista kolmesta asiallisesta sanomisesta perille. Joten jos joudun viikokausia tolkuttamaan samaa asiaa, niin loppuviimeks sanoa pamautan päin naamaa sen saman aika tujusti ilmaisten.
Ollut jo pitkään ihan tosissan sellainen olo et jättäisivät mut rauhaan ja antaisivat tehdä työt rauhassa. Kun en kuitenkaan vaihda työpaikkaa, vaikka kuinka vähäteltäisiin ja kohdeltaisiin kuin idioottia.
Tän takia olen sit työpaikallani "porukan alapuolella ja reilusti". Tai niinkuin torjumani työkaveri sanoi: vittumainen ihminen.
Mut tietenkin jos ihmisellä ei ole mitään itsellä, niin kai se sit on muitten kimpussa.

Työkaverin mustamaalaaminen, syrjiminen ja ulkopuolelle jättäminen pitäisi kieltää lailla. Minä haluaisin avointa ja selkeää palautetta, en pidä siitä että selän takana keskustellaan (kun usein ne asiat ei edes pidä paikkaansa). Nyt olen poissa työelämästä ja juuri siitä syystä, että minut savustettiin ulos hyvältä vaikuttaneesta duunipaikasta. Siihen paikkaan meni välit ja toivon, että kyseinen firma kaatuu mahdottomuuteensa... Ehkä ne taas hakee työkkärin sivuilla uutta uhria? =) Mutta hei, teille kaikille, jotka olette työpaikkakiusattuja: tsemppiä elämään ja unohtakaa ne teille kateelliset ihmiset. Niin teistäkin tulee vahvoja työelämässä. Luottakaa itseenne ja siihen, että osaatte erinäisiä asioita (teillä on vahva osaaminen työelämässä).

Itse olen myös työpaikalla se ei-niin-pidetty. En tiedä johtuuko juuri siitä, että suoritan omat hommat puuttumatta muihin hommiin. Ehkä kannattaisi alkaa juoruilemaan muista tai jotain. Kun ei vaan sovi luonteeseen... Rehellistä työtä ei vaan arvosteta.

Surffatessa törmäsin tälläseen: http://tyranninvarjossa.blogspot.fi/ ja osaan heti nimetä muutaman näitä tyyppejä. Ehkä siis kaikkialla sama homma. Että ei vaihtamalla parane....

Miksihän minä inhoan kiusaajia?

Minusta ei pidetä työpaikan akkahovin keskuudessa siksi, koska olen ahkera ja en juoruile. Satun vielä olemaan nainen ja omien (huom!) kokemusteni mukaan juoruilu ja nariseminen ovat tyypillisen naisen tuntomerkkejä. Joskus joudun skippaamaan kahvitaukoja hommien ollessa kesken, niin eräs nainen alkaa huutaa isoon ääneen että "ei se taaskaan tullu kahvitauolle, mikähän sillä on" toisten hihittäessä taustalla. Todella v-mäistä ja nöyryyttävää.

Olen vissiin kieroutunut nainen, kun työpäiväni kohokohtia eivät ole kahviauot vaan työssä onnistuminen. Tai sitten vaan pidän työstäni.

Ehkä just tuon takia olet asemassasi.
Itse olen samanmoinen ja kuinka ollakaan, lainatakseni erästä työkaveriani sanatarkkaan: Olen "todella vittumainen ihminen, kenestä ei kukaan tykkää".
Alunperinkin menin työpaikkaani(missä olen vieläkin muutaman vuoden jälkeenkin) pelkästään työn takia.
En todellakaan minkään yksityisasioiden, enkä niiden vatvomisien ym takia.
Noista nyt ei sen enempää, vaikka olisi syytä ehkä, mutta kun olen pitänyt tiukasti kiinni, että haluan vain tehdä duunin työyhteisön kanssa hyvässä hengessä ja muusta en välitä, niin tulos oli tämä.
No sen verran täytyy valottaa, et eräs olisi tarvinnut vähintään ensiapua huonoon parisuhteeseensa, mielellään enempikin(naiskollega), sit pari överivelkaantunutta oli omien ongelmiensa kanssa mun kimpussa koko aika etc.. Mutta kun ei uponnut niin ei uponnut.
On haukkumisia(eli asiasta sanomisia muka), kaikki mahdolliset kasataan mun niskaan ja sitten kun pidän puoleni, niin vika onkin mussa alkujaankin. Olen kuulemma kiusaaja ym. Tuo tahallan ärsyttäminen on aika yleistä meillä, sillähän saa toisen pimahtaan pitkässä juoksussa viimeistään, niin pääsee siitäkin haukkumaan tasapainottomaksi.
Sitten tätä yks haukkuu yhtä ja toinen toista loput kolmatta ja itse ollaan olevinaan kuin isompikin pyhimys.
Sit kun en viitsi(ei kiinnosta, nykyään varsinkaan kun tiedän "talon tavat") lähteä mihinkään työyhteisön juhliin, vaan olen mieluummin omien läheisteni kanssa omalla ajallani tai sit vaikka ihan yksin, niin sit uhitellaan kaikilla työpaikan menetyksillä ym.
Ei oikein enää jaksais, mutta eipä kyl jaksais vaihtaa työpaikkaakaan. Ainakaan tuollaisten luusereiden takia.
Mutta tosiaan, johtunee tuosta, jos ei toista huvita lähteä tuohon ruotimissirkukseen mukaan. Ja vielä jos siitä pitää tiukastikin kiinni, niin varmasti saa leiman otsaan.

Joo tohon yhteen viestiin pitää sanoo, että ei siellä työpaikalla nyt ainakaan omista asioistaan kannata puhua. Siin on virhe numero yksi.

Hyviä ihmisiä inhotaan ja heitä inhoavat kiusaajat.

Olen aivan äimänä kun luen näitä tekstejä! Tässä ketjussa niin moni tarina olisi voinut olla oma kirjoittamani että ei voi kuin hämmästellä.

Meillä tuntuu kaikilla olevan sama nimittäjä, eli se että tekee hommansa töissä. Siitä näemmä saa "hullun maineen" tai ainakin sellaista vieroksutaan.

Olen samoilla linjoilla siitä, että töissä ei kannata kauheasti avautua yksityisasioistaan. Jossain vaiheessa tuuli voi puhaltaa toisesta suunnasta, ja se mitä olet kertonut, sahaa omaa oksaasi. Vaikka se olisi aivan viatonta ja normaaliin elämään kuuluvaa. En ole puhunut vapaa-ajastani, elämäntilanteestani, en suruista, en iloista (eipä niitä iloja paljon olekaan).

Jotenkin yhdistäisin "tekevät kädet ja puhumattomuuden" siihen, että se herättää pelkoa niissä, joilla suu käy mutta suorituksia ei paljoakaan näy. Kaipa se on sellaista oman suoriutumattomuuden paljastumisen pelkoa, joka näissä sortajissa on herännyt.

On vain kauhea tilanne, kun Suomi pitäisi saada nousuun, ja työpaikoilla on tällainen sisällissota. Tällaisten tilanteiden korjaamiseen tulisi saada "selkärankaseminaareja" ja esikuvaa valtiovallan johdosta.

Kyllä monet pahat on kateellisia hyville.
Kokemusta on.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että jos ihmisellä on paha olo tai ei ole sinut itsensä kanssa, tuolloin tämä tarvitsee koko ajan muiden ihmisten mielipiteitä ja pönkitystä itsetunnon kannatteluun. Usein nämä ihmiset ovat niitä juorukelloja ja kiusaajia. Ystävällinen, avulias, herkkä, ymmärtäväinen ihminen on helppo kohde. On todella surullista, että jotkut ihmiset työpaikoilla "hoitavat itseään" kiusaamalla muita, kun heidän oikeasti pitäisi syventyä itsetutkiskeluun ja oivaltaa se, että kiusaaminen kerta kaikkiaan on väärin. Olen myöskin kiusattu ja se loppui siihen kun vain vaihdoin työpaikkaa. Ei se mihinkään olisi loppunut. Olin työpaikallani kyllä läheinen muiden kanssa, mutta en osallistunut juoruamiseen. Olin ystävällinen ja autoin muita, iloinen. Se riitti siihen, että olin helppo uhri kiusattavaksi. Työpaikalla oli muutoinkin huono työmoraali, kaikki muu kuin se työ oli tärkeämpää. Esimies lakaisi maton alle asiat, kun kerroin hänelle kiusaamisesta, vaikka hän itsekin välillä näki kiusaamisen ihan konkreettisesti. Ymmärrän kyllä häntä, on tosi vaikea puuttua kiusaamiseen. Onneksi on vaihtoehtoja, ei ole todellakaan pakko sietää kiusaamista, vaikka jos asiat menisivät oikein, kiusaamiseen puututtaisiin. Kiusaaminen jättää elinikäiset arvet, ja aina välillä ne asiat juoltahtavat mieleen ja tuntuvat tosi pahalta. Itse en ole ollenkaan katkera ihminen, ajattelen että jokainen ihminen on vastuussa omista tekemisistään ja myöskin tekemättä jättämisistään. Itselläni on puhdas omatunto ja siitä olen hirvittävän iloinen. Toisaalta jos vastaani tulee sellaista, että huomaan jotakuta kiusattavan, puutun siihen välittömästi.

Omakohtaiset havainnot kiusaamisen uhriksi joutuneen ominaisuuksista:

-ahkera
-tunnollinen
-ei avaudu yksityiselämästään
-puhuu vain työasioista
-perfektionisti

Nuo em.ominaisuuet ilmeni siten että tämä

- kiusattu tuli myöhään tauoille koska teki mieluummin meneillään olevan työvaiheen loppuun ja täten myöhästyi tauolta kuin että olisi jättänyt kesken ja jatkanut tauon jälkeen.

- kiusattu saapui töihin aina ajoissa, puki työvaatteet "omalla ajalla" pukuhuoneessa ja oli työn touhussa tarkalleen työajan alkaessa, joskus jopa aikaisessa eikä kuitenkaan ottanut "vahinkoa takaisin" työajan loppupäästä kuin joskus harvoin.., teki siis "ilmaista työtä" myös.

- kiusattu ei kertoillut juorupiirissä yksityiselämästään kuin vähin sanoin kysyttäessä ja silloinkin vain asioita joista ei irronnut mitään mehevää juoruttavaa.

- kiusattu mietti tauoilla ääneen työasioita kuten ongelmanratkaisuvaihtoehtoja tai suunnitteli jo seuraavaa työvaihetta mihin ryhtyisi tauon loputtua. Näihin keskusteluihin ei muut menneet mukaan, kaikin tavoin koittivat kääntää keskustelun yksityiselämän asioihin sekä piikittelivät kiusattua tämän "liiasta" tunnollisuuesta kun mietti työasioita tauoillakin.

- kiusattu tahtoi tehdä työnsä hyvin..siis erityisen hyvin, hänessä oli jopa hieman perfektioinistin" vikaa mikä ärsytti suuresti alisuoriutujia.

Tämä kiusattu olin minä.

Sama täällä. Inhoan työpaikan sosiaalista elämää ja ylipäätään kaikkea sosiaalista hevonskeidaa, joka liittyy ihmissuhteiden vatvomiseen. Olen sellainen ihminen, joka on kiinnostunut asioista, enkä jaksa toisten ihmisten sanomisten tai tekemisten taivastelua. Olen miesvaltaisella alalla ja voin sanoa, että ihan samat kuviot kuin naistenkin kesken, eli ihmisistä puhutaan selän takana hirveän kiinnostuneesti. Itse olen vaan, että ai jaa, joo, no ohoh. Siitä ne on kai saaneet vaikutelman, että olen jotenkin ylimielinen, kun kaikki niitten jutut ei kiinnostakaan.

Siellä on taas isättömiä pentuja. Itse olet jokseenkin aikuinen joten tietenkin häviät elukoille. Esimies taitaa olla pentu. Hanki itsesi johtotehtävään miettimistehtäviin, korota palkkaa ja tällaiset porukat jää sinne pannuhuoneeseen.

Eikä sekään oo mukavaa oo jos joku tulee pukuhuoneeseen ja sanoo toiselle että sinäkö täälä ähiset.Työkaverina tuo ärsyttää.Vai mitä mieltä muut

Työpaikalla sisäpiiriin kuuluvat voivat toki kertoa asioistaan facebookmaisesti eli annetaan ymmärtää kuinka hyvin minulla meneekään. "Mies sanoi noin hauskasti" ja "lapset sitä sekä tätä". "Opinnot työn ohessa sujuvat upeasti, personal trainerin kanssa oli eilen tapaaminen." Jos taas ei kuulu ns. piireihin, kannatta hoitaa työhön kuuluvat asiat ja täyttää luppoaika juttelemalla vaikkapa iltapäivälehtien lööppiaiheista.

Tuo on kyllä yksi aika takuuvarma asia, mistä saa paskaa niskaan. Juuri tuo, että pitää omat asiat ominaan eikä sekaannu sen enempää muiden omiin asioihin. Siihen pidät vähän puolesikin vielä tätä "asioiden jakamista" vastaan.
Yleensä kiusaajilla itsellään on ainkain yksi isompi osa-alue elämästään päin helvettiä. Parisuhde tai raha-asiat yleensä. Eli elämänkumppani ei edes anna koskea pitkällä tikullakaan ja siihen vielä sen sortin kasa velkarahaa päälle, ettei siitä selviä millään, niin inhokiusaamissoppa on valmis.

Minua kiusataan ja savustetaan ulos työpaikasta. Syynä on juuri tuo edellämainittu käytös. En puhu omista asioistani eikä minua kiinnosta muidenkaan asiat. Minusta levitellään niin hurjia tarinoita, että jotkut pelkäävät minua.

Olen huhuja kuullessani tietenkin oikonut niitä. Kun minua väitettiin rikkaaksi, niin kerroin että minulla on kyllä ihan riittävästi asuntolainaa. Asia käännettiin sitten niin, että olen lähes velkavankeudessa ja joudun myymään itseäni.

Enää en kommentoi mihinkään juttuihin. Tähän tottuu aikanaan.

Hei sama vika minussakin.En osaa nuoleskella tarpeeks pikkunilkin pyllyy.Toiset nuoleskelee kun on paikalla mut kun on muualla haukutaan alimpaan helvettiin.Lopputilejä jaettiin olin ensimmäinen jonossa vaikka työvuosia noin parikymmentä.koeajallakin oleva sai jäädä kun osaa olla mielinkielin.kaikki vaino alkoi kun nilkki sai esimiehen paikan.että silleen.

Meille tuli uusi päällikkö ja ensi töikseen hän pani pihalle urpoimman ihmisvihaajan ikinä, Olimme sietäneet useamman vuoden tätä narsistirasistia.

Omasta puolestani voin sanoa inhoavani selkään puukottajia ja kaksinaamaisia lieroja.

Työkaverit,joiden kanssa on epämielyttävää työskennellä ovat:

omaa elämäänsä alati hölöttämässä olevat tylsyydet. Mitään muuta ei tule kuin minä minä minä samalla tylsällä monotonialla.

Nuori vetelä miehenkuvatus valikoi työtehtäviä ja välttelee työntekoa. Hyi

Mikä nykyisissä työyhteisöissä/ -tekijöissä on vikana, kun työnteko on toissijainen toiminto kaiken muun ihmisuhde yhteisö oksennuksien viedessä työajan.

Miten ihminen näkee ja hyväksyy toisen ihmisen?
Tässä yksinkertainen peukalosääntö:
Ihminen tulee hyvin toimeen sellaisen ihmisen kanssa
a)joka on samanlainen ja jakaa samat arvot ja maailmankatsomukset
b)myös sellainen joksi itse haluaisi tulla (eli itseään parempi joiltain suuresti arvostamiltaan ominaisuuksilta, ihailemansa tyyppi)
Jos et kuulu ryhmään a) tai b) , niin vaikeata tulee olemaan töissä.

Olen ollut noin vuoden uudessa työpaikassa, jossa on ilmeisesti aina ollut huono henki. Kun lisäksi vielä naispuolisena ihmisenä minut palkattiin päällikkötason tehtävään, niin lopputulos oli, että miehet pyrkivät alistamaan ja naiset puukottavat selkään. Saan osakseni kohtuutonta arvostelua työstäni; onneksi sentään mm. yrityksen TJ on toista mieltä osaamisestani ja tarpeellisuudestani. Paria henkilöä lukuunottamatta koko muu porukka sitten hylkiikin tavalla tai toisella. Uusi kokemus kaltaiselleni -yleensä pidetylle- henkilölle. Tosin tiedän, että taustalla on enemmänkin kateus kuin mikään muu syy ja se kohdistuisi keneen tahansa, joka tähän hommaan olisi otettu.

Minusta on liikkunut yhtä sun toista valheellista tietoa. Viimeisin lienee, että olen lesbo. Mitä siis en ole enkä kyllä mitenkään mielestäni siltä edes ulospäin vaikuta. Sinänsä yksilysti jos luullaan, se ei hetkauta, mutta kun kaikki on niin tarkoitushakuisen veemäistä. Hassua sinänsä, että tämän on pistänyt liikkeelle naispuolinen henkilö. Heh heh, pitää varmaan ehdottaa yhteistä saunailtaa ja tiirailla näitä rupsahtaneita naisia sillä silmällä.... että saavat lisää vettä myllyynsä.

No, onneksi olen voimakas ihminen ja suhtaudun tähän lähinnä ihmetellen ja joskus tietty v..tuttaa myös. Minua ei sinänsä tällainen saa itkemään tai ylen määrin vaivaa, koska viis veisaan näistä ihmisistä henkilökohtaisella tasolla. Ei tupata jos ei tykätä. Sinänsä organisaatiossa yläpuolella olevaa henkilöä ei kannattaisi kauheasti nyppiä, kun saattaa olla edessä taloudellisesti kovat ajat...

No, lisäksi palkkani ja muut etuni ovat erittäin hyvät. Sen vuoksi -ja yleisen työllisyystilanteen vuoksi- hengailen täällä kunnes löytyy jotain muuta.

Oikeampi kysymys lienee, miksi jotkut ihmiset inhoavat aina muita.

Koska (suomi ja) suomalaiset ei oo vielä puusta pudonneet. Sit ihmetellään missä kilpailukyky ja missä vienti ja missä talouskasvu. Työpaikat ja yritykset on yksiä hornankattiloita joíssa unohtunut oleellinen eli työnteko ja yhteistyö. Ihmiset haluaisivat tehdä työtä ja olla tuottavia. Tämä on usein mahdotonta suomalaisilla työpaikoilla. Olet ok. ja fiksumpi kuin nuo muut; etsi vaivihkaa uusi työ ja nosta kytkintä, se on ainoa lääke tuohon "vaivaan", tilanne saattaa myös toistua joten sitten sama kehiin. Kokemusta on. Tsemppiä!

Useammassa työpaikassa työskennelleenä olen nähnyt monenlaista työyhteisöä. Monet ihan mukavia. Kuitenkin nykyisessä työpaikassa, uusi kaupunki ja uudet ihmiset, tuntuu että en kohta tiedä miten päin olisin, tuntuu että teen niin tai näin niin mikään ei riitä. Rivien välistä mielestäni vihjaillaan, että enemmän pitäisi ottaa asiakkaita hoitaakseen, vaikka usein työnjakotilaisuudessa olen ottanutkin ja toiset eivät välttämättä yhtään uutta. Silti tuntuu, että nurinaa riittää, jonka tunnen kohdistuvan minuun. Eräskin viikko töissä oli sekasorto päivystysasiassa kun eräs työntekijä oli sairastunut. No minä sijaistin ja omat työt jäivät odottamaan. Minulla oli kaksi puhelinta vastattavana, ihmisten ohjaus ja neuvontatyötä , välillä kirjallista työtä, tietojen syöttämistä ja paperien kohdentamista oikeille henkilöille silloin kun oli hetken rauhallisempaa, jota ei juurikaan ollut. Mielestäni en pitänyt asiasta meteliä vaan tein työn nurisematta hikikarpalot otsalla. Seuraavana päivänä kun toinen tai oikeastaan kaksi muuta joutuivat tekemään saman minkä minä tein yksin, niin käytävällä kauhea hulabaloo ja nurina, että kuinka voi vastata kahteen puhelimeen yhtäaikaa ym. tehtävät hoitaa. Nämä kaksi ovat mielestäni juuri ne jotka "kyttäävät" minun työtäni. En tarjounut heille apuani vaikka joillekin muille usein tarjoankin, jos huomaan että painetta työstä suoriutumisessa on. Eivät nämä kaksi minullekaan ole apua tarjonneet, päin vastoin tuoneet töitä lisää. Toivoin niin, että pomo olisi huomannut tämän eron työntekijöiden suhtautumisessa päivystykseen, mutta tuskin huomasi. Jos puolustaakseni itseäni ottaisin tämän esimerkin esiin, niin minut leimattaisiin itsekkääksi. Nämä kaksi tuntuvat saavan ilmeisesti porukan puolelleen, kun kukaan ei minua puolusta vaan ovat hiljaa. Sitäpaitsi he ovat vakkaripaikalla ja minä sijainen. Olen niin väsynyt tähän työpaikkojen vaihtoon ja mielellään olisin samassa paikassa, mutta kun alani paikkoja harvoin vakinaistetaan ja aina on joku joka menee ohi. Minä olen se kakkonen. En tiedä miten pitäisi asennoitua? Olen kylläkin juuri sellainen, joka ei ole ensimmäisenä tauolla ja itsestäni tai lapsistani kerron vain jotakin. Tosin "läppää" saatan heittää välillä, en ole ihan hiljainen kuitenkaan mutta tykkään keskittyä rauhassa työntekoon, enkä aina jaksa juorura. Sitten olen huomannut että takinkääntäjiä on usein työpaikoilla; sen minkä olet joskus erehtynyt sanomaan voi kääntyä sinua vastaan. Olen myös huomannut, että useissa työpaikoissa on näitä vähätöisiä ihmisiä, jotka vievät työtä muille mutta itse juoruavat ovien suissa ja lomien jälkeen jatkavat "lomaa" sairauslomalla, minkä voi jo etukäteen joidenkin kohdalla aavistaa. Sitten sijaista pidetään usein kokemattomana ja hän ei voi tietää enempää kuin vakkarilainen... Kauheaa, jos sinulta löytyykin tietoa enemmän...., mikä on minusta selvää jos olet ollut mukana monissa työtehtävissä aiemmin... Uskollan kyllä sanoa myös jos en osaa jotakin ja kysyn neuvoakin....Huokaus..en tiedä, välillä tuntuu ettei jaksa tätä.

Minä tiedän asiasta vain vähän. Sanon neuvoksi: "Älä inhoa takaisin". Voihan tämä olla huono neuvo eikä toimi. Eli älä ota vakavasti neuvoani jos se ei kiinnosta tai "napostele".
Jos inhoamista esiintyy, neuvon hämmentymään hetkeksi eli "mitä ihmettä se mulle sanoi tai teki". Näin huomaat että tunnetila ei ole sama kuin oma keho josta puhua pälpätetään. Tämä on niin pro-tip ettei sitä kannata märehtiä. En itsekään ymmärrä asiaa kuin että minulle on tullut vain sellainen mutu-olo eli mutu-tuntuma.

t. Juniori näissä asioissa

Mielestäni naisvaltaisessa työpaikassa on kateus kaikkein hurjinta naisten kesken.

Kun ei ole sitä lähimmäisenrakkautta. Se ilmenee siinä, että työpaikkakiusaamista on. Kertoo myös heidän keskinäisistä väleistään. Eivät VÄLITÄ toisistaan, vaan HYÖTYVÄT.
Ihmiset on välineitä toinen toisillensa. Se on karu totuus tästä maailmapahasesta. Senpituinense.

Vaikka työkaveristaan ei pidä pitää hänen kanssaan tulla sen verran toimeen, että työt hoituu ilman kiusaamista häirintää ja syrjintää. Töissä ollaan töissä. Siitä maksetaan. Kukaan ei ole oikeutettu pilaamaan toisen terveyttä ilkeydellään ja törkeällä käytöksellä.

Työelämässä moni ajattelee, jopa kertoo, olevansa hyvä tyyppi, sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, avarasti ajatteleva ja kaikkea ihanteellista sekä arvostettua. Tietenkin tunnollinen työntekijä. Kuinkas muuten?

Käytännössä tällaista ihannekansalaista alkaa arveluttaa, kun työkaveri on väärän ikäinen, hänen ulkonäkönsä ei miellytä silmää tai hän on ehkä liiankin hyvän näköinen. Ärsyttävä työkaveri puhuu liikaa itsestään tai ei jaa asioitaan riittävästi. Pinna alkaa kiristyä, koska hän on leuhka tai hitonmoinen nyhverö. Hänen tapansa tehdä työtä on erilainen kuin itsellä. Hänen yksityiselämäntilanteensa ei sovi muottiin ja koko elämänpolkunsa tuntuu kulkeneen arveluttavaa reittiä, ainakin huhujen mukaan. Hän vieläpä tykkää kissoista, kun taas minä omistan koiran. Kyllähän näistä eroavaisuuksista pitää keskustella muiden työkavereiden kanssa. He ovat ehkä kiinnittäneet huomiota samoihin asioihin tai ainakin tulevat kiinnittämään sen jälkeen, kun ollaan hetki aiheesta juteltu. Houkutellaan vielä pomot ja luottamusmiehet mukaan, jos eivät vielä ole mitään ongelmia työilmapiirissä haistaneet. Siitä se soppa lähtee porisemaan. On lähtenyt aina ennenkin.

Työelämä, ainakin täällä Suomessa, on konstikasta ja stressaavaa, vaikka työnteko sinänsä olisi selkeä homma. Toivon, että meille jollain määrittelemättömällä tavalla työyhteisöön epäsopivielle ihmisille annettaisiin diagnoosi tästä rajoitteestamme ja saisimme edes pienen eläkkeen. Ainakin minä tarttuisin heti tarjoukseen, enkä häiritsisi enää ketään työpaikalla. Yhteiskuntakin jäisi plussan puolelle, kun tuottavuus kohenisi ja työtyytyväisyys lisääntyisi ikävien ihmisten poistuttua pahoittamasta positiivisia mieliä.

Suomen valtio voi olla myös työpaikkakiusaaja samoin Supo.

Supon sisälläkin esiintyy työpaikkakiusaamista. Hyvältä työntekijältä viedään kulkuoikeudet, työvälineet ja mahdollusuus tehdä työtänsä. Tuleeko käsky sitten vielä ylempää, mene ja tiedä.

Itsellä sama tilanne. Ihan sama.
No se mulla on, että mä aikani kuuneltuani asioita, siis "asioita", sanon kyllä aika suoraan että nyt riittää.
Mutta muuten, teen työni ja that's it.
En todellakaan ala sekoittamaan yksityisasioitani työasioihin millään tavoin, enkä lähde toisten yksityisasioita ruotimaan.
Ja kyllä sitä joka helvetin välissä sitten tuodaan kaikin mahdollisin keinoin ilmi, että mä olen vastenmielinen ihminen kollegoille ja muutenkin jollain tavoin huono. Miten milloinkin, olen muka mielisairas ja ties mitä, jos ei muuta, niin todella veemäinen ihminen. Vaikka en tosiaan ole alunperinkään välittänyt mistään muusta, kuin että työt tehdään niinkuin pitääkin ja omat asiat hoidetaan omalla ajalla.
En nyt viitsisi tarkalleen ruveta erittelemään, mitä kaikkea paskaa on mun niskoille heitetty tässä 9 vuoden aikana, kun olen nykyisessä työpaikassani ollut, mutta sitä on tosiaan tullut paljon niskaan.
Ja nyt kun ei enää oikein kai muuta voida, niin haukutaan ulkonäöstä.
Vaihdoin hiljattain täysparran pulisonkeihin, niin niistä inistään kieli pitkällä joka helvetin välissä. Yhdelle näistä kitisijöistä sanoin hiljattain, että aika kovaa tekstiä tollaiselta jätkältä, kenen naama näyttää mun perseeltä. Oli muutaman päivän hiljaa, kun otti nokkiinsa, mutta taas aloitti saman saatanan sössötyksen. On muutenkin sellainen tyyppi, ketä tuntuu ihan oikeasti luulevan itsestään, että hän on ylivertaisen älykäs ja aikaansaava. Ja ylipäätään ainoa aivoilla varustettu talossa olevista.
Paino on toinen mistä haukutaan koko aika, vaikka mä nyt en edes ole tällä 15kg ylipainollani se talon isoin paksukainen. Surkein on yks ämmä, joka itse on kuin raajoilla varustettu lihapulla ja joka kuitenkin on joka vitun välissä sössöttämässä mun koostani. Milloin tökkii/läpsii mua vyötärölle ja sanoo, et mun pitäisi laihduttaa, kun mä en ole tarpeeksi komea tän kokoisena. Ja tällaista..
Ja kommentoi sitäkin, kun laitan kahviin sokeria, että mä muka kulutan sitä kilokaupalla viikossa ja olen sen takia läski. Ja muija itse tosiaan vetää joka viikko työruokana kebabia, pizzaa ym rasvaista paskamättöä ja tosiaan on lihavampi kuin minä.
Ja heidän omat touhut tosiaan on aika ala-arvoista.
Pelehditään työkavereiden kanssa vapaalla ja vongataan(eli ahdistellaan) pikkujouluissa "No tuleeko sitä pillua!!"-tyyliin näitä fiksuimmin käyttäytyviä naiskollegoita jne. Ja sitten sitäkin kuitenkin on haukuttu, että mä muka haluan raiskata naiskollegoita ja ties mitä. Välillä mulla on muka jotain sutinaa jonkun naiskollegan kanssa, vaikka mua ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään tuon tasoiset asiat työkavereidwen kanssa. Enkä mä nyt todellakaan ole mikään raiskaaja. Ihan sairasta.
Kai se sitten jotenkin loukkaa heitä, kun mua ei kiinnosta yhtään olla työkavereiden kanssa tekemisissä muuten, kuin mitä töiden takia täytyy olla. Eikä mua kiinnosta heidän yksityisongelmansakaan, varsinkaan niin paljoa, että mä ottaisin niistä vastuuta.

Työpaikan ruskeakieli yleensä toimii lipevästi esimiestä kohtaan. Tekee hänen töitään. Tunkee hänen perheensä suosioon. Mielistelee. Sitten alkaa ihmetellä, kun muut työkaverit eivät pidä hänestä.

Ihan perseestä tällaiset kuviot.
Antais kaikkien vaan olla ja elää ilman pitään draamoja.
Jos joku on hiljaisempi niin antaa olla, puhuu sen verran mitä tarvitsee.
Ketään ei voi vaatia olemaan jotain muuta kuin on. Sitä paitsi ei työpaikalle edes kuulu juorut ja yksityiselämä.

Mulla on ihan sama juttu. Ilmeisesti niistä juoruilevista ihmisistä tykätään. Sitten ne ketkä ei juoruile, esim. hiljainen ja kiltti niin heitä syrjitään. Näin lyhyesti.

Työpaikalle mennään tekemään töitä, ei juoruilemaan.

Samoja kokemuksia oli itselläni. Olen nyt eläkkeellä enkä enää riippuvainen sopeutumisesta työyhteisöön. Sama juttu, että en ymmärrä, miksi minua syrjittiin. Kun pahaa en ollut kenellekään tehnyt niin mieleen tuli jopa, että siitäkö se sitten johtuikin, että en osannut puolustaa itseäni. Minua vähäteltiin ja syrjittiin vain koska se oli mahdollista. Ei se nyt varmaan koko syy ole, mutta osaselitys kuitenkin. Joskus yritin puolustautua, mutta sain aina koko muun porukan vastaani joten tyydyin osaani. Pysyin siis koko työurani ajan eristäytyneenä ja eläkkeellä jäätyäni koin olevani ihmisraunio. Totesin kuitenkin jo muutaman vuoden eläkkeelläolon jälkeen, että sekä psyykinen että fyysinen terveydentilani oli parantunut huomattavasti - siis todella merkittävästi. Ahdistus ja stressi oli helpottanut. Nyt olen 77-vuotias, aivot pelaa ja kroppa pelaa. Sadan kilometrin pyöräilylenkki ei tuota ongelmia. Olen myös paljon vapautuneempi ja luontevampi ihmisten kanssa, mutta edelleen olen hyvin yksinäinen. Minun ratkaisuni oli sosiaalinen eristäytyminen, mutta sitä en kyllä voi suositella. Toivon, että sinä löydät paremman ratkaisun.

Toiset vaan parempia perseennuolijoita

Egyptiläisillä on pyrämidinsa ja viksinsä ja jäi osalle vain näkymättömyyspulverit. Mutta näkyväthän ne arvoissa vaikka verisissä sitten. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b436a361-598a-485b-bcf4-11c51a68b6b7

Aina rehellisiä, tunnollisia ja kilttejä kiusataan. Näin se vain menee...

Eräs mahdollinen piirre, joka aiheuttaa syrjintää on ujous ja/tai sosialisoinnin ulkopuolelle jättäytyminen. Vetäytyvää persoonaa pidetään outona ja outoja kiusataan. Outo erottuu joukosta.

Tavanomaista on, että joku suulas öyhö parin kaverinsa kanssa ikäänkuin päättää, kuka on hyvä, siedettävä tai kuka taas porukkaan sopimaton. Nämä leimat määräytyvät sen mukaan, millaisia luuloja, kateutta tai yhteyden tunnetta määrääjissä herää. Muut seuraavat öyhöjen esimerkkiä ja ihmistä kohdellaan sen mukaan.

Manipuloinnin uhri pitää hänelle syötettyjä ajatuksia ominaan.

Työpaikkaan mennessä pitää ensiksi bongata suurisuisin henkilö. Hän voi olla osittain asiallinenkin, mutta puhuu paljon muuta ja vaikuttaa oikein hauskalta. Pahan puhuminen jostakin ihmisestä alkaa nopeasti, joskin tulokkaan korvaan se saadaan kuulostamaan täysin perustellulta. Tässä kohtaa pitää valita puolensa. Päättää miellyttääkö hölöttäjää, joka vaikuttaa pitävän jöötä paikalla, vai pitääkö häneen henkistä hajurakoa. Viimeisen vaihtoehdon valitessaan huomaan pian olevansa mölöporukan pilkan ja vihanpidon kohteena.