puolisoa pettämisen(kään) takia äkkipikaisesti. Suuttuminen ei koskaan ole pitkäaikainen tuntemus. Se menee ohi ja pettämistä tuhat kertaa pahempaa on rakastetun menettäminen - se tuska ei mene koskaan ohitse. Ei siis kannattane liian pian antaa kenkää!
Yhden kerran tyttökaveri petti ja sekin taisi olla kaikkea muuta kuin tarkoitettu ja miellyttävä kokemus, oli meinaan tosi pultsariparvessa - se siinä tietysti kaikkein eniten harmitti, upea muijani jakaa takapuolta vanhoille hamppareille. Olisi mieluummin ollut joidenkin vaikkapa itsensä tasoisten kanssa, sanoin usein enkä sitä kieltänyt.
Tunnustaa ei kannata...
Avain lähti tytöltä pois paikalla ja tuli kengän kuva jakopään tiivisteisiin. Jos hän olisi vaivautunut olemaan kertomatta, niin ei olisi tullut eroa ainakaan sillä kertaa vielä.
Vapaalla jalalla hän hankki muutaman kerran sänkyseuraa mutta sitten siis se kiukkuni haihtui ja taas oltiin yhdessä paitsi muutamien täysin ulkopuolisten seikkojen vuoksi "asumuserossa."
Erään kerran sitten hän vain tahtoi lähteä taas jonkin kiljuporukan kanssa ryypäämään mieluummin kuin olisi ollut minun kanssani. Silloin tuli taas popoa.
Sen jälkeen vielä olisin ottanut muijan takaisin, vaikka olisi ollut sata miestä hoidossa, kuten ehkä vähintään olikin. Mutta silloin oli jo vakikumppaneiden sarja kierroksessa, eikä mulla ollut enää mahdollisuuksia.
Ämmä oli paha muttei väärä raha! Samanlainen jakorasia hän oli kuin Cabaret -elokuvan Sally tai levottomien Jonna mutta oli siis myöskin yhtä suloinen ja rakastettava kuin nämä.
Ei kannata noin vain jättää pettämisenkään takia kovin äkkipikaisesti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
....................,/¯../
.................../..../
............./¯/.../¯¯·¸
..........//.../..../......./¨¯\
........((.......... ¯~/...)
.........\....................../
..........\\...\.......... _.·
............\..............(
..............\.............\
tuo käynyt juuri perseessäsi kun on siinä asennossa.