Mitä mieltä olette sellaisesta, että toinen puolisoista on työn takia viikot, tai pidempäänkin jossain kaukana?
Miten luulette sen vaikuttavan parisuhteeseen.Avo tai avioliittoon?
Onko teillä omaa kokemusta, miltä se teistä tuntuu ja vaikuttaako se positiivisesti vai negatiivisesti suhteeseenne?
Oma mieheni on ollut aina paljon poissa kotoa, sekä työn, että harrastuksen takia.Oli myös lasten synnyttyä ja heidän varttuessaan.
Käytti myös tilaisuutta muutaman kerran hyväkseen työn harrastuksen varjolla ja oli uskoton.
Se on aika luonnollista, kun ollaan paljon poissa ja kaukana kotinurkista ja äijäporukassa tehdään hommia, tai harrastetaan.Joskus poiketaan rentoutumaan ravintoloiden raikkaassa ilmassakin.
Siellähän se monen ukkomiehenkin tyhmyys sitten tiivistyy, kun vaimot ei ole lähimainkaan.Tälläistä menoa parisuhteessa olevien ei ole helppo hyväksyä.
Eihän nämä miehetkään pitäisi siitä, jos asetelma olisikin niin päin, että vaimot lähtisivät vastaavasti samalla tavalla naisporukassa varattuna sinkkua leikkimään.
Tälläisiä ei tilaisuuksia ei työreissujen pitäisi koskaan tarjota.
Koska tälläisessä ei ole enää pelkästä työnteosta kysymys.Se on enemmänkin vapauden säilyttämistä työreissujen avulla.Se on väärin, jos samaan aikaan kuitenkin toinen kotona, huolehtii uskollisesti kodista ja lapsista.
Työtä kaikkien on toki tehtävä.Mutta tässä on riskinsä, ellei se työ ole kotinurkissa ja työpäivät arkisin klo:7-16.
Kyllä parisuhde vaatii sitä yhdessäoloa.Joku toivoisi sitä, myös arkisin, vaikka vähän, mutta kuitenkin.
Silti meitä pariskuntia on niin paljon, joita työ erottaa pitkiksikin ajoiksi.
Siinä on ehkä omat etunsa, mutta on myös jonkinlainen toisistaan vieraantumisen riski.
Miten luulette sen vaikuttavan parisuhteeseen.Avo tai avioliittoon?
Onko teillä omaa kokemusta, miltä se teistä tuntuu ja vaikuttaako se positiivisesti vai negatiivisesti suhteeseenne?
Oma mieheni on ollut aina paljon poissa kotoa, sekä työn, että harrastuksen takia.Oli myös lasten synnyttyä ja heidän varttuessaan.
Käytti myös tilaisuutta muutaman kerran hyväkseen työn harrastuksen varjolla ja oli uskoton.
Se on aika luonnollista, kun ollaan paljon poissa ja kaukana kotinurkista ja äijäporukassa tehdään hommia, tai harrastetaan.Joskus poiketaan rentoutumaan ravintoloiden raikkaassa ilmassakin.
Siellähän se monen ukkomiehenkin tyhmyys sitten tiivistyy, kun vaimot ei ole lähimainkaan.Tälläistä menoa parisuhteessa olevien ei ole helppo hyväksyä.
Eihän nämä miehetkään pitäisi siitä, jos asetelma olisikin niin päin, että vaimot lähtisivät vastaavasti samalla tavalla naisporukassa varattuna sinkkua leikkimään.
Tälläisiä ei tilaisuuksia ei työreissujen pitäisi koskaan tarjota.
Koska tälläisessä ei ole enää pelkästä työnteosta kysymys.Se on enemmänkin vapauden säilyttämistä työreissujen avulla.Se on väärin, jos samaan aikaan kuitenkin toinen kotona, huolehtii uskollisesti kodista ja lapsista.
Työtä kaikkien on toki tehtävä.Mutta tässä on riskinsä, ellei se työ ole kotinurkissa ja työpäivät arkisin klo:7-16.
Kyllä parisuhde vaatii sitä yhdessäoloa.Joku toivoisi sitä, myös arkisin, vaikka vähän, mutta kuitenkin.
Silti meitä pariskuntia on niin paljon, joita työ erottaa pitkiksikin ajoiksi.
Siinä on ehkä omat etunsa, mutta on myös jonkinlainen toisistaan vieraantumisen riski.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Puolen vuoden veropakolaiset >< viikonloppuisät.
Siinä kai ne perusryhmät ovat?
Eivät tilaisuudet tee varkaita vaan varkaat käyttävät tilaisuudet hyväkseen.
Kyllä se on miehestä kiinni!
Ensimmäisten 2:n aviovuoden aikana olin viikkoja pois yhteensä noin puoli vuotta.
En joutunut ylivoimaisen houkuttelevaan paikkaan enkä sellaiseen hakeutunut.
Senkin jälkeen, myös lasten tultua, olin melko runsaasti viikon jaksoja etsimässä muualta puutteen lievennystä.
Työelämäni viimeiset 12-vuotta olin pois kotoa kaikki viikot. Kotiin perjantai iltaisin ja tien päälle aamuyöstä maanantaisin.
Ainoa oire oli pian kotiin jäämiseni jälkeinen, vaimoni reaktio.
"Ruokaa saa kantaa selkä vääränä! Astioita likkaantuu, paikat sotkeentuu"! Jne.
No. Tuo oli parissa kuukaudessa ohimennyt ilmiö.
Emme havainneet mitään haittaa. Pikemminkin päin vastoin. Opimme toisella tavalla arvostamaan yhdessäoloa.
69/65 Voihan se noinkin olla, että pariskunta tottuu liikaa tähän toisen maailmalla oloon.Tämä on melkein jo, sanoisin.....sitä vieraantumista.
Työ vie aviomiehen ja iskän pois ja hyvä niin.
Mutta kukin elää tavallaan.Hieno juttu jos avioliitto kestää tälläistäkin erilläänoloa.
Käytännön asia. Ennen lasten kouluun menoa muutimme perheenä työni perässä.
Vaimo oli lasten kanssa kotona.
Tenavien kouluun meno vakiinnutti asumistamme ja minäkin juutuin töihin kotipaikkakunnalle 14-vuodeksi.
Jo noiden vuosien alkupäässä hahmotimme tavoitteeksemme vetäytymisen palkkatyöstä 50:n tietämissä.
Tuon yhteisen tavoitteen saavuttaminen vaan vaati minun kiertolaiselämää.
Yhteinen tavoite, realistiset keinot. Eipä se muuta vaadi.
En minäkään kaikista vaiheista nauttinut vaikka suurin osa olikin sisällöltää antoisaa mutta poissaolot eivät olleet herkkua.
Mikä tuossa olisi voinut olla uhkana avioliittomme kestävyydelle?
Kyllä minä olen vähän sitä mieltä, että Uskottomuus parisuhteessa on paha asia.
Täytyy olla mahdollisuus tehdä työkeikkaa vaikka sitten vapauden säilyttämisen takia. Kannattaa muistaa, että kukapas ne fyffet siitä työstä sitten kerääkään? Yleensä vaimo on se, joka rahaa eniten taloudessa kuluttaa.
"naisporukassa varattuna sinkkua leikkimään."
Mitäs sitten se on, että jos mies vähänkin kritisoi vaimon tyttöjeniltaan lähtemistä niin on heti sovinisti ja paska ja ei anna tilaa hengittää jne jne. Työmatkalla TEHDÄÄN TÖITÄ! Tyttöjen illassa ryypätään ja mennään keikuttamaan persettä tanssilattialle vieraiden miesten nokan alla.
Miehellä on vapaus valita elämänsä ja työnsä ja vaimolla on vapaus valita, millaista elämää elävän miehen kanssa elää.
Kyse olikin tuossa tyttöjen työporukan rentoutumisesta, samoin kuin miesporukan.
Naisporukassa sinkkua leikkimään?
Naiseni on parinkymmenen vuoden ajan lähtenyt ystävättärensä kanssa mutta tuskin leikkimään sinkkua.
Vuosittain 1 - 2kpl viikon - 3:n matkaa kaupunkilomilla ja joskus etelään sekä muutaman vuorokauden piipahduksia Tallinnaan ja pk-seudulle.
Juttu alkoi minun aloitteestani koska olin estynyt lähtemään eikä minun työesteeni ( ahneuteni ) saanut olla estämässä vaimoni matkustelua.
Eivät nämä matkat, tai minun töistä johtuneet evakkovuoteni, ole aiheuttaneet mitään suurilla kirjaimilla puhumista.
Osa tavallista elämää!
Minunkin mieheni on aina ollut "menevä" mies, työt ja omat harrastukset ovat olleet odella tärkeitä. Meni vuosia ennen kuin hyväksyin, että miehelleni todellakin työ ja oma harrastus ovat tärkeitä ja ymmärsin, että hänen hyvinvointinsa on niistä riippuvainen. EI se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö perhe tai parisuhde olisi tärkeä. Hän on aina rakastanut minua todella paljon ja pitänyt minusta ja lapsista hyvää huolta.
Meillä ihmisillä on erilaiset arvot ja toteutamme itseämme eri tavoin. Mieheni on ahkera työntekijä ja haluaa sillä(kin) osoittaa omaa välittämistään meistä perheestään; hän hoitaa kaikki laskut ja mielellään käyttää rahojaan meihin.
Nuorena vaimona olin mustasukkainen ja ymmärtämätön. Nyt keski-ikäisenä osaan jo arvostaa yksinolemista ja omaa aikaa. Mieheni harrastaa edelleen ja tekee paljon töitä. Tuloksena siitä on hyvä talous ja hyvä kunto; on mukavaa kun viel reippaasti yli 50-vuotias mies on hyvässä kunnossa ja aktiivinen muutoinkin elämässään. Ja itse asiassa tuo fyysinen aktiivisuus on tarttunut minuunkin, mieheni kannustaessa, ja meillä on nykyään yhteinen liikuntaharrastus.
Meitä työ meinasi eroittaa mutta onneksi ymmärrystä riitti. Työ on joillekin todella tärkeä osa elämää, ei sitä voi eikä saa muut muuksi muuttaa. Itse olen kotiäitityyppiä mutta nyt kun lapset ovat aikuisia, satsaan työelämään siinä missä miehenikin ja itse asiassa nautin siitä.