Haluaisin pyytää kokeneemmilta ihmisiltä neuvoja. En oikeen tiedä mihin palstaan pitäisi kirjoittaa, mutta ajattelin kirjoittaa tänne. Ensinnäkin olen seurustellut poikaystäväni kanssa noin vuoden ja hyppäsin ns. lennossa tähän suhteeseen, edellinen suhde kesti noin kolme vuotta. En juurikaan ollut yksin. Etenimme siis todella vauhdilla, asuimme jo yhdessä muutaman kuukauden seurustelun jälkeen..alussa oli todella hienoa, kunnes alkoi vaikeudet..riitelimme koko ajan, erosimme ja olimme taas yhdessä..muutinkin pois yhteisestä kodistamme viime syyskuussa. Ja olemme tähän päivään asti, riidelleet todella paljon, seksi ei ole toiminut juuri ikinä, haukumme toisiamme ja suhteemme on koko ajan on/off- juttua.. Olen ollut viimeaikoina todella stressaantunut, ja tuntuu siltä etten löydä sopivaa kumppania koskaan itselleni.. olen 24vuotias nainen, haluaisin perheen ja ihanan miehen rinnalleni.. miten voin löytää sellaisen? koska jumitan tälläisessä suhteessa koko ajan.. Mutta eromme aikana, olen tavannut ihanan miehen, ja täytyy sanoa että olen ihastunut häneenkin, miten voin olla kiintynyt kahteen eri mieheen?? vai enkö osaa olla yksin?? kannattaisiko minun olla yksin?? on niin vaikeaa.. Toivottavasti jollain on kokemuksia samasta asiasta..ja osaa auttaa minua..
APUA!!!
nainen 24v
3153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko sulla koskaan ollut masentuneisuutta, ahdistuneisuutta tai sisäistä tyhjyyden tunnetta? Pelkäätkö hylätyksi tulemista? Oletko impulsiivinen?
Oletko koskaan kuvitellut olevasi höyryvoimalla kulkeva vesinokkaeläin?
Kuinka kauan olet ollut rakastunut lypsyjakkaraasi?
Haiseeko mielestäsi yhteiskunta?
Mille se haisee?
hyppäsit heti uuteen suhteeseen entisen kariuduttua. et käsitellyt mielessäsi edellisen suhteen asioita loppuun. et tehnyt eron vaatimaa surutyötä. surutyö eheyttää ihmistä ja sen jälkeen vasta mielesi on valmis uuteen suhteeseen. mitä tein väärin jne... samat virheet toistaa helposti uudessa suhteessa ja sekin on näinollen tuhoon tuomittu. kannattaa olla yksin eron jälkeen, miettiä asioita ja kasvaa ihmisenä. miettiä mitä haluan suhteelta ja mitä olen valmis tekemään suhteen eteen jne... usko tulevaisuuteen: elämäsi MIES odottaa sinua jossain, kunhan sinä olet valmis ottamaan hänet vastaan!