Olen 18-vuotias tyttö ja tapailen itseäni 17 vuotta vanhempaa miestä. Olemme tapailleet parin kuukauden ajan ja välitän hänestä todella paljon. Kaikki hänen kanssaan tuntuu hyvältä ja kun olen hänen kanssaan, voin unohtaa murheeni ja vain olla onnellinen. Tässä ei ole siis kyse mistään hyväksikäytöstä yms. vaan siitä, että aidosti viihdymme toistemme seurassa.
Alan olla rakastumassa tähän mieheen, ja haluaisin vain viettää kaiken aikani hänen kanssaan, mutta samaan aikaan tiedän, että tämän meidän juttumme pitää joskus loppua, koska emme voi koskaan olla oikeasti yhdessä täysin erilaisten elämäntilanteiden ja myös ympäristön reaktioiden takia. Ongelmani nyt on siis se, että en tiedä pitäisikö minun lopettaa tämä ennen kuin oikeasti rakastun tähän mieheen vai jatkaa ja olla onnellinen.
Toivon nyt, että saisin jotain asiallisia neuvoja ja mielipiteitä, koska en ole kertonut yhdellekään ystävälleni suhteestamme, koska pelkään heidän reaktiotaan, ja olen nyt siis aivan yksin tämän asian suhteen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No jos tiedät ettei tulevaisuutta ole niin järki-ihminen tietysti lopettaa ennen kuin sattuu.
Meressä on monta muutakin fisua, voit yhtä hyvin olla onnellinen viiden vuoden päästä jonkun kanssa joka on vain 7 vuotta vanhempi ja jonka elämäntilanne sopii omaasi, sitten se onkin match made in heaven.
Ei kannata turhaan satuttaa itseään jos tietää ettei jutusta tule mitään. Sitten hyvässä lykyssä kärsit henkisistä arvista ja jonkin asteen parisuhde-estoista tulevissa suhteissa. Itselle ainakin on käynyt niin, että jos yhden kerran kunnolla sattuu, niin myöhemmin ei sitten uskaltanutkaan tavoitella uudestaan kun pelkäsi että taas sattuu.
himo ei ole rakkautta, muista se