Jospa ongelmani kirjoittaminen helpottaisi oloa - kommentit tervetulleita!
elikkäs, olen 27 vuotias nuorimies, ja avosuhteessa ulkomaalaisen naisen (25v) kanssa. asumme ulkomailla. ollaan oltu suhteessa (alussa kaukosuhde) reilu 4 vuotta nyt, josta noin 3 vuotta asuttu yhdessä kun muutettiin kumpikin omista kotimaistamme tänne.
alussa yhteiselo uudessa maassa oli ihanaa - piti rakentaa kaikki puhtaalta pöydältä - piti oppia maan tavoille, piti saada ystäväpiirit kehitettyä, ym ym. uusi kaupunki oli mielenkiintoinen ja tavallaan neutraali aloituspaikka meidän yhteiselolle. itse pidin yhteyttä suomalaisiin ystäviini sekä perheeseeni käymällä kotimaassa n. 5-6 kertaa vuodessa alkuvaiheessa (2:n tunnin lentomatka, joten viikonloppureissunakin toimii hyvin).
jossain vaiheessa naisystäväni alkoi hermoilemaan että miksi käyn niin usein kotona, elämäni on nyt täällä uudessa maassa hänen kanssaan - etten vaan ole suunnittelemassa kotiin paluuta? sanoin että en, mutta haluan pitää vanhat ystäväsuhteeni ulkomailla asumisesta huolimatta elossa, ja haluan nähdä perhettäni muutenkin kuin skypen välityksellä kerran viikossa (joka sekin on kuulemma hänestä "aika turhan usein"). hänellä itsellään ei ole yhtä laajaa ja vankkaa ystäväverkostoa johon pitää yhteyttä omassa kotimaassaan, ja perhekin on vähän hajonneempi kuin minulla.. oon tähän vedonnut, muttei se suostu ymmärtämään. anyways, tältä osin koti-ikävä on mula hieman alkanut iskemään kun en ole enää käynyt Suomessa yhtä usein kuin alussa (nyt käynyt n. 4 kertaa vuodessa), ja jopa pelkkä suomessa käynnin suunnittelu on alkanut tuntumaan minusta siltä että oon jotenkin paha ihminen kun niin kovasti haluan kotona käydä. oon jopa alkanut miettimään pitäisikö joku pitkä viikonloppu naamioida työmatkaksi.. mutten haluaisi joutua valehtelemaankaan!
lisäksi ollaan riidelty vähän siitä sun tästä nyt hiljattain. nyt on menossa tavallaan vaihe, jossa ollaan nyt muutama yö nukuttu eri huoneissa ja koitetaan ottaa hieman etäisyyttä ja "katsoa miten tässä nyt käy". viimeisin riita koski käytännössä sitä, että hän haluaisi muuttaa vielä jonnekin kauemmas vielä, ja nähdä uusia pakkoja ja kokea uusia asioita asumalla esimerkiksi Aasiassa ym. ja lähteä tästä tän hetkisestä " tylsästä arjesta", joka meillä on. itselläni on kiva duuni täällä, ja sanoin ettei muutto taas jonnekin ole mulla ekana agendalla. lisäksi hän on alkanut painostamaan minua kosintaan (vaikkei myönnä sitä), sanomalla että olisi hyvin pettynyt jos en kosi parin vuoden sisällä. tämä painostus on alkanut kun jotkut tuttavapariskunnat ovat kihlautuneet tässä viimeiakoina. ok ollaan oltu 4 vuotta yhdessä, mutta mulla ei ole kiirettä avioitua! en halua parisuhteen muuttuvan tän hetkisestä "tylsemmäksi", enkä halua että jos hän nyt sit tuoreena vaimona haluaa lähteä vaikka Singaporeen töihin niin mun pitäis lähteä perään kuten kunnon aviomiehen kuuluu. oonko jotenkin ainoa, kun ajattelen etten 27 vuotiaana ole vielä valmis avioon? tyttöystäväni nyt luulee etten ole tosissani vieläkään, ja että tämä olisi mulle yhä ns "trial" periodia, eli ei vakavaa. hänen suunnitelmiinsa ei myöskään kuulu lapset tulevaisuudessa - itse en ole varma haluanko muksuja, mutta haluaisin kuitenkin pitää option auki.
mitä tässä nyt pitäisi tehdä? kotiinkin paluu on alkanu käymään jo mielessä salaa, eroaminen taas vaihtoehtona tuntuu todella masentavalta. ollaan niin paljon koettu yhdessä kaikkea, ja rakastan tätä tyttöä yhä sydämmeni pohjasta, mutta jotenkin eteen on nyt tullut pari estettä, enkä tiedä oikein odottaako niitä nyt sitten lisää jos näistä pääsee jotenkin ohitse (esim tuo lapsiasia, vaikkei missään nimessä ole mulle akuutti, niin vähän häiritsee..). ja 27v nyt on tavallaan kait elämän parasta aikaa siinä mielessä että on duuni ja nuorena jaksaa ja on varaa tehdä kaikennäköistä reissaamista ym.
oon myös huomannut että oon jotenkin alkanut järkeilemään päässäni että "no sovitaan nyt riita ja jatketaan, onhan tässä kiva kesälomakin tulossa ja sitten ois yhdet häät syksyllä.. jne". ongelman lykkäämistähän tää olisi...
mitäs muut on mieltä? erotako vai eikö?
elikkäs, olen 27 vuotias nuorimies, ja avosuhteessa ulkomaalaisen naisen (25v) kanssa. asumme ulkomailla. ollaan oltu suhteessa (alussa kaukosuhde) reilu 4 vuotta nyt, josta noin 3 vuotta asuttu yhdessä kun muutettiin kumpikin omista kotimaistamme tänne.
alussa yhteiselo uudessa maassa oli ihanaa - piti rakentaa kaikki puhtaalta pöydältä - piti oppia maan tavoille, piti saada ystäväpiirit kehitettyä, ym ym. uusi kaupunki oli mielenkiintoinen ja tavallaan neutraali aloituspaikka meidän yhteiselolle. itse pidin yhteyttä suomalaisiin ystäviini sekä perheeseeni käymällä kotimaassa n. 5-6 kertaa vuodessa alkuvaiheessa (2:n tunnin lentomatka, joten viikonloppureissunakin toimii hyvin).
jossain vaiheessa naisystäväni alkoi hermoilemaan että miksi käyn niin usein kotona, elämäni on nyt täällä uudessa maassa hänen kanssaan - etten vaan ole suunnittelemassa kotiin paluuta? sanoin että en, mutta haluan pitää vanhat ystäväsuhteeni ulkomailla asumisesta huolimatta elossa, ja haluan nähdä perhettäni muutenkin kuin skypen välityksellä kerran viikossa (joka sekin on kuulemma hänestä "aika turhan usein"). hänellä itsellään ei ole yhtä laajaa ja vankkaa ystäväverkostoa johon pitää yhteyttä omassa kotimaassaan, ja perhekin on vähän hajonneempi kuin minulla.. oon tähän vedonnut, muttei se suostu ymmärtämään. anyways, tältä osin koti-ikävä on mula hieman alkanut iskemään kun en ole enää käynyt Suomessa yhtä usein kuin alussa (nyt käynyt n. 4 kertaa vuodessa), ja jopa pelkkä suomessa käynnin suunnittelu on alkanut tuntumaan minusta siltä että oon jotenkin paha ihminen kun niin kovasti haluan kotona käydä. oon jopa alkanut miettimään pitäisikö joku pitkä viikonloppu naamioida työmatkaksi.. mutten haluaisi joutua valehtelemaankaan!
lisäksi ollaan riidelty vähän siitä sun tästä nyt hiljattain. nyt on menossa tavallaan vaihe, jossa ollaan nyt muutama yö nukuttu eri huoneissa ja koitetaan ottaa hieman etäisyyttä ja "katsoa miten tässä nyt käy". viimeisin riita koski käytännössä sitä, että hän haluaisi muuttaa vielä jonnekin kauemmas vielä, ja nähdä uusia pakkoja ja kokea uusia asioita asumalla esimerkiksi Aasiassa ym. ja lähteä tästä tän hetkisestä " tylsästä arjesta", joka meillä on. itselläni on kiva duuni täällä, ja sanoin ettei muutto taas jonnekin ole mulla ekana agendalla. lisäksi hän on alkanut painostamaan minua kosintaan (vaikkei myönnä sitä), sanomalla että olisi hyvin pettynyt jos en kosi parin vuoden sisällä. tämä painostus on alkanut kun jotkut tuttavapariskunnat ovat kihlautuneet tässä viimeiakoina. ok ollaan oltu 4 vuotta yhdessä, mutta mulla ei ole kiirettä avioitua! en halua parisuhteen muuttuvan tän hetkisestä "tylsemmäksi", enkä halua että jos hän nyt sit tuoreena vaimona haluaa lähteä vaikka Singaporeen töihin niin mun pitäis lähteä perään kuten kunnon aviomiehen kuuluu. oonko jotenkin ainoa, kun ajattelen etten 27 vuotiaana ole vielä valmis avioon? tyttöystäväni nyt luulee etten ole tosissani vieläkään, ja että tämä olisi mulle yhä ns "trial" periodia, eli ei vakavaa. hänen suunnitelmiinsa ei myöskään kuulu lapset tulevaisuudessa - itse en ole varma haluanko muksuja, mutta haluaisin kuitenkin pitää option auki.
mitä tässä nyt pitäisi tehdä? kotiinkin paluu on alkanu käymään jo mielessä salaa, eroaminen taas vaihtoehtona tuntuu todella masentavalta. ollaan niin paljon koettu yhdessä kaikkea, ja rakastan tätä tyttöä yhä sydämmeni pohjasta, mutta jotenkin eteen on nyt tullut pari estettä, enkä tiedä oikein odottaako niitä nyt sitten lisää jos näistä pääsee jotenkin ohitse (esim tuo lapsiasia, vaikkei missään nimessä ole mulle akuutti, niin vähän häiritsee..). ja 27v nyt on tavallaan kait elämän parasta aikaa siinä mielessä että on duuni ja nuorena jaksaa ja on varaa tehdä kaikennäköistä reissaamista ym.
oon myös huomannut että oon jotenkin alkanut järkeilemään päässäni että "no sovitaan nyt riita ja jatketaan, onhan tässä kiva kesälomakin tulossa ja sitten ois yhdet häät syksyllä.. jne". ongelman lykkäämistähän tää olisi...
mitäs muut on mieltä? erotako vai eikö?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pistäppä hyvä mies kantapäät vastakkain sen naisen kanssa ja palaa koti suomeen!
Hyvä mies - tee päätöksesi nyt! Jos vielä ei ole lapsia, etkä tiedä haluatko elää tämän naisen kanssa, niin sinula on vielä mahdollisuus päättää asia muita ihmisiä ja tuota naista suuresti loukkaamatta. Mutta jos jatkat soutamista ja huopaamista, elämä päättää puolestasi. Sitten teillä on kaksi mukulaa, silloin et voi enää päättää erota. Tuossa tilanteessa soutavat ja huopaavat miehet sortuvat uskottomuuteen ja sitä myötä oman perheensä, vaimonsa ja lastensa kaltoinkohteluun.
Ehdotan edes aikalisää, ehdota naiselle että sovitte olevanne puoli vuotta tai vuoden erillänne ilman mitään yhteydenottoja toisiinne, ja molemmilla on silloin täysi vapaus elää miten huvittaa. Aikalisän päätyttyä, jos molemmat haluavat palata yhteen, silloin voitte jatkaa.
Kahden ihmisen yhteen muutto on aina iso haaste.
Ja vielä isompi kun ollaan kahdesta eri maasta ja asutaan kolmannessa!
Hienosti olette tähän asti suoriutuneet, noinkin kauan yhdessä pysyneet!
Noita mielipiteitten ja mieltymysten ja elämänkatsomusten ja odotusten ristiriitoja tulee takuuvarmasti kaikille. Sepä se onkin se kysymys miten niistä selvitään!
Se on jouston ja sovittelun paikka kumpasellekin. Vastaan on mentävä, periksi on annettava kummankin, ja joskus joutuu kumpikin luopumaan jostain kokonaan ja yhdessä suunnitellaan ja rakennetaan jotain ihan uutta.
En tiedä missä maassa asutte, mutta luulisin sieltäkin löytyvän jonkinsortin parisudeneuvontaa tms. johon voisitte turvautua jos asiat ajautuu täysin umpisolmuun.
Mitään häitä tai lapsia ei tässä vaiheessa ei missään tapauksessa!!
Mitään Suomeen paluuta älä edes harkitse, jos sulla on työpaikka ja asiat ok siellä! Suomi on p.rseellään ja siellä ei pärjää! Ota pois ne ruusunpunaiset aurinkolasit kun käyt siellä, ja katso realiteetteja!!!
Itse asun myös ulkomailla, asunut pian 20 vuotta ja naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa (oltu 11 vuotta). Meillekin oli tuttua tuo missä nyt olette, mutta onneksi ei erottu ja tässä mennä porskutellaan!
Yrittäkää selvittää asiat puhumalla ja sovittelemalla. Riidelkää ja sopikaa myös! Ja jos niin käy että ero tulee, jatka elämääsi siellä, ja käy Suomessa vain lomailemassa! Siellä sulla on työ ja pystyt matkustelemaan ja tekemään kaikkea!
Olet oikeassa että olet ja olette tosi nuoria ja nyt kannattaa nauttiaelämästä! Avioliiton muun aika tulee sitten kun ehtii!
Ja anteeksi jos tämä on sekavaa, en niin kovasti suomen kieltä käytä, niin tämä ulosantini voi olla aika omituista?! ;-)
"itse en ole varma haluanko muksuja, mutta haluaisin kuitenkin pitää option auki. "
Itselläni oli tuollainen optiomies, jonka kanssa tuhlasin vuosia ja voimia elämästäni. Tuntuu pahalta, että roikotetaan mukana. JOs ei ole 100% valmis ja satsaa 100% parisuhteeseen, on turha odottaa, että se parisuhde syntyisi itsestään ja sitten hyppäisit siihen kyytiin ja nauttisit elämästäsi.
Vaikuttaa siltä, että et halua sitoutua. Olet vielä liian nuori ja epäkypsä. Olet vielä kiinni perheessäsi, eikä ole ilmeisesti kiire itsenäistyä todella. Säälin naisystävääsi. Et ilmeisesti ymmärrä, kuinka paljon häntä ja hänen elämäänsä vahingoitat.
tuolla optiolla tarkoitin vain, että kuvittelisin että jonain päivänä haluaisin lapsia. naisystäväni taas on sitä mieltä että 99% todennäköisyydellä EI halua.. tällä hetkellä en niitä näe ajankohtaisina, mutta olisi ikävä joskus 5-8 vuoden päästä tajuta että hei mä haluankin lapsia ja naiseni ei...
voi olla etten halua sitoutua liikaa, kun en halua mennä vielä naimisiin. onko se jotenkin epänormaalia? mutta samaan aikaan haluan olla tämän tytön kanssa. en jotenkin ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin jos ei ole valmis? niin paljon epävarmuutta vielä tän tytön muualle muuttamisen ym suhteen, etten halua sormusa sormeen jos ei oikeasti olla esim ostamassa kämppää täältä ja asettumassa aloillemme..
En koe olevani kiinni perheessäni niinkään, mutta kyllä mä mielelläni nään niitä muutaman kerran vuodessa tai useammin. ulkomailla asutessa alkaa arvostamaan erilaisia asioita ja ihmisiä eri tavalla kuin silloin kun kaikki on lähellä...
Olet aivan normaali nuori mies.
Harvinaisen selväjärkinenkin vielä kaiken lisäksi!
Tyttöystäväsi on myös varsin nuori vielä. Alkää ihmeessä alkako hosua mitään perhettä ja lopuiän sitoumuksia!
Teillä on kaikki maailman aika hankkia ne lapset, älä poika-hyvä vaan anna painostaa itseäsi mihinkään mikä ei tunnu oikealle! Siitä vasta katastrofi seuraa, sen voin sulle taata!
Olet niin maan perskuleen oikeassa siinä, että matkustelkaa, eläkää ja kokekaa!
Jos ero tulee, se ei maata kaada. Niin joskus käy, ja useimmille varmaan on käynyt. Elämä jatkuu senkin jälkeen.
.