Olen eronnut muutama kuukausi sitten ja luulin jo päässeeni pahimman yli...
Meillä oli sopuero ja meillä on hyvät välit, nähdään toisiamme tosi usein, alettiin jopa seurusteleen uudestaan eron jälkeen. Minusta kuitenkin tuntui että niin ei ole hyvä etten enää tunne kuin ystävyyttä. mutta en sanonut vielä tunteitani hänelle. Hän sanoi minulle joskus noin ehkä pari kk sitten että ikävöi minua (kun ei oltu nähty muutamaan päivään) niin että sattuu...täytyy myöntää että tuntui kivalta kuulla se mutta en kuitenkaan oikein lämmennyt siihen.
Nyt hän sanoi minulle että haluaa päättää seurustelumme, että hänellä on vain kaverillisia tunteita minua kohtaan ja kysyi entäs minulla ja sanoin hänelle että niin minunkin tunteiden on käynyt että kaverillisiksi muuttuneet...sovimme että emme seurustele.
SILLOIN NE ONGELMAT ALKOIVAT
hänestä tuli ns. kielletty hedelmä ja tuntui kuin olisin palannut eroprosessin alkuun...
Eikö tunteet olekkin hassu asia...olen yrittäny järkeillä tätä...elämää kokeneena tiedän että aika parantaa....itkettää kuitenkin, taidan vielä sittenkin jossain syvällä rakastaa häntä vaikka en minä meitä takaisin halua, mutta jotenkin en haluaisi luopuakkaan.
Tämä on niin turhaa tuskaa kun se ei korjaa mitään, meitä ei enää tule. Olen sitten lopullisesti eronnut.....olen siis sinkku. Jippii vai Voi ei?
Näin se vain on että se joka ensin ehtii sanoa voittaa tilannepisteet useimmiten, olipa tunteet miten vain siihen asti. Eli vaikka sinä olisit jo ajatellut jotain että et enää haluakkaan seurustella niin jos toinen ehtii sanoa sen ensin ääneen niin sinä saat tunnemyllerryksen ja yhtäkkiä tunnetkin päinvastoin kuin hetki sitten.....Ja vaikka sen tietää niin silti se sattuu, mutta yritän ottaa siitä lohtua että siksi tunnen nyt tätä tuskaa kun annoin hänen sanoa sen ensin.
Tuskan taso ei onneksi ole pahimmasta päästä....minun mittari on se että pystynkö keskittymään tv-ohjelmaan ja pystynkö nauramaan hauskoille kohdille ohjelmissa...ja PYSTYN joten täältä noustaan vielä ja ei mene edes kauan. Nyt on hetken paha kuitenkin (rakas kunpa lohduttaisit minua niin kuin silloin joskus)...Itkien tämän kirjoituksen päätän.
Meillä oli sopuero ja meillä on hyvät välit, nähdään toisiamme tosi usein, alettiin jopa seurusteleen uudestaan eron jälkeen. Minusta kuitenkin tuntui että niin ei ole hyvä etten enää tunne kuin ystävyyttä. mutta en sanonut vielä tunteitani hänelle. Hän sanoi minulle joskus noin ehkä pari kk sitten että ikävöi minua (kun ei oltu nähty muutamaan päivään) niin että sattuu...täytyy myöntää että tuntui kivalta kuulla se mutta en kuitenkaan oikein lämmennyt siihen.
Nyt hän sanoi minulle että haluaa päättää seurustelumme, että hänellä on vain kaverillisia tunteita minua kohtaan ja kysyi entäs minulla ja sanoin hänelle että niin minunkin tunteiden on käynyt että kaverillisiksi muuttuneet...sovimme että emme seurustele.
SILLOIN NE ONGELMAT ALKOIVAT
hänestä tuli ns. kielletty hedelmä ja tuntui kuin olisin palannut eroprosessin alkuun...
Eikö tunteet olekkin hassu asia...olen yrittäny järkeillä tätä...elämää kokeneena tiedän että aika parantaa....itkettää kuitenkin, taidan vielä sittenkin jossain syvällä rakastaa häntä vaikka en minä meitä takaisin halua, mutta jotenkin en haluaisi luopuakkaan.
Tämä on niin turhaa tuskaa kun se ei korjaa mitään, meitä ei enää tule. Olen sitten lopullisesti eronnut.....olen siis sinkku. Jippii vai Voi ei?
Näin se vain on että se joka ensin ehtii sanoa voittaa tilannepisteet useimmiten, olipa tunteet miten vain siihen asti. Eli vaikka sinä olisit jo ajatellut jotain että et enää haluakkaan seurustella niin jos toinen ehtii sanoa sen ensin ääneen niin sinä saat tunnemyllerryksen ja yhtäkkiä tunnetkin päinvastoin kuin hetki sitten.....Ja vaikka sen tietää niin silti se sattuu, mutta yritän ottaa siitä lohtua että siksi tunnen nyt tätä tuskaa kun annoin hänen sanoa sen ensin.
Tuskan taso ei onneksi ole pahimmasta päästä....minun mittari on se että pystynkö keskittymään tv-ohjelmaan ja pystynkö nauramaan hauskoille kohdille ohjelmissa...ja PYSTYN joten täältä noustaan vielä ja ei mene edes kauan. Nyt on hetken paha kuitenkin (rakas kunpa lohduttaisit minua niin kuin silloin joskus)...Itkien tämän kirjoituksen päätän.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sulla on "kuopuksen syndrooma". Kaikkien pitää rakastaa sua, haluat epätoivoisesti olla rakastettu ja ihailtu. Jos et ole, mielesi menee sekaisin. Eli käsittelemään sitä, itsetutkiselua siitä miksi sinulle on niin tärkeää, yli kaiken, että sinua rakastetaan.