syvät haavat sydämmessä

surkastunut kirjoitti:

Hei. Olen 20v nuorimies ja eronnut vähän yli kuukausi sitten. Kaikkihan lähti reipas vuosi sitten viattomasta kaverisuhteesta, tunsin heti alusta lähtien pientä vetoa häntä kohtaan, mutta en uskonu sen olevan mitään pysyvää. Kunnes, pari kuukautta meni ja toinen osapuoli pudotti kuin pommina tunteet peliin ihan yhtäkkiä. tuli fiilis että tämä on yrittämisen arvoinen juttu kun itelläki oli pientä vetoa. säpinää oli parin kuukauden verran riideltiin melko paljon ja oltiin välillä aika etäisiä toisillemme. mulle tuli sitte sellanen olo että tää ei tule toimimaan, toinen osapuoli rakasti enemmän ku ketään muuta koko maailmassa... Erottiin sitten, ei parhaalla mahdollisella tavalla jätin muijan niinku "nallin kalliolle" (tämän temppuni takia hakkaan päätäni seinään päivittäin). No oltiin sitten erillään syksyyn asti kunnes yhtäkkiä tajusin että mitä vittua oon menny tekeen, olin jättäny sen ketä oikiasti rakastan enemmän ku ketään muuta tällä planeetalla. Otin häneen sitten yhteyttä ja sovittiin tapaaminen. Sain anteeksi sen mitä olin menny tekemään ja kerroin mitä mieltä kaikesta oon. Vastaan sain pitälti samaa tekstiä. Eipä menny aikaakaan ja taas oltiin. Mielestäni kaikki toimi niinku piti, riitoja oli niitä tuppaa tulemaan kahden äkkipikasen ihmisen kesken melko helposti, mutta kaikesta päästiin aina sopuun. Käsittääkseni toisen mielestä homma ei sitten ollukkaan ihan oikeeta ja pommi putos: petti sitten lopuksi hyvän ystäväni kans vähän yli kuukausi sitten syynä tähän "ei ole enää niin suuria tunteita". Ja lukijat varmaan osaa arvata mitä tästä on seurannu... voimakasta mustasukkaisuutta ja vielä voimakkaampia sydänsuruja, syvät haavat ja synkkä mieli. Hakkaan päätäni joka päivä seinään ja syytän itseäni, kadun sitä minkä tein vuosi sitten enemmän ku mitään muuta tämän elämän aikana. Ajattelen välillä aika pahoja asioita ku mietin mitä ex kärsi sillon. mikään ei enää jaksa kiinnostaa. Oon oppinu tässä kuukauden aikana sen että päällepäin ei näy enää mikään mutta sisältä sulan päivä päivältä lähemmäs loppua. öisin ei tuu nukuttua ja töissä pitää kulkea... Asiaa hankaloittaa sekin vielä että mulla ei oo ihmistä kelle voin puhua tällasta, yks oli mutta se lähti toisen matkaan. "kaverit" tuumaa vaan että kyllä se siittä lähetään ryyppään, no joo koitin sitä kipua hävittää pienehköllä ryyppy putkellaki, ei järjen häivää siinäkään. mitä tässä pitää tehdä, kääntyä ammattilaisen puoleen? Kertokaa neuvokaa auttakaa. Ois hienoa päästä eteenpäin tai saada jotain neuvoja tähän helvettiin.. tiedän että aika sulkee haavat mutta tää tuntuu niin toivottomalta jo.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä