Elia saapuu Jeesuksen edellä: "Katso, minä lähetän teille

profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.
Mal.. 4: 5

Ja Hän (Elia) käy hänen (Jeesuksen) edellään Elian Hengessä ja voimassa.
toimittaakseen Herralle valmistetun kansan. (Seurakunnan)
17183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Todella mielenkiintonen kun tämä henkilö on meidän keskuudessa
elää ja vaikuttaa ja saarnaa parannuksen sanomaa ja hän sanoo olevansa
juuri tämmä nimikin on sanottu papan kautta.

Äänestä

Ilm. 12: kertoo sen näin: "Ja suuri merkki näkyi taivaassa (ei taivaalla)
Vaimo puettuna aurinkoon ja kuu hänen jalkojensa alla ja hänen päässään kahdentoista tähden seppele. Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan kun oli tuskallista synnyttää (Seurakunta)

Äänestä
  • Lopunajan tapahtumat, kuten Jeesuksen tulemus, seurakunnan ylösotto, Elian
    lähettäminen ja tuleminen eivät ole käsin hallittavan materian tuttamaa. Vaan kaikki tapahtuu Hengessä. Jumala on heki ja niin on koko hänen valtakuntansa.
    Älkää eksykö ei Elia tule enää lihassa.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Lopunajan tapahtumat, kuten Jeesuksen tulemus, seurakunnan ylösotto, Elian
    lähettäminen ja tuleminen eivät ole käsin hallittavan materian tuttamaa. Vaan kaikki tapahtuu Hengessä. Jumala on heki ja niin on koko hänen valtakuntansa.
    Älkää eksykö ei Elia tule enää lihassa.

    Mitä tunnistettavia merkkejä näet, nähdään Elian tulosta? Tuskasta ja tuhkastahan tuo seurakunta näyttää' syntyvän! Synnytystuskia ilmenee. Mutta entä mahdolliset synnytysilot? Profetioiden kauttahan sen pitäisi tulla. Mutta sen kuulee ehkä vain morsian.

    Äänestä

Mitä te puhutte.

Jeesushan sanoi, että Elia on jo tullut.

Te ette vain tunteneet Häntä.

Johannes Kastaja.

Äänestä
  • Kun Jeesus tuli lihaan, hänen edellään tuli Johannes Eliaan hengessä.
    Kun Jeesus saapuu Hengessä, hänen edellään saapuu Hengessä Elia joka toimittaa, synnyttää valmiin seurakunnan Herralle

    Äänestä

3. Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
4. Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
Onko nämä henkilöt maanpäällä eläviä jotka elää jo täällä meidän keskellä

Äänestä

" Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaks9 kynttilänjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä" Se on seurakunta

Äänestä
  • Johannes (Elias) oli toinen niistä kynttilän jaloista:
    5:33 Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on.
    5:35 Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa.

    Toinen oli Jeesus (Elisa)

    Äänestä

Ymmärrys hoi, Äly elä jätä, Ne ukkelit ei lakaa kummittelemasta mielessä, niille, jotka eivät ymmärrä vertauksin puhuttua tekstiä, jota ilmestyskirja käyttää.
"Että korvillaan kuulisivat ja slmillään näkisivät, eivätkä ymmärtäisi.

Äänestä

Soitto radio deille, siellä teol.tri. Ahvio vastailee juuri ihmisten puheluihin. Väärää tulkintaa Raamatusta kuulemma jollakin.

Äänestä

Oikea vastaus. Radio dei auki. Tiedotteiden mukaan sitten eteenpäin. Ohjelma ei ole dein ohjelma, vaikka tuleekin sitä kautta. Ohjelman lähettää patmos ja sieltä tri Ahvio vastausvuorossa.

Äänestä
  • Houretta hyvät herrat ovat selityksenne.

    Kaksi lampunjalkaa ovat Kristukset Serubabel ja Joosua.

    Kristinusko sekoaa tuossa !

    Äänestä

ristiinnaulittiin.
9. Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
10. Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
11. Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
12. Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.

Äänestä

noista kahdesta säkkipukuisista Elia? Israelille vuodatetaan se armon ja rukouksen Henki ja 7-vuoden ajanjakson saavat Uuden Liiton siunauksessa elää ennen Herran Jeesuksen suurta päivää ja pelastusta koko Israelille, ja kaikista kansoista on kutsuttu myös noiden 144 000 kautta ja ovat 12 000 kustakin kahdestatoista Israelin sukukunnasta. Isä Jeesuksessa on Järjestyksen Jumala, amen. Halleluja!

Äänestä

Tää keskustelu ei näytä ymmärtävän mitä halusin sanoa
Sitä että keskuudessa elää JUMALAN MIES ja on Isaelin heimoa
Hän saarnaa parannuksen sanomaa ja häntä ei haluta kuulla

Äänestä

Ei haluta kuulla kun ei edes tunnisteta. niin kuin oli Jeesuksen aikana, niin on nytkin. Israelin heimokin tuntematon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Westsider kirjoitti:

profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.
Mal.. 4: 5

Ja Hän (Elia) käy hänen (Jeesuksen) edellään Elian Hengessä ja voimassa.
toimittaakseen Herralle valmistetun kansan. (Seurakunnan)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu