Oikeusasiamies: Vartijointiliikeeille ja vartijoille pelisäännöt

http://www.hs.fi/kotimaa/Apulaisoikeusasiamies Poliisin ja vartijoiden työnjakoa selkeytettävä/a1363146252866




Poliisihallitus katsoi lausunnossaan, että yksityisen turvallisuusalan toimijoiden valvontaa ja koulutusta on terävöitettävä ja lainsäädäntöä selkeytettävä.





Poliisin on alettava valvoa yksityistä turvallisuusalaa nykyistä enemmän, katsoo apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.

Yksityiset vartiointi- ja järjestyksenvalvontayritykset ovat kasvava ala, jonka lainsäädäntöä ja työnjakoa poliisin kanssa on selkeytettävä.

Poliisihallituksessa laaditun muistion mukaan Suomen kauppakeskuksiin oli rakennettu 1990-luvun lopulta lähtien noin sata kiinniotto- ja säilössäpitotilaa, ja tähän liittyy sekä käytännöllisiä että oikeudellisia ongelmia.

Pajuoja tutki omana aloitteenaan, miten poliisi on suhtautunut ongelmiin ja mitä toimenpiteitä on tarkoitus tehdä tilanteen parantamiseksi.

Vartijoilla ja järjestyksenvalvojilla on lain mukaan kiinniotto-oikeus, mutta ei säilössäpito-oikeutta. Kiinniotettu on viipymättä luovutettava poliisille.

Ongelmia voi kuitenkin aiheutua erityisesti silloin, kun poliisin tulo kestää ja kiinniotettu on aggressiivinen.

Laittomia säilössäpitoja ei ole tullut ilmi, eivätkä epäselvät tapaukset ole johtaneet syytteisiin.

Poliisihallitus katsoi lausunnossaan, että joka tapauksessa yksityisen turvallisuusalan toimijoiden valvontaa ja koulutusta on terävöitettävä ja lainsäädäntöä selkeytettävä.

Pajuojan mukaan alan säännökset eivät ole riittävän selvät, ja viranomaisillakin on erilaisia näkemyksiä tilanteesta.

Lisäksi kansalaisten tulisi voida tietää yksityisen turvallisuusalan toimivaltuudet
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vihdoinkin kuria? kirjoitti:

http://www.hs.fi/kotimaa/Apulaisoikeusasiamies Poliisin ja vartijoiden työnjakoa selkeytettävä/a1363146252866




Poliisihallitus katsoi lausunnossaan, että yksityisen turvallisuusalan toimijoiden valvontaa ja koulutusta on terävöitettävä ja lainsäädäntöä selkeytettävä.





Poliisin on alettava valvoa yksityistä turvallisuusalaa nykyistä enemmän, katsoo apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.

Yksityiset vartiointi- ja järjestyksenvalvontayritykset ovat kasvava ala, jonka lainsäädäntöä ja työnjakoa poliisin kanssa on selkeytettävä.

Poliisihallituksessa laaditun muistion mukaan Suomen kauppakeskuksiin oli rakennettu 1990-luvun lopulta lähtien noin sata kiinniotto- ja säilössäpitotilaa, ja tähän liittyy sekä käytännöllisiä että oikeudellisia ongelmia.

Pajuoja tutki omana aloitteenaan, miten poliisi on suhtautunut ongelmiin ja mitä toimenpiteitä on tarkoitus tehdä tilanteen parantamiseksi.

Vartijoilla ja järjestyksenvalvojilla on lain mukaan kiinniotto-oikeus, mutta ei säilössäpito-oikeutta. Kiinniotettu on viipymättä luovutettava poliisille.

Ongelmia voi kuitenkin aiheutua erityisesti silloin, kun poliisin tulo kestää ja kiinniotettu on aggressiivinen.

Laittomia säilössäpitoja ei ole tullut ilmi, eivätkä epäselvät tapaukset ole johtaneet syytteisiin.

Poliisihallitus katsoi lausunnossaan, että joka tapauksessa yksityisen turvallisuusalan toimijoiden valvontaa ja koulutusta on terävöitettävä ja lainsäädäntöä selkeytettävä.

Pajuojan mukaan alan säännökset eivät ole riittävän selvät, ja viranomaisillakin on erilaisia näkemyksiä tilanteesta.

Lisäksi kansalaisten tulisi voida tietää yksityisen turvallisuusalan toimivaltuudet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu