Liitot perustuslain vastaisia

Toiminta kiellettävä

Liittojen toiminta rikkoo perustuslakia. Työmarkkinajärjestöille on luovutettu valtuuksia ja tehtäviä, jotka eivät kuulu parlamentariseen järjestelmään. Perustuslakia noudatavien ei tarvitse reagoida laittomiin lausuntoihin. Ulkoparlamentaariset tahot eivät ole saaneet valtuuksia kansalaisilta. Liittojen toiminta ja valtuudet eivät kestä peruslain ja demokratian mukaista tarkastelua.

11

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jyri ja Jyrki

      Mikäs siinä laukkauta pois. Kirjoittele kun homma on hoidettu.

    • Ay on roskaa

      Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön kulmakivi. Se sisältää säännökset valtion järjestysmuodosta, ylimpien valtioelinten suhteista ja yksilön perusoikeuksista.

      2 §
      Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

      Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
      Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
      Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
      3 §
      Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi

      Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.
      Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.
      Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

      • Jyrki Nokimies

        Mikäs tuossa on ammattiliittojen kanssa ristiriidassa. Mutta lakkauttele pois vaan diktatuurillahan asiat paranee.

      • neljäs-nainen

        Suomen perustuslain mukaan Suomeessa on uskonnon, mielipiteenilmaisun, sananvapaus ja järjestäytymisvapauskin sieltä löytyy.

      • ompelukerhot hiljaa
        neljäs-nainen kirjoitti:

        Suomen perustuslain mukaan Suomeessa on uskonnon, mielipiteenilmaisun, sananvapaus ja järjestäytymisvapauskin sieltä löytyy.

        Näin se on, siksi yhdistyksiä ei huomioida päätöksenteossa. Ei työasioista päätä hörhöyhdistykset.

    • sut tarttis lopettaa

      Juotko kustasi aamiaiseksi vai mistä tää vajaa älyisyytesi johtuu?

      Perustuslaissa jokaisella suomalaisella on oikeus saada töitä? Sinäkö sen järjestät meille kun niin kovasti perustuslaista vouhotat...saakelin PELLE

      • Pelle Saakeli

        Älä ny suutu en tiedä mistä tämä älykkyydenpuute on alkunsa saanut Mutta kieltääkö ammattiliitto sinulta työntekemisen .Kerro mikä liitto otan välittömästi Sak.n johtoon yhteyttä ja asia tutkitaan perusteellisesti. Eihän perustuslain mukaan saa työn tekemistä kieltää
        Jos homma ei etene niin tule meille tamppaamaan mattoja. kyllä mulla töitä halukkaalle riittää. Ja lupaan ettei edes marttaliitto kiellä.
        Olethan ytk.n jäsen jotta saadaan hoideltua tuo palkkaneuvottelukin ilman perustuslainvastaisten liittojen sekaantumista ja jos työsuojelupiiriin menet itkemään etsi työpaikkas mistä haluat.

      • kusen juojalle
        Pelle Saakeli kirjoitti:

        oin tulla kyllä luoksesi puristeleen mattoja 30ekee tunti, bonuksena voin puserella muijaas-siitä en veloita mitään.
        Anna osoitteesi niin tavataan?

      • Pelle kuspiä
        kusen juojalle kirjoitti:

        oin tulla kyllä luoksesi puristeleen mattoja 30ekee tunti, bonuksena voin puserella muijaas-siitä en veloita mitään.
        Anna osoitteesi niin tavataan?

        Voit tietysti mutta hinnoittelit itsesi ulos. Eli nyt se perustuslaillinen oikeus toteutui sinulle tarjottiin töitä mutta et ollut tehtävään soveltuva henkilö. Lisäksi työnantajan vaimon puristelu on irtisanomisen peruste. Enkä muutenkaan kehoita kajoamaan välineiseen joita et hallitse ;))

      • kusen juojalle
        Pelle kuspiä kirjoitti:

        Voit tietysti mutta hinnoittelit itsesi ulos. Eli nyt se perustuslaillinen oikeus toteutui sinulle tarjottiin töitä mutta et ollut tehtävään soveltuva henkilö. Lisäksi työnantajan vaimon puristelu on irtisanomisen peruste. Enkä muutenkaan kehoita kajoamaan välineiseen joita et hallitse ;))

        Osoite unohtui...vai menikö pupu pöksyyn...heh heh

      • Kusen juoja
        kusen juojalle kirjoitti:

        Osoite unohtui...vai menikö pupu pöksyyn...heh heh

        En nyt niin tosissani ollu mutta näytin miten perustuslaki toimii käytännössä )) Onnea työnhakuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4980
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1089
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      897
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      832
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe