Valtiontalouden sopeutustarve voi olla suurempi kuin aiemmin arvioitu 500 miljoonaa euroa, arvioi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd).
Hallituksen on määrä päättää ensi viikon torstaina valtiontalouden linjauksista, mikä tarkoittaa myös leikkauksia ja säästöjä.
Urpilainen sanoi vielä odottavansa valtiovarainministeriön tarkempia talouslukuja, jotka julkistetaan ensi viikolla.
Hallituksen on määrä päättää ensi viikon torstaina valtiontalouden linjauksista, mikä tarkoittaa myös leikkauksia ja säästöjä.
Urpilainen sanoi vielä odottavansa valtiovarainministeriön tarkempia talouslukuja, jotka julkistetaan ensi viikolla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täti-Tiukka odottaa laskua kynä kädesä Kyprokselta
niinpä, lisää veron korotuksia ja leikkauksia.
Pitäisi saada vauhtia talouteen ja kuntien talous kuntoon
Kerros Jutta milloinka alkaa se Valtionhallinnon läskin leikkaamisten kierros liikkeelle? Valtionhallinnossa on ainakin 15% verran aivan tarpeetonta hukkaläskiä ja kaavakkeen kantajaa ja suunnittelijaa hommissa.
Näitä pitää nyt alkaa siivota pois. Hakeutukoot avoimelle sektorille töihin.
Kataisella ja Urpilaisella on tältä osin sama ongelma kummallakin: Valtaosa valtionhallinnossa töissä olevista ovat demareita tai kokoomuslaisia.
Ovat joko täysiä jäsenkirjaväkiläisiä, tai ainakin julkisesti ovat jomman kumman valtapuolueen "kirjoissa" ja puolueen vakanssailla. Noita omia on ikävä sanoa irti.
Siksi Katainen ja Urpa taaskin ehdottavat ALV:n nostamista prosentilla, ja omat läskikaverit saavat pitää suojatyöpaikkansa.
kehense viesti kolahti ?monta tästä on poistettu.
KIPEÄÄ KUULLA TOTUUTTA
MILLOIN OLIS SOPIVA AIKA ?
HALLITUKSEN SENSUURI!
EI SE HAITTAA 1000x EHTI LEVITÄ:
Hallitus on halvaantunut,pelastukoon ken kerkii.
ylipainoisena kannattanut käyttää lentomatkoilla korsettaja ja ei olisi munuaiset päässeet kääntymään ylösalaisin niin oltaisiin säästytty kaikelta_paskalta minkä päähän tulviva_kusi aiheuttaa.
Maa on syöksykierteessä ja tavara loppuu kohta kaupoista.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11
Meidän on erottava, muuta ratkaisua ei ole.
osallistukaa, levittäkää tietoa.
En halua maksaa enää centtiäkään eu:n rahoittamiseen enkä
pankkiirien omaisuuden kasvattamiseen, se pitää loppua
KUN VÄÄRYYS VALLAAN SAAPI ...