USA on neuvotellut Qatarissa salaa jo vuosia talibanien kanssa vetäytymisestä, erillisrauhoista ja totaalirauhasta. Nyt julkisuuteen on vuotanut tieto, että neuvottelut eivät ole edenneet millään tavalla. Kun USA aloitti neuvottelut, se ei edes tiennyt kenen kanssa kulloinkin neuvotteli.
USA on kantanut dollareita talibaneille, luvannut talibaneille paluuta valtaan, luvannut vähentää sotilaitaan, taistelujaan, siviilien tappamista yms. Jopa ulkoministeri Hillary Clinton sai mennä. Nyt yrittää John Kerry. Karzaikin eliminoidaan jos ja kun talibanit ryhtyvät sitä vaatimaan.
Talibaneilla on rauhallinen olo. Heillä ei ole kiirettä. USA:lla ja NATOlla on kiire. Ne hikoilevat. USA:n armeijalta loppuvat rahat ja NATO hajoaa vierestä. NATO-maat ovat jo aloittaneet yksipuolisen vetäytymisen.
Ei ihme, että presidentti Niinistön ja puolustusvoimien nettipropagandisti Olet hullu kokemus -k Tavallinen maisteri Iso Mursu hölötti vahingossa nettiin, että Suomen sotilaille Afganistanissa ei ole mitään strategiaa.
USA on kantanut dollareita talibaneille, luvannut talibaneille paluuta valtaan, luvannut vähentää sotilaitaan, taistelujaan, siviilien tappamista yms. Jopa ulkoministeri Hillary Clinton sai mennä. Nyt yrittää John Kerry. Karzaikin eliminoidaan jos ja kun talibanit ryhtyvät sitä vaatimaan.
Talibaneilla on rauhallinen olo. Heillä ei ole kiirettä. USA:lla ja NATOlla on kiire. Ne hikoilevat. USA:n armeijalta loppuvat rahat ja NATO hajoaa vierestä. NATO-maat ovat jo aloittaneet yksipuolisen vetäytymisen.
Ei ihme, että presidentti Niinistön ja puolustusvoimien nettipropagandisti Olet hullu kokemus -k Tavallinen maisteri Iso Mursu hölötti vahingossa nettiin, että Suomen sotilaille Afganistanissa ei ole mitään strategiaa.
Vastaukset 503
Vanhimmat
Talebamnit piileksivät yhä vuorilla ja koalitio hallitsee kaupunkeja.
Minä taisin paljastaa sinulle, että sotilailla ei ole autiomaassa riittävää hygieniaa. Lähetäpä sinne pullo Rexonaa:-)
USA:n ja Naton johto ei taatusti ole ihan tyytyväisiä kun yrittävät neuvotella talibanien kanssa rauhasta Afganistaniin niin Suomessa presidentin ja puolustusvoimien nettipropagandisti hölöttää nettiiin, että Suomella, joka on Naton komennossa Afganistanissa ei ole mitään strategiaa Afganistanissa.
Suomen pojilla on Afganistanissa hygienia kohta kunnossa kunhan ensin toimitat sen Rexona-pullon. Kun nyt jatkuvasti väität USA:n neuvottelevan Talebanin kanssa niin kerrotko lähdetiedon asiasta? Taitaa taas olla tieto sinun päästäsi?
"USA:n ja Naton johto ei taatusti ole ihan tyytyväisiä kun yrittävät neuvotella talibanien kanssa rauhasta Afganistaniin niin Suomessa presidentin ja puolustusvoimien nettipropagandisti hölöttää nettiiin, että Suomella, joka on Naton komennossa Afganistanissa ei ole mitään strategiaa Afganistanissa."
USA:n sotilasjohdolla, puhumattakaan talebanista, ei ole mitään intressiä seurata jotain Suomi nimisen periferian laaduttominta keskustelupalstaa. Puhumattakaan että ottaisivat jotain siellä kirjoitettua todesta.
Tällaiset kuvitelmat kertovat vain että olet lopullisesti kadottanut kosketuksesi todellisuuteen ja siihen millä tasolla noita neuvotteluja todella käydään.
Joo ilman muuta sinut pitäisi hyllyttää kun et ymmärrä, mitä neuvottelurauhaa USA:n ja Naton johto tarvitsevat.
Suomi on Naton kumppani ja sinä puolustusvoimien tiedottajana hölötät nettiin, että Suomella Naton komennossa ei ole mitään strategiaa Afganistanissa.
Qatar on muuten koko neuvottelushowssa talibanien puolella.
Se ottaa USA:n ja Naton neuvottelijoita pattiin.
Uusi keksintösi? Paljon sinulle niitä keksintöjä tyhjästä ilmaantuukin?
Viimeisin: Qatar oli järjestänyt USA:n ja talibaanien tapaamisen niin, että amerikkalaiset eivät löytäneet ajoissa neuvottelupaikalle.
Jospa nyt ensin antaisit jonkin viittauksen, josta ylipäätään ilmenisi edes se, että USA ja taleban ovat edes Qatarissa? Epäilen, että sekin kokous pidetään vain sinun päässäsi:-)
Huonosti menee USA:lla ja NATOlla armon ja rauhan anelut talibaneilta Qatarissa.
USA:n ja NATOn neuvottelijat eivät löytäneet neuvottelupaikalle.
Talibanit reagoivat heti. Ne tappoivat 2 USA:n NATO-sotilasta ja 3 USA:n ja NATOn kouluttamaa ja aseistamaa Afganistanin kansallisen armeijan sotilasta.
Talebanit ovat niin hitaita ja tyhmiä, että he eivät reagoi mihinkään nopeasti. Afganistanin armeijan sotilaita ja poliiseja on kouluttanut useampikin kansakunta mm. Suomi. Sinä vain yrität saada sanaparia USA ja Nato sopimaan kaikkeen vaikka olisi puhe kadunlakaisusta.
"Talibanit reagoivat heti."
Aivan oikein! Pitivät luolassaan arpajaiset, jossa onnellinen voittaja pääsi itsemurhapommittajaksi, joka onnistui sitten Kabulissa räjhäyttämään ilmaan itsensä lisäksi paikallisen poliisin ja viisi ostoksilla ollutta perheenemäntää!
On ne siellä ilman strategiaa niin kuin puolustusvoimien Tavallinen maisteri Olet hullu vahingossa paljasti.
USA:n ja Naton sotilaat ovat uunona. Nytten 3 USA:n sotilasta ampui toisensa USA:n armeijan tukikohdassa.
Strategian puute ei ole mikään ongelma... kunhan taas keksit.
Vapaassa maassa saavat sotilaat kahinoida myös kekseknään. Myös talebanit yltävät samaan:-)
Jeps Jeps jenkit ja Nato-sotilaat ovat tappaneet toisiaan jo lähes 10.000.
Niet niet. Eivät ole. Kerropa, että koska ja missä?
Talibaaneja naurattaa. USA ja Nato eivät pysty enää pitämään edes vankiloita Afganistanissa, ei ole rahaa, ei ole luottomiehiä, ei ole ympäristön luottamusta.
Taas hölmön horinaa!
Ei koalitio mitää'n vankiloitaylläpidä. Sen tekee Afganistanin armeija ja poliisi!
Heh heh, USA on suostunut talibanien kanssa "neuvotellessa" siihen, että Afganistanin seuraava presidentti on talibaani.
"USA on suostunut talibanien kanssa "neuvotellessa" siihen, että Afganistanin seuraava presidentti on talibaani."
Presidentit valitaan normaalisti vaaleilla. Jos talebanit eivät saa haluamaansa niin vuorlla olevassa luolassa pidetään arpajaiset ja 'voittaja' pääsee itsemurhapommimieheksi! Siinä sitä sinun demokratiaasi:-)
Todennäköisesti talibanit panevat CIA:n maksamaan talibanikandidaatiti Muhammed Omarin vaalikampanjan.
Talebaneilla ei ole mitään mahdollisuuksia pakottaa ketään mihinkään. Muhammed Omar yrittää luolassaan opetella vasta tavaamaan.
Omar vaatii USA:lta kauppasopimuksia sekä aseita ennen kuin ryhtyy kandidaatiksi.
"Omar vaatii USA:lta kauppasopimuksia sekä aseita ennen kuin ryhtyy kandidaatiksi."
YK taas vaatii, että Omar oppii ensin lukemaan ennen kuin ryhtyy kanditaatiksi:-)
Se oli muuten Afganistanin nykyinen presidentti Karzai, joka paljasti USA:n ja talibanien neuvottelut tulevasta talibanpresidentistä.
Entä sitten. Kaipa tämmöinen kansansuosikki vaaleihin osallistuu? Tottahan kansa haluaa nähdä miekkamestauksia ja kivityksiä taas stadionilla?
Talibanit vetivät USA:ta ja NATOa kölin alta oikein olan takaa.
Ensin talibanit ilmoittivat tylysti USA:lle salaisissa neuvotteluissa, että talibanin johtaja valitaan Afganistnin seuraavaksi presidentiksi.
Heti perään talibanit iskivät USA:n, NATOn, Afgnistanin kansallisen armeijan läpi oikeustaloon tappaen 44 USA:n, NATOn ja Afganistanin hallinnon kanssa yhteistyöyä tekevää ja vapauttivat 5 talibansyytettyä.
Tuollainen ilmoitus todistaa vain demokratian halventamista. Taleban ei ilmeisesti luota demokraattisiin vaaleihin?
Ja siinä iskussa kuoli mm. 9 itsemurhapommimiestä. Olisipa mukavaa olla talebanien joukoissa:-)
Joo iskemällä oikeusistuimiin taliban estää amerikkalaista oikeustoimea pesiytymästä Afganistaniin. 44 tapetun joukossa oli kasa amerikkalaisijuristeja.
Nythän teet itsestäsi täyden pellen! Afganistanissa EI OLE mitään 'amerikkalaista oikeustointa' vaan täysin afgaanivoimin ylläpidetyt laitokset. Yhtään amerikkalaista juristia et saisi USA:sta Afganistaniin edes pienellä rahatukolla!
Mahtaako enää olla sinulla kaikki kotona?
Salattiinko amerikkalaisten "oikeusavustajien" tappamiset? Kovin hiljaa media on 44 tapetusta ja yli 100:sta haavoittuneesta.
Miten niin? Eihän oikeudenkäynnissä ollut väkeä USA:sta eikä lehdistö afgaaneja laske. Olet taas kuullut ääniä päässäsi?
Vääpelin koulutuksessa ei näköjään opiskeltu oikeustomia vai mitä maisteri.
Pieni aikuisoppitunti sinulle taas: oikeusavustajat eivät toimi vain oikeuden istunnoissa. Talibanit hyökkäsivät oikeustaloon.
Miten niin? Eihän oikeudenkäynnissä ollut väkeä USA:sta eikä lehdistö afgaaneja laske. Olet taas kuullut ääniä päässäsi?
USA ja Nato ovat tuskissaan kun salaiset rauhanneuvottelut talibanien kanssa eivät etene.
Ja USA:lla sekä Natolla alkaa lahjusrahatkin loppumaan.
USA käski Afganistanin presidentin Eurooppaan pummmaan rahaa Afganistaniin, jotta USA ja Nato voivat lahjoa talibaneja ja ostaa rauhaa kun niiden sotilaat eivät pärjää talibanisisseille.
Niinistö lupasi Karzaille eli USA:lle ja Natolle 30 miljoonaa virallista rahaa, joka päätyy suurimmaksi osaksi talibanrille ja salaisesta muovikassirahasta liikkuu arvailu 5 miljoonaa, joka sekin päätyy talibaneille.
Ja ne neuvottelut ovatkin niin salaiset, että niistä ei tiedä kukaan muu kuin sinä yksin! Ja sinullahan on ensiluokan lähde: kuulet ääniä pääsi sisällä:-)
Karzai kiertää Eurooppaa ja yrittää kohtalaisella menestyksellä saada avustuksia omalle maalleen.
Niinistö ei taaskaan ole luvannut mitään. Sen sijaan Suomen hallitus on luvannut 30 miljoonaa euroa avustusta maan koulutukseen.
Muovikasseista olet taasen kuullut samasta varmasta lähteestä? Ääniä pääsi sisällä. Ei siis ihme, etteivät muut niitä kuule:-)
USA ei oleosannut neuvotellatalibanien kanssa rauhasta eikä USA ostanut talibaneilta erillisrauhaa briteille eikä brititkään maksaneet mitään talibaneille (toistaiseksi).
Muistutukseksi talibanit räjäyttivät palasiksi 3 brittiäläistä Naton Isaf-sotilasta.
Ranskalla ja Saksalla on ostetut erillisrauhat eivätkä talibanit tapa heitä.
"USA ei oleosannut neuvotellatalibanien kanssa rauhasta..."
Talebanit piileskelevät vuorilla eikä kenelläkään ole syytä maksaa heiller mitään:-) Näet yhä kosteita unia?
Talibanit hakkeroivat Naton koneen amerikkalaiseen navigointiin ja sotkivat sen. Kone oli ohjauskyvytön. Se putosi kuin leija.
Ja höpö höpö. Talebanin pitäisi ennen oppia lukemaan, että hakkerointi onnistuisi:-)
Hakkeroinnin olet taasen kuullut samasta varmasta lähteestä? Ääniä pääsi sisällä. Ei siis ihme, etteivät muut niitä kuule:-)
Se muuten putosi kuin romuläjä.
Talibaneja naurattaa. Ne hakkeroivat USA:n ja Naton tutka-navigointi-ohjaus-järjestelmään.
Tollo on täysin väärässä!
Tässä vähän oppia:
1. Yhdysvalloissa ja Euroopassa, jotka ovat liittolaisia on mukavaa elämää.
2. Talibaneilla on puute kurjuus. Haluamme toteuttaa myös heille parempaa.
3. Mukava elämä jatkuu Natomaissa ja liittolaisilla (monta miljardia ihmistä.)
Naton ulkopuolella on erittäin paha olla kun siellä tytöt eniten raiskataan ja ei ole ihmisoikeuksia! Pienet lapset ovat keskitysleireissä. Harva pääse tapaamaan!
Google kääntäjä...LOL
Taitaa olla joku ameriikan tiltu tämä "Olet hullu"- hyypiö.
Yes, puolustusministeriön, kokoomuksen, presidentinkanslian, puolustusvoimien, Kaivopuiston Olethullu.
Se ei pysty muuhun kuin Olethulluun.
Jeps, talipaanit ovat hakkeroineet Naton koneiden navigointijärjestelmän. Järjestelmässä ei ole minkäälaista muuria suojaamassa digikomentoja.
Eli nämä kaksi väittämää olet taas itse keksinyt. Talebanit eivät osaa 'hakkeroida' edes perunakattilaa tulelle. Lentokoneet lentävät entiseen tapaan ja taleban piileskelee yhä vuorilla. Kon sota ei mene mielesi mukan turvaudut keksimiseen?
Tänään islamistit tiputti USA:n ja Naton ilmavoimien amerikkalaisen tankkauskoneen, 3 kuollutta.
Kone putosi omia aikojaan, joten ilosi on taas ennenaikaista:-)
Joo USA:n ja Naton ilmavoimat mätänee.
Talibanit tiputtavat Naton jenkkikoneita harva se päivä.
Tänään ne sitten lähettivät kaukolaukaistavalla tienvarsipommilla 5 Naton jenkkisotilasta taivaan tuuliin.
Jaaha? Nyt putosi jenkkikone tienvarsipommilla vai?
Mikset kerro todellisista saavutuksista?
- Sysmässä putosi pienkone
- Seutulasta noussut Lufthansan kone joutui palaamaan
Selkeitä näyttöjä talebanien kännykkähakkeroinneista eikös vain?
Joo, USA:n ja Naton tiedustelu oli taas syvältä.
Oliks nekin Naton koneita?
Ja perustelut j itse asia unohtuivat taas?
Ei, mutta ne tippuivat tai lähes tippuivat. Väittämäsi on tietenkin perusteeton, muyya eikös taebanit tiputa jo kaikki mailman lentokoneet kännykällä?
Tääottaa maisteria pattiin:
Mikään ei onnistu4.5.2013 21:320 SULJE
Talibanit tuhosivat USA:n ja Naton sotajoukkojen huoltorekat. USA ja Nato eivät pysty puolustamaan niitä. Nepyysi apua Venäjältä, että ne saa kuljettaa Venäjän kautta.
Maatappuoiden vuoksi USA ja Nato ryhtyivät ilmakujetuksiin, mutta talibanit alkoivat tiputtaa USA:n ja Naton koneita ja helikoptereita. USA ja Nato ei pysty suojaamaan niitä. Neon pyytänyt apua Venäjän ilmavoimilta.
Nyt USA ja Nato yrittää hajautettuja maakuljetuksia, mutta talibaanit räjäyttää ne ilmaan kaukolaukaisupommeilla.
En ole maisteri ja mikään ei ota päähän.
Tämä on vain väittämäsi, joka perustunee taasen ääniin pääsi sisällä? Ja sehän on, kuten tiedämme, kovin epävarma lähde?
Maakuljetusten menestyksestä en tiedä, mutta sen toki tietää kikki, ETTEI taleban juuri onnistu koneita tai helikoptereita tiputtamaan.
Täällä taas pennut puhuvat asioista joista eivät tiedä yhtään mitään. Hohhoijakkaa.
Niinpä. Taleban pudottelee vastustajan ilmavoimat maahan pelkällä kännykäöllä:-D
Aika täsmäisku talibaneilta tänään Kabulissa. USA:n armeijalla ja NATO:lla olisi oppimista.
Talibanisissit harhauttivat USA:n, NATO:n ja Afganistanin armeijan tiedustelun, partiot, vartiot ja turvakamerat, asettivat autopommit keskustaan iskien NATO:n kolonnaan: 6 kuollutta NATO-sotilasta (NATO salaa kansallisuudet ja jättää vastuun ilmoittamisesta/myöntämisestä kullekin NATO-maalle vaikka syypää on NATO:n joukkojen komentaja US-kenraali).
Jokohan USA alkaa tarjoamaan rahaa salaisissa rauhanneuvotteluissa talibanien kanssa vai vieläkö kokainen NATO-maa joutuu itse erikseen ostamaan rauhan.
Vieläkö NATO-Niinistö pitää kiinni siitä, rttä vaikka USA:n armeija ja NATO:n joukot pakenevat Afganistanista niin Suomen sotilaat jää.
Tasaista skeidaa tulee taas?
Tässäpä sama asia uutisena:
"Ainakin 14 ihmistä sai tänään surmansa Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tehdyssä autopommi-iskussa.
Yksi sotilasliitto Naton ajoneuvoista tuhoutui iskussa kokonaan. Naton mukaan surmansa saivat kaksi Nato-sotilasta ja neljä sotilasliitolle työskennellyttä siviiliä. Heidän kansalaisuuksiaan ei kerrottu.
Loput surmansa saaneet olivat tiettävästi afganistanilaisia siviilejä. Iskussa haavoittui lisäksi kymmeniä ihmisiä."
Jos surmansa sai vain 2 Nato-sotilasta (eikä 6 niinkuin kerroit!) ja uhreja oli kaiken kaikkiaan 14 niin eipä iskua oikein voi kutsua 'täsmäiskuksi'?
Tällaisessa iskussa syyllisiä on tietenkin taleban eikä mikään US-kenraali! Sinulta tuntuu hämärtyvän keskenään tekijä ja kohde? Sissit ovat tietenkin pukeutuneet siviileiksi, joten mitään erityistä 'taitoa tai harhauttamista' ei vaadita pommin asentamisessa Kabulin keskustaan. Huomio vain kiinnittyy siiihen, että iskussa ei välitetä afgaanisiviileistä, joista suurin määrä uhreista koostuu. Että sellaisia 'täsmäiskuja'?
Kukaan ei talebaaneille tule tarjoamaan rahaa. Koalitio poistuu maasta ajan kanssa. Suomalaiset poistuvat vuoden 2014 aikana. Nähtäväksi tulee jäämään, että tulevatko talebaanit ja Karzai jatkossa toimeen vai putoaako Afganistanin kansa takaisin kivikauteen? Sehän sinua miellyttäisi?
Niitä kuolleita NATO-sotilaita ol 7, kuolleita NATO-virkamiehiä 6.
Nato ei koskaan kerro kuolleiden Nato-sotilaiden kansallisuuksia vaan se työntää ilmoitusasiat ja surunvalittelut, omaisille ilmoittamisen kunkin Nato-maan kansalliselle armeijalle, vaikka syypää Nato-sotilaan kuolemaan on USA:n armeijan Nato-joukkoja komentava kenraali.
Esimerkiksi jos suomalainen sotilas kuolee Naton operaatiossa, USA:n Natoa komentava kenraali ei ota vastuuta eikä Nato ota vastuuta vaan vastuu työnnettäisiin komentaja Puheloiselle, joka ei myöskään ota vastuuta USA:n Nato-kenraalin toimista vaan delegoi surunvalittelut ja ilmoitusasiat jollekin alaiselleen, joka ei sotilaskurin vuoksi voi kieltäytyä.
Todellisuudessa vain 2 kpl ja lisäksi muutama paikallinen Karzaille töitä tekevä. SUURIN OSA OLI SIVULLISIA SIVIILEJÄ!
Se siitä 'täsmäiskusta'!
Jos taleban asettaa pommin, jossa yk-sotilas kuolee, niin syyllinen on tietenkin taleban eikä kenraali.
Paljonko taleban sitten esittää omien kaatuneittensa nmiä tai heimoja?
Suomalaisia on kaatunut koko operaation aikana (> 5 vuotta) 1-2 kpl. Kuolemat johtuvat tietenkin aina vihollistoiminnasta. Kaikki lähtijät ovat vapaaehtoisia, jotka tietävät riskit jo lähtiessään.
Tottaka ilmoitusasiat kuuluvat kyseisen maan sotilasjohdolle. Kenelle ne sinun mielestäsi pitäisi kuulua?
Kuka mahtaa hoitaa tiedotuksen ja suruvalittelut talebaneilla? Heitähän kuolee runsaasti verrattuna YK-joukkoihin?
Venäjä on huolissaan USA:n ja Naton sotajoukkojen sotatappiosta, että sehatkitsee omien joukkojen asettamista Venäjän turvaksi Afganistanin suuntaisellr rajalle.
Samalla se torjuu USA:n ja Naton suunnitelman levittää Afganistanin sota Venäjän rajoille ja Venäjään.
Välillä ylität itsesi kuten tässäkin tapauksessa!
Tottakai Venäjän on syytä pitää joukkoja Afganistanin rajalla! Kävihän se itse yli 11 vuoden ajan sotaa Afganistanissa ja menetti sinä aikana n. 20.000 kaatunutta!
Länsi ei yritä 'levittää sotaa' Venäjälle, mutta taleban sen mielellään tekee. He kun ovat yhä katkeria entisen Neuvostoliiton perillisille!
USA ja Nato eivät pysty edes siedettävään maataisteluun.
Nato-maa Turkki on helisemässä kun USA ja Nato ovat antaneet sille tehtäväksi iskut Syyriaan ja sodan laajentamisen, mutta Turkin Nato-koneet eivät pysy ilmassa eikä Turkin koneet pysty ohittamaan Syyrian s-300:ia eikä Nato ja Turkki uskalla hyökätä maavoimilla Syyriaan. Siitä tulisi nöyryyttävä tappio.
Hyvä jos Venäjä myy aseitaan Syyrialle, että se pystyy torjumaan USA:n ja Naton ohjusiskut ilmasta ja meteltä.
Otetaas taas Nato-sedälle vähän aikuiskoulutusta:
1) Venäjä ei ole sotinut Afganistanissa.
2) Neuvostoliitto ei sotinut Afganistanissa yhtä uskonlahkoa vastaan niin kuin USA ja Nato ovat nyt sotineet 13 vuoden ajan.
3) Neuvostoliitto ei hävinnyt uskonlahkolle nii. Kuin USA ja Nato nyt.
4) USA ja Nato ovat neuvotelleet, pyytäneet, rukoilleet useampia kertoja, että Venäjän armeija, sen ilmavoimat, erikoisjoukot, maavoimat tulisivat USA:n ja Naton tueksi uskonlahkoa vastaan. Venäjä on sanonut No Thanks.
Ja vastauksia sepustukseesi:
"1) Venäjä ei ole sotinut Afganistanissa."
On oikein hyvin tiedossa. Neuvostoliitto oli 1979-1989 siellä ja kärsi 20.000 sotilaan tappiot. Tämän halusit toistettavan?
"2) Neuvostoliitto ei sotinut Afganistanissa yhtä uskonlahkoa vastaan niin kuin USA ja Nato ovat nyt sotineet 13 vuoden ajan."
Todellisuudessa NL miehitti Afganistanin ja yritti muuttaa sen koko yhteiskuntajärjestelmän mieleisekseen. Ei puhettakaan vaaleista tai vastaavasta! NL soti varsin likaisella tavalla. Pudotti mm. miinoitettuja lelunukkeja kyliin.
"3) Neuvostoliitto ei hävinnyt uskonlahkolle nii. Kuin USA ja Nato nyt."
Nato ei ole järjestönä sotimassa paikalla. Neuvostoliitto koki selkeän sotilaallisen arvovaltatappion ja oli pakoitettu vetäytymään 1989. Venäläisten tappiot olivat myös varsin raskaat. Paljon kovemmat kuin YK-joukoilla.
"4) USA ja Nato ovat neuvotelleet, pyytäneet, rukoilleet useampia kertoja, että Venäjän armeija, sen ilmavoimat, erikoisjoukot, maavoimat tulisivat USA:n ja Naton tueksi uskonlahkoa vastaan."
Nyt tulee taas puhdasta skeidaa! Ei ole pyydetty ja turhaa se olisikin useammasta syystä:
1. Venäläisillä on viime sodan jäljiltä todella surkea maine
2. Venäjä nuolee kitkeränä haavojaan viime sodan jäljiltä
3. Venäjä ei millään muodoin voi edustaa demokratiaa kun se ei saa sellaista pystyyn edes omassa maassaan!
" Venäjä on sanonut No Thanks. "
Helppo sanoa kun ei edes pyydetä:-D
Miksi pitäisi? Nato on puolustusliitto eikä sillä ole mitään tehtävää Syyriassa.
Turkilla ei ole minkäänlaista 'tehtävää Syyriassa'. Turkki ainoastaan huolehtii, etteivät Assadin pojat vahingossa tulita rajan yli. Sinun järjenjuoksusi on aika kummallinen? MIKSI Turkki hyökkäisi Syyriaan? Sillä on savimajakansaa omasta takaa aivan riittävästi!
Olet edelleen sotaisa ja odotat ohjusiskuja milloin mistäkin ja niitä ei sinun harmiksesi vain kuulu:-D Eikös ole ikävää?
Talibanit tappoivat koko maakuntahallinnon johdon. USA ja Nato eivät pystyneet suojaaman heitä, vaikka oli luvannut.
Maakuntahallinto oli USA:n armeijan alainen.
Eli afgaanit tappavat toisiaan?
Maakuntahallinto on presidentti Karzain alainen yksikkö.
Osaatko kertoa ensimmäistäkään asiaa virheettömästi? Et varmaan:-)
Natossa on meillä monta miljardia ihmistä hyvässä elämässä ilman Putinia.
Venäläiset menehtyvät hyvin aikaisin. Siellä vain 200 miljoonaa näkee nälkää.
Maailmassa kuolee eniten päivässä AIDS, auto-onnettomuudet, kotona turma jne. Naton ulkopuolella menehdytään. Korkein mahdollinen elintaso on Natoa.
Ennenaikaisesti saa surmansa menehtyy vuosittain monta miljoonaa ihmistä
Venäjällä. Hävitetyssä Karjalassa miehet kuolevat jo 40 vuotiaina yleisimmin.
Koko maailma olisi heti puuristejä täynnä, Staliin ja Putinin uhrit . Venäjä pitää vapauttaa, eikä vain pidä vapauttaa, vaan on pakko vapauttaa rikollisista Stalin.
Afgaanit tappavat toisiaan maailman eniten, kun suuttuvat jos joku vastustaisi.
Tarja Halonen ei kantanut huolta vaan matkusti Afrikkaan. Ei ole mitään huolia.
Kun rakastaa ihana Thaityttöä, voi huoleti olla täysin Nato. Kun pissaa Leninin patsaan päälle on ainakin sanonut järkevän mielipiteen. Teneriffa on Natossa.
Usa ja Nato eivät pystyneet suojaamaan afgaaneja, vaikka lupasivat suojata heitä kun hyökkäsivät Afganistaniin.
Yhdysvallat ja Eurooppa kylpevät Naton suojassa, samoin Japani ja hyvät muut.
Kauhistuksessa ei äänestetä ja halutaan Naton jo vihdoin tulevan vapauttamaan.
Afganistanin kiusaaja on taliban. Kiusaaja on ilkivaltaa ja se vihaa ihmisoikeuksia.
"Yhdysvallat ja Eurooppa kylpevät Naton suojassa"
Roskaväki valitsi sen Tarja Halosen. Pitkät leipäjonot ja miljoonia vauvoja Afrikkaan.
Kaikki synnyttävät Tarja Halosen pyynnöstä meille miljoonia ja taas miljoonia mustia.
Tukholma on alkusoittoa! Stop ajoissa. piarus on etupäässä inkeriläisiä eirus.
Tarja Halonen ymmärtää koko Suomen historian Suomen vapaussota 1918.
Mikään asia ei edistynyt Tarja Halosen aikana. Kansa köyhtyi ja velkaantuikin.
(Keskimäärin mitattuna)
Persut paisuivat ja hyppivät tasajalkaa kommareiden päällä, muttei se lohduta.
Koko Venäjä on roistojen ja ryöväreiden miehittämä, mutta onneksi siellä Länsi
on jo tekemässä huolellisesti yritystoimintaa ja jäähalleja, kaunista ympäristöä.
Koko Itä-Karjala ja koko Venäjä on huligaanin miehittämänä. Länsi rakentaa jo
sinne onneksi tuotantolaitoksia ja myöhemmin vapauttaa ja rakentaa YHDESSÄ sen miehitetyn alueen ihmisarvoikseksi asuinalueeksi, nyt vain jätteitä täynnä ja huoria tauteineen.
Valtava keskitysleiri, jossa kukaan ei oikeesti äänestä, mutta jonka Nato omistaa. Mikään ei ole aitoa. Jopa orkesteri soittaa vankina Moskovassa!
Pikkunen ukkeli putin on polvillaan meidän Naton edessä.
Talibanit räjäyttivät jo kolmannen kerran USA::n, CIA:n Naton ja Afganistanin armeijan tiedusteluyksikön rakennuksineen ja tietokoneineen taivaan tuuliin Kabuln keskustassa.
Toisessa iskussa talibanit räjäyttivät Kabulin turvallisuudesta vastaavan USA:n ja Naton johtaman, rahoittaman ja kouluttaman turvallisuysyksikön taivaan tuuliin.
"Talibanit räjäyttivät jo kolmannen kerran USA::n, CIA:n Naton ja Afganistanin armeijan tiedusteluyksikön rakennuksineen ja tietokoneineen taivaan tuuliin Kabuln keskustassa."
Kun sinä noin uutisoit niin todennäköisesti on käynyt vain niin, että yksittäinen tienvieripommi olikin vain suutari. Yleensä ne sinun uutisesi 'kutistuvat':-)
USA ja Nato lupasivat suojella YK:ta kun hyökkäsivät Afganistaniin ja saivat rahaa YK:lta.
Talibanit iskivät tänään YK:n jälleenrakennusvirkailijoihin, kymmenkunta kuollutta ja haavoittunutta.
USA:n ja Naton joukkoja ei näkynyt eikä kuulunut.
Georgiassa hääräsi aikoinaan sikäläinen Niinistö, Saakasvili, joka liitti Georgian armeijan Natoon ja koko Georgian Naton kandidaattiohjelmaan.
Siitä alkoi Georgian armeijan jatkuva sotatila ja tappioputki. Venäjää vastaan Nato-Georgia, USA ja Nato hävisivät 3:ssa päivässä.
Yhtä löperöä on Afganistanissa. Talibanit iskivät Naton Georgian tukikohdan lähelle, 7 kuollutta georgialaissotilasta ja 9 haavoittunutta.
"Georgiassa hääräsi aikoinaan sikäläinen Niinistö, Saakasvili, joka liitti Georgian armeijan Natoon ja koko Georgian Naton kandidaattiohjelmaan."
Ja sama suomeksi: Georgian armeija tai valtio ei ole koskaan ollut ehdolla Natoon.
"Siitä alkoi Georgian armeijan jatkuva sotatila ja tappioputki. Venäjää vastaan Nato-Georgia, USA ja Nato hävisivät 3:ssa päivässä."
Venäjä ja Georgia kävivät pienen rajakahakan. Nato ei ollut osallisena.
"Yhtä löperöä on Afganistanissa. Talibanit iskivät Naton Georgian tukikohdan lähelle, 7 kuollutta georgialaissotilasta ja 9 haavoittunutta. "
Eli muslimit sotivat ja tappavat toisiaan.
Olet sinä melkoinen puppugeneraattori!
Hauskaahan sinänsä että kun georgia alkoi varustautua rajansiirto-operaatioonsa niin yhdysvallat ja israel yllättäen olivat siinä tukena ja kouluttamassa joukkoja. Nato nyt ei tietenkään virallisesti ollut mukana mutta kaksi jäsenmaata kyllä.
oli se natokin munaskuista myöten, georgia oli jo viimeisissä vaiheissa naton jäsenyysohjelmassa, ei puuttunut kuin testit, ja niin kuin tiedetään, USA ja Nato valitsivat georgialle väärät testit, väätän vastustajan..
Venäjän armeija pisti koko USA-Nato-Georgia-porkukan nippuun 3:ssa päivässä.
Georgia ei puuhannut minkäänlaista rajansiirto-operaatiota vaan aikoi mennä kahteen kapinalliseen maakuntaansa, jossa yllättäen Venäjän erikoisjoukot olivat järjestäneet ansan. Vastoin väitettäsi USA ja Israel eivät tukeneet Georgiaa millään tavalla eikä sitä kukaan Natoon edes kaipaa!
Georgia ei ollut mukana missään jäsenyysneuvotteluissa eikä Nato edes kaipaa jäseneksi, jotakin Venäjän takamaata. Georgia luuli menevänsä panemaan ruotuun kapinoivia maakuntiaan ja sai vanhanaikaisen kalustonsa kanssa selkäänsä Venäjän valmiusjoukoilta. USA ja Nato eivät olleet millään tavalla osallisena tässä. Toistelet kuin papukaija?
Kannattaisi oikeasti lukea vähän virallisia lähteitä eikä kieltää suinpäin kaikkea.
Georgia on halunnut laajentaa maansa vanhoihin mittoihinsa neuvostoliiton hajoamisesta alkaen. Venäjällä ja georgialla oli heti vuoden 91-92 vaihteessa konflikteja rajojen takia.
Herra nimeltä Mikheil Saakašvili valittiin georgian presidentiksi vuonna 2004 ja mies oli jo ennen vaaleja uhonnut palauttavansa etelä ossetian georgialle.
Silti en itse ole edes väittänyt että Nato olisi ollut liitettynä tähän mitenkään muuten kuin yhdysvaltojen ja israelin kautta jotka nyt sattuvat omistamaan suurimmat armeijat koko liitossa. Muut nato maat tuskin olivat edes tietoisia koko asiasta ennen sotaa.
"Kannattaisi oikeasti lukea vähän virallisia lähteitä eikä kieltää suinpäin kaikkea."
Ilman muuta minä myönnän sellaisen asian, joka sen ansaitsee. Sen sijaan itse keksittyjä juttuja en myönnä.
"Georgia on halunnut laajentaa maansa vanhoihin mittoihinsa neuvostoliiton hajoamisesta alkaen. Venäjällä ja georgialla oli heti vuoden 91-92 vaihteessa konflikteja rajojen takia."
Georgialla oli kaksi kapinallista maakuntaa.
"Herra nimeltä Mikheil Saakašvili valittiin georgian presidentiksi vuonna 2004 ja mies oli jo ennen vaaleja uhonnut palauttavansa etelä ossetian georgialle."
Olipas erikoinen mies? Varmasti Venäjä hyväksyisi vastaavassa tilanteessa välittömästi, jos siitä Novaja Zemlja julistautuu itsenäiseksi?
"Silti en itse ole edes väittänyt että Nato olisi ollut liitettynä tähän mitenkään muuten kuin yhdysvaltojen ja israelin kautta jotka nyt sattuvat omistamaan suurimmat armeijat koko liitossa."
Oliko tuo jokin todiste mielestäsi? Se, että omistaa suuren armeijan toisella puolella maapalloa?
Georgiassa oli sikäläinen Niinistö, Saakasvili, joka liitti Georgiaa Natoon.
USA ja Nato kuiskuttivat Saakasvilin korvaan, että Georgia on nyt Nato-vahva ja pystyy pyyhkäisemään Venäjän tieltään. USA ja Nato laativat suunnitelman, aseistivat, rahoittivat Georgian ja Nato-Georgia hyökkäsi. Venäjä vastasi, 3 päivää kesti Georgian USA:n, Naton ralli.
Suomessa Niinistö kulkee Saakasvilin polkuja, liittää armeijaamme Natoon, uhoaa jo Venäjälle, USA ja Nato kouluttavat Suomen sotilaita ja harjoittelevat jo Itä-Suomessa ja Rovaniemellä Niinistön Natoarmeijan kanssa iskua Venäjälle.
Ja täyttä puppua taasen!
Nato ei ollut minkäänlainen osapuoli Georgiassa. Georgia ei ollut mukana missään jäsenyysneuvotteluissa eikä Nato edes kaipaa jäseneksi, jotakin Venäjän takamaata. Georgia luuli menevänsä panemaan ruotuun kapinoivia maakuntiaan ja sai vanhanaikaisen kalustonsa kanssa selkäänsä Venäjän valmiusjoukoilta!
Suomessa on selkeä tilanne: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!
Olet esittänyt väittämiä:
- armeijaamme liitetään Natoon
- USA ja Nato kouluttavat Suomen sotilaita
- Nato suunnittelee iskua Venäjälle (jossa Suomi olisi mukana)
TOSIASIA on se, että tällaisesta ei tiedä mitään Niinistö, Suomen lehdistö, Suomen armeija tai Nato. Kaikki tämä puppu tulee sinun päästäsi etkä pysty todentamaan siitä yhtä ainoata kohtaa! Olet patologinen valehtelija!
Voi voi, kyllä sinia käy jo sääliksi, itsellesikö valehtelet vai esimiehillesi.
Georgian Nato-taival alkoi jo 1994, tiivistyi 1998, 2001 ja 2006.
Huhtikuussa 2008 USA ja Nato vetivät Georgian Niinistöä retkuun tosihärskisti. Ne päättivät Natossa Bukarestin kokouksessa, että Georgia hyväksytään Naton jäseneksi.
Siitä Georgian Niinistö meni sekaisin ja vielä enemmän sekaisin kun USA ja Nato lupasivat turvatakuut. Georgia aloitti hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. USA:n, Naton sotaopit, rahat ja aseet sekä konsulttituki kestivät Venäjää vastaan 3 päivää.
Sitten oli Nato-Grorgia lyöty ja nyt USA ei uskallaottaa sitä Natoon jäseneksi.
Voi voi, kyllä sinia käy jo sääliksi, itsellesikö valehtelet vai esimiehillesi.
Georgian Nato-taival alkoi jo 1994, tiivistyi 1998, 2001 ja 2006.
Huhtikuussa 2008 USA ja Nato vetivät Georgian Niinistöä retkuun tosihärskisti. Ne päättivät Natossa Bukarestin kokouksessa, että Georgia hyväksytään Naton jäseneksi.
Siitä Georgian Niinistö meni sekaisin ja vielä enemmän sekaisin kun USA ja Nato lupasivat turvatakuut. Georgia aloitti hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. USA:n, Naton sotaopit, rahat ja aseet sekä konsulttituki kestivät Venäjää vastaan 3 päivää.
Sitten oli Nato-Georgia lyöty ja nyt USA ei uskallaottaa sitä Natoon jäseneksi.
"Voi voi, kyllä sinia käy jo sääliksi, itsellesikö valehtelet vai esimiehillesi."
Eläkeukolla ei todellakaan ole esimiehiä:-)
"Georgian Nato-taival alkoi jo 1994, tiivistyi 1998, 2001 ja 2006."
Georgialla ei ole minkäänlaista Nato-tivalta, muuta kuin sinun keksimäsi.
" Huhtikuussa 2008 USA ja Nato vetivät Georgian Niinistöä retkuun tosihärskisti. Ne päättivät Natossa Bukarestin kokouksessa, että Georgia hyväksytään Naton jäseneksi."
Tuskinpa vaan. Ensin pitää anoa ja sitten hyväksyä. Sellaista ei tapahtunut.
"Siitä Georgian Niinistö meni sekaisin ja vielä enemmän sekaisin kun USA ja Nato lupasivat turvatakuut."
Koska maa EI OLLUT Naton jäsenmaa (ei ole vieläkään!) niin kukaan ei myönnä sille 'turvatakuuta'.
"Georgia aloitti hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. USA:n, Naton sotaopit, rahat ja aseet sekä konsulttituki kestivät Venäjää vastaan 3 päivää."
Jos katsoit uutisia niin Georgialla oli Venäjän muinaiset aseet ja kalusto. Niiden kanssa se lähti panemaan kuriin kapinallisia maakuntiaaan ja käveli suoraan Venäjän erikoisjoukkojen miinaan.
" Sitten oli Nato-Grorgia lyöty ja nyt USA ei uskallaottaa sitä Natoon jäseneksi."
Mitään Nato-Georgiaa ei ollut olemassa ja niin kauan kun sillä on kiistaa naapurinsa kanssa ei tulekaan. Kertomuksesi asiasta on perin juurin valheellinen!
Georgian Saakasvili-Niinistö oli mennyt USA:n ja Naton retkuun. Saakasvili oli ajanut alas oman armeijansa ja ottanut käyttöön USA:n ja Naton sotaopit, aseistuksen ja koulutuksen ja oli liittänyt Georgian jo poliittisestikin Natoon.
Naton jäsenyysohjelman ja Georgian Naton integraatioasteen perusteella Georgian piti olla jo Naton turvalausekkeen, yhteisen puolustuksen "turvassa", mutta kun Venäjä aloitti yllätysvastaiskut, 700 USA:n ja Naton asiantuntija- ja konsulttisotilasta lähtivät Georgiasta ensimmäisinä karkuun eikä Naton turvatakuita kuulunut eikä näkynyt.
Montako sanomaa lähetät samanlaisena samasta aiheesta?
Kas tässä vastaus:
Georgia ei ole eikä ole ollut mikään Nato-maa eikä ole saanut minkäänlaista apua Natolta.
Mitään Nato-Georgiaa ei ollut olemassa ja niin kauan kun sillä on kiistaa naapurinsa kanssa ei tulekaan. Kertomuksesi asiasta on perin juurin valheellinen!
Sinua käy jo sääliksi mausteri, itsellesikö valehtelet vai esimiehillesi.
Georgian Nato-taival alkoi jo 1994, tiivistyi 1998, 2001 ja 2006.
Huhtikuussa 2008 USA ja Nato vetivät Georgian Niinistöä retkuun tosihärskisti. Ne päättivät Natossa Bukarestin kokouksessa, että Georgia hyväksytään Naton jäseneksi.
Siitä Georgian Niinistö meni sekaisin ja vielä enemmän sekaisin kun USA ja Nato lupasivat turvatakuut. Georgia aloitti hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. USA:n, Naton sotaopit, rahat ja aseet sekä konsulttituki kestivät Venäjää vastaan 3 päivää.
Sitten oli Nato-Georgia lyöty ja nyt USA ei uskallaottaa sitä Natoon jäseneksi.
Miksi? Minulla eieläkeukkona ole esimiehiä. Itsehän sinä olet säälittävä, koska elinehtosi on keksiä jatkuvia valeita!
Georgia ei ole eikä ole ollut mikään Nato-maa eikä ole saanut minkäänlaista apua Natolta.
Mitään Nato-Georgiaa ei ollut olemassa ja niin kauan kun sillä on kiistaa naapurinsa kanssa ei tulekaan. Kertomuksesi asiasta on perin juurin valheellinen!
Etkö löydä aiheesta mitään uutta? Ei pelkkä toisto väittämistäsi totta tee? Missään historiassa tai uutisissa ei kukaan ole kuullut Nato-maa Georgiasta. Se on puhdasta sinun mielikuvitustasi!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän–Georgian_sota
Lyhyt tietopaketti miten asiat ovat. Jos tuon jälkeen ei päässä vieläkään raksuta mikään niin voi voi. Itsellä ei riitä mielenkiintoa hakata päätä seinään kun se kuitenkaan murru.
Niin? Mikä sinulla nyt kiikastaa?
Georgiadssa oli kolmen päivän kahakka. Siitä lienemme yhtä mieltä?
Kahakan syy oli se, että Georgia yritti saada kuriin kapinoivaa maakuntaa.
Varsinainen sotiminen käytiin Georgian ja Venäjän armeijoiden kanssa.
Nato ei ollut sodassa mukana.
Mikä näist'ä väittämistä on sinulle vaikera?
Pitää aina tarkasti muistaa ja tietää että meillä on CIA ja me olemme osa läntistä kulttuuria, sivistysmaita ja demokraattinen osavaltio täällä lännen kultamailla.
Helsingin Sanomissa on aivopestyjä tai ihmisiä jotka yrittävät aivopestä.
Urho Kekkonen edusti vain Natoa ja CIA :ta täysillä.
Suomi oli ja on aina valmiina lyömään paholaista kansojen vankilaa niskalaukaukset.
KEKKONEN: Suomi on yhteiskuntajärjestykseltään täysin päinvastainen kuin NL. KEKKONEN: Jos r*ssä tulee r*ssää lyödään. Urho Kekkonen oli tuttu näky
seuraamassa sotaharjotuksia ja Yhdysvallat (vapaa maailma) antoi kaiken tiedusteluavun päivittäin. Yötä päivää Länsi valvoo Putinin jokaista liikettä.
Toki "URKKI" kusetti täysillä pahista, esim toimme öljyä ja Uolevi Raade Neste jalosti sen. Me veimme sinne vaatteita ja kenkiä koko ajan vakoilemalla kaiken.
Tällä hetkellä Putin on polvillaan Naton (Saksa on länsimainen demokratia
parhaimmillaan) edessä. Ruotsi, Yhdysvallat, Suomi, Japani, Ranska, Italia, Espanja, Israel, Turkki. Kaikki ovat valmiina lyömään pahaa, kun aika tulee.
Tuskin lopun ihmiskunnan elämän katsotaan kansojen vankilaa roskavaltiota.
Emme kasvata paholaista tuhoamaan vapaita maita /Erkki Tuomioja Nato).
Nato perustettiin puolustamaan Suomea vuonna 1949 !
Kekkosen aikana länsikauppa kukoisti ja meillä oli rajat auki vain Länteen eli itseemme! Kekkonen tiesi että pahuudessa on kaikki varastettu ja ihmiset tapettu.
Me olemme kaikki CIA:ta. Meillä ei ole koskaan ollut mitään tekemistä maailman historian julmimman pyövelin KGB:n kanssa, jota Putin edustaa pahimmillaan.
On harmi että täälläkin on hulluja jotka eivät ymmärrä kokonaistilannetta.
Koko maailma piirittää pahista. Me vain leikimme netissä Venäjää, kun amerikkalainen foirmaatti on "valtio". Sinne pitä esim. duuuma ja lippu jne.
Venäjä leikkii maata ja myös HIFK:n kannattajat antavat omilleen suosiota jäähallissa! Venäjä ei millään mittarilla ole maa vaan varastoalue!
Duuma on tekaistu ( Mihail Gorbatsov - amerikkalainen professori)
Heh heh, eihän USA ja Nato uskalla Venäjää vastaan. Ne panee Niinistön ja Saakasvilit niihin hommiin.
Sanaprilla USA ja Neto ei ole tarvetta/aikomusta sotia Venäjän kanssa? Mistä sellaista ylipäätään saat päähäsi?
'Panee'? Panee millä? Heittelet näitä panemisia ilman minkäänlaista järkevää taka-ajatusta. Suomella on puolustusvoimat, jotka tarvittaessa puolustaa maatamme. Meitä ei kukaan 'pane' minkäänlaisiin hoommiin ja kaikkein vähiten hyökkäämään yksin Venäjälle.
Väliin sinulta tulee täysin vajaaälyisen tekstiä?
Paneehan meidät Venäjää vastaan ylipäälikkö presidentti Niinistö, jonka on pannut Venäjää vastaan USA ja Nato.
Eihän Niinistö itse lähde tappelemaan. Se panee kansansa kuolemaan ja kärsimään ihan niin kuin USA:nkin pressa tapattaa omiaan ja Nato.
Niinistö ei 'pane' meitä mihinkään eikä USA ja Nato pysty pakottamaan Suomea yhtään mihinkään! Et vastannut itse kysymykseen? Mikä on se 'pakko'? Et vastaa kun et osaa!
Kukaan ei ole lähdössä mihinkään kuolemaan. Pääsi on taas villisti kuumennut?
USA ja Nato pakottavat Niinistön Venäjän sotaan, toki Niinistö haluaa siihen itsekin.
Niinistö julistaa liikekannallepanon. Sitten Suomen sotapoliisi ja USA:n, Naton, Suomen erikoisjoukot sekä CIA alkavat tappamaan ja vangitsemaan niitä suomalaisia jotka eivät lähde USA:n, Naton, Niinistön sotaan Venäjää vastaan.
"USA ja Nato pakottavat Niinistön Venäjän sotaan, toki Niinistö haluaa siihen itsekin."
unohtui sinulta taas kertoa, rttä MILLÄ pakottaa? Ja miksi Niinistö haluaisi sotaa Venäjän kanssa? Täysin sekopään juttuja!?!
"Niinistö julistaa liikekannallepanon. "
Ei julista! Etkö muista, että Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.
Ja kun liikekannallepanoa ei julisteta niin ei kukaan jahtaa ketään kotoaan. Ja kerropa lopuksi, että MISTÄ IHMEESTÄ YHTÄ-ÄKKIÄ SUOMEEN ILMESTYIVÄT USA:n, Naton, Suomen erikoisjoukot sekä CIA tappamaan ja vangitsemaan??? Sitä varten meillä juuri on armeija, ettei tänne tule vieraita joukkoja!
EIkö sinua itseäsikin ala nuo juttusi hävettämään?
Talibaneilla juhlimista riittää. Talibansissit iskivät muutaman kerran Nato-kandidaatti-Georgian tukikohtaan, tappoivat kymmenkunta ja haavoittivat kymmenkunta Georgian Nato-sotilasta.
Nyt Georgia sulkee tukikohtansa Afganistanissa ja heittää kitkerää kritiikkiä USA:n ja Naton suuntaan, että ne eivät pysty puolustamaan omiaan.
Eli paikalliset sotivat keskenään? Georgia ei ole mikään kanditaatti eikäse pääse mukaan Natoon.
Ei USA puolusta Georgiaa, koska se ei ole 'omia'!
Joo USA ei uskalla ottaa Georgiaa Naton jäseneksi, vaikka se jo otti sen jäseneksi juuri muutama kuukausi ennen USA:n, Naton ja Nato-Georgian hyökkäystä Etelä-Ossetiaan 2008.
Mutta kun Venäjän armeija iski takaisin alle tunnissa, salamasodalla ja 360 astetta, USA, Nato, Nato-Georgia kestivät 3 päivää.
Sen jälkeen Putin sanoi Bush Jrlle ihan kohteliaasti Naton kokouksessa, jonne Putin kutsui itse itsensä, että "Mr Bush, tehän sanotte No Thanks Georgian Nato-jäsenyydelle vai mitä" ja Bush sanoi ja sen jälkeen Obama ja nyt jo Georgiakin.
Todellisuudessa Georgia EI OLE KOSKAAN OLLUT NATON JÄSEN!
Eikä se sellasiseksi edes tule jatkossakaan, koska sillä on epäselviä rajakysymyksiä.
Ja nyt taas toistat saman vanhan valeen? Georgia kävi lyhyen kahakan Venäjän kanssa. USA tai Nato eivät olleet siinä osapuolena.
Putinia nyt ei kukaan mihinkään kokouksiin käske. Äijä luimuilee orponba konkurssipesässään!
NATO otti Georgian jäsenekseen huhtikuussa 2008. Elokuussa 2008 NATO-Georgia aloitti sodan Venäjää vastaan.
Pitää aina tarkasti muistaa ja tietää että meillä on CIA ja me olemme osa läntistä kulttuuria, sivistysmaita ja demokraattinen osavaltio täällä lännen kultamailla.
Helsingin Sanomissa on aivopestyjä tai ihmisiä jotka yrittävät aivopestä.
Urho Kekkonen edusti vain Natoa ja CIA :ta täysillä.
Suomi oli ja on aina valmiina lyömään paholaista kansojen vankilaa niskalaukaukset.
KEKKONEN: Suomi on yhteiskuntajärjestykseltään täysin päinvastainen kuin NL. KEKKONEN: Jos r*ssä tulee r*ssää lyödään. Urho Kekkonen oli tuttu näky
seuraamassa sotaharjotuksia ja Yhdysvallat (vapaa maailma) antoi kaiken tiedusteluavun päivittäin. Yötä päivää Länsi valvoo Putinin jokaista liikettä.
Toki "URKKI" kusetti täysillä pahista, esim toimme öljyä ja Uolevi Raade Neste jalosti sen. Me veimme sinne vaatteita ja kenkiä koko ajan vakoilemalla kaiken.
Tällä hetkellä Putin on polvillaan Naton (Saksa on länsimainen demokratia
parhaimmillaan) edessä. Ruotsi, Yhdysvallat, Suomi, Japani, Ranska, Italia, Espanja, Israel, Turkki. Kaikki ovat valmiina lyömään pahaa, kun aika tulee.
Tuskin lopun ihmiskunnan elämän katsotaan kansojen vankilaa roskavaltiota.
Emme kasvata paholaista tuhoamaan vapaita maita /Erkki Tuomioja Nato).
Nato perustettiin puolustamaan Suomea vuonna 1949 !
Kekkosen aikana länsikauppa kukoisti ja meillä oli rajat auki vain Länteen eli itseemme! Kekkonen tiesi että pahuudessa on kaikki varastettu ja ihmiset tapettu.
Me olemme kaikki CIA:ta. Meillä ei ole koskaan ollut mitään tekemistä maailman historian julmimman pyövelin KGB:n kanssa, jota Putin edustaa pahimmillaan.
On harmi että täälläkin on hulluja jotka eivät ymmärrä kokonaistilannetta.
Koko maailma piirittää pahista. Me vain leikimme netissä Venäjää, kun amerikkalainen foirmaatti on "valtio". Sinne pitä esim. duuuma ja lippu jne.
Venäjä leikkii maata ja myös HIFK:n kannattajat antavat omilleen suosiota jäähallissa! Venäjä ei millään mittarilla ole maa vaan varastoalue!
Duuma on tekaistu ( Mihail Gorbatsov - amerikkalainen professori)
Aarne Saarinen oli täys ry''än ja kommarin vastaisuus vaikka oli SKP:ssä.
Hän ei koskaan hyväksynyt murhaaja Leniniä, eikä murhaaja Stalinia!
Näköjään SKP :ssä oli normaleita ihmisiä, jotka halusivat ajaa köyhän asiaa.
SKP meni konkurssiin, mutta on uusi SKP jonka pitää myös olla murhaaja
Leninin ja murhaaja Stalinin vastainen ja ajaa Euroopan Yhdysvaltoja hyväksi
paikaksi kaikille ihmisille saada kunnon toimeentulo. NL oli vain murhaaja.
Luojan kiitos vapaalla maailmalla on CIA ja Nato. New York rakkauden kehto.
USA:n ja NATOn pakeneminen Afganistanista ei ota on onnistuakseen.
Afganistan ja talibanit alkoivat neuvottelemaan vallanjaosta ja USA ja NATO yrittävät ostaa talibaneilta aselepoa ja rauhaa, jotta niiden joukot voivat paeta hengissä Afganistanista.
Kun USA yrittää vielä vetää roolia maailmalle, että sillä olisi muka jotakin sanottavaakin neuvotteluissa, talibanit iskivät Afganistanin lentokentälle, tappoivat 4 USA:n NATO-sotilasta, haavoittivat 5:ttä ja tuhosivat USA:n ja NATOn huoltoketjun.
Nato nyt ei edes Afganistanissa ole, vaikket sitäkään tiedä?
Afganistanissa on vastuu sotatoimista siirretty Afgaanien omalle armeijalle. Ulkolaiset joukot poistuvat hiljalleen maasta. Mistään pakenemisesta ei ole kyse, eikä lökäpöksyt pysty poistumista edes häiritsemään.
Taleban taisi yrittää tunkeutua lentokentälle, mutta sai yritäessään taas pahasti selkäänsä ja pysynee taas jatkossa loitolla. Sinä se aina kuulet täysin eri uutisia kuin muut:-D?
Jeps, talibaanit iskivät heti kun USA:n ja Naton sotilaat yrittivät työntää nenänsä ulos tukikohdan portista.
Se oli varsinainen tehoisku, kuolleita haavoittuneita, polttoaine- ja juomavesisäiliöt tuhottu ja vetäytyminen. Siinä eivät USA:n ja Naton sotilaat ehtineet edes hampurilaistaan syödä kun isku oli ohi.
Nato ei ole edes Afganistanissa!
Koalitio partioi jatkuvasti Afganistanissa. Suurempi pulma liikkumisessa on talebaneilla, joita tarkkaillaan ja listitään jatkuvasti mm. lennokeista.
Lentokentälle hyökkäys epäonnistui täysin ja vaikka joku jenkkisotilas kaatui niin talebanien omat tappiot olivat raskaat.
USA ja NATO eivät voineet kuin taipua talibanien vaatimuksiin. Talibanit ovat nyt USA:n ja NATOn mukaan Afganistanin virallinen rauhanneuvottelija.
USA petti Afganistanin kansallisen hallituksen, jonka se itse pystytti sodan alkuaikoina.
Afganistanin hallinto ja armrija eivät enää voi luottaa USA:n ja NATOn turvatakuisiin, jos ovat koskaan voineet.
Saattaa olla, että talibanin ja USA:n neuvottelujen edetessä näemme Afganistanissa "Lapin sodan kaltaisen takinkäännön" niin, että talibanit ja USA sekä NATO ryhtyvät listimään afgaaneja.
Siknun tulkintasi maailmanpolitiikasta ovat lähinnä huvittavia!
USA neuvottelee suoraan talibanin kanssa, koska taliban ei halunnut Karzaita mukaan. Mitää petosta asiaan ei liity.
Ei tässä maailmassa kukaan takaa mitään. Älä sinäkään ryhdy vakuutusmyyjäksi!
Mitään takinkääntöä ei tule. Natohan ei ole mukana koko sodassa ja koalitio on listinyt afgaaneja jo tähänkin saakka tarkoittaen tietenkin talebaneija.
Jepulis, Afganistanin presidentti Karzai sanoi No Thanks USAlle ja Natolle. Hän ei lähde rauhanneuvotteluihin, koska talibanit ovat Afganistanin virallinen edustaja.
Taleban ei ole mikään virallinen edustaja vaan pelkkä osapuoli. Ja Karzai ei lähde neuvotteluihin, koska häntä ei kutsuttu. Taleban ei suostu Karzain läsnäoloon. Kuitenkin neuvottelujen lähtökohta on se, että uudesta perustuslaista pidetään kiinni ja naisen asemaa ei huononneta. Pahoja takaiskuja sinulle?
USA käänsi selkänsä omalle nukkehallitukselleen. USA ei lupaa enää turvatakuita Afganistanin armeijalle eikäi ole poissuljettu, että USA myöntää talibaaneille turvatakuut ( mitä ne sitten ikinä voivat ollakaan).
Karzai ei lähde talibanien ja USA:n neuvottelumankeliin. USA yrittää saada itselleen jotakin hyvää nuolemalla talibaaneja.
Taleban ei ole mikään virallinen edustaja vaan pelkkä osapuoli. Ja Karzai ei lähde neuvotteluihin, koska häntä ei kutsuttu. Taleban ei suostu Karzain läsnäoloon. Kuitenkin neuvottelujen lähtökohta on se, että uudesta perustuslaista pidetään kiinni ja naisen asemaa ei huononneta. Pahoja takaiskuja sinulle?
Ei USA:lla ole pienintäkään tarvetta 'nuolla' talebaneja. Totuus on yhä se, että talebaanit piileskelee vuorilla ja koalitio hallitsee maata.
USA ja NATO ovat rukoilleet talibaaneja neuvottelupöytään heti siitä lähtien kun USA:n ja NATOn johdossa tajuttiin, että turpaan tulee, jo vuosia siis.
USA ja NATO lähtivät neuvotteluihin kuitenkin niinistömäisesti ylimielisesti pikkuovelaa leikkien. Talibanit vastasivat samalla mitalla. Ne eivät tulleet neuvotteluihin sovitusti, vaihtoivat neuvottelijoita, aiheita, tekivät neuvottelujen aikana näyttäviä iskuja USA:n ja Naton joukkoihin, tukikohtiin, strategisesti tärkeisiin kohteisiin, tekivät kyberiskuja sekoittaen USA:n ja Naton viestiliikenteen ym.
Nyt USA ei uskaltanut enää vetää niinistömäistä pikkuovelaa vaan on myöntynyt ihan aitoihin neuvotteluihin. Siksi talibanit ovat nyt Afganistanin virallinen rauhan neuvottelija.
Talibaneja varmasti tyydyttää USA:n ja Afganistanin riitely. Karzai kiristää USA:ta ja Natoa sillä, että ei jatka "miehityssopimusta" 2014.
Kiristäminen saattaa olla turha toimi, sillä sitä talibanit juuri ajavatkin.
Eihän USA ja Karzai riitele! USA neuvottelee talebanin kanssa ja sillä hyvä.
Talibanit ovat nostaneet lippunsa salkoon eri puolilla Afganistania sekä ulkomailla monissa arabimaissa.
Taitaa olla tanko vain 30 cm:n mittainen? Vaiketa liehuttaa näkyvästi lippua kun tull hetkessä tapetuksi?
Ja jälleen kettan? Myön Nato on lyöty vaikkei ole mukana edes koko sodassa?
Onko Suomikin lyöty? Kuitenkin pitää olla paikalla 'lyötynä' vielä vuoteen 2014:-)
Qatarin neuvotteluissa on talibanien lippu ja USA:n lippu. USA:n ja Naton sotilaat tekevät kunniaa talibanien lipulle.
Afganistanin lippua neuvotteluissa ei näy.
"Qatarin neuvotteluissa on talibanien lippu ja USA:n lippu. USA:n ja Naton sotilaat tekevät kunniaa talibanien lipulle."
Et ole kuullut, että sotilailla on taleban-lipun mallista vessapperia huussissa.
"Afganistanin lippua neuvotteluissa ei näy."
Niin? Eihän taleban edustakaan Afganistania vaan uskonlahkoa:-)
Talibanit antavat USA:n odottaa Qatarissa. He eivät neuvotteluihin osallistuneet, vaikka USA:n armeija piti lippuparaatin USA:n ja talibanien lipuille.
Sen sijaan talibanit murtautuivat USA:n, Naton, Nato-koalition, Afganistanin armeijan "huippuvartioidulle" alueelle Kabulissa, joka vuotaa kuin seula eikä talibanit iskeneetkään kuin vaatimattomasti:
- USA:n, Naton, Afganistanin vartijoihin
- CIA:n toimistoon
- presidentin palatsiin
- puolustusministeriöön
- Naton komentopaikkaan
- USAFin päämajaan
- poliisiin
- kv. hotelliin.
Hehe. Eli toduístat itse, ettei talebaneista ole minkäänlaisiksi neuvottelijoiksi? Ei kuulosta oikein hyvälle piirteelle?
Komea luettelo 'iskusta' mutta liioitteluhimisi tuntien ja tietojen heikon todenperäisyyden arvoten niin todellisuudessa lienee tapahtunut seuraavaa: talebanien pikkupoika pissi Karzain palatsin muuria vasten:-D
Jeps, taas pyörittävät USA:n armeijan NATOa komentavat kenraalit tyhjiä päitään.
Heille ei ole selvinnyt, miten talibantaistelijat läpäisivät tarkastuspisteet ja saivat kuljetetuksi "maailman tiukimmin vartioidulle" alueelle sinkoja, konepistooleita, kranaatinheittimiä.
"Heille ei ole selvinnyt, miten talibantaistelijat läpäisivät tarkastuspisteet ja saivat kuljetetuksi "maailman tiukimmin vartioidulle" alueelle sinkoja, konepistooleita, kranaatinheittimiä"
Ja kun sinmä noin kerrot ja ottaa taas tavanomaisen liioittelun pois niin talebanin 'tunkeutuminen' juuttui ulko-ovelle:-D.
"Jeps, taas pyörittävät USA:n armeijan NATOa komentavat kenraalit tyhjiä päitään."
Mutta eipä tarvitse pyöritellä kauaa. Nyt USA:sta on keksitty vallan uusi ase talebaneille:
"Yhdysvaltalainen South Fork Industries -yhtiö toi kuun alussa markkinoille Jihawg Ammunition -asepatruunat. Niiden luodit on käsitelty sianlihaa sisältävällä maalilla.
Yhtiön kotisivut kertovat tuotteen syntyhistorian. Syksyllä 2010 joukko idaholaisia patriootteja istui leiritulella naukkailemassa "aikuisten juomaa". Manhattanille entisen WTC-tontin läheisyyteen suunniteltu islamilainen keskus huoletti ja inhotti heitä.Niinpä he kehittivät omaperäisen ratkaisun radikaalin islamin ja sharia-lain yltyväksi kokemaansa uhkaa vastaan. Muslimeille epäpuhdasta sianlihaa sisältävät luodit on tarkoitettu pelotteeksi aseisiin tarttuville marttyyreille estämällä heidän paratiisiin pääsynsä: "Mikäli murhailevat muslimiradikaalit voivat uskoa viattomien teurastamisella ansaitsevansa 72 neitsyttä ja ikuisen erektion, mekin voimme uskoa sianlihaa sisältävän luodin kieltävän heiltä tuon palkinnon."
Yhtiön sivuilla myydään myös mainoslakkeja, muslimimiehen karikatyyrillä varustettuja maalitauluja ja huumoripaitoja, joissa on teksti: "Put Some Ham in MoHAMed."
Patruunoita valmistava yhtiö tulkitsi viime viikolla alkaneiden Yhdysvaltojen ja Taleban-kapinallisten rauhanneuvotteluiden paljastavan, että kapinalliset ovat säikähtäneet Jihawg-tuotteita ja siksi taipuneet neuvottelemaan taisteluiden lopettamisesta."
USA joutui suostuttelemaan talibanit, jotta Karzainkin Afganistan voisi osallistua rauhanneuvotteluihin.
Päinvastoin! Talebanit pelkäävät nyt sianihraluoteja ja pakoilevat jopa neuvotteluja. Koskan ei tiedä, että sinkoaako ulkona lennokki sianihraluodin talebanin persuksiin ja siinä meni neitsyet! On lökäpöksyillä nyt ankeaa!
Talibanisisseillä oli "aidot" väärennetyt paperit sekä "aidot" väärennetyt univormut.
Noilla "eväillä" talibanisissit harhauttivat USA:n armeijan, Naton, Afganistanin tarkastuspisteet ja partiot.
Upeeta. Harhauttivat myös Naton, joka ei ole mukana edes koko sodassa? Harhauttivatko samalla myös Madagaskarin ja Japanin? Nekään kun eivät ole Afganistanissa?
Yleissivistyksesi puute on hämmästyttävä?
Mahtoiko talebanit saada paikalta paetessaan jo uusia sianihraluoteja kehoonsa? Sen jälkeen saa unohtaa neitsyet?
Karzai yritti viimeiseen asti poistattaa talibanien lipun rauhanneuvotteluista ja talibanien Qatarin toimistosta, mutta Obama käski Karzain vain nielemään kiukkunsa.
Ja höpö höpö. Obama pyysi ilmoittamaan kiukutteleville afgaaniosapuolille, että ellei
sopua ala löytyä niin molemmat saavat sianihraluodin mahaansa ja hyvästi silloin neitsyet.
Jeps, nyt Karzai ja Afganistanin islamistinen puolue alkavat perumaan omaa päätöstään, että USA voi perustaa 9 USA-NATO tukikohtaa Afganistaniin sen jälkeen kun USA:n armeijan ja NATOn taistelujoukot ovat paenneet Afganistanista.
Presidentti Niinistö tuskin uskaltaa pyytää takaisin USA:n armeijalle ja NATOlle antamiaan 6 miljoonaa euroa joka vuosi tukikohtatakennelmiin ja vartiointiin, vaikka USA ja NATO eivät voisikaan perustaa suunniteltuja tukikohtia.
Taas tulee puhdasta skeidaa!
Presidentti Niinistö ei ole koskaan antanut 6 miljoonaa euroa yhtään mihinkään! Hän ei edes voisi vaikka haluaisi eikä tietenkään halua, koska emme kuulu Natoon!
Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.
Joten tuopa vaihteeksi pitävät todisteet väitteestäsi! Sellaisia ei ole!
Mitä sinä sekoilet maisteri. Niinistö lupasi NATOn kokouksessa Chicagossa USA:n armeijalle ja NATOlle blanco rahaa 6 miljoonaa euroa joka vuosi toistaiseksi, mikä tarkoittaa niin kauan kuin hän on Suomen presidentti.
Tuo raha on nimenomaisesti tarkoitettu YK:n operaation jälkeen.
Itse sekoilet, hakkeroitu debiili!
Niinistö ei ole moista luvannut saatikka sitten maksanut. Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.
Jospa koetat tuoda esiin siteerauksen kyseisestä kokouksesta niin taas näemme, että sinun versiosi asiasta poikkeaa todellisuudesta kuin aurinko kuusta!
USA, NATO ja Niinistö ovat puristuksissa, Karzai ja islamistipuolue on vihjaillut, että afgaanit voivat alkaa taistella USA:n, NATOn ja Niinistön USA-NATO-tukikohtia vastaan.
Suomessa eduskunnan ja median pitäisi ottaa käsittelyyn Niinistön aikeet jatkaa Afganistanin sotaa ja suomalaisten sotilaiden läsnäoloa Afganistanissa USA:n ja NATOn joukoissa, vaikka YK päättää operaationsa maassa.
Ookkonää aivan pöljä?
"USA, NATO ja Niinistö ovat puristuksissa, Karzai ja islamistipuolue on vihjaillut, että afgaanit voivat alkaa taistella USA:n, NATOn ja Niinistön USA-NATO-tukikohtia vastaan."
Suomella on ollut osasto Afganistanissa jo yli 10 vuotta ja aina siellä on sodittu (se mitä soditaan) afganistanilaisten kanssa. Mikään ei siis ole muuttumassa?
Niinistöllä ei ole mitään 'aikeita' vaan Suomen joukko-osasto jtkaa tällä tietoa vuoteen 2014 ja on Suomen hallituksen sinne lähettämä. Mitään jatkoa ei ole suunnitltu vaikka sinä sellaisia taas yrität pääsi sisällä keksiä?
Hakkerointi on sinuun tehonnut.... ei päätä eikä häntää jutuissa!
Niinistö sopi Naton kokouksessa Chicagossa USA:n ja Naton kanssa sekä vielä myöhemmin USA:n puolustusministeri Panattalle, että Suomi jää Afganistaniin USA:n ja Naton komentoon tukikohtatoimintoja turvaamaan ja auttamaan ainakin vuoteen 2017, vaikka YK:n operaatio Afganistanissa päättyy. Sitä varten Niinistö lupasi USA:n armeijalle ja Natolle 6 miljoonaa joka vuosi.
Niinistö ei ole sopinut mitään tuollaista! Olen sanonut jo sinulle usemman kerran, että jos väität tuollaista niin esitä SUORA sitaatti kyseisestä uutisesta äläkä omaa tulkintaasi, joka yleensä on sellainen, ettei ole tyotuuden hiventäkään!
Joten Niinistö ei ole luvannut kenellekään mitään eikä Suomi maksa 6 miljoonaa Euroa mihinkään. Kaikkein vähiten USA:lle ja Natolle. Suomen joukot (ne sata henkeä, hurraa mikä joukko!) vetäytyy Afganistanista aikataulun mukaisesti vuonna 2014.
Sinun 'uutisointisi' on yhtä tyhjän kanssa!
Jeps, muuten ok, mutta Niinistö ei voi määrätä minne USA:n armeijan ja Naton johto päättää rahat sijoittaa: osa menee varmasti helikopteriostoihin Venäjältä sekä niiden huoltotöihin Afganistanissa.
Suomi on Afganistanissa ainakin vuoteen 2017. Niinistö on sopinut asian jo salaa Pentagonin puolustusministeri Panattan kanssa.
Nyt vaan odotellaan, miten asia tuodaan eduskuntaan. Niinistö yrittänee puolustusministerin ilmoitusmenettelyä.
Ja mistä löytynee vanvistus tälle tiedolle? Ilmeisesti ei mistään vaan olet jälleen kuullut ääniä pääsi sisällä?
Muistutan sinua jälleen: Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.
Ei ole mikään ok! SINUN PITI TUODA TÄNNE SUORA LÄHDEVIITTAUS ASIASTA! Oma tulkintasi ei ole sellainen!
Taas jälleen kerran törmäämme asiaan, jonka olet vain keksimällä keksinyt!
Olet PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Niinistön antama 6 miljoonaa joka vuosi Natolle ja Usalle on eräänlainen Naton suojeluraha.
Niinistö maksaa,jotta suomalaiset eivät joudu vaaratehtäviin Afganistanissa tai sanotaan pääsevät osalliseksi USA:n ja Naton diileistä talibanien kanss.
Niinistö maksaa myös, että saisi kutsun Valkoiseen taloon. Niinistöä ei kunnioiteta vaikka presidenttimme on kuinkakyykyssä ja vaikka kuinka hän uhraisi armeijamme, sotilaamme ja koko maamme.
Suojeluraha kasvaa,mitä enemmän Niinistö liittää sotavoimiamme Natoon, koska silloin Suomi on riippuvaisempi Naton tutkista, verkoista, komentorakenteesta jne.
Qatarin vanhaukko emiiri sai tarpeekseen kun USA tuli vaatimaan talibaneille omaa toimistoa Qatariin ja kun Afganistanin Karzai repi toiseen suuntaan ja yritti kieltää talibanien toimiston perustamisen.
Vanhaukko nosti kädet pystyyn, luopui vallasta siirtäen vallan pojalleen.
Kyllä talibaneja naurattaa. Niiden valta sen kun kasvaa alueella.
USA ei ole vaatinut mitään tuollaista vaan keksit taas asioita omasta päästäsi!
Meille on yki lysti se, kuka jotrakin Qataria hallitsee.
Ja talebanien 'valta' ei ole kasvanut pätkän vertaa!
Taas saatiin USA:n NATO-kenraalin taidonnäyte. Hän lähetti Afganistanissa ihan israelilaistyyliin tankin kylään ampumaan siviilejä.
US:n NATO-kenraali "unohti" vain tankin suojauksen, kun ei tajunnut, että USA-NATO taistelee sissisodassa sissejä vastaan. Talibanit tuhosivat tankin, 6 kuollutta NATO-sotilasta.
Osaisitko siteerata oikeasti tuon uutisen.
Sinut tuntien se on kuulunut: koalition tankki ajoi tietä pitkin:-)
Usa ja Nato eivät ole paljastaneet tuhosivatko talibanit tankin singolla, molotovinkoktaililla vai miinalla.
Nato ei ole paljastanut tankissa kuolleiden kansalaisuuksiakaan.
Millä he 'paljastavat' sellaista, mitä ei edes tapahtunut ja jonka keksit omassa päässäsi?
Jeps, itse asiassa talibani ttuhosivat kaksi NATOn tankkia räjähteillä. US-kenraali oli pannut tankit suojaamaan NATOn kolonnaa. Ne oli kömpelöinä ja yksinäisinä hrlppo tuhota.
Ja höpö höpö. Mites ne oli yksinäisiä, jos ne kerran oli kolonnassa?
Se oli tehokas isku, 4 Naton sotilasta tapettiin panssarivaunuihin ja 2 kun ne yritti karkuun.
Eli sinun uutisointitaitosi tuntien tapahtui todellisuudessa seuraavaa: kuusi taleban-sissiä taprttiin, kun he juoksivat karkuun ps-vaunua:-)
NATO ei uskalla kertoa USA:n NATO-kenraalin alaisuudessa tapettujen NATO-sotilaiden kansalaisuutta.
Jeps, kysymys on taktiikasta, USA:n armeija ja NATO jättävät suruvalittelut NATOn jäsenmaiden armeijoille, jotta NATOn jäsenmaissa ei syntyisi kapinaa USA:n kenraaleita ja NATOa vastaan.
Olet vaihtanut taktiikkaa?
Vastailet enää vain OMIIN sanomiisi kun et muutoin enää pärjää? :-)
Ei tosiaankaan etenkin kun Nato ei ole tällä hetkellä missään sotimassa:-D
Olen huomannut, ettei taleban liioin kerro surmattujen sissien nimiä ja kansalaisuuksia. SITÄ taas sinä et ihmettele?
Usan ja Naton sotilaat makailevat tukikohdissaan peloissaan ja paniikissa.
Usalla ja Natolla on niin paljon romua jasitilaita Afganistanissa, että niitä ei voi pelastaa kuin se, että talibaanit suostuvat rauhaan.
Ja höpö höpö. Tukikohdissa ollaan täysin rauhassa ja syödään pizzaa ja juodaan olutta. Talebani vuorilla sen sijaan ovat ilman vesivessaa:-)
Nato ei ole edes mukana Afganistanissa. Toki koalitio kuskaa 'romunsa' pois kun vetäytyy 2014.
Talibanit suostuvat rauhaan vasta kun heillä on täysi valta Afganistanissa, mikä tarkoittaa valtaa Kabulissa.
USA on nimennyt talibanit pääneuvottelijaksi Afganistanin rauhanneuvotteluissa, mutta sota jatkuu kun USA ja NATO yrittävät kumartaa yhtäaikaa talibaneille ja Kabulille.
Talebanit anelevat rauhaa joka puolelta, koska mikään ei heiltä onnistu.
Nato ei ole edes mukana Afganistanissa. Rauhanneuvotteluissa ei lökäpöksyille kummarreta.
Talibanit kyykyttävät USA:ta ja Natoa.
Nyt talibanit sulkivat ykskaks ilmoittamatta mitään Qatarin toimistonsa, jonka piti olla USA:lle ja Natolle rauhanneuvottelujen tae ja toivo.
On aivan yksi lysti mitä taleban toimistoillaan tekee. Eiväthän he osaa lukeakaan tai käyttää vesivessaa.
Talibanit pelaavat älykästä.
He sulkivat toimistonsa Qatarissa kun kuulivat CIA:n rapotista, että jos USA ja Nato jäävät Afganistaniin 2014 jälkeen, todennäköisyys, että talibanit lyövät USA:n ja Naton joukot ja julistautuvat sodan voittajaksi kasvaa.
Toimiston sulkemisella talibanit katkaisivat rauhanneuvottelut ja estävät USA:n yritykset ostaa rauha, jolla USA ja Nato yrittävät pelastaa maineensa.
Taleban saa toki sulkea toimistojaan kun ei kerran osaa niitä käyttää. Talebanit piileskelevät vain vuorilla kykenemättä lyömään ketään. Kun koalitio lähtee alkaa Karzaille ja ennen kaikkea naisille ankeat ajat.
Koalitio ei piittaa rauhanneuvotteluista tai tarvitse mitään rauhan ostamisia. Jos sota jatkuu niin yhä enemmän kaatuu taleban-taistelijoita, jos vain erehtyvät ulos luokista:-)
Jeps, talibanit olivat vielä niin fiksuja, että ilmoittivat sulkevansa toimiston tilapäisesti.
Se syö USA:ta ja NATOa.
Ja sehän se älykkyyttä vaatikin? Viisain heistä sai kääntää avainta?
Tyhmässä joukossa fiksuus palkitaan:-)
USA ja Nato Voitti sodan Irakissa (Bagdadissa on Usa:n muodostama hallitus vallassa Irakissa on Ameriikkalaisia sotilastukikohtia ja Ameriikkalaiset yritykset omistavat suuren osan Irakin strategisista luonnonvaroista mitään näistä ei olisi jos USA EI olisi voittanut Irakin sotaa) Turha päivitellä öljyn takia sotimista koska vahvin ottaa omansa :)
ja seuraavan sodan tulee voittamaan Afganistanissa USA ja Nato kun alqaida on jo nyt ryvettynyt ja kyyristynyt länsimaiden edessä eikä siitä ole enään todellista tukea talibaneille.
Kun liittoutuneet vetäytyvät Afganistanista silloin paikallinen armeija ja poliisi pystyy jo hallitsemaan alueen turvallisuutta tarpeen vaatiessa tukea saadaan eurooppalaisilta sotajoukoilta joita tulee jäämään jonkin verran vielä vuoden 2014 jälkeenkin. Ainoa ongelma Talebanien tuhoamisessa on se että nämä raukkamaiset pellet piilottelevat Pakistanin alueella ja piiloutuvat siviilien sekaan tappaen valtaosin vain siviilejä itsemurhaiskuilla tämä lisää kansan kahtia jakautumista..
maisteri, maisteri taasko sulla on uusi nimimerkki, ahistaako taas kun sekoilet taas noilla sun USA ja Nato on hyviä ja ne voittaa kaikki -viesteilläsi. Ne eivät uppoa edes 4-vuotiaisiin.
Ei ole vaan kyseessä on joku muu. Oletko tosiaan NOIN PESSIMISTI, että uskot, ettei koko palstalla VOI OLLA MUITA KUIN SINÄ JA MINÄ?
Minä olen luottanut, että viesdtini uppoavat sinuun! Olet tuskin edes sen 4-vuotiaan tasolla järjenjuoksun suhteen!
Vitsi, talibanit vetävät älykästä, ne tekevät iskuja USA:n ja Naton huoltojoukkoihin ja erilaisiin kolonniin ja asevarikoille sekä tukikohtiin.
USA ja Nato eivät uskalla lähteä siirtämään kömprlöitä aseitaan, koska olisivat liian helppo maali talibansisseille.
Niinpä USA ja Nato ovat alkaneet romuttamaan panssarisjonruvojs, tankkrjs, tykkrjä ym. Tappiot ovat miljardiluokkaa.
Todellisuudessa talebanit ovat todella tyhmiä eivätkä iskuissaan juuri onnoistu!
Nato ei ole edes mukana Afganistanin sodissa.
Koalition aseet ovat päteviä ja tarkkoja, joten talebanin ei juuri parane valaisella tulemaan valoisena aikana luolista ulos!
On sinun haavekuvasi, että kalustoa romutettaisiin. Toki koalitio vie kaiken mukanaan poistuessaan!
Jeps, tuohon lisää vielä, että USA ja NATO juoksevat talibanien perässä anoen rauhaa, jotta voisivat siirtää aseromunsa pois Afganistanista, mutta talibanit leikkivät kissaa ja hiirtä.
Tosiaankin miljarditappiot USA:lle ja NATOlle.
Afganistanin sodasta tulee taas yksi mielenkiintoinen case, miten pieni liikkuva älykäs sissijoukko veti solmuun maailman kalleimmin aseistetun ja varustetun miesvahvuudeltaan, resursseiltaan rahoitukseltaan ylivoimaisen mutta kömpelön ja tyhmän miljardöörikenraalien johtaman vihollisen.
Koalitiolla ei olemitään tarvetta neuvotella talebanien kanssa. Sen sijaan talebanilla on! Luolat vuorilla täyttyvät ulosteista eikä ulos parane mennä. He tarvitsevayt kipeästi tyhjennysaselepoa:-)
Afganistanin sodasta toki ei opitamitään, koska toisena osapuolena on umpityhmä luolissa kyykkivä joukko lökäpöksyjä!
Talibanien kannattaisi perustaa oma kirjakustantamo ja elokuvastudio selvittämään, miten Usalle ja Natolle annettiin selkään.
Niin kauan kuin Usa ja Hollywood saavat kertoa oman sepustuksensa lehdissä ja elokuvissa niin niin kauan on olet hulluja, jotka palvovat Usan armeijaa ja Natoa.
Ongelma vain onsiinä,ettähe eivät OLE ANTANEET selkään kenellekään! Myö lukutaidon puute vaivaa:-)
Niin kauan kun sinä olet äänessä löytyy hullu, joka palvoo kivikautista lökäpöksyarmeijaa:-)
Sinulta on jäänyt pois iskut ilmakuljetuksiin.
USA:n Boeing kuljetuskoneen ohjaus hakkeroitiin niin että kone putosi Afganistanissa ja eilen talibanit ampuivat alas US-Naton Chinook-kuljetuskopterin.
USA ja Nato ovat yrittäneet saada Venäjän armeijan taistelukopterit suojaamaan USA:n ja Naton huoltokuljetuksia ja pakenemista.
"Sinulta on jäänyt pois iskut ilmakuljetuksiin. "
Älä välitä. Niin ne on jääneet myös talebaaneilta:-)
Hakkeroimalla ei koneita alas saa. Herlikopterin voi saadakin, jos ohjaaja on niin torvelo, että lentää liian matalalla. Jos kaksi tuhoutuu niin ei jää enää kuin 13.998 kpl jäljelle, eikö totta?
Nato ei ole Afganistanissa.
USA ei missään nimessä halua Venäjän kelvottomia lentäjiä tai romurautaa lentämään Afganistaniin! Lisäksi Venäjällä on nenä sen verran punainen vielä edellisestä köniinsaamisestaan, ettei se koske Afganistaniin edes pitkällä tikulla!
Venäjä ei mene ansaan eikä sotkeudu millään tavalla USA:n ja Naton sotatappioon Afganistanissa.
USA:lla, Natolla, Afganistanilla ei ole rahaa, ei riittävästi helikoptereita eikä osaavia lentäjiä, jotta ne voisivat suojata kuljetuskoptereita.
Mihin ihmeen ansaan? Kukaan ei kaipaa Venäjän kelvottomia lentäjiä tai romurautaa lentämään Afganistaniin!
Eihän USA:lla ole kuin 14.000 lentolaitetta ja ne lentää kaikki!
Ranska on myös tehnyt erillisrauhan niin, että se pystyy siirtämään omia aseitaan ja myös Nato-yhteensopivia romujaan pois Afganistanista.
Ranska ei tarvitse mitään erillisrauhaa. Talebanit itse anelevat aselepoa, että saavat puhdistettua luolansa vuorilla ulosteista. Lökäpöksy joutuu nyt ahkeroimaan tuotokset housunmutkaan ja se haittaa kävelemistä!
USA:n miehittämätön lennokki hakkeroitiin. Sen piti laskeutua lentotukialuksen kannelle, mutta sen laskeutumisohjelma oli hakkeroitu. Laskeutumisesta ei tullut mitään.
Huvittavaa asiassa on USA:n armeijan ja Naton järjestämä vanhanmallin show. Lehdistö pääsi mukaan kun palasiksi hajonnut lennokki haettiin maastosta.
Sillä yritettiin johdattaa media harhaan kun vika oli tietokoneohjelmassa eikä lennokissa.
Taasko sinä sitä yhtä ja samaa jankutat?
Hakkeroimalla ei koneita alas saa. Lennokki saattaa joskus tippua, mutta ne on halpoja ja uusi otetaan vain varastosta tilalle. Sinulle siitä voi riemua riittää, mutta sodankäynnin kannalta siitä ei taleban hyödy.
Lennokit on kulutustavaraa. Ei niitä lehdistön kanssa maastosta haeta. Uudet lennokit ovat taivaalla ja taas taleban piileskelee:-)
Jeps, lennokin tietokoneohjelmaan oli hakkeroitu niin, että lennokki ei pystynyt laskeutumaan.
USA:n armrija ja "lennokki-i sinöörit" olivat nolona. Lennokki lenteli taivaalla niin kauan, että polttoaine loppui. Sitten se putosi johonkin saareen.
Afganistanin armeijan talibanisoluttautuja päästi vangit vapaaksi USA-Naton tukikohdasta ja karkasi itsekin vapautettujen mukana.
USA:ta ja Natoa potkitaan jo tunkiolle Afganistanissa.
Afganistanin hallinto pyrkii siihen, että rauhanneuvottelut talibanien kanssa voitaisiin käydä ilman USA:n ja Naton puuttumista asiaan.
Karzai ja hänen hallintonsa ovat ymmärtäneet, että USA ja Nato ovat hävinneet Afganistanissa.
Nyt presidentti Karzain ja hänen hallintonsa voimat menevät siihen, että USA ja Nato eivät pääse myymään Afganistania talibaneille, sillä se tietäisi kuolemanvaaraa Karzaille ja hänen virkamieskunnalleen.
Karzai haluaa olla itse se, joka viimekädessä myy Afganistanin talibaneille.
Siksi Afganistanin ulkoministeriö haluaa USA:n pois rauhanneuvotteluista juonimasta Karzaita ja hänen hallintoaan vastaan.
Talibanit painostavat maan keskushallintoa ja maan tullilaitosta panemaan USA:n ja NATOn sotajoukot verolle, kun ne rahtaavat romujaan Afganistanista rajan yli Pakistaniin.
Sen vuoksi USA ja NATO ovat turvautuneet ilmakuljetuksiinkin välttääkseen tullimaksuja, mutta ilmakuljetukset tulevat silti kalliimmiksi kuin maakuljetukset.
Voittaja on jokatapauksessa talibanit, jotka rikastuvat siitäkin kun USA ja NATO pakenevat Afganistanista.
Todellisuudessa lökäpöksyt saavat rauhassa 'painostaa' eikä sille kukaan lotkauta korvaansakaan.
Koalitio käyttää niitä kuljetusmuotoja, jotka sille parhaiten sopii. Se riippuu tilanteesta. Koalition ei ole tarvis hyväksyä mitään maksuja keneltäkään.
Häviäjä on kaikissa tapauksissa taleban, joka on jo alkanut maan pohjoisissa osissa rajaamaan naisten oikeuksia ja vapauksia.
USA:n ja Naton kansakoulun käyneet tai koulunsa aikoinaan keskeyttäneet kenraalit luulivat "kaikessa viisaudessaan" hallitsevansa Kabulia ja koko Afganistania yölläliikkumiskiellolla.
Kun USA ja Nato eivät uskalla enää partioida Afganistanissa, talibanit ovat alkaneet tehdä yöllisiä iskuja eikä USA ja Nato pysty estämään niitä.
Afrikka poislukien ei missään ole 'pelkän kansakoulun käyneitä kenraaleja'.
Nato ei ole edes mukana Afganistanissa!
Lennokit vartioivat alueita päivin öin eikä talebanit uskalla nokkaansa näyttää. Samoin alueella partioidaan kuten ennenkin.
USAn armeijassa ja erittäin useassa Nato-maassa poislukien Ranska ja Saksa sekä Suomen armeijassa kenraaleilla on kaikkein alhaisin koulumenestysja koulutus taustalla.
"USAn armeijassa ja erittäin useassa Nato-maassa poislukien Ranska ja Saksa sekä Suomen armeijassa kenraaleilla on kaikkein alhaisin koulumenestysja koulutus taustalla. "
Nämä ovat vain sinun sairaan mielesi kaunaisia möläytyksiä vailla minkäänlaista tietopohjaa. Kenraalitasolle ei edetä ilman merkittäviä opinnäytteitä, joista sinä itse voit vain haaveilla.
Onko Venäjän alkoholisoituneet keski-ikäiset pötkylät sinun silmääsi älyn jättiläisiä. Mitalleja riittää, mutta järkeä ei.
USA ja Nato eivät pysty kontrolloimaan Afganistania eikä talibaneja eikä sen vuoksi Afganistanin armeijakaan, ei päivällä eikä yöllä.
USAn ja Naton sotilaat joutuvat lymyämään piilossa tukikohdissa ja saavat poistua niistä vain panssarikolonnan mukana, joka pakenee maasta.
Makaamalla sotia ei voiteta eikä pakenemalla.
Todellisuudessa koalitio partioi entiseen tapaan ja lennokit pitävät huolen siitä, ettei taleban luolistaan juuri liiku. Vessojen puutteen takia on haju luolissa kamala, mutta lökäpöksyt ovat siihen tottuneet.
Afganistaninarmeija partioi myös entiseen tapaan.
Koalitio veträyty maasta vasta vuonna 2014, joten mitään vetäytyviä kolonnia ei ole.
Taleban ei todellakaan voita sotaa luolissa makaamalla!
Usan ja Naton kenraalit ovat äimän käkenä kun Usan ja Naton sotilaita tapetaan vaan entiseen malliin, vaikka Naton jenkkikenraalit ovat komentaneet sotilaansa piiloon tukikohtiin.
Koalition sotilaat partioivat täysin entiseen tapaan ja silti tappiot ovat pysyneet niukkoina. Samaa ei voi sanoa lökäpöksyjen puolelta, jossa lennokit napsivat ukkoa vähän väliä!
Talibanien neuvottelutoimiston perustaminen Qatariin oli älykäs tarkoin harkittu siirto.
Talibanit houkuttelivat USA:n tunnustamaan talibanit Afganistanin viralliseksi neuvottelijaosapuoleksi ja nyt Karzai yrittää saada USA:n ja NATOn pysymään Afganistanissa, vaikka Afganistanin kansa vastustaa USA:ta ja NATOa miehittäjinä.
Talibanit ovat päivä päivältä yhä suositumpia, mikä näkyy sotilaiden, poliisien, virkamiesten loikkauksina talibanien puolelle.
Eikös ne perustaneet sen jo kuukausia sitten? Sinä se vanhoja muistelet?
USA neuvotteli hetkn lökäpöksyjen kanssa, mutta vaikeata oli kun lukutaito puuttui:-)
On turha luulla, että Afganistanin virkamiehet loikkisivat lökäpöksyjen sekaan. Luolissa tulisi tungosta ja vaikeuksia muutoinkin kun vesiklosetit puuttuvat:-)
Parempi vaihtoehto olisi tietysti, että isänmaalliset Suomen puolustajat perustaisivat oman armeijan ja presidentti Niinistö, USA ja Nato oman Nato-armeijan.
Suomella on vain yksi armeija, jossa palvelee vin isänmaallisia miehiä. Suomi ei Natoon kuulu eikä meillä ole terjolla Nato-palvelusta.
Sehän olisi hyväjako, pääsisit hullu omiesi joukkoon Nato-sotilaiden kanssa niin sinun ei täytyisi kytätä, vakoilla, vaania ja haukkua täällä netissä 24 h/7 Natoa vastustavia isänmaallisia.
Hehe. Yruität aina esittää itsesi monikossa? Sinä et ole mikään isänmaallinen vaan yksinäinen kylähullu sairaalan kätköissä! Mitään vaanimista tai vkoilua ei tarvita, koska olet lähes ainoa tänne kirjoittava ja juttusi ovat aina täyttää soopaa. Kun kirjoitat keskustelupalstalle niin totta kai sepustuksiasi saa kommentoida!
Olet hullulla alkaa närvi mennä. Vakoiluohjelmat on solmussa eikä omat ja yksikön laatimat hakkuma-argumentit pure kun Naton vastustajat keskustelevat.
Eilen talibanit lähettivät taivaan tuuliin kaksi amerikkalaista Nato-sotilasta. Ne olivat taistelupari.
Ekaksi talibanit laukaisivat yhden IED:n ja kun taistelupari ryysäsi räjädyspaikalle päin talibaanit laukaisivat toisen.
Hehe. Eihän täällä ole muita kuin sinä yksin!?! Keskusteletko itsesi kanssa? Siltä vähän tuntuu? Tosin ethän sinä ole koskaan 'keskustellut'? Olet täysin kykenemätön perustelemaan tai toteennäyttämään väittämiäsi!
Oho! Vai koalitio kärsi peräti kahden sotilaan tappion? Hirveätä! Mointako lökäpöksyä meni samalla?
Kun tuntee luotettavuutesi niin koko 'taistelussa' kuoli vain yksi hanhi:-D
Kabulin hallintokin näkee jo kuinka USA ja NATO kaatuvat Afganistanissa.
Siksi Kabulin hallinto on ryhtynyt yhdessä talibanien kanssa solmimaan kauppasopimuksia Iranin kanssa.
Iranin valta alueella on kasvanut voimakkaasti sitä mukaa kun USA ja NATO ovat hävinneet sotiaan ja paenneet alueelta.
Vaikeata sitä on 'nähdä' kun Nato ei ole mukana koko sodassa ja USA on ja pysyy paikalla vuoteen 2014 saakka.
Tottakai afgaanien on ajateltava tulevaisuutta ja solmittava kauppasopimuksia.
Koalitio on yhä alueella ja hallitsee kaupunkeja. Lökäpöksyt sen sijaan piileskelevät luolissa vuorilla.
Talibanit hyökkäsivät Pakistanin puolella vankilaan ja vapauttivat lähes 300 USA:n ja NATOn laittomasti vangitsemaa talibania.
Nato ei edes ole mukana Afganistanissa.
Koalitio EI TOIMI Pakistanissa, joten ei se siellä ketään vangitse.
Koalitio vetäytyy suunnitellusti vuonna 2014 ja sen jälkeen on afgaanien oma asia miten järjestelevät asiansa!
Kyseessä on Pakistanin valtion sisäinen asia.
Olet huvittava sikäli, että tunget sanaparia 'USA ja Nato' myös kaikkeen sellaiseen, mihin se ei sovi!
Nato ei järjestönä ole mukana Afganistanissa ja siellä on mukana vain jokunen jäsenmaa, joidenlisäksi mukana on lukuisia muita maita kuten Suomi. Et vain tyhmyyksissäsi osaa erottaa sanaparia 'USA ja Nato' toisistaan!
Nato saa turpiinsa Afganistanissa. Jotkut hölmöt kaipaavat Suomea mukaan pelleporukkaan.
Nato ei edes ole mukana Afganistanissa.
Suomi vetäytyy Afganistanista suunnitellusti 2014. Kaipaamisilla ei ole merkitystä asiaan!
Olet huvittava sikäli, että tunget sanaparia 'USA ja Nato' myös kaikkeen sellaiseen, mihin se ei sovi!
Nato ei järjestönä ole mukana Afganistanissa ja siellä on mukana vain jokunen jäsenmaa, joidenlisäksi mukana on lukuisia muita maita kuten Suomi. Et vain tyhmyyksissäsi osaa erottaa sanaparia 'USA ja Nato' toisistaan!
USAn, NATOn yksinkertaiset kenraalit ja muut upseerit sekä tämä Suomen NATOn nettipillipiipari Olet hullu-kokrmus k-Tavallinen maisteri -pellekin menivät helppoon kun ilakoivat ennenaikojaan sillä, että talibanit ovat liittyneet sotaan Syyriaan Assadia vastaan.
Talibaneja tosiiaan lähti Syyriaan, mutta niiden tehtävä on blokata USAn ja NATOn kapinallisille antamat aseet, joita nyt on pitkin Syyriaa hylättyinä kun USA, NATO ja kapinalliset on lyöty hajalle ovatja ne pakenevat Syyrian armeijaa pitkin Syyriaa ja naapurimaita.
Ja höpö höpö! Talebanit ovat Syyriassa jo aiheuttaneet lentokiellon koko Assadin armeijalle, joka piileskelee nyt enää tukikohdissaan ja yrittää lahjoa talebaneja laskemaan ne karkumatkalle Iraniin!
Jeps, nyt USA yrittää pakottaa Syyrian rajanaapureita valvomaan, että aseita ei salakuljeteta ulos Syyriasta, mutta niitä on jo talibaneilla Afganistanissa.
USA ja NATO tekivät false flag iskun Intian suurlähetystöön Afganistanissa. Intia on saamassa valtaa Afganistanissa ja etenkin sen jälkeen kun USA ja NATO ovat paenneet sieltä.
Hehe. MILLÄ muka USA voisi 'pakottaa' arabimaita mihinkään? Eikä ole edes tarpeen. Kapinalliset ovat saaneet suurimman osan aseistaan Assadin armeijalta!
Nato ei ole edes mukana Afganistanissa.
Ja on vain hyvä, jos Intialla on valtaa Afganistanissa. Eli ei mitään syytä iskuihin!
Heh heh Intia arabimaa heh heh, taas kun yrität sillä sotilaskoulutuksella ja ja kansakoulutuksella, Intia arabimaa heh heh.
Pieniä on nuo ilosi:-D
NATO ei ole missään ja INTIA on Arabimaa.
Aivan oikein! Juuri nyt Nato ei sodi missään!
Joo Intia on arabimaa ja Natoa ei ole olemassakaan eikä se ole missään.
Aivan oikein! Juuri nyt Nato ei sodi missään!
Intia arabimaa, hah hah haa, onpa teillä armeijassa vaativat maantiedon tunnit maisteri.
Talibaanit ilmoittautuivat Syyrian sotaan USA:n ja Naton puolelle. Siitäpä USA:n ja Nato-maiden kenraalit ja media hyppivät tasajalkaa riemuissaan niin kuin täälläkin ilakoi jo toi valtion nettiääliö Olet hullu kokemus k Tavallinen maisteri kunnes selvisi, että talibaanit ovat keränneet talteen ja vieneet Afganistaniin USA:n, Nato ja kapinallisten pakopaniikissa Syyriassa hylkäämät aseet ja ammukset.
Olen neläkeukko. Sekös on vaikeata hyväksyä?
Talebanit ilmoittautuvat Syyriaan kapinallisten puolelle. USA:ta he kammoavat, mutta sen aseet kyllä kelpaavat. Kapinalliset ovat tähän saakka saaneet aseensa Assadin armeijalta ja ovat hyvillään, jos saavat nyt parempia.
Mielikuvituksesi taitaa taas laukata villisti?
Afganistanissa, Qatarissa, USA:n ja NATOn tukikohdissa on hiljasta ukkoa.
USA on pannut Karzain neuvottelemaan talibaanien kanssa, NATOn pääsihteeri Rasmussenin neuvottelrmaan, USA:n ja NATOn armeijan komentajan neuvottelemaan, USA ja NATO ovat laskeneet aseensa, paenneet tukikohtiinsa ja ulos maasta, antaneet lahjusrahaa miljardikaupalla sekä poliittista valtaa talibaaneille, mutta talibaanit ilmoittivat vaan tylysti: " jatkamme taistelua USA:n ja NATOn joukkoja vastaan".
USA:n ja NATOn johdolla ja Olet hullu kokemus-k Tavallinen maisterilla on varmasti samanlainen fiilis, pinna palaa kun yrittää vaikka mitä mutta oma omasta mielestä älykäs propaganda ei vaan pure.
Tyhmä ei koskaan opi tuntemaan eikä viemään viisaampiaan. USAlla ja NATOlla on liian tyhmät sotilaat ja Olet hullu kokemus k maisteria vastassa on liian älykkäät NATO-kriittiset.
Ai ne samat "älykkäät kriittiset" joiden mielestä Natolla ei ole armeijaa kun se koostuu jäsenmaiden omista armeijoista mutta EU:n puolustuksella on oma armeija vaikka se koostuu niistä samoista jäsenmaiden armeijoista?
Todellisuudessa Afganistanissa on tilanne ennallaan.
Koalitio partio päivisin ja lennokit pitävät talebanit vuorten luolissa.
Talebanien kanssa ei ole mitään neuvottelemisrta. Voi olla, että he haluaisivat tarjota rahaa siitä hyvästä, että lennokkien vaino hellittäisi!
Sinun kanssasi keskustelu ei oikeasti ole kovin haasteellista. Arvaatko miksi?
Koska sinä et oikeasti keskustele vaan toistelet väittämiäsi vaikka ne ammutaan heti alas. Toteennäyttämättä on kaikki mahdolline lähtien 6 miljoonasta eurosta päätyen Georgian Nato-jäsenyyteen.
Se minua ihmetyttää, että yrität pönkittää itsetuntoasi kuvaamalla itseäsi 'viisaaksi' vaikka väittelytaitosi on varsin tyhmällä tasolla.. Jos sinä edustaisit älykkäintä Nato-kriitikkoa niin tilanne olisi aika heikko:-) Tosiasia on kuitenkin se, että olet absurdeilla jankutuksillasi karkoittanut Nato-palstalta kaikki asialliset keskustelijat!
ai sinäkin kuulut niihin tyhmiin, ri kun sinähän olet kokemus k maisteri, annetaas sitten taas oppitunti:
NATOlla ei ole minkäänlaista puolustusta eikä minkäänlaista armeijaa ennen kuin NATO on kutsuttu koolle, NATO on tehnyt/saanut aikaan yksimielisen päätöksen ja ennen kuin kukin NATOn jäsenmaa on luovuttanut NATO-sotilaansa ja aseensa NATOa komentavan USA:n armeijan kenraalin komentoon. Senkin jälkeen NATO tarvitsee lähes vuoden aikaa "ryhmittymiseen" ennen kuin voi aloittaa sodankäynnin.
EU:n puolustus on toista maata, moderni, taloudellinen, tehokas. EU:n puolutus on voimassa koko ajan 24h/7/365, koska EU:n puolustus ei ole NATOn kaltainen ylikansallinen (ymmärrätkö käsitteen) armeija vaan se koostuu jäsenmaiden kansallisista armeijoista, niiden yhteistyöstä, integraatiosta, pooleista, erikoisjoukousta jne.
Nyt syksyllä Ranska lähtee johtamaan ohjelmaa, millä EU:n puolustuksen komentoa kehitetään niin, että EU:n puolustus irtaantuu lopullisesti NATOsta ja USA:sta.
Voi herran lettas maisteri, sinä Olet hulluna olet niin ..
Jatkakaa vaan Nato-kriittiset, ei sille mitään voi jos Olet hullu lyö päätään seinään.
That's his and SA Int's problem.
"EU:n puolutus on voimassa koko ajan 24h/7/365, koska EU:n puolustus ei ole NATOn kaltainen ylikansallinen (ymmärrätkö käsitteen) armeija vaan se koostuu jäsenmaiden kansallisista armeijoista, niiden yhteistyöstä, integraatiosta, pooleista, erikoisjoukousta jne."
Eli juuri niistä samoista, joihin tähän asti ovat päätyneet rikolliset ja koulunsa keskeyttäneet ja epäonnistuneet yksilöt? Ja joiden johdossa ovat lähes lukutaidottomat kenraalit?
Et sitten uskonut hehkuttaessasi, että ne sanat kalahtavat aikanaan omaan nilkkaasi:-)
Juuri tästä syystä pidän sinua TYHMÄNÄ!
Ei auta vaikka väliin esiinnyt 'muka' toisena henkilönä. Väittelyssä pärjätään perusteluilla ja faktoilla. Et voi sitä piirrettä korvata haukkumisella.
"NATOlla ei ole minkäänlaista puolustusta eikä minkäänlaista armeijaa ennen kuin NATO on kutsuttu koolle, NATO on tehnyt/saanut aikaan yksimielisen päätöksen ja ennen kuin kukin NATOn jäsenmaa on luovuttanut NATO-sotilaansa ja aseensa NATOa komentavan USA:n armeijan kenraalin komentoon. Senkin jälkeen NATO tarvitsee lähes vuoden aikaa "ryhmittymiseen" ennen kuin voi aloittaa sodankäynnin.
EU:n puolustus on toista maata, moderni, taloudellinen, tehokas. EU:n puolutus on voimassa koko ajan 24h/7/365, koska EU:n puolustus ei ole NATOn kaltainen ylikansallinen (ymmärrätkö käsitteen) armeija vaan se koostuu jäsenmaiden kansallisista armeijoista, niiden yhteistyöstä, integraatiosta, pooleista, erikoisjoukousta jne"
Jos ymmärrän oikein, sinusta EU:n yhteinen armeija (joka koostuu kansallisista armeijoista) lähtee NATOsta poiketen liikkelle heti kun sen sotilasjohto niin haluaa ilman mitään siihen kuuluvien maiden yksimielistä päätöstä?
Tuohan kuullostaa todella pelottavalta!!! Siis armeija joka ei ole ollenkaan kansallisessa poliittisessa kontrollissa vaan tottelee vain jotain yhteistä sodanjohtoa? Siis Suomenkin joukot toimisivat ilman Suomen poliittisen johdon päätöstä koska mitään yksimielisyyttä ei tarvita Naton tapaan, vai miten se oli?
Talibanit käyttivät " jänistä" ajaen Naton 3 sotilasta ansaan ja sitten he apuivat heidät. Nato ei paljasta Nato-sotilaiden kansallisuutta eikä sotilasarvoja. USA ja Nato ovat yrittäneet ostaa erillisrauhaa Paktian alueelle, mutta eivät ole näköjään onnistuneet.
Kerropa, että koska ja missä talebanit kertovat omista tappioistaan ja nimistä? Eikö sinua se ihmetytä?
Ennen kuin talibanit tekivät väijyn, jossa tappoivat nuo 3 Nato-sotilasta, ne tuhosivat Naton huoltorekat alueella. Niissä oli ammuksia ja aseita, jotka eivät koskaan päätyneet Nato-sotilaille.
Talebanien ongelma on se, etteivät he onnistu häiritsemään YK-joukkojen huoltoa. Aseen kanssa eri voi edes valoisalla ulkona kulkea, koska silloin lennokki iskee.
NATO-komentajan olisi pitänyt välittömästi keskeyttää NATO-operaatio Paktiassa kun talibanit olivat tuhonneet NATO-huollon. Siinä meni NATO-sotilaiden suoja ja turvakin.
Jos nyt vielä paljastuu, että USA:n komentaja käski kuolemaan eurooppalaisia NATO-sotilaita, kapina alkaa olla valmis.
Nato ei ole edes mukana Afganistanissa!
Toki kuljetuksissa huomasivat, että taleban kurkkii kaukana vuorilla, mutta eihän se kuljetuksia haitannut.
Vai kapina? Vaikkei ole Natoa paikalla? Hehe.
Talibanit ovat järjestelmällisesti estäneet USA:ta ja Natoa rakentamasta omia pytinkejään Afganistaniin. USA:n ja Naton jälleenrakennusprojektit yksi toisensa jälkeen on jouduttu keskeyttämään, koska USA:n ja Naton armeija ei pysty suojelemaan ja turvaamaan niitä.
USAlta ja Natolta on jäänyt reilut 2 mrd käyttämättä jälkeenrakennusvaroja.
Hyvin koalitiolla tuntuu olevan rakennuksia tukikohdissaan ja tuskinpa se muualle rakentaa kun ei ole mikään rakennusfirma.
Montako rakennusta taleban itse on rakentanut?
Talibanit ajoivat USA:n ja NATOn joukot tukikohtiinsa ja katkaisivat sen jälkeen tukikohtien huollon.
USA ja NATO ei voinut muuta kuin sulkea tukikohtiaan ja sulkea sotilaansa suurempiin yksiköihin ja yrittää saada huolto toimimaan.
Sen takia USA:n ja NATOn sotilaiden itsemurhat ja post traumaattiset mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet hälyttävästi.
USA on joutunut sulkemaan jo n. 40 tukikohtaansa Afganistanissa.
Todellisuudessa tukikohdat voivat hyvin kun taas taleban piileskelee luolissaan vuorilla. Huollossa ei ole ongelmia.
Hehe. Yhtään tukikohtaa ei ole suljett eikä mitään mielenterveysongelmia ole.
Sen sijaan talebaaneilla itsellään on henkisiä ongelmia kun luolat täyttyvät jätteistä eikä ulos ole asiaa valoisana aikana.u.
Noilla USA-Nato-silleillä on tukalat oltavat kun Afganistanin kansa, siviilit ovat nousseet puolustamaan voittaja-talibaneja.
Jeps, USA ja Natolla oli vielä vuosi sitten 57 tukikohtaa, nyt enää 17.
"Noilla USA-Nato-silleillä on tukalat oltavat kun Afganistanin kansa, siviilit ovat nousseet puolustamaan voittaja-talibaneja."
Tuskinpa ovat! Siviilit ovat jo tottuneet moniin itsestäänselvyyksiin vapauden ja tapojen suhteen. Talebanien tavat ovat taasen kivikautisia. Luepa tämän päivän HS. Siinä raiskattu nuori tyttö aiottiin kivittää kuoliaaksi 'rikoksestaan'! Sellainen on se sinun talebaanisi!
Hehe. Kun SINÄ noin uutisoit niin varmuudella tietää, että tukikohtia oli ennen 17 ja nyt 57:-)
Sen verran menee juttusi aina pahasti pieleen!
Talipaanit vetivät Naton väijyyn, 6 tapettua Nato-sotilasta.
Talibaanit heittävät jo rajua helttaa. Kun ne tappoivat 10 NATOn tsekkisotilasta, ne sanoivat, että me luultiin että ne oli amerikkalaisia NATO-sotilaita matkien kun USA ja NATO sanovat kun ne tappavat afgaanisiviilejä, että me luultiin, että ne on talibanitaistelijoita.
Talebaniet ovat yhä yhtä ymmällä. Kun he onnistuivat osumaan ulkomaalaissotilaisdiin niin tulos moli heille hämmästyksenaihe. Yleensä lökäpöksyillä on känsä kourassa kun ovat vatkanneet liikaa Playboy-lehtien innoittamina eivät aina osu omiin siviileihinsä!
Toisin kuin kylähullu, ovat talebanit sentään keksineet, ettei Nato ole edes koko maassa!
Talibanit tappoivat Tsekin NATO-sotilaat Bagramin vankila-alueelle.
NATO tappoi uusseelantilausen NATO-kumpoanuusmaan sotilaan.
Sen ampui tai pommitti kuoliaaksi NATOn amerikkalainen F-18- lentäjä, joka sekosi koordinaateissa kun talibanit liikkuvat eikä niillä ole asemasotaa, ei rintamalinjoja eikä juoksuhautoja.
Talibanit juhlivat sitä, kun ne katsoivat vierestä kun NATO ampuu ilmavoimilla omiaan.
Talibaanit tappoivat 6 yksityisen amerikkalaisen maamiina-yrityksen työntekijää.
USA ja NATO ovat joutuneet palkkaamaan yksityisiä yrityksiä etsimään ja raivaamaan miinoja kun niiden omat sotilaat eivät siihen pysty.
Yleensä joko USA tai NATO tai yksityinen yritys lahjoo alueen talibanit ja muut viranomaiset kun yritykset lähtevät raivaamaan miinoja, mutta tällä kertaa yritys ei ollut lahjonut ketään. Talibaanit iskivät heti.
Nato ei edelleenkään ole Afganistranissa, joten se tuottaa vaikeuksia sinulle, joka et osaa lausua sanaa USa ilmen loppuhäntää 'ja Nato' sopii se tilanteeseen tai ei!
Talebaaneja ei tarvitse lahjoa millään tavalla. Riittää, kun kippaa saataville kasan Playboy-lehtiä niin lökäpöksyillä kuluu loppuviikko nyrkin heiluessa mukavasti!
Talibanit tappoivat 5 Tsekin NATO-sotilasta.
Tsekit ovat raivoissaan NATOa johtaville USAn armeijan kenraaleille. Tsekki on ilmoittanut vetävänsä joukkonsa pois Afganistanista.
Kun kerran Nato ei ole Afganistanissa niin kyseessä oli 'vain' 5 Tshekin sotilasta. Ei ne Suomen 200 sotilasta liioin ole mitään 'Nato-sotilaita'!
Tshekit kuten muutkin ovat joka tapauksessa vetäytymässä Afganistanissa tämän vuoden aikana, joten turha esittää ikään kuin päätös asiasta olisi tehty vasta nyt!
Tshekeiltä on päässyt unohtumaan yksinkertainen temppu: Riittää, kun kippaa saataville kasan Playboy-lehtiä niin lökäpöksyillä kuluu loppuviikko nyrkin heiluessa mukavasti!
Naton USA-johto jätti Tsekkien Nato-sotilaat täysin ilman suojaa.
Nato ei edes ole Afganistanissa!
Sotilaiden oletetaan kaikkialla maailmassa suojaavan itse itsensä! Kylähullun ajatelma, että jonkun maan sotilaat tarvitsevat toisen maan sotilat suojaamaan on hieman absurdi!
USAn, NATOn ja ANAn joukot olivat pelkkiä statisteja kun talibanit iskivät Kabulin lentokentälle.
USAn, NATOn, ANAn joukot eivät kyenneet minkäänlaiseen puolustukseen, vastarintaan, vastaiskuun, torjuntaan.
Nato ei ole koskaan Afganistanissa edes ollutkaan! Kentällä torjunta taas surmasi kymmeniä lökäpöksyjä! Ét ole niistä kuullut!
Merkillistä, että kylähullu 'unohtaa' talebanien viikon suurimman saavutuksen! He räjäyttivät auton täydellä siviilitorilla, jolloin 45 ihmistä kuoli! Joukossa ei ollut yhtään poliisia tai sotilasta!
Siinä kylähullun silmäkulmassa kiiltää ilon ja onnen kyynel!
Suomalaisia NATOn komennuksessa olevia sotilaita tulitettiin Afganistanissa.
USAn ja NATOn tiedustelutiedot taas päin peetä ja suomalaiset sekä NATO-johto olivat unohtaneet tiedustelhst, partiot ja sivustasuojauksen.
Talibanit pääsivät ampumaetäisyydelle. Suomalaisia sotilaita kohti tulitettiin singolla ja käsiaseilla NATOn tukikohdan läheisyydessä noin 45 kilometrin päässä Mazar-i-Sharifista.
Kuis paljon osaat aina tyriä kertomuksissasi?
Suomella on Afganistanissa n. 200 miehen osasto ja he eivät tietenkään ole Nato-komennuksella, koska Nato ei ole edes koko maassa!
Sotilaiden (myös Suomen) oletetaan itse hoitavan tiedustelun ja oman suojauksensa. Muuten he eivät siellä edes olisikaan! On aika hupaisaa, että oletat sotilaiden tarvitsevan muilta 'suojausta'.
Tottakai talebanit pääsevät aina joskus ampumaetäisyydelle! Ei heillä ole uniformuja ja he haluavat sekoittua tavalliseen kansaan. Milläs sen estät? Kannattaa olla vain tyytyväinen kun tappioita ei tullut kummallekaan puolelle!
Seuraavista suomalaiskuolemista Afganistanissa Suomen poliittinen johto oikeuteen kansalaisten saattamisesta hengenvaaraan:
Ministeri Haavisto: Suomi jatkaa kehitysyhteistyötä Afganistanissa entiseen tapaan.
Haaviston lause on äärimmäisen typerä kun USA ja NATO eivät jatka Afganistanissa entiseen tapaan vaan pakenevat sieltä.
Ja millä perusteella! Kaikki lähtijät ovat VAPAAEHTOISIA ja tietävät riskit jo lähtiessään!
Nato ei edelleenkään ole Afganistanissa ja länsi vetäytyy maasta tämän vuoden aikana!
Jonkun virallisen tahon Suomessa pitäisi rohkaistua kertomaan Suomen kansalle, mikä sotatilanne Afganistanissa on.
Näin siitäkin huolimatta, että se osoittaisi, että Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto leikkivät suomalaisten hengellä, sillä USAn ja NATOn ryhmitykset, strategiat, taktiikat ovat luhistuneet Afganistanissa.
Nato ei ole millään tavalla 'luhistunut' etenkään kun se ei ole ollut koskaan edes Afganistanissa!
Koalitio sen sijaan vetäytyy maasta vuoden 2014 aikana. Mitään luhistumista ei ole tapahtunut. Sen sijaan on kyseenalaista, että jatkavatko kv avustusjärjestöt enää tehtäviään koalition vetäydyttyä!
Talibanit tappoivat eilen 2 USAn NATOsotilasta kaukolaukaistavalla pommilla. Ne odottivat kunnes NATOsotilaat olivat pommin kohdalla ja laukaisivat sen.
NATOsotilaat hajosivat riekaleiksi eikä niitä voitu viedä enää sairaalaankaan vaan suoraan laatikkoon vaan.
Koska Nato ei ole Afganistanissa ei USA:n sotilaat liioin ole mitään Nato-sotilaita.
Vielä äsken kylähullua ilahdutti suunnattomasti se, että taliban onnistui surmaamaan kaksi suomalaista vapaaehtoista naistyöntekijää? Nyt häntä on asia alkanut nolottamaan ja ghän ajattelee, että kaukolaukaistu pommi onkin reilumpi taisteluväline?
Erityisesti hän on innoissaan kohdasta "sotilaat hajosivat riekaleiksi eikä niitä voitu viedä enää sairaalaankaan vaan suoraan laatikkoon vaan""
Koska taliban arvostaa naisten lukutaidottomuutta ja vastustaa heidän työssäkäyntiään niin täytynee tämän olla johtava arvo myös kylähullulle?
Usan ja Naton sodanjohto on katkeria ja peloissaan kun Afganistanissa armeijaan kuulumaton afgaaniteinipoika ampui 3 USAn NATO-sotilasta ja haavoitti yhtä kuolettavasti.
Sen sijaan koalitio (Nato ei ole maassa!) on iloissaan siitä, että Afganistanin armeijan kuuluvan anoppi ampui viittä talibania ja haavoitti heistä kahta kuolettavaksi. Anoppi oli käärmeissään kun joka talibanilla oli kainalossaan Playboy-lehti!
USA ja NATO katsoivat vaan vierestä kun talibantaistelijat tappoivat Afganistanin presidentin serkun Kandaharissa.
Karzain tapettu serkku oli USAn ehdokkaan vaalivoittaja Ashraf Ghanin tukija ja neuvonantaja.
Nato katsoo asiaa Belgiasta käsin, koska ei edes ole Afganistanissa!
USA taasen ei ole luvannut suojella ketään Afganistanissa! Koko väittämä on puhdas kylähullun keksintö!
Talibaanit ja afgaanit pyörittävät USAn ja NATOn yksinkertaista sodanjohtoa.
Asehävikki Afganistanin armeijassa on 43 %. Loikkareita on edelleen yli 20 %.
Taliban ja afgaani eivät ole sama asia? Ei kaikki afgaanit halua kieltää naisten lukutaitoa ja työssäkäyntiä! Vain taliban ja kylähullu sitä haluaa!
Afganistanin armeija on aivan yhtä huono kuin lökäpöksyjen armeija. Kohta poikien on pärjättävä keskenään!
Nato ei edelleenkään ole Afganistanissa vaikka kylähullu ei asiaa ole huomannut:-D
Suomalaiset naton apupojat jätetään sammuttamaan valot , samalla kun Nato pötkii pakoon "imperiumien hautausmaasta".
Naton on vaikea pötkiä Afganistanista 'pakoon' kun ei ole edes koko maassa!
USA ei ole = Nato, vaikkei tyhmempi asiaa tiedä.
Suomen 200 miehen osasto poistuu maasta aikataulun mukaisesti!
Typerys, ISAF on Naton alaisuudessa....Vaikka kuinka hoet asiaa, se ei muuta faktoja-
Ja Nato pötkii pakoon. Osaavia sotilaita on lähes mahdoton rekrytoida.
bdbttr,
otat tärkeän kysymyksen esiin,
Usa ja Nato eivät pysty rekrytoimaan osaavia sotilaita. Sinne on mennyt enimmäkseen työttömiä, köyhiä, asunnottomia. Koulunsa keskeyttänritä, yksinkertaisia ja yksityisiin joukkoihin lisäksi vankilasta vapautuneita.
Olet itse typerys, sillä Afganistan ei ole mikään Nato-sota eikä siellä ole jäsenmaista mukana muita kuin pari maata. Joten siltä pohjalta kyseessä ei ole mikään Nato-sota ja sinun on täysin turha puhua kirjainyhdistelmästä "USA ja Nato" vaikka et tunnu osaavan niitä kahta asiaa erottaa!
Koalitio ei pötki pakoon vaan on sovittu, että se vetäytyy vuoden 2014 aikana. Asumaanko sen pitäisi maahan jäädä?
Sinulla on paljon ääliömäisiä väittämiä? Kuten esim se. että USA, Nato, koalitio, Suomen armeija olisi taannut jonkun turvallisuuden sotaakäyvässä maassa!
EI OLE! Maahan ei edes lasketa muita kuin vapaaehtoisia! Jokainen Afganistaniin lähtijä tietää, että matka sinne voi käydä kohtalokkaaksi ja että kukaan ei ole luvannut tai edes pysty takaamaan kenenkään turvallisuutta!
Mahtaa talibaneja naurattaa. Britannia on omaksunut NATOn otteet. Se uhoaa nyt brittimediassa Lontoosta käsin uhoten että voi palata sotajoukkoineen Afganistaniin vaikka on juuri paennut sieltä kun turpaan tuli sekä briteille, NATOlle että USAlle.
Nato ei edelleenkään ole Afganistanissa eikä mikään maa ole 'paennut' maasta!
Tosiasia on se, että vaikka koalitio ei saanut kapinallistoimintaa loppumaan niin eipä liioin kapinalliset mahtaneet mitään koalition tukikohdille. Ne partioivat missä halusivat ja ylivoimainen kalusto aiheutti sen, että jos taliban kävi sotimaan se kärsi aina itse verrattomasti suuremmat tappiot
Talibanit tuhosivat USAn ja NATOn divisioonan tappamalla USAn NATO-kenraalin.
Taliban ei ole ikinä pystynyt antamaan muuta kuin neulanpistoja koalitiolle ja samalla kärsimään itse huimia tappioita! Valitettavasti kannaltasi kaikki kenraalit ovat yhä tallessa eikä koalition tappiot ole koskaan olleet divisioonissa! Ei edes komppanioissa tai joukkueissa eikä edes ryhmissä!
Nato ei edelleenkään ole Afganistanissa!
Kenraalin tapoaminen tarkoittaa aina täystappiota niin hyvin kenraalit pystyvät suojelemaan itseään kun kaikki on ok.
Usalla ja Natolla on niin tyhmä raskasrakenteinen armrija etti ilman kenraalia sen joukko-osastot lamaantuvat täysin.
Taliban ei ole ikinä pystynyt antamaan muuta kuin neulanpistoja koalitiolle ja samalla kärsimään itse huimia tappioita! Valitettavasti kannaltasi kaikki kenraalit ovat yhä tallessa eikä koalition tappiot ole koskaan olleet divisioonissa! Ei edes komppanioissa tai joukkueissa eikä edes ryhmissä!
Nato ei edelleenkään ole Afganistanissa!
Eikö ne talibaanit ampuneet tousenkin USAn Nato-kenraalit huoltopuolelta.
HAHA! Ei kenraalit maailmasta tappamalla lopu! Uusi tulee tilalle ja sota jatkuu! Se ei hetkuta sodankäyntiä mihinkään! Hyvä vain että johto vaihtuu:-)
Hirmutappiot USAlle ja NATOlle:
USAn ja NATOn Kabulin tukikohtaan soluttautunut talibansissi ampui 2 kenraalia, amerikkalaisen NATOn esikuntakenraalin ja Saksan NATOn prikaatikenraalin sekä haavoitti 15 muuta USAn ja NATOn sotilasta.
Niin? Mikäs tappio tuo nyt oli? Kenraalin tilalle löytyy hetkessä toinen ja saksalaiskenraali vain haavoittui. Tällaisia kavalia soluttautujia on vaikeata erstää, mutta nyt heitäkin on yksi vähemmän:-)
Se talibansissi tappoi yhdellä kertaa 2 NATO-kenraalia, yhden amerikkalaisen ja yhden saksalaisen sekä lisäksi 2 Afganistanin armeijan kenraalia ja 15 muuta upseeria.
Tietosi ovat väärät sillä saksalaiskenraali vain haavoittui.
Se oli talibaneilta strateginen täsmäisku, joka jää sotahistoriaan menestystarinana.
Talibansissi oli soluttautuja, joka oli "latentti" 3 vuotta Afganistanin armeijassa odottaen mestari-iskun paikkaa.
Hän tappoi koko sen sotilasjohdon, joka johti ja vastasi USAn ja NATOn ohjelmasta siirtää sotilaallista vastuuta ja USA-NATO-osaamista Afganistanin armeijalle.
"Hän tappoi koko sen sotilasjohdon, joka johti ja vastasi USAn ja NATOn ohjelmasta siirtää sotilaallista vastuuta ja USA-NATO-osaamista Afganistanin armeijalle."
Ja johon saatiin uudet miehet välittömästi!
Isku tietää sitä, että Afganistanin armeija jää yhä enemmän yksin ilman valmiuksia kun USAn armeija ja NATO-maat ovat jo aloittaneet pakenemisen Afganistanista.
Isku ei 'tiedä' yhtään mitään sillä kenraalit on helpoiten korvattavissa.
Nä'htäväksi jä'ä, että kun koalitio vetäytyy (ei pakene) niin kauanko Afganistanin oma armeija kestää.
Voi olla, että kylähullun suureksi riemuksi kohta taas lukutaito katoaa maasta ja naiset on vangittu orjiksi kotiin! Tämä on kylähullun salainen haave!
Me otetaan nyt ihan rauhallisesti ja muistetaan ottaa meidän lääkkeet.
Valkotakki-sedät tulevat kohta hakemaan takaisin tänne rauhalliseen paikkaan.
Pehmustettu huone odottaakin jo sinua!
USAn ja NATOn projekti kouluttaa, valmistaa Afganistanin armeijaa USA ja NATO -kuuliaiseksi ja alamaiseksi keskeytyy.
USA ei pysty korvaamaan tapettua kenraalia eikä Afganistan kahta tapettua kenraalia.
Saksan kenraalin voi korvata.
HAHA! USA:ssa kenraaleja riittää ja tulituksissa kuoli vain yksi kentsu. Niitä riittää lännessä!
Afganistanin armeija on tietenkin kuuliainen vain maan hallinnolle. Länsi kun vetäytyy maasta!
Voi olla, että kylähullun suureksi riemuksi kohta taas lukutaito katoaa maasta ja naiset on vangittu orjiksi kotiin! Tämä on kylähullun salainen haave!
USA ja Nato sekä Natomaat häviävät koko ajan eri kansainvälisissä selkkauksissa. Afganistanissa niillä menee todella huonosti, Libyasta USA lähti karkuun, Irakissa ei oikein toimi, Syyriassa tulee turpaan. Viimeksimainitusta USA ja sen Nato räksyttäjät eivät edes ole kerenneet valittamaan kun venäjä toimitti sinne uusia aseita An-124 kuljetuskoneilla. Ukrainassa USAn ja EU maiden yhteinen vallankaappaus ei oikei ole toiminut, nyt kaapparit taistelevat jo keskenään. Obama ja J. Spaski yrittävät änkyttää erillaisia valheita Ukrainasta ym. Ja saartokin pelaa toisinpäin paremmin. Olisi jo aika suomalaistenkin politikkojen lopettaa tuon iänikuisen Natoruikutuksensa.
Tuntuu tietosi olevan kovasti virheellisiä?
Nato on järjestönä ollet mukana vain kahdessa lyhyessä (ilma)sodassa (Kosovo ja Libya) ja ne molemmat olivat voitollisia!
Afganistanissa Nato ei ole mukana. USA ei ole = Nato!
Libyan ilmasodassa ei USA ollut edes osallisena. Siinä Nato löi Gaddafin joukot ja kapinalliset voittivat. Libyasta on paha lähteä karkuun kun siellä ei maajoukkoja ole edes ollut lännestä!
Irakista länsi vetäytyi jo vuosia sitten. Persianlahden sodissa oli mukana USA ja Englanti, mutta ei Naato.
Syyriassa ei länsi ole ollut koskaan mukana! Itse näköjään haluat sen sijaan todistaa, että Venäjä siihen osallistuu?
Ukrainassa ei USA, EU ja Nato ole olleet missään vaiheessa edes maassa!
Eli kun noita juttujasi katselee niin juuri mikään ei pidä paikkaansa.
Pakotteet purevat Venäjään aika mukavasti. Vastapakotteet taas rokottavat tavallista Venäjän kansalaista! No, joutuvatpa nyt syömään omaa ruokaansa:-D
Kun USA ja NATO häviävät jatkuvasti sekä yksittäisiä taisteluita että kokonaisia sotia arabeille, USAta ja NATOa pilkataan ja halveksitaan Lähi-Idässä.
Eilen Kabulissa yksi NATOn sotilas oli erehtynyt kävelemään Kabulin kadulla. Välittömästi joku afgaani hiipi taakse ja ampui niskaan.
NATO salaa tapetun NATO-sotilaan kansallisuuden. USA ja NATO pelkäävät, että jos paljastaisivat kansallisuuden, tapetun maassa alkaisi protestit NATOn USA-kenraaleja ja heidän kehnoa taistelutaitoaan vastaan.
Kyllä sulla on jutut!
Nato ei ole koskaan hävinnyt yhtään sotaansa eikä se ole Afganistanissa tai Irakissa!
Ilmeisesti kaupungissa on sitten surmattu koalition sotilas, joka ei nyt sotaa käännä miksikään!
Kertooko Moskovan tiltun tietojen mukaan taliban itse tappioistaan, heimoista tai nimistä! Ei varmasti!
USAn ja NATOn sotajoukot eivät pystyneet estämään niskalaukausta, vaikka se oli selvästi ammattisotilaan teko.
Mokovan tiltu tietää kyllä, että
- niskalaukaukset eivät ole ammattisotilan tekosia
- sellaisia harrasti Neuvostoliiton KGB ja vastaavat terroristit
- Nato e edelleenkään ole Afganistanissa
Ei Tiltu valehtele, sinä vaan panikoit siellä puolustusvoimien aluetoimistossa. Sinun pitäisi jo vähän huilata kun näyttää siltä, että et selviä nettitrollauksestakaan.
Talibanit ovat ajaneet USAn ja NATOn pois Helmandin maakunnasta.
Talibansissit tappoivat 3 NATO-sotilasta Kabulissa, 2 amerikkalaista ja yhden puolalaisen NATO-sotilaan ja haavoittivat 3 amerikkalaista, yhden puolalaisen ja yhden virolaisen NATO-sotilaan.
NATOn sotilaat olivat partioimassa USAn suurlähetystön lähettyvillä. Talibansissit odottivat kun NATO-sotilaita kuljetettiin pikkubussilla ja räjäytti heidät sitten ilmaan kaukolaukaisupommilla.
Todellisuudessa Kabulissa ei ole Nato-sotilaita! On vain kyseisten maitten lähettämiä sotilaita YK:n pyynnöstä. Kohta ei ole heitäkään!
Taliban pystyy tuottamaan tappiota vain väijymällä ja piileskelyll'ä. Avoimessa taistelussa he häviävät joka kerta!
Täsmäpommilla,
se oli aika klassinen isku, talibanit sijoittivat pysäköityyn autoon räjähteitä ja kun NATOn sotilasbussi ajoi ohi, talibanit räjäyttivät pommin.
Tehoa oli ja laukaisun ajoitus oli hyvä, sillä yhdestä amerikkalaisesta NATO-sotilaasta ja puolalaisesta NATO-sotilaasta ei jäänyt käytännössä mitään jäljelle. Koko NATO-partio tuhoutui ja on poissa vahvuudesta.
Sovinistisika Tiltu on oikeassa, että talibanit olivat hyvin piilossa. USA ja NATOn tiedustelu ei tajunnut mitään.
Se tietysti ihmetyttää, että miten idiootteja USAn ja NATOn upseerit ja sotilaat ovat kun jatkuvasti kuolevat samaan ansaan.
Täsmäpommi,
vähän tarkennusta juttuusi.
Se on ok, että 2 amerikkalaista Nato-sotilasta ja 1 puolalainen Nato-sotilas kuolivat, mutta ajoneuvo ei ollut Naton bussi vaan Naton panssaroitu ajoneuvo eikä haavoittuneita puolalaisia Nato-sotilaita ollut vain 1 vaan 2.
Tarkennusta, tarkennusta,
tapettuja NATO:n sotilaita on 6 ja haavoittineita 25.
NATO salaa tapettujen NATO-sotilaiden kansallisuuden, ettei ko. maissa alkaisi kapinointi NATOn jenkkikenraaleita tai muita NATOn upseereita ja NATOn sodanjohtoa vastaan.
Suomen media ei "jostain syystä" kerro talibanien onnistuneesta iskusta ja tapetuista sekä haavoitetuista NATO-sotilaista mitään.
Sen ymmärtää, että Puolan Nato-sotilaita USA on voinut harhauttaa liikkumaan USAn ja Naton panssariajoneuvoissa kun USAn ja Naton sodanjohto on esitellyt panssariajoneuvoja miinoja kestävinä, mutta miksi USAn sotilaat menevät niihin kun ne tietävät, että ne eivät kestä miinoja eikä IEDtä.
Omien harhautus,
USAn armeijassa ja NATOssa on taas kerran menossa NSTO-leikki "emmä vaan tiedä" kun kukaan ei ymmärrä, miten talibanit ovat voineet kuljettaa ja asentaa räjähteet sutoon alueella, joka on USAn armeijan, NATOn, ISAFin, ANAn mukaan muka tiukasti valvoma alue.
Eihän USAn armeijankaan sotilaat tiedä, että USAn ja NATOn panssariajoneuvot eivät kestä talibanien pommi-iskuja.
Useat USAn ja NATOn sotilaat ovat niin tyhmiä, että uskovat USAn aseteollisuuden ja armeijan johdon asepropagandaa miinan kestävistä ajoneuvoista, toiset taas niin tyhmiä, että eivät ymmärrä koko asiaa.
Väittähän kansanedustaja Kanerva ja presudentti Niinistö, että USAlla on näkymättömiä hävittäjäkoneita.
MRAP-miinakestävyys on samanlainen USA-NATO-hullutus kuin USAn häiveteknologiakin.
Nytkin talibanit räjäyttivät USA-NATOn MRAP-ajoneuvon taivaan tuuliin viidenteen kerrokseen.
Talibanit tappoivat vähintään 6 NATOn sotilasta. NATO salaa tapahtuman. Yhtään afganistanilaista ei kuollut iskussa vaan talibanien isku oli todellinen täsmäisku. Haavoittuneita oli 25.
Kabulin iskun lisäksi samana päivänä talibansissit tuhosivat Pakistanin rajalla 26 USAn ja NATOn huolto- ja polttoainerekkaa.
Heratissa Afganistanin armeijaan soluttautunut talibansissi teki näppärän tempun.
Kun hän oli USAn ja NATOn taistelukoulutuksessa, hän heitti käsikranaatin kouluttajiin, 1 USAn NATO-sotilas kuoli ja 2 muuta NATO-kouluttajaa haavoittui.
USAn ja NATOn joukot taas ilman tiedustelua ja ilman suojausta.
Talibanit iskivät heti Kabulissa sotilasbusseihin, ainakin 7 NATO-sotilasta on tapettu ja 15 on haavoittunut.
NATO ei paljasta tapettujen oikeaa määrää eikä tapettujen kansallisuutta, jotta ko. NATOn jäsenmaissa ei syntyisi kapinointia ja protesteja USAn NATO-kenraaleja ja NATOa vastaan.
No todellakin, täytyy ihmetellä USA:n ja NATO:n olematonta taistelutaitoa.
Talibanit pysäyttivät sotilasbussit helposti kranaatilla ja heittivät kranaatit busseihin ja pakenivat paikalta.
Tiltu kuuluu ilmeisesti erilaisia uutisia? Todellisuudessa talibanin kaksi itsemurhapommittajaa räjäytti itsensä ja 82 afgaania hengiltä. Tämä saa Moskovan Tiltun suuren ilon valtaan?
Brittiläisen sotilaan 850 metrin päästä ampuman laukauksen seurauksena kuusi Taliban-taistelijaa kuoli, brittilehti Telegraph uutisoi.
Telegraphin mukaan 20-vuotias korpraali tappoi kuusi Taliban-taistelijaa, kun tämän ampuma luoti osui itsemurhapommittajan pommiviritelmän laukaisimeen. Kun pommi räjähti laukauksen seurauksena, viisi muuta kapinallista kuoli mukana.
Tapaus sattui Kakaranissa, Etelä-Afganistanissa jo joulukuussa, mutta Telegraphin mukaan on vasta nyt tullut julki.
Brittien mukaan tarkka-ampuja esti laukauksellaan Taliban-taistelijoiden suuren hyökkäyksen. Toinen, 20 kilon räjähteillä varusteltu itsemurhapommiliivi löytyi lähistöltä.
Telegraphin mukaan laukauksen ampunut tarkka-ampuja on sama, joka palveluksensa ensimmäisellä laukauksella ampui Talibanin konekiväärimiehen 1340 metristä.
Joulukuun välikohtauksessa vastakkain oli useita satoja sotilaita Britanniasta ja Afganistanista ja 15–20 kapinallisen joukkio.
Tarkka-ampuja oli huomannut ojaa ylittävän kapinallisen, jolla oli päällään liivi ja saali. Saalin alla tarkka-ampuja havaitsi miehellä kone-kiväärin.
– Hän oli menossa ampuma-asentoon. Tarkka-ampuja sai hänet tähtäimeen ja mies räjähti. Radioon laskeutui hiljaisuus ja tarkka-ampuja sanoi, ’taisin juuri ampua itsemurhapommittajan’. Loput joukkiosta kuolivat räjähdyksessä, everstiluutnantti kertaa tapahtumia lehdelle.
USA, NATO, ANA eivät oppineet eilisestä bussi-iskusta mitään niin talibanit iskivät taas tänään.
Sana juoni, kun USAlla ja NATOlla ei ole tiedustelijoita eikä kuljetuksen turvaajia, talibanit pysäyttivät bussin Kabulissa ja heittivät kranaatit sisään, 3 sotilasta kuoli heti, 7 haavottui.
Brittiläisen sotilaan 850 metrin päästä ampuman laukauksen seurauksena kuusi Taliban-taistelijaa kuoli, brittilehti Telegraph uutisoi.
Telegraphin mukaan 20-vuotias korpraali tappoi kuusi Taliban-taistelijaa, kun tämän ampuma luoti osui itsemurhapommittajan pommiviritelmän laukaisimeen. Kun pommi räjähti laukauksen seurauksena, viisi muuta kapinallista kuoli mukana.
Tapaus sattui Kakaranissa, Etelä-Afganistanissa jo joulukuussa, mutta Telegraphin mukaan on vasta nyt tullut julki.
Brittien mukaan tarkka-ampuja esti laukauksellaan Taliban-taistelijoiden suuren hyökkäyksen. Toinen, 20 kilon räjähteillä varusteltu itsemurhapommiliivi löytyi lähistöltä.
Telegraphin mukaan laukauksen ampunut tarkka-ampuja on sama, joka palveluksensa ensimmäisellä laukauksella ampui Talibanin konekiväärimiehen 1340 metristä.
Joulukuun välikohtauksessa vastakkain oli useita satoja sotilaita Britanniasta ja Afganistanista ja 15–20 kapinallisen joukkio.
Tarkka-ampuja oli huomannut ojaa ylittävän kapinallisen, jolla oli päällään liivi ja saali. Saalin alla tarkka-ampuja havaitsi miehellä kone-kiväärin.
– Hän oli menossa ampuma-asentoon. Tarkka-ampuja sai hänet tähtäimeen ja mies räjähti. Radioon laskeutui hiljaisuus ja tarkka-ampuja sanoi, ’taisin juuri ampua itsemurhapommittajan’. Loput joukkiosta kuolivat räjähdyksessä, everstiluutnantti kertaa tapahtumia lehdelle.
Talibanit ovat alkaneet iskeä USAn ja NATOn kouluttamiin, aseistamiin, rahoittamiin, konsultoimiin Afganistanin turvallisuusjoukkoihin.
Eilen talibanit räjäyttivät kuoliaaksi 5 ja haavoittivat 19 turvallisuusjoukkojen sotilasta ja virkamiestä autopommi-iskulla Helmandin maakunnassa Afganistanissa.
USA ja NATO eivät kerro kuinka monta niiden sotilasta kuoli iskussa.
Kappas! Moskovan Tiltu on havainnut, että afgaanit sotii nyt keskenään?
Nato ei edellenkään ole Afganistanissa eikä iskuissa kuole lännen sotilaita!
Talibanit tappoivat 22 afgaanisotilasta, poliisia, Nato-sotilasta Sar-e Pulissa ja tuhosivat 12 Afganistanin armeijan ja Naton ajoneuvoa,
Moskovan Tiltun suureksi ihmeeksi ei Nato ole edelleenkään läsnä Afganistanissa!
Sota alkaa afganisoitua eli afgaanist sotivast vain keskenään!
USAn ja NATOn sotilaita ei näkynyt missään kun talibanit tappoivat Khostissa ja Kandaharissa 10 afgaanisotilasta, joista yksi oli päälikkötasoa.
Nato ei ole koko aikana ollut edes Afganistanissa!
Ja missä olisi USA:n sotilaita pitänyt näkyä? On aika lapsellista olettaa, että Afganistanin armeijan sotilaat tarvitsevat ulkomaisten sotilaiden 'suojelusta'? Ulkomaiset sotilaat POISTUU maasta! Et ole kuullut?
Talibanit tappoivat 8 Khostin puolustusjoukkojen afgaania, jotka ovat CIAn ja NATOn kouluttama, rahoittama, aseistama erikoisjoukko.
TOSIN CIA EI kouluta, rahoita tai aseista!
Eikä Nato ei ole koko aikana ollut edes Afganistanissa!
Talibaneilta viisas strategian muutos alkaa iskemään CIAn rakenteisiin kun USAn armeija ja NATO jo luovuttavat taistelut ja pakenevat maasta.
Todella viisasta, sillä CIAn alaiset alueelliset afgaanijoukot heikkenevät merkittävästi kun CIAnkin taisteluosastoja pakenee Afganistanista.
Nato ei ole koko aikana ollut edes Afganistanissa!
Koalitiomaat vetäytyvät etukäteisaikataulun mukaisesti eli eivät 'pakene'. Afgaanit sotii kohta keskenään! Tiltu jää odottamaan länsiarmeijoiden 'suojelusta' turhaan!
CIA aloitti jo vuonna 2001 noiden aluejoukkojen kouluttamisen, aseistamisen, rahoittamisen, mutta samalla tavalla ne ajavat miinoihin, tienvarsipommeihin, autopommeihin kuin USAn ja NATOn kouluttama, aseistama, rahoittama Afganistanin armeijakin.
Nato ei ole koko aikana ollut edes Afganistanissa!
Koalitiomaat vetäytyvät etukäteisaikataulun mukaisesti eli eivät 'pakene'. Afgaanit sotii kohta keskenään! Tiltu jää odottamaan länsiarmeijoiden 'suojelusta' turhaan!
Talibanit tappavat Naton sotilaita vain Afganistanissa.
Talibanit eivät tappaneet Kanadan Nato-sotilaita Kanadassa. Ne tappoi ISISin sissit.
Etkö kuuntele uutisia? Kyseessä oli kunniavartiossa ollut sotilas, jolkla tuskin oli edes panoksia!
Hänet ampui piilossa asetta kantanut YKSI AINOA muslimi (jonka Tiltu julisti ISIS-mieheksi!?). Kyseessä on lähinnä raukkamainen salamurha eikä mikään taistelu!
Ilmeisesti Moskovan Tiltu kannattaa jopa ISIS:tä, jonka vastaiseen taisteluun myös Venäjä osallistuu?
Tiltulla on 'arvot' kohdallaan?
Ei ole talibanien tekosia. Talibanit tappavat Naton sotilaita Afganistanissa. Se on Isisin tekosia. Ne tappaa USAn ja Naton koalitio sotilaita kaikkialla maailmassa.
Etkö kuuntele uutisia? Kyseessä oli kunniavartiossa ollut sotilas, jolkla tuskin oli edes panoksia!
Hänet ampui piilossa asetta kantanut YKSI AINOA muslimi (jonka Tiltu julisti ISIS-mieheksi!?). Kyseessä on lähinnä raukkamainen salamurha eikä mikään taistelu!
Ilmeisesti Moskovan Tiltu kannattaa jopa ISIS:tä, jonka vastaiseen taisteluun myös Venäjä osallistuu?
Tiltulla on 'arvot' kohdallaan?
No mutta everstiluutnantti, miten te siellä esikunnassa nyt noin tuohtuneita olette, sehän oli kelpo sissi-isku, missä Isis-sissi uhrasi itsensä IS-valtion puolesta.
Salamurha se ei ollut. Sissi katsoi katsoi Kanadan Nato-sotilasta silmästä silmään ennen kuin ampui hänet. Kanadan Nato-sotilas oli sitäpaitsi aseistettu.
Totta talibanit eivät tee ainakaan toistaiseksi sissi-iskuja ulkomaille, mutta ISIS tekee. Se on julistanut USAn koalition, johon Suomikin kuuluu, vastaisen sodan kaikkialla maailmassa.
Taktisesti ok,
noinhan se on, USA ja NATO ja Kanadan sotilaallinen ja poliittinen johto olisivat voineet välttää koko tragedian jos
1) Kanadan NATO-sotilas olisi osannut ampua sen sissin
2) Kanada ei olisi liittynyt viikko sitten USAn sotakoalitioon pommittamaan ISISiä.
Et sinäkään everstiluutnantti uskaltaisi uhrata itseäsi jos Lindberg tai Niinistö käskisi. Lähtisit karkuun, tulisit vielä enemmän mielenvikaiseksi, piiloutuisit, jättäisit operaation kesken, alkaisit itkemään, että miksei joku muu, tappaisit itsesi tms.
ISIS-sissi teki kovan teon, ampui NATO-sotilaan ja vartijan vartijavuorossa ja uhrasi oman henkensä Islamilaisen Valtion puolesta.
En ole everstiluutnantti ja pystyn toki reserviläishommissa parmepaan kuin sinun odotuksesi.
Terroristi ei tehnyt mitää 'kovaa tekoa' vaan salakavalasti murhasi aseettoman vartijan ja kuoli sitten laukaustenvaihdossa täysin turhaan!
Jos hän häiriköi Kanadassa niin se ei auta mitenkään "Islamilaisen Valtiota" missää! Sen sijaan rajoittaa todennäköisesti lisää muslimien pääsyä länsimaihin!
Aivan oikein, everstiluutnantti sortuu juuri siihen, mihin sotilaan ei pitäisi sortua ja millä sodat hävitään: aliarvostamaan vihollista.
Kyseessä ei ollut 'vihollinen' vaan kavala terroristi! Ei Kanadassa ole mitään sotaa!
Hauska mies tuo everstiluutnantti. Hän vaatii että Isis sissin olisi pitänyt taistella eikä 'vaan tappaa'.
Isis sissin olisi pitänyt ekaksi kaivaa juoksuhauta vartijan ympärille, sitten USA ja Nato olisivat tuoneet paikalle betoniseiniä, piikkilankaa, vartijakoppeja ja partioita, panssarivaunuja, kranaatinheittimiä, sukellusveneitä, ilmavoimia ja sitten vasta Isis sissi olisi saanut yrittää tapaa Nato-sotilaan.
Paljonko tuo nettitrolli, joka haukkuu ihmisiä tiltuiksi, saa rahaa meiningistään? Jumalaton mies. Haukkuu toisia hulluiksi.
En oler everstiluutnantti ja pidän koko episodia mielipuolen hölmöilynä! Ei Kanadassa ole mitään sotaa!
Sinulle kaikki ovat mielipuolia... oletko narsisti? Huutelet täällä yksinkertaisen selviä asioita...
"Paljonko tuo nettitrolli, joka haukkuu ihmisiä tiltuiksi, saa rahaa meiningistään? Jumalaton mies. Haukkuu toisia hulluiksi."
HEHE! Alkaako Moskovan Tiltun pannu kuumottaa! En minä hauku 'ihmisiä'! Minä haukun YKSIN SINUA!Ja eläkeukko ei dsaa enää palkkaa vaan työeläkettä! Mitään et asialle mahda!
"kylläsaadaanselville"
Ja sitten? Uhkailetko kenties?
Kanadassa on ISIS sota ihan Kanadan omasta syystä.
Talibaanit juhlivat. Tänään USA ja NATO pakeni lopullisesti Afganistanista. USAn ja Britannian joukot laskivat lippunsa ja keräsivät romunsa.
Nato ei ole paennut mistään, koska se ei koko aikana ole ollut Afganistanissa!
Koalitio vetäyty suunnitellusti vuoden loppuun mennessä. Tämähän on lausutt kymmeniä kertoja, mutta ei vain jää Tiltun mieleen?
USA ja NATO tekivät talibanien kanssa sopimuksen, että talibanit antavat USA:n ja NATOn paeta rauhassa Afganistanissa.
Se maksoi USA:lle ja NATOlle satoja miljoonia tullimaksuina, korruptiorahana ym.
Tiltun viimeiset valeet? Nato ei ole paennut mistään, koska se ei koko aikana ole ollut Afganistanissa!
Koalitio on ilmoittanut talibaille, että se saa taas pahasti selkäänsä, jos puuttuu vetäytymiseen! Siihen lökäpöksyjen ollut tyytyminen. Vastineena he toivoivat saavansa ison kasan Playboy-lehtiä, johon koalitio suostui! Nyt nyrkit viuhuu vuorten luolissa ja vetäytyminen sujuu!
Lehdet eivät paljoa maksaneet:-)
Usalta ja Natolta paloi yli 1000 miljardia $ Afganistaniin, mutta turpaan tuli.
Talibaneilla oli n. 200.000 $ rahaa taistella Usata ja Natoa vastaan ja talibanit voitti.
Usalla ja Natolla oli 600.000 sotilasta, talibanrilla 20.000 taistelijaa ja talibanit voitti.
Tiltun viimeiset valeet? Nato ei ole paennut mistään, koska se ei koko aikana ole ollut Afganistanissa!
Koalitio on ilmoittanut talibaille, että se saa taas pahasti selkäänsä, jos puuttuu vetäytymiseen! Siihen lökäpöksyjen ollut tyytyminen. Vastineena he toivoivat saavansa ison kasan Playboy-lehtiä, johon koalitio suostui! Nyt nyrkit viuhuu vuorten luolissa ja vetäytyminen sujuu!
Lehdet eivät paljoa maksaneet:-)
Nato ei delleenkään ole ollut Afganistanissa vaikka kuinka toistat!
Usalta ja Natolta paloi yli 1000 miljardia $ Afganistaniin, mutta turpaan tuli.
Talibaneilla oli n. 200.000 $ rahaa taistella Usata ja Natoa vastaan ja talibanit voitti.
Usalla ja Natolla oli 600.000 sotilasta, talibanrilla 20.000 taistelijaa ja talibanit voitti.
Irakissa USA ja NATO, NATO-maat hävisivät vieläkin törkeämmin. USA ja NATO-maat tuhlasivat 2000 miljardia dollaria ja niillä oli 700.000 sotilasta ja 60.000 yksityistä sotilasta, mutta turpaan tuli 15.000 islamistisissiltä, joilla ei ollut edes miljoonabudjettia,
Tiltun keksimät dollarimäärät ovat hääne hatusta tempaisemiaan ja niitä ei kannata ottaa vakavasti!
Afganistanissa ei ole Nato järjestönä ollut mukana eikä siten valtaosa Naton jäsenvaltioista liioin! Väitätkö muuta?
Sen sijaan koalitio oli paikalla YK:n pyynnöstä ja vetäytyy nyt kun ennalta sovittu määräaika tulere umpeen.
Koalitio ei saanut kitkettyä maasta talibania, mutta vastaavasti taliban ei neulanpistoja lukuunottamatta vakavasti uhannut koalitiota.
Irakissa ei liioin Nato ollut mukana vaan sielläkin koalitio, johon kuului sekä länsi- että arabimaita!
Molemmissa sodissa Saddam ja hänen joukkonsa lyötiin perusteellisesti. Jälkimmäisessä Bagdad vallattiin ja paennut Saddam jäi kiinni ja teloitettiin oikeudenkäynnin jälkeen!
Millä ilveellä tulkitset sodan Saddamin voitoksi!
Kun maassa oli oma hallitus koalitio vetäytyi!
Asumaanko sinne olisi pitänyt jäädä!
Talibanit juhlivat.
USA:n, Britannian, NATO:n 13-vuotinen miehitys Afganistanissa päättyi. Ne ottivat lippunsa alas tukikohtien lipputangoista vähin äänin kun turpaan tuli oikein kunnolla ja nyt lähes kaikki ovat jo paenneet Afganistanista.
Afganistanissa ei ole Nato järjestönä ollut mukana eikä siten valtaosa Naton jäsenvaltioista liioin! Väitätkö muuta?
Sen sijaan koalitio oli paikalla YK:n pyynnöstä ja vetäytyy nyt kun ennalta sovittu määräaika tulere umpeen.
Koalitio ei saanut kitkettyä maasta talibania, mutta vastaavasti taliban ei neulanpistoja lukuunottamatta vakavasti uhannut koalitiota.
Nyt takibanit saavat jatkossa selvitellä välejään Afganistanin hallituksen kanssa. Nähtäväksi jää, että onko paluu keskiaikaan maalla edessä!
USAn 10 vuoristojoukkojen divisioona pakeni kaikessa hiljaisuudessa "takaoven" kautta surumarssissa allapäin hiipien häntä koipien välissä Afganistanista.
USAn ja NATOn johto häpesi pakoa niin, että sotki 10 divisioonan varusteet ja ajoneuvotkin USAn erikousjoukkojen sekaan piiloon medialta ja USAn sekä NATO-maiden kansalta.
Vuoden 2001 propagandassa vuoristodividionaan piti tuoda USAlle ja NATOlle voitto kotiin, mutta toisin kävi.
Vetäytyminen Afganistanidsta on olluttiedossa jo pari vuotta ajankohtaa myöten eikä asiaa ole mitenkään peitelty!
USA ja NATO eivät saaneet mitään aikaiseksi Afganistanissa, paitsi sotkua ja sähellystä.
USAn armeijan Afganistanin komentaja Anderson itkee nyt kun Afganistanin armeijasta on alkanut joukkopako ja kun afgaanisotilaita kaatuu taisteluissa liikaa.
Kukaan ei itke!
Vetäytyminen tapahtuu suunnitellusti ja jatkossa afgaanit sotivat keskenään! Ei ole mitään 'liikaa tai liika vähää' kaatuneita! Jatkossa se on afgaanien oma asia jos palaavat kivikauteen!
USAn ja NATOn poliittisen ja sotilaallisen johdon itku sen kun yltyy ja lännen mediasensuuri kovenee.
Kiina, joka on koko USAn ja NATOn Afganistanin sodan ajan tehnyt talibanien ja afgaanien kanssa yhteistyötä kaivosalalla, alkaa investoimaan ja panostamaan lisää Afganistaniin nyt kun USAn ja NATOn joukot ovat paenneet maasta.
HEHE! Sehän on mainio asia, että myös kinuskit pääsevät kokemaan tienvarsipommeja!
Eivät pääse.
Kiinalaiset kaivosmiehet kertovat Kiinan lehdistössä, kuinka he eväitä syödessään katsovat vuorelta alas laaksoon, missä vuodesta toiseen USAn ja NATOn sotilaat ovat kuolleet, havoittuneet, vetäytyneet ja taas tulleet takaisin, mutta mitään edistystä ei ole tapahtunut yli 10:ssä vuodessa.
Sitä vastoin sinä aikana Kiina on louhinut metalleja tuhansia tonneja Afganistanista omaa teollisuuttaan varten.
Kohta kiinalaiset työntekijät kertovat Kiinan lehdistössä kuinka heiltä aina silloin tällöin joku lentää ilmaan tienvieripommin seurauksena!
Ei taliban kaipaa paikalle edes kiinalaisia!
Eivät kerro,
kiinalaisilla on yhdessä afgaanien ja talibanien kanssa aseeton ja konfliktiton käytävä Adganistanissa, mitä kautta Kiina tuo työntekijöitään ja rahaa Afganistaniin ja kuljettaa malmit ja metallit pois Afganistanista Kiinaan.
Talibanit tekivät fiksun vedon, ne kyykyttivät USA.ta ja Natoa taas ampumalla Afganistanin sotaveteraanin siviilioloissa USAssa kun se oli palannut sodasta.
Ja mitä siitä seurasi? Poliisi otti kiinni ja pisti linnaan! Rättipää-lökäpöksy on helppo erottaa muista kadulla!
Everstiluutnantti,
talibani ampui USAn NATO-sotaveteraanin liikkuvasta autosta keskellä kaupunkia ja nyt poliisi pyytää silminnäkijöitä.
En ole everstiluutnantti vaan eläkeukko!
Onko salamurha Tiltulle kunnioitettava teko? Mistä ampuja edes tiesi ammutun taustan!
Mikä hyvänsä alhainen ja iljettävä väkivaltateko tuntuu Tiltua miellyttävän!
Hyvin toteutettu täsmäisku ja talibanien kannattaa levittää iskunsa Nato-maihin ja tappaa USAn ja Naton sotilaita myös siviilioloissa.
Taas kerran USA, NATO, ANA "tutkivat", miten talibansissi pääsi poliisiasemalle, asetti pommin, räjäytti sen, tappoi poliisipäällikön ja 6 muuta poliisia ja häipyi paikalta.
NATO ei pystynyt taaskaan tehtäväänsä. Talibanit iskivät NATOn suojelemaan ulkomaisten NATOn virkailijoiden ja liike-elämän edustajien asuinalueelle ja tappoivat ainakin 4 vihollista.
NATO salaa tiedot eikä kerro tapettujen kansallisuuksia eikä määrää ettei tapettujen kotimaassa ja tapettujen yrityksissä synny kapinointia NATOa vastaan.
Tarkoitat toki suomeksi sen, että surmasivat peräti 4 ulkolaista siviiliä!
Onhan se saavutus toki. Hiljakkoin yrittivät surmata myös naispuolisen afgaanikansanedusrajan, mutta epäonnistuivat!
Tällaisia elämänarvoja Moskovan Tiltu kannattaa!
Ja muutoin: Nato ei edelleenkään ole paikan päällä Afganistanissa!
Talibanit ilmoittavat, että iskussa tuhottiin USAn ja NATOn tiedustelukeskus, joka oli ulkomaalaisista koostetun ihmiskilven takana.
Todellisuudessa epäonnistuneessa hyökkäyksessä kuoli 12 lökäpöksyä!
Talibanit olivat keksineet oivallisen paikan iskeä, lentopallo-ottelun, 50 kuollutta ja 60 haavoittunutta, sotilaita, poliiseja, paikallisia viranomaisia, USAn NATO-sotilasvirkailijoita.
Taaskaan USA:n, NATOn, Afganistanin vartijasotilaat eivät huomanneet eivätkä tajunneet mitään. Pommi räjäytettiin keskellä lentopallo-yleisöä.
USA, Nato, Niinistön Nato-Suomi hävisivät armeijattomalle uskonlahkolle maailman köyhimpiin maihin liittyvässä Afganistanissa, ja nyt ne ovat jo soittamassa suutaan ja uhoamassa Venäjän maailman vahvimmalle armeijalle.
Ja Tiltulla vilisee taas virheitä?
- Nato ei ole edes ollut Afganistanissa
- kukaan ei ole voittanut tai hävinnyt Afganistanissa
- koalitio vetää maasta joukkonsa pois
- Venäjällä ei ole maailman vahvin armeija
- kukaan ei ole soittamassa suutaan Venäjälle
Taas tumput suorina,
se pomminviejä oli naamioitunut Hells Angelsiksi. Kun se ajoi USAn ja Naton sotilaiden ohi ne vaan vilkutti sille että Hyvä Tosi Jenkki.
Tällaisia iskuja Moskovan Tiltu ihailee:
Afganistanin terveysministeriö on laskenut tiistaina tapahtuneen pommi-iskun uhrilukua.
Terveysministeriön mukaan iskussa kuoli 43 ihmistä. Puolustusministeriön edustaja kertoi tiistaina iskun jälkeen, että jopa 89 ihmistä olisi saanut surmansa.
Terveysministeriön mukaan kuitenkin 74 ihmistä loukkaantui.
Isku tapahtui maan itäosassa Paktikan provinssissa lähellä Pakistanin rajaa.
Itsemurhapommittaja ajoi räjähdelastilla lastatun auton vilkkaalle torille. Isku tuhosi useita liiketiloja, ja ihmisiä jäi loukkuun sortuneiden kattojen alle.
Iskun tekijästä ei ole tietoa. Taliban-kapinallisten edustaja on ilmoittanut, ettei heillä ole iskun kanssa tekemistä.
Teillä on intissä vanhat tiedot. Oikea luku on 50 kuollutta ja 60 haavoittunutta.
Ja ketä se hyödyttää? Nehän ovat kaikki Afganistalaisia? Tuo on silkkaa sekopäämurhaamista, jota Tiltu puolustaa!
Nyt sun täytyy yrittää kuule miettiä ihan ite everstiluutnantti, että ketähän se hyödytti kun Paktian maakunnan USAn ja NATOn kanssa yhteistyötä tekevä turvallisuussektori tuhoutui merkittäviltä osin.
Ei tuhoutunut vaan tavallista afgaanisiviiliväkeä!
Moskovan Tiltu kannattanee sitten myös itsemurhapommi-iskuja myös moskeijoihin ja täysille toreille?
Älä höpötä, iskussa kuoli poliisipäälliköitä, poliiseja, sotilaita, turvallisuusviranomaisia.
Mitä kannattamista niissä on kun USA, NATO, talibanit tekevät niitä kuitenkin.
Eivät tee! Länsi ei koskaan käytä itsemurhapommittajia! Eikä pommita halussaan olevia kaupunkeja! Olet taas nalkissa!
Älä höpötä. "Länsi" vaan tekee toisella tavalla niitä itsemurhia, niitä oli tuhansia Irakissa ja tuhansia Afganistsnissa.
USA ja Nato eivät muuta teekään kuin tuhoavat siviilien kaupunkeja ja niiden siviilejä.
Mutta kun ei ole! Länsi ei koskaan käytä itsemurhapommittajia! Eikä pommita halussaan olevia kaupunkeja! Olet taas nalkissa!
Tekee toki muutakin. Ja sinusta on ylevää käyttää itsemurhapommi-iskuja myös moskeijoihin ja täysille toreille?
Mitä ylevää siinä on, mutta jos eliminoi yhdellä iskulla yli 50 vihollista niin se on onnistunut isku.
Ja kun eliminoi kerralla 50 afgaanisiviiliä niin silloin Moskovan Tiltu itkee onnesta!
Älä everstiluutnantti vääristele, Paktian iskussa tapettiin poliisipääliköitä, poliiseja, sotilaita, turvallisuusviranomaisia yhdellä iskulla oikein roppakaupalla.
Ei siinä mitään muuta moraalia ole kuin sodan moraali. Nyt Paktiassa USA, NATO, NATO-kumppanit, ANA ovat heikompia kuin iskua ennen.
Todellisuudessa lentopallo-ottelussa lähes kaikki kuolleet olivat siviilejä!
Onko Tiltun mielestä aivan ok se, että taliban räjäyttää ilmaan vaikkapa 50 omaa siviiliä, jos joukossa on 2 poliisia? Eikö se ole täyttä terrorismia?
Todellisuudessa lentopallo-ottelussa tapettiin iso lauma poliiseja, poliisipäälliköitä, turvallisuustyöntekijöitä sekä muita jotka tekivät yhteistyötä USAn, NATOn, NATO-kumppaneiden kanssa.
Harhautus oli nerokas. Kaveri ajoi moottoripyörällä kuin paraskin Harlikka-fani ohi USAn ja NATOn partioiden keskelle lentopallo-ottelua ja räjäytti tehokkaan pommin.
Joo, tuollaisesta teosta saisi jo sankarimitalin USAn armeijassa ja Natossa.
TODELLISUUDESSA yleisön joukossa ei juurikaan ollut poliiseja ja viranomaisia eikä tuollainen murhatyö hyödytä ketään!
Kertoo kaiken Moskovan Tiltun moraalista, että hän ihailee itse murhatyötä että tekotapaa!
Ottakai se hyödyttää iskun tekijöitä, heidän oli tarkoitus tappaa maksimaalinen määrä USAn ja Naton kanssa yhteistyötä tekeviä ja he saivat yhdellä iskulla 110 pois pelistä.
Talibanit tappoivat 2 USAn NATO-sotilasta Kabulissa räjäyttämällä heidän sotilasajoneuvonsa.
Nyt USA ja NATO eivät tiedä, mutta epäilevät, että talibanit räjäyttivät partioauton magneettipommilla ja/tai kaukolaukaistavalla pommilla.
Jemeninkin islamistit kyykyttää USAta ja NATOa.
USAn ja NATOn erikoisjoukkojen piti tehdä näyttävä operaatio medialle pelastaa amerikkalainen panttivanki.
Operaatio meni pieleen kun Jemenin islamistisissit hassuttivat USAn ja NATOn joukkoja. Ne iskivät väärään paikkaan.
USA oli salannut omalta kansaltaan ja maailmalta, että Jemenin sisseillä oli amerikkalainen panttivanki.
Se piti julkistaa näyttävin otsikoin ja tv-haastatteluin kun panttivanki on vapautettu. Nyt se paljastui kun USAn ja Naton erikoisjoukot epäonnistuivat.
Talibansissitkin kunnostautuivat. Ne tappoivat 2 brittidiplomaattia, 2 brittiliikemiestä jotka olivat jo sopimassa Afganistanin omaisuuden uudelleenjaosta lännen taskuihin.
Talibanit jatkavat Kabulissa iskuja ulkomaalaisten asuinalueille kun USA ja NATO eivät pysty puolustamaan niitä. Eilen talibanit tappoivat 2 ulkomaista liikemiestä, jotka olivat viemeässä Afganistanin omaisuutta pois maasta.
USA, NATO, Australia ovat salanneet tapettujen ulkomaalaisten henkilöllisyyden sekä määrän, ja ilmoittaa hyökkääjistäkin, että "ilmeisesti" 3 tapettiin.
Talibanit sanovat, että ne iskivät amerikkalaisten ja australialaisten kokoukseen eikä talibanit kärsineet miestappioita.
Tuskinpa USA ja Nato mitään enää puolustaa kun ovat jo poistuneet.
Taleban on salannut surmattujen hyökkääjien henkilöllisyyden sekä määrän. Yleensä näissä iskuissa kuolee huomattava määrä lökäpöksyjä!
Talibanit toteuttavat nyt sitä taistelua, mitä Irakissa islamistisissit toteuttivat menestyksellisesti, ne iskevät ulkomaalaisiin liikemiehiin, joille USAn ja NATOn armeija on luvannut turvatakuut, mutta jota lupausta ne eivät pysty pitämään.
Siihen loppui amerikkalaisten ja australialaisten kokous, 2 tapettua liikemiestä ja 3 tapettua ANAn sotilasta, NATO salaa tappionsa, jotta tapettujen kotimaassa ei nousisi kapina NATOa vastaan.
USAn ja NATOn sodanjohto valmistautuu jo häviäjän osaan Afganistsnissa. Se on antanut komennon, että sotilaiden pitää salata oma henkilöllisyytensä että talibansissit eivät pääse iskemään vaikka kotioloissa.
Nato ei edelleenkän ole Afganistanissa.
USA:lla on tapana ettei sotilaiden hennkilötietoja mainosteta turvallisuussyistä.
Tapa on varsin tavallinen! Monenko taliban-sissin nimet Moskovan Tiltu tietää? Et ainoatakaan? Siinäs näet!
Talibanin sissit kiersivät NATOn ja ANAn vartijat, iskivät poliisiasemalle 9 poliisia tapettu ja yksi NATOn kouluttaja.
Ei maasta poistuva koalitio vartioi poliisiasemia vaan niiden oletetaan tulevan vartioiduksi paikallisin voimin!
Usa ja nato on siellä tumput suorina pienessä marissa
USA:n armeija on jo kotimatkalla eikä vahdi poliisiasemia!
Nato ei koko aikana ole edes ollut Afganistanissa!
Ne hävis beduiineille
"Ne hävis beduiineille"
Afganistanin sota 1979-89. Sota päättyi Venäjän häviöön! Viimeiset yksiköt poistuivat Afganistanista 15.2.1989"
Näitäkö Moskovan Tiltu tarkoittaa! Ja tiedoksesi: lökäpöksyt eivt ole beduiinia eikä Afganistan ole Sahara!
NATO haluaa sensuroida talibanien iskut että niistä ei kerrota kansainvälisille tietotoimistoille.
Miten niin? Toimittaja raportoivat kaikki uutiset! Ei lännessä ole tapana sensuroida!
Talibanit räjäyttivät yli puolikomppaniaa taivaan tuuliin Kabulissa, lähes 20 ANA:n sotilasta pois rivistöstä.
USAlla, NATOlla, Afganistanilla on muutenkin pulaa alokkaista.
TODELLISUUDESSA kyseessä oli itsemurhapommittaja, joka räjäytti itsenä armeijan autin lähellä. Jokunen afgaanisotilas kuoli!
Nato ei olekoko aikana EDES ollut Afganistanissa ja USA:han eisku ei liittynyt millään tavalla!
Tiltun jutut ovat aina yhtä epätarkkoja!
Talibanit hyökkäsivät NATO-kolonnaan Bagramin alueella, tuhosivat NATOn kalustoa, tappoivat 2 NATO-sotilasta ja haavoittivat 3 NATO-sotilasta.
Sehän onkin saavutus siihen nähden, ettei Nato ole edes koko maassa!
Moskovan Tiltu tarkoittaa todellisuudessa, että tienvarsipommi surmasi 2 USA:n sotilasta.
Koalitio vetäytyy ja kohta afgaanita tappavat kotoisasti toisiaan!
Talibanit tappoivat samana päivänä ainakin 21 ja haavoittivat 20 USAn, NATOn ja ANAn sotilasta ja niille työkentelevää petturia.
Sama kaava kuin USAn, NATOn, ANAn palkkaamien miinantallaajien kanssa. Heidät talibanit tappoivat NATOn tukikohdan viereen eikä NATO edes reagoinut.
Nuo 2 NATOn sotilasta talibanit tappoivat ja haavoittivat melkein USA-NATOn Bagramin tukikohdan porteille eikä NATO taaskaan tehnyt mitään.
on vaikea tehdä mitään. NATOLLA on jäljellä lähinnä koulutusorganisaatio. Talibanin vastustaminen on Afganistanin joukkojen tehtävä. NATO suojaa lähinnä itseään.
Kirkuvat tiltut eivät tiedä sitäkään.
Vaikeahan Naton on tehdä mitään kun ei ole edes koko maassa! Tiltun päähän ei mahdu edes helpot ja yksinkertaiset asiat!
Talibanit tappoivat ainakin 140 sotilasperheiden jäsentä ja tulevaa sotilasta tai USAn kanssa yhteistyötä tekevää ja haavoittivat lähes 100 hyökkäämällä Peshawarissa Pakistanissa USAn rahoittamaan Pakistanin armeijan ylläpitämään poikakouluun.
Pakistanilaiset talibanit murhasivat 140 koululasta Pakistanissa ja tämä isku saa taas ilon kyyneleen kimmeltämään Moskovan Tiltun silmässä! Kaikki murhaan osallistuneet talibanit (9 kpl) tapettiin... eikös ole hienoa.
Outoa, että jopa koululasten surma Tiltua ilahduttaa? Mutta kun näin on niin tässäpä sinulle toinen vastaava, josta ilollasi ei ole mittaa eikä määrää? Olepa hyvä:
Beslanin koulukaappauksessa 1.–3. syyskuuta 2004 terroristit tunkeutuivat kouluun Beslanissa Venäjän Pohjois-Ossetiassa ja ottivat joidenkin arvioiden mukaan jopa 1 100 (joista 777 lapsia) panttivankia koulun oppilaiden, oppilaiden vanhempien ja opettajien joukosta. Kaappaus kesti kolme päivää, kunnes venäläiset poliisit ja sotilaat tekivät rynnäkön kouluun ja ottivat sen haltuunsa. Tapahtumassa kuoli yli 330 panttivankia, joista yli 150 oli lapsia. Terroristeja kuoli 30. Lisäksi sadat muut loukkaantuivat.
Joo ne 9 talibania oli martyyriosastoa, sitä, jotka uhraavat henkensä aatteensa, uskontonsa ja isänmaansa puolesta,
Heidän haisevat henkensä ei paina mitään sen rinnalla, että murhasivat 140 pientä koululaista!
Mutta varmasti sitten Tiltun mielestä Beslanissa uhrasi 30 henkeä sissien marttyyriosastosta, sitä, jotka uhraavat henkensä aatteensa, uskontonsa ja isänmaansa puolesta, Ja he onnistuivat ssurmaamaan kokonaista 150 venäläislasta!
Tämähän myös ilahduttaa Tiltua? Kaksi onnistunutta iskua?
Talibanit olisivat voineet iskeä kadettikouluun niin se olisi ollut vielä tehokkaampi isku, koska nyt sotilaskoulussa kaikki lapset eivät päädy sotilaiksi, mutta kadettikoulussa päätyy.
Pakistanissa kadettikouluun ei kuitenkaan kannata iskeä, kun maassa USA, NATO, Pakistanin armeija ottavat sotilaiksi jo lapsia armeijan koulusta eikä varsinaista kadettikoulua ole.
kyll isku oli tehokas, pakistanin armeija kärsii alokaspulaa ja upseeripulaa ja USA.kin on joutunut leikkamaan avustusrahojaan armeijalle eikä NATO anna muuta kuin koulutusta.
Isku oli tehoton jo yksin siksi, että se käänsi laajat kansanjoukot Pohjois-Pakistanissa vastustamaan talibania!
Vain Moskovan Tiltu ihailee lastenmurhhajia!
Joo voit olla oikeassa että se oli false flag, hyökkääjien ruumita ei koskaan näytetty, ne ovat voineet olla USA:n, CIA:n, Naton erikoisjoukkojen, Pakistanin armeijan sotilaita.
Tai sitten yllättäen Pakistanin talibaneja... eikös vain?
Siellä oli sotilaiden lapsia ja myös ulkomaalaisten lapsia.
USAn, NATOn ja Pakistanin tiedustelu petti.
Eli Moskovan Tiltun mielestä on täysin ok surmata sotilaiden lapsia ja myös ulkomaalaisten lapsia?
Ilmeisesti mielestäsi on yhtälailla ok surmata talibanien lapsia? On sulla moraali;.)
Valitettavasti USA ja Nato eivät ole Pakistanissa!
Mutta kerropa veikkoseni! Kun tapahtui tällaista:
Beslanin koulukaappauksessa 1.–3. syyskuuta 2004 terroristit tunkeutuivat kouluun Beslanissa Venäjän Pohjois-Ossetiassa ja ottivat joidenkin arvioiden mukaan jopa 1 100 (joista 777 lapsia) panttivankia koulun oppilaiden, oppilaiden vanhempien ja opettajien joukosta. Kaappaus kesti kolme päivää, kunnes venäläiset poliisit ja sotilaat tekivät rynnäkön kouluun ja ottivat sen haltuunsa. Tapahtumassa kuoli yli 330 panttivankia, joista yli 150 oli lapsia. Terroristeja kuoli 30. Lisäksi sadat muut loukkaantuivat.
Pettikö Venäjän tiedustelu?
Ja oletko samaa mieltä, että Beslanissa uhrasi 30 henkeä sissien marttyyriosastosta, sitä, jotka uhraavat henkensä aatteensa, uskontonsa ja isänmaansa puolesta, Ja he onnistuivat surmaamaan kokonaista 150 venäläislasta! Saattoihan lapsista olla joku sotilaan lapsi eikös vaan?
Sehän oli kamalaa, että USA, NATO, Pakistanin tiedustelu ja armeija jättivät sotilaisperheiden lapset vartiossa oman onnensa nojaan, vaikka sota on käynnissä, mutta sotilaallisesti isku oli tietysti menestys kun 200 Pakistanin tulevaa sotilasta on poissa pelistä.
Mene everstiluutnantti sinne Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastoon.
Siellä on tietoa siitä kuinka USAn ja NATOn joukot ovat olleet jo vuosia ja ovat edelleen Pakistanissa ja kuinka NATO on USAn johtamana osallistunut itsenäisesti ja yhdessä Pakistanin armeijan kanssa taisteluoperaatioihin Pakistanissa, jotka tosin eivät ole olleet menestyksiä.
Ja jos Pakistanin armeija murhaa taliban-seudulla yli 200 taliban-lasta niin sekin on >Tiltun mielestä häikäisevä "sotilaallinen menestys"?
Jos ne on taistelijoita tai tulevia taistelijoita, mutta kun yleensä USA, NATO pommittaa perheitä, naisia, lapsia, vanhuksia, jotka eivät ole taistelijoita.
Ja sinä julistat nyt, että moinen pommittaminen on täysin ok! Niinhän?
USAn olisi pitänyt maksaa sotilaskoulun vartiointi kun koulussa käytettiin USAn koulun oppimateriaalia.
Niin, jospa käyttivät USA:n lahjottamia liituja? TOTTAKAI sen takia pitää maapallon toisella puolella vahtia koulua!
Pitikö USA:n vahtia myös koulua Beslanissa?
Moskovan Tiltulle on tyypillistä se, että syy on aina jonkun toisen? Jos 9 lökäpöksyä murhaa 140 koululasta niin syy ei tietenkään ole niiden yhdeksän kiiluvasilmäisen partajeesuksen vaan jonkun kolmannen osapuolen, joka ei ole edes koko maassa!
USA, NATO, Pakistanin armeija laiminlöivät tiedustelun ja sotilaskoulun vartioinnin vaikka se alue on sotatoimialuetta.
Täys laiminlyönti, talibanit ilmoittivat mm. viime maaliskuussa, että iskevät alueelle.
TIETENKIN USA ja Nato laiminlyövät, KOSKA eivät EDES ole Pakistanissa! Kai jokainen valtio vastaa omasta maastaan?
Moskovan Tiltulle on tyypillistä se, että syy on aina jonkun toisen? Jos 9 lökäpöksyä murhaa 140 koululasta niin syy ei tietenkään ole niiden yhdeksän kiiluvasilmäisen partajeesuksen vaan jonkun kolmannen osapuolen, joka ei ole edes koko maassa!
Ei koko aluetta voi koskaan vartioida! Seuraavaksi taliban varmaan iskee neuvolaan tai lastentarhaan ja Tiltu hurraa!
Tai Pakistanin armeija tappaa taliban-alueen kaikki kouluikäiset! Sehän kun on Tiltulle loistava menestys!
Älä yritä everstiluutnantti, USA ja NATO ovat Pakistanissa ja hoitavat yhdessä INIn kanssa Pakistanin tiedustelunkin, mutta näköjään tosi surkeasti kun talibanit pääsivät kouluun noin helposti.
Tässä ei ole mitään kolmatta osapuolta. Pakistanissa USA, NATO, Pakistanin armeija taistelevat pitkälti USAn rahoilla talibaneja vastaan eikä sotilaskoulukaan ole mikään ulkopuolinen vaan siellä kasvatetaan sotilaita Pakistanin armeijaan.
Nyt lapset ja koulu olivat uhreja kun USA, NATO, Pakistanin armeija laiminlöivät velvollisuutensa,
Ei niin, kouluahan tässä vaan olisi pitänyt vartioida ja tiedustelulla hoitaa koulun ulkopuolinen alue.
Pakistanissa ei ole neuvoloita eikä oikein lastentarhojakaan eikä niissä kouluteta sotilaita.
Kerronko virheet? Kas tässä:
- en ole evl, tai armeijassa vaan eläkeukko
- USA ja Nato eivät ole Pakistanissa
- Nato ei ole edes Afganistanissa
- jokainen valtio vastaa itse tiedustelusta ja omasta turvallisuudestaan
- jos koululapset on Tiltun mielestä sotilaallisia kohteita niin sama pätee taliban-lapsiin
- jos taliban-lapsia tapetaan se johtuu tiedustelun puutteesta
- jos taliban-lapsia tapetaan se johtuu siitä, ettei taliban suojaa
- taliban-alstenkuolemat johtuvat talibanien laiminlyönneistä!
Everstiluutnantti,
- USA ja NATO ovat Pakistanissa, tiedot löytyy vaikka netistä
- INI vastaa Pakistanin tiedustelusta, mutta USA ja NATO vastaavat tiedustelustaann Pakistanille
- koululaiset ovat sotilaallisia kohteita USAlle ja NATOlle, jotka pitävät omia sotilaskoulujaan mm. Lähi-Idässä ja sotatoimialueilla kasvatten ja kouluttaen USAlle uskollisia lapsia ja nuoria
- talibanit tappoivat sotilaskoulun sotilasperheiden tulevia sotilaita.
Joo nyt Pakistanin armeijalla on noin 200 sotilaan vaje sotilaskoulutuksessa ja tulevassa armeijassa.
Ja jos Pakistanin armeija vastaa samalla mitalla taliban-alueilla on talibaneilla kohta 1.000 ihmisen vaje! Jos molemmat käyttää yhtä likaisia keinoja niin taliban siinä häviää itse eniten!
Kerronko virheet? Kas tässä:
- en ole evl, tai armeijassa vaan eläkeukko
- USA ja Nato eivät ole Pakistanissa
- Nato ei ole edes Afganistanissa
- jokainen valtio vastaa itse tiedustelusta ja omasta turvallisuudestaan
- jos koululapset on Tiltun mielestä sotilaallisia kohteita niin sama pätee taliban-lapsiin
- jos taliban-lapsia tapetaan se johtuu tiedustelun puutteesta
- jos taliban-lapsia tapetaan se johtuu siitä, ettei taliban suojaa
- taliban-alstenkuolemat johtuvat talibanien laiminlyönneistä!
Ei ole, iskussa kuoli vain 9 talibanien itsemurhasotilasta.
Niitä oli 8, ei 9.
Everstiluutnantti,
- USA ja NATO ovat Pakistanissa, tiedot löytyy vaikka netistä
- INI vastaa Pakistanin tiedustelusta, mutta USA ja NATO vastaavat tiedustelustaann Pakistanille
- koululaiset ovat sotilaallisia kohteita USAlle ja NATOlle, jotka pitävät omia sotilaskoulujaan mm. Lähi-Idässä ja sotatoimialueilla kasvatten ja kouluttaen USAlle uskollisia lapsia ja nuoria
- talibanit tappoivat sotilaskoulun sotilasperheiden tulevia sotilaita.
Kerronko virheet? Kas tässä:
- en ole evl, tai armeijassa vaan eläkeukko
- USA ja Nato eivät ole Pakistanissa
- Nato ei ole edes Afganistanissa
- jokainen valtio vastaa itse tiedustelusta ja omasta turvallisuudestaan
- jos koululapset on Tiltun mielestä sotilaallisia kohteita niin sama pätee taliban-lapsiin
- jos taliban-lapsia tapetaan se johtuu tiedustelun puutteesta
- jos taliban-lapsia tapetaan se johtuu siitä, ettei taliban suojaa
- taliban-alstenkuolemat johtuvat talibanien laiminlyönneistä!
"Beslanin koulukaappauksessa 1.–3. syyskuuta 2004 terroristit tunkeutuivat kouluun Beslanissa Venäjän Pohjois-Ossetiassa ja ottivat joidenkin arvioiden mukaan jopa 1 100 (joista 777 lapsia) panttivankia koulun oppilaiden, oppilaiden vanhempien ja opettajien joukosta. Kaappaus kesti kolme päivää, kunnes venäläiset poliisit ja sotilaat tekivät rynnäkön kouluun ja ottivat sen haltuunsa. Tapahtumassa kuoli yli 330 panttivankia, joista yli 150 oli lapsia. Terroristeja kuoli 30. Lisäksi sadat muut loukkaantuivat. "
- koululasten surmat johtuivat Venäjän tiedustelun virhestä
- koululasten kuolemat johtuivat Venäjän suojauksen puutteista
- isku oli loistava sotilaallinen voitto
- kaikki iskussa kuolleet sissit olivat marttyyriosastosta, siitä, jotka uhraavat henkensä aatteensa, uskontonsa ja isänmaansa puolesta
Talibanit tappavat USAn ja Naton sotilaita ja niiden kanssa yhteistyötä tekeviä pettureita.
Se on ihmetyttänyt, miksi talibanit eivät kohdista iskujaan ihan vaan ameikkalaisiin ja Nato-maiden ja Naton koalitiomaiden kansalaisiin kuten USA ja Nato kun ne pommittavat kaupunkeja ja kyliä, kerrostaloja, omakotitaloja, esivarastoja yms.
Tämä kouluisku oli jo vähän siihen suuntaan, mutta ei kuitenkaan siviilikohde, koska se oli armeijan koulu, missä koulutetaan ja mistä värvätään sotilaita.
"Talibanit tappavat USAn ja Naton sotilaita ja niiden kanssa yhteistyötä tekeviä pettureita."
Aivan puppua? Miten koululasten tappaminen Pakistanissa (jossa ei ole USA:ta tai Natoa) liittyy tuohon?
"Se on ihmetyttänyt, miksi talibanit eivät kohdista iskujaan ..."
Siksi, että eivät siihen pysty!
Se oli tavallinen koulu eikä oppilaista välttämättä tule sotilaitaq. Tuo isku on kauhistuttanut koko maailmaa raakuudellaan! Tosin sen on ilolla hyväksynyt Moskovan Tiltu, joka tällä tavalla paljastaa korttinsa! Hän on kaikkea kehitystä vatsaan ja haluaa maailman palaavan lukutaidotomuuteen ja keski-aikaan!
Tiltun moraali on köyhä! KAIKKI mitä kannattamani suuntaus tekee, on AINA oikein! Eli hänellä ei ole moraalia tai etikkaa laisinkaan!
Talibanit ovat tehneet iskun pankkiin Helmandin maakunnassa. Pankki oli täynnä virkamiehiä, jotka olivat nostamassa palkkarahojaan.
"Joo voit olla oikeassa että se oli false flag, hyökkääjien ruumita ei koskaan näytetty, ne ovat voineet olla USA:n, CIA:n, Naton erikoisjoukkojen, Pakistanin armeijan sotilaita."
Paljon mahdollista että iskun teki CIA sekä USAn ja NATOn erikoisjoukot, sillä Afganistanin talibanit ovat sanoutuneet irti iskusta.
ei hullumpi ajatus ollenkaan, USA haluaa lisää joukkojaan ja Naton joukkoja Pakistaniin terrorismin vastaiseen sotaan ja Pakistanin armeija haluaa lisää kuria ja kovempia rangaistuksia Pakistaniin, kuolemantuomiota yms.
Eipä laatu parane everstiluutnantista everstiin.
Suomen NATO-joukon komentajana Afganistanissa toiminut Porin prikaatin apulaiskomentaja, eversti Petri Kosonen pitää Afganistanin operaatiota "siinä mielessä" onnistuneena, että Afganistanissa voidaan nyt elää kohtuullisen normaalia elämää.
Eversti on "siinä mielessä" istunut enemmän sotkussa ja kiusannut alokkaita kuin seurannut viime viikkojen Afganistania missä talibanit ovat lisänneet iskujaan kun USA, NATO, ISAF pakenevat Afganistanista.
Eversti Kosonen oli sentään tajunnut että Afganistaniin ei tullutkaan USAn "demokratiaa".
ei USA ja NATO mitään demokratiaa minnekään vie vaan kesken jääneitä sotia, tuhoa, kaaosta, siviilien tappamista, nukkehallituksia.
Sen sijaan juuri taliban vie kaikkialle demokratiaa, tasa-arvoa, opiskelua ja rauhaa... niinkö Tiltu?
Pakistanin talibanit ovat ottaneet käyttöön USAn ja NATOn sodankäyntitaktiikat.
Pakistanin taliban ilmoitti hyökänneensä kouluun kostaakseen iskut talibanien perheitä kohtaan.
Lähettämässään sähköpostissa talibanit kehottaa muslimeja väittämään paikkoja, jotka ovat sidoksissa armeijaan.
Seuraavaksi armeija voi sitten vastata samalla mitalla taliban-alueille! Hehän voivat varoittaa asiasta ensin! Kun sinä hyväksyt iskut niin ei sinulla voi olla mitään vastaan myöskään vastaiskuja?
Talibanit tekivät iskun. Seitsemän poliisia on saanut surmansa tarkastuspisteelle tehdyssä iskussa Afganistanissa.
Kun NATOn sotilaat laskivat NATOn lipun Kabulissa talibanit aloittivat voitonjuhlat.
Jos aloittivat niin tekivät sen turhaan!
Koalitio oli aikansa ja lähti sitten pois. Talibaneja ei saati kitkettyä maasta, mutta eipä liioin taliban mahtanut mitäänkoalitiolle. Monkäs tuuli kivelle mahtaa..
Talibanien solutus onnistui täydellisesti. Talibanien soluttama afgaani kouluttautui poliisiksi ja kun pääsi tilanteeseen ampui Helmandissa poliisipäällikön sekä aluehallintojohtajan.
Talibanit tappoivat tänään 25 ja haavoittivat 18 EU:n ja NATO:n kouluttamaa poliisia.
Entä sitten? Samassa kuoli useampi kymmenen talibaania. Afgaanit tappavat siellä toisiaan! Mitä se meille enää kuuluu!
Naton tehtävä oli suojata EU:n poliisikoulutusta ja taas kävi näin.