Paketti-mies?

Hei kaikki

Minä olen uusi täällä foorumilla, yksi syy miksi liityin on juuri tämä ilmoitus.

Kerron teille vähän minun taustaa. Olen pitkään ollut sinkkuna ja tiedän tasan miksi minun aiempi suhde loppui. Mutta tämä ilmoitus ei ole siitä, vaan mikä minun tilanne on nyt. Olen viime 3-4 vuotena muuttanut minun elämää paljon, esimerkiksi olen laihtunut 35 kg (olen nyt siinä 110kg), osaksi olen onnistunut siinä että syön paremmin ja käyn salilla. Muutenkin pidän parempaa huolta itsestäni ja voin paremmin kun ikinä olen.

Liityin seuranhaku sivustolle varmaan vuosi sitten. Minulla on ollut sillä sivustolla pari naista joiden kanssa olen puhunut, mutta ne ei ole mennyt mihinkään. Ymmärrän että se on vaikeaa, laittaa itsesi alttiiksi sinne. Mitä enemmän minä olen siellä jäsenenä niin sitä enemmän se on selvää minulle miten paljon naisia hakee sitä "paketti-miestä". Kerron mitä tarkoitan sillä, paketti-mies on sellainen jolla on mahtava työ, isot tulot, oma talo ja kaikenlaista muuta hienoa. Olen kuullut tätä samaa minun kahdelta naispuoliselta ystävältä, että heidän nais-ystävät hakevat tätä.

Minun kysymys on, miksi tätä tapahtuu. Minä tiedän sen ilmeisen syyn, mutta miksi nämä naiset tähtäävät niin korkealle. Eikö tavalliset miehet ansaitse kanssa onnea rakkaudessa.

Itse olen hyvä kaveri, siisti ja komea. Joten mikä neuvoksi tässä?
51615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kenen se taviksen "ansaitsema" onni kuuluu toimittaa? Onko yksittäinen nainen velvollinen antamaan onnea tavikselle, vaikka uskoisi voivansa saada paremman? Vai pitäisikö valtion jotenkin järjestää naiset tavismiehille, jotka sen ansaitsevat?

Jos olet siisti ja komea (vähän ehkä vaikeaa 110kg kanssa?), etkä ronkeli (vai ovatko vain naiset velvoitettuja ottamaan ei-sykähdyttävän miehen?), niin onnistumisesi voi jäädä kiinni vain supliikista. Sitä voit harjoitella. Vaikka sitten täällä, mutta mieluummin baareissa, kaupan kassoille, työpaikallasi tai chateissa.

Äänestä

Kannattaa muistaa, että suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia.
Netissä vain esitetään jotain muuta.

Kannattaisi varmaan haeskella kumppania elävän elämän riennoista.
Nettietsintä tuottaa turhaan pahaa mieltä.

Älä välitä tuosta edellisestä kommentoijasta, minä ainakin uskon että olet siisti ja komea. Ei 110kg miehellä mikään hirveä paino ole.
Hatunnosto painonpudotukselle!

Äänestä
  • Suurin osa on ihan tavallisia jonkun tai suurimman osan mielestä. Mutta kyllä minä uskon ja toivon, että suurin osa on puolisoilleen jotain erityistä, jotain parempaa kuin 13 tusinassa-matsku. Ainakin omat naiseni ovat itselleni olleet, toivon että samasta onnesta ovat muutkin päässeet nauttimaan, eikä ole tarvinnut lykkiä täysin mitäänsanomattoman oloista lyyliä periaatteella, että "kunhan nyt jonkun sais" ja "onhan tämä sentään ihan tavallinen".

    Äänestä

Moni mies valittaa siitä, että nainen vaatii talollista miestä.

En tietystikään voi kiistää asiaa, en ole koskaan ollut naisseuraa etsivä mies. Ihmettelen vain. Luulisi olevan melko kiusallista muuttaa jonkun toisen valmiiseen kotiin. Tunteeko milloinkaan taloa kodikseen, mikäli sen on joku toinen hankkinut, remontoinut ja sisustanut? Tietysti miehen mauttomat huonekalut on helppo heittää kierrätykseen, mutta näkemieni talojen perusteella pitäisi koko sisusta repiä kaatikselle ja aloittaa alusta.

Näkemykseni on, että mikäli saman katon alle halutaan, tulisi parin etsiä yhdessä itselleen yhteinen asunto/talo.

Sukukartanon suhteen ehkä voisin tehdä poikkeuksen ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyva_mies_30 kirjoitti:

Hei kaikki

Minä olen uusi täällä foorumilla, yksi syy miksi liityin on juuri tämä ilmoitus.

Kerron teille vähän minun taustaa. Olen pitkään ollut sinkkuna ja tiedän tasan miksi minun aiempi suhde loppui. Mutta tämä ilmoitus ei ole siitä, vaan mikä minun tilanne on nyt. Olen viime 3-4 vuotena muuttanut minun elämää paljon, esimerkiksi olen laihtunut 35 kg (olen nyt siinä 110kg), osaksi olen onnistunut siinä että syön paremmin ja käyn salilla. Muutenkin pidän parempaa huolta itsestäni ja voin paremmin kun ikinä olen.

Liityin seuranhaku sivustolle varmaan vuosi sitten. Minulla on ollut sillä sivustolla pari naista joiden kanssa olen puhunut, mutta ne ei ole mennyt mihinkään. Ymmärrän että se on vaikeaa, laittaa itsesi alttiiksi sinne. Mitä enemmän minä olen siellä jäsenenä niin sitä enemmän se on selvää minulle miten paljon naisia hakee sitä "paketti-miestä". Kerron mitä tarkoitan sillä, paketti-mies on sellainen jolla on mahtava työ, isot tulot, oma talo ja kaikenlaista muuta hienoa. Olen kuullut tätä samaa minun kahdelta naispuoliselta ystävältä, että heidän nais-ystävät hakevat tätä.

Minun kysymys on, miksi tätä tapahtuu. Minä tiedän sen ilmeisen syyn, mutta miksi nämä naiset tähtäävät niin korkealle. Eikö tavalliset miehet ansaitse kanssa onnea rakkaudessa.

Itse olen hyvä kaveri, siisti ja komea. Joten mikä neuvoksi tässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu