Onko minulla toivoa?

Onhan Stephen Hawkingillakin nainen ja mies on käytännössä pelkkä puhesyntetisaattori.

Mulle tuli ekana mieleen että sun pitäs rohkastua sitten niihin kaverinaisiin sitä suhdetta tekemään, tarkoittaen että ehkei tuosta seksistä tosiaan tuntemattomien kanssa heti tule puhetta... Ja se nyt varmaan niitä naisiakin mietityttää. Toisaalta, eräs kaverini sanoi, että sen jälkeen kun hän joutui pyörötuoliin on tullut enemmän baarissa tarjokkaita kun terveenä koskaan: seikkailun haluisiakin naisia siis kyllä löytyy.
Hän käy ulkona kavereitten kanssa (henk.koht.avustaja pitää kyllä olla), ja harrastaa jotain tietokonejuttuja. Mutta on siis elämässä mukana, tapaa ihmisiä, liikkuu joskus baareissa jne. joten... Kai sullakin sitten sen tavallisen elämän kautta ois jotkut mahdollisuudet ihan normaaleihinkin suhteisiin??

En tiedä sitten, moni miettii sen seksin lisäksi sitä, kuinka pitkälle parisuhteesta tulee hoitosuhde, millaista on arki jne. ja kyllä se varmasti pohdituttaa ja ennakkoluuloja ihmisellä on luonnostaan. Siksi ois hyvä jos sä osaisit olla rehellinen, avoi, ennakkoluuloton, vähän ikäänkuin rikkoa sitä jäätä.
Mutta varmaan toi on hankala tilanne, sillee, että onhan tuossa tota mietittävää. Ystävyyssuhteet on jees ja niistä mä lähtisin veikkaamaan, että voisko jotain tulla, ainakin keskustella voisi ja kurkkia sitä kautta naisten mielipiteitä seksistä ja tuosta tilanteesta.

sä oot liian laiha!

Kyllä varmasti löydät kumppanin, joka ymmärtää, ettei ole sinun vikasi, että olet halvaantunut. Se vaatii naiselta oikeaa asennetta elämään ja varmaan montaa tälläistä ei ole. Sinun pitää vain ensin uskoa itseesi.

Voisin ihan hyvin olla "sähkärimiehen" kanssa (ellei mulla jo olisi miestä) ja niin moni muukin nainen. Tiedänkin yhden tällaisen pariskunnan.

Mutta toi "mikä neuvoksi?" kuulostaa ihan ylläpito-fraseologialta, älä enää käytä sitä :)

Emmä ainakaan lähtis syrjimään pyörätuolin takia ketään, en edes potentiaalista kumppaniehdokasta. Mulle merkkaisi tuolia enemmän kasvot ja puheet ja käytös(luonne).

Yritin joskus jututtaa baarissa hyvännäköistä jätkää, joka istui pyörätuolissa. Eniten vain keskustelussa kaihersi se, että kaveri kieri itsesäälissä ja oli todella negatiivinen - kuten arvata saattaa, keskustelu kuivui hyvin nopeasti.
Kouluaikana (ammatillinen opisto, joten aikuisista ihmisistä ihan puhun) mulla oli samassa ryhmässä tyttö, jonka tuolia ei enää kukaan alkumetrien jälkeen huomannut, mutta luonteen kyllä. Ei nyt edes liity aiheeseen, mutta joka tapauksessa - oikeat ihmiset pitää löytää ympärilleen.

Siis toimiiko sulla kädet ihan normaalisti? Pakko kysyä suoraan, koska kaunistelu ei paljoa auta.

Ei kai se baari ole ainoa paikka, josta niitä ihmisiä voi ympärilleen hakea. Enkä mä lähtisi eka sitä tyttöystävää etsimään, vaan ylipäätään lähtisin kotiovien ulkopuolelle etsimään ihmisiä jos nyt tiedät mitä haen takaa. Se olisi se ensimmäinen askel.
Jos sun avustajan hommat päättyvät jo tuohon aikaan illasta, niin olisiko sulla ketään muuta läheistä, kuka lähtisi sun mukaan baanalle?

Täytyy myöntää, että en ole ennen ajatellut, että rauhallisuus voisi olla puoleensavetävää. Kiitos siis cssi~:lle ajatusmaailmani avartamisesta :)

Girlie87:lle tiedoksi että kädet ei toimi oikeastaan lainkaan. Hiukan käsivarrenkoukistajat (hauikset) mutta siis ranteet ja kädet ei ollenkaan eikä niissä myöskään ole tuntoa. Eli kädestä kiinni pitämiset voi unohtaa. Tai saahan niitä joku kädessään pitää, mutta en sitä tunne.

Kyllähän niitä ihmisiä löytää, mutta missä oikeasti pääsisi kontaktiin? Ja miten? Siinä se ongelma.

Kyllä varmaan baanalle saisin muitakin kavereita, mutta iltatoimet, siirrot sänkyyn, pesut ym. ovat kyllä avustajan duunia ei kavereiden. Saattaa olla, että joskus voisin saada avustajan yötöihin, mutta harvoin kuitenkin eli tavaksi ei voi ottaa.