"Älkää tuomitko" - tapaus Jalovaara

Onko dementia-aalto iskenyt tsunamin lailla vai mihinkä ovat unohtuneet Pirkko Jalovaaraa vastaan hyökänneiden ihmisten suosikki-ilmaisut: "Ei saa tuomita", "Kuka heittää ensimmäisen kiven", "Suvaitsevaisuus", "Erilaisuuden hyväksyminen" jne.

Monet ovat puhuneet myös monikulttuurisuuden rikkaudesta. Nyt Kirkon piispat ja kirkkoherrat ovat syytelleet Jalovaaraa amerikkalaistyylisestä julistuksesta. Eikö amerikkalaisuus kuulukaan monikulttuuriseen viitekehykseen, vai onko dementia iskenyt Kirkon piispoihin ja kirkkoherroihinkin?

Eniten dementia näyttää iskeneen Kirkon piispojen ja kirkkoherrojen muistiin, kun on kysymys Raamatun ja Jeesuksen opetuksista. Jeesus nuhteli fariseuksia ja kirjanoppineita siitä, että heille oppikysymykset ja perinnäissäännöt olivat tärkeämpiä kuin ihmisten parantaminen ja pelastaminen.

Iloinen asia on se, että Pirkko Jalovaaran tilaisuuksissa on saatu todiste myös siitä, että Jumala voi parantaa dementiastakin.
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On täysin eri asia tuomita kuin arvostella. Arvosteluun Raamattukin kehottaa, täytyy punnita onko julistus raamatullista, oikeaa ja väärentämätöntä evankeliumia vai ei. Tuomionjulistukset täytyy jättää Jumalalle.

Äänestä
  • Arvostella, ei tuomita. Ei tilaisuuksia pitäisi estää pelkän arvostelun perusteella!

    Äänestä

Toivon että Jalovaaran Pirkko tekee sitä samaa mitä hän Jumalansa edessä tuntee oikein tekevänsä. Sillähän ei ole mitään merkitystä mitä täällä ja tuolla sanotaan,tiedän että hän kyllä kun Jumala puhuu hänelle tavalla tai toisella,korjaa Herransa edessä suuntaansa,koski se mitä elämän,julistuksen,lahjan käytön aluatta hyvänsä.
Nämä vailinaiset saviastiat jotka täällä mutisevat sitä ja tätä eivät tiedä mitä voimia Jumala Kristuksessa yhteen jos toiseen savikupiin laskee.
Siunausta Pirkolle ja meille kaikille jotka Herraa Jeesusta odotamme.

Äänestä

Onko Jumala parantanut dementiastakin? Mistä löytyy todisteet? Vai onko tämä taas niitä juttuja joita kerrotaan tapahtuneen. Kukaan vaan ei tunnu tietävän alkuperää, missä ja milloin. Kirkon työntekijät ovat olleet välinpitämättömiä, kun eivät ole valvoneet millaista toimintaa kirkoissa harjoitetaan. Onneksi tähän on nyt tullut muutos. Menköön Jalovaara tästä lähtien helluntaiseurakuntiin levittämään harhaoppejaan. Sinnehän hän kuuluisikin yltiökarismaattisten joukkoon. Pois kirkosta Jalovaaran harhaoppi.

Äänestä

demonisoida sairaudet. Toki voihan niitä bakteereita ja viruksiakin demoneiksi kutsua, mutta kyllä Raamatusta näemme erikseen riivaajien vaikutukset ja niiden pois ajamisen ja sitten sairauksien paranemiset käsien päälle laittamisen tai öljyllä voitelemisen kautta.

Tietysti tulkintaa on kaikki Raamatustakin tehtävät opilliset näkemykset.

Ymmärtämättöminä voimme demonisoida vaikka koko maailman ja Raamatussakin on kerrottu että maailma on pahan vallassa ja tarkoittaa sitä pimeyden ruhtinasta, joka myös Jeesusta kiusasi ja varmuudella kansat ovat kaikkialla eksytetyt ja pedon merkkikin tulee pian.

Autuaat Jeesuksessa, jotka ovat Pyhän Hengen voimassa Jeesuksessa.

Äänestä

että ihminen kuulee evankeliumin eikä se saa sijaa hänessä, niin Saa-tana tulee ja tempaa pois sen hyvän siemenen, niin pahuuden ja pimeyden vallan täytyy kyllä olla ihan kaikkialla koko ajan maailmassa, sillä muutoin jokainen tulisi uskoon Jumalan Hengen vaikutuksesta, joka vaikuttaa Jeesukseen uskovan sydämessä ja puhutussa sanassaan kun evankeliumia esilläpidetään. Näemme kuitenkin ettei kaukki usko läheskään, itse asiassa päinvastoin ja todistaa sen pimeyden olevan läsnä koko maailmassa vaikka persoonalllinen paha kulkisikin vielä erikseen jossain kuten Jeesusta kiusasi autiomaassa vesikasteensa jälkeen.

Jeesus on Henkensä kautta läsnä siellä missä nimessään kokoontunnutaan ja jo kaksi riitää hyvin tähän. Autuaat tekevät kuten Herra on opettanut.

Äänestä

keskuudessa pitää voida avoimesti puhumaan ja kritiikkiä kestämään eikä estää sitä totuudellista keskustelua ja asioiden läpikäymistä. Tietenkään ei valheisiin tule kenenkään eksyä ja varsinkin niiden, jotka sanovat palvelevansa Jumalaa ja Jeesusta tulee arkatunto olla sanansa edessä eikä puolustella valhesanojansa, tämä on toivottavasti selvää jokaiselle Jeesuksen nimeä käyttävälle, sillä muutoin tulee se Paavin erehtymättömän sanan oppi valheellisena varmuudella ja sellaista voi olla myös uskovien keskuudessa, jos ei uskalleta arvioida sanaa esilläpitävien sanoja ja oppia seurakunnassa.

Isä Jumala itse antaa tunnustusta sille, joka oli koetellut Jeesusta tunnustavaa ja havainnut valheapostolin kyseessä olevan. Jumalan tahto on koetella ja hedelmät kertovayt ja totuus Jumalasta ja valheet pahasta, näin yksinkertaista on se koettelu, tietysti rakkaus tarkoittaa parannusta valheista totuutteen eikä suinkaan hyväksyä valheita ja Jumalan armon ja pyhityksen merkitys on tämä täysin sama.

Äänestä

Haluan julkaista tänään illalla käsiini saamani äänitteen puheestani Kallion kirkon tilaisuudesta, esirukous mukaanlukien. Puhe on yksittäinen puhe vakavasta aiheesta, eikä kuvaa koko opetukseni linjaa. En kiellä lääkkeiden käyttöä, enkä lääkäreiden apua. Voit kuunnella äänitteen täältä.

- Pirkko Jalovaara 27.2.2013

http://www.rukousystavat.fi/index.php?lang=fi

Äänestä
  • Olikohan taas mikään ihme että demoneista höröttävää kohusaarnaajaa(joka käskee luopumaan lääkkeistä) on juuripa lahkolaisJaakob.

    Äänestä

joskus kävin Jalovaaran tilaisuudessa ja kuunneltuani ihmettelin, kuinka tällaista voi luterilaisessa kirkossa opettaa. Jossakin helluntailaisten tai nokiamission amerikkalaishihhuli-illassa menisi ihan hyvin, mutta että luterilaisessa kirkossa! En mene toista kertaa. Rukoillut olen kyllä, että Pirkko Jalovaara saisi armon ja löytäisi tien takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_29143 kirjoitti:

Onko dementia-aalto iskenyt tsunamin lailla vai mihinkä ovat unohtuneet Pirkko Jalovaaraa vastaan hyökänneiden ihmisten suosikki-ilmaisut: "Ei saa tuomita", "Kuka heittää ensimmäisen kiven", "Suvaitsevaisuus", "Erilaisuuden hyväksyminen" jne.

Monet ovat puhuneet myös monikulttuurisuuden rikkaudesta. Nyt Kirkon piispat ja kirkkoherrat ovat syytelleet Jalovaaraa amerikkalaistyylisestä julistuksesta. Eikö amerikkalaisuus kuulukaan monikulttuuriseen viitekehykseen, vai onko dementia iskenyt Kirkon piispoihin ja kirkkoherroihinkin?

Eniten dementia näyttää iskeneen Kirkon piispojen ja kirkkoherrojen muistiin, kun on kysymys Raamatun ja Jeesuksen opetuksista. Jeesus nuhteli fariseuksia ja kirjanoppineita siitä, että heille oppikysymykset ja perinnäissäännöt olivat tärkeämpiä kuin ihmisten parantaminen ja pelastaminen.

Iloinen asia on se, että Pirkko Jalovaaran tilaisuuksissa on saatu todiste myös siitä, että Jumala voi parantaa dementiastakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu