Silmäpelistä pidemmälle?

Välillä käy näitä mukavia sattumuksia, että näkee jonkun tuntemattoman naisen, jonka kanssa katseet kohtaavat, sillä lailla kivasti, että uteliaisuus herää. Yleensä niin, että se ei jää siihen yhteen katseeseen. Noh. Valitettavasti se jää vain siihen katseluun, koska tilanteet sattuvat yleensä kaupassa, junassa, bussissa yms.

Onko mitään tehtävissä, että tällaiseen mielenkiintoiseen naiseen saisi yhteyden? Naisethan eivät yleensä sano mitään, enkä minäkään - saati sitten, että alkaisin huhuilemaan perään.
14701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Öh, no joo jotain on toki tehtävissä... Mene juttelemaan. Vai oletko kehittynyt telepatiassa jo niin pitkälle ettei tarvitse suutaan avata tutustuakseen. Eihän tuossa nyt mitään muuta vaihtoehtoa ole. Joka kerta ei välttämättä synny keskustelua, mutta ainakin avasit pelin eikä jää harmittamaan jälkeenpäin että saattoi mennä jotain mielenkiintoista sivu suun.
Jos et saa aikaiseksi mennä juttelemaan niin sitten ei kyllä ole enää mitään tehtävissä.

Äänestä

oletko ajatellut puhumista?

Äänestä

Juu,,,muuta keinoa ei oikein ole kuin mennä ja altistaa itsesi epäamukavuusalueelle.Kysy (pitkänmatkan juna) voitko tarjota kahvikupposen rahflavaunussa? Jos neito kieltäytyy.tarjoa lapulla puhnro ja pyydä ottamaan yhteyttä jos tulee tosiin aatoksiin.Tai pyydä hänen numero.Ei auta vain vilkuilla-ei johda mihinkään!

Äänestä

Haha, eihän nyt Suomessa voi lähteä noin vain tuntemattomalle puhumaan ! Hulluksihan se nainen sut leimaa jos lähet jotain ees yht'äkkiä smalltalkkaa :D
Teetä itelles käyntikortteja, jotka voit sitten tilanteen sattuessa antaa ja sanot sitten samalla että 'oot nätti, pistä viestiä'.
Ja siis sitten ihan todelliset tiedot siihen korttin, ei tarvi olla toimitusjohtaja :D

Puhuminen tuntemattomalle kun ei vaan yksinkertaisesti toimi täällä, vaikka mitä nää Suomi24 -ritarinössykät ja neidit täällä höpöttää :)

Äänestä
  • Noin toimii kuurot ja afaatikot.Lappu kouraan ja karkuun!

    Äänestä

Olen 23-vuotias nainen ja asun Helsingissä. Pidän rennoista, tavallisista ja maanläheisistä miehistä. Itse asiassa toivoisin, että joku mukava ja hauska n. 22 - 27v. mies tulisi joskus juttelemaan, se voisi piristää päivää! ;) Jos hän osaisi ottaa tilanteen haltuun, niin en pitäisi häntä kummajaisena.

Baarissa monet miehet ottavat kyllä katsekontaktia ja hymyilevät vihjailevasti, mutta se lähestyminen ja suun aukaiseminen tulee aina ongelmaksi, hyvin monelle - myös minulle :P

Äänestä
  • "ottaa tilanteen haltuun" - siinä avainkohta. On kiva jos mies lähestyy, mutta vain jos mies on itsevarma komistus, eikä ujosteleva tavis. Näitä itsevarmoja komistuksia tuskin tarvitsee erikseen neuvoa miten naisia käsitellään tai lähestytään. Taviksille neuvot taas ovat turhia, koska heidän lähestymisensä on ei-toivottuja.

    Äänestä

Oma kokemukseni on, että naiset tulevat juttelemaan. Tätä tapahtuu päivittäin, jos liikun sopivissa paikoissa.

Juttumme ovat small-talkkia, arkisia, tavanomaisia kysymyksiä, vastauksia ja kohteliaisuuksia. Niiden ei ole tarkoitus johtaa mihinkään vaikka tietenkin sellainenkin mahdollisuus voisi olla olemassa.

Tervehdin kaikkia tuttuja. Vaihdan joskus muutaman sanan. Hymyilen ja olen ystävällinen tuntemattomille. Siitä se alkaa.

Äänestä
  • Oma kokemukseni on, etteivät naiset tule juttelemaan. Tätä ei tapahdu koskaan, riippumatta missä paikoissa liikkuu

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    Oma kokemukseni on, etteivät naiset tule juttelemaan. Tätä ei tapahdu koskaan, riippumatta missä paikoissa liikkuu

    Ikävä todellisuus on se, että harvempi lähtee mukavuusalueltaan ulos, ellei toinen lähentele astetta, jonka suhteen kannattaa ottaa riski. Usein päällepäin näkee vain ulkonäön, joten sillä on harvinaisen paljon merkitystä. Ikävä kyllä.

    Itse ei tule kovin usein lähdettyä juttelemaan vieraalle ihmiselle, ellei nyt ole jotenkin "sellainen tilanne," että rohkenee. Jos se nainen ei sinua lähesty, niin itse pitää lähestyä. Sama tosin toimii myös meihin naisiin, että voisihan tuota lähestyä miehiä rohkeammin. Se on molemmin puolin varmasti epämiellyttävää, eikä suomessa niin helposti tule lähestyttyä ihmisiä muutoin kuin ympäripäissään. Se on vaan uskallettava, koska muita keinoja ei taida tilanteessa olla, ellet tahdo pelästyttää naista pois seurailemalla häntä kotiin tai työpaikalle, että voit "sattumalta" törmätä häneen uudestaan. Ja ei kannata, stalkkaaminen ei toimi naisiin.

    Äänestä

Oon pari viime vuotta oppinut pois hymyilystä ja tervehtimisestä. Katseeseen saatan vastata jopa vihamielisellä irvistyksellä. Nyt on ihan tosi vaikeeta palata takaisin into pinkeeksi ja hymyillä säteilevästi jopa ällöille rasvasille ukoille, kun ei hotsittaisi. Toisaalta tiedän, että pitemmän päälle iloisuus ja ystävällisyys aina kannattavat, mutta tää on tuskanen projekti käynnistää ja pitää käynnissä.

Äänestä

Ainoat naiset, jotka ovat junassa jotakin tulleet puhumaan ovat: mielenterveyspotilas, puhelinta pummaava mannerouva ja lipuntarkastaja.

Saa olla aika guru, jos vaikka junassa onnistuu puhumaan silmäpelikumppaninsa jatkoille. Ai niin, Jenkeissä on tavallista, että julkisissa kulkuneuvoissa nainenkin voi ryhtyä puhumaan niitä näitä ventovieraalle miehelle (mulle). Ja muutenkin saattavat sanoa jotakin myönteistä, jos heihin päin katsoo. Suonessa taas muijan pitää olla kännissä, ennen kuin vastaa uteliaaseen katseeseen...hyvästi tai huonosti.

Äänestä

Positiivinen katsekontakti on se tärkein juttu. Pidä katsekontaki vähintään 2 sekunnin ajan. Jos katsekontakti säilyy tämän ajan - daami on kiinnostunut. Yksinkertaista. Toimii baarissa ja laivalla pomminvarmasti. Loppu on sinusta kiinni. Voit sitten kävelellä daamin luo ja sano vaikka että "Moi".

Äänestä

En oikein usko, että toi 2 sekunnin katsekontakti sääntö aina merkitsisi mitään positiivista. Useinkin tullut katsottua se pari sekunttia. Vastineena ollut uteliasuutta (tunnetaaks me???), hämmenystä, kiukkua, ärtymystä, haastamista (tapellaanko) ja joskus mielenkiintoakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


curious3 kirjoitti:

Välillä käy näitä mukavia sattumuksia, että näkee jonkun tuntemattoman naisen, jonka kanssa katseet kohtaavat, sillä lailla kivasti, että uteliaisuus herää. Yleensä niin, että se ei jää siihen yhteen katseeseen. Noh. Valitettavasti se jää vain siihen katseluun, koska tilanteet sattuvat yleensä kaupassa, junassa, bussissa yms.

Onko mitään tehtävissä, että tällaiseen mielenkiintoiseen naiseen saisi yhteyden? Naisethan eivät yleensä sano mitään, enkä minäkään - saati sitten, että alkaisin huhuilemaan perään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu