Viikonloppuna tuli baari-illan jälkeen kotiin, istahdin sohvalle avasin oluen ja aloin miettiä elämääni.
Mietin ja päätin, että tämä oli tässä nyt.
Otin paperin ja aloin kirjoittamaan jäähyväiskirjettä, itkin samalla.
Tajusin miten paljon rakastan ihmisiä ympärilläni.
Enoni teki itsemurhan muutama vuosi sitten ja ajattelin silloin, että miten itsekäs teko se häneltä oli.
Nyt ymmärsin miltä hänestä mahtoi tuntua ja en enään pitänyt sitä itsekkäänä.
Kirjoitin pitkän kirjeen, yritin siinä selittää miksi teen näin ja että haluan saada rauhan, koin että näin sen saan. Kirje oli kirjoitettu, kirjoitin vielä oman nimen loppuun ja kerroin vielä, että rakastan sinua äiti.
Otin lääkkeitä, join vielä olutta päälle. Kävin tupakalla ja tunsin kuinka päässä alkoi huipata ja jalat alkoivat tuntua raskailta.
Kävin sohvalle makaamaan ja suljin silmäni ajattelin nukkuvani poies.
Aamulla kuitenkin heräsin, olin pettynyt. Olin vielä elossa ja se tuntui pahalta.
Huimasi ja korvissa humisi, väsytti. Nukuin vielä muutaman tunnin, mutta heräsin taas. Pää alkoi selkenemään, aloin ajatella mitä olin yrittänyt tehdä. Se tuntui pahalta, se pelotti. Näin kirjeeni pöydällä luin sen monta kertaa läpi, kunnes revin sen lopulta ja ajattelin kuinka säälittävää tämä on.
Pari päivää tämän jälkeen ja minua pelottaa. Miten helppoa se oli, otin vaan lääkkeet ja ajattelin että tämä on tässä.
Katsoessani peiliin tajua kuinka tyhmää oli edes yrittää sellaista. Jos lääkkeet olisivat olleet vahvempia olisin oikeasti varmaan kuollut. Elämäni tyhmin teko tähän mennessä ja se ei tule toistumaan.
Soitin jo työterveyslääkärille ja varasin ajan hänen luokseen. Aion saada elämästäni taas kiinni ja nähdä ne hyvät ja iloiset puolet.
Kiitos ja anteeksi. Oli vain pakko saada tämä ulos.
Mietin ja päätin, että tämä oli tässä nyt.
Otin paperin ja aloin kirjoittamaan jäähyväiskirjettä, itkin samalla.
Tajusin miten paljon rakastan ihmisiä ympärilläni.
Enoni teki itsemurhan muutama vuosi sitten ja ajattelin silloin, että miten itsekäs teko se häneltä oli.
Nyt ymmärsin miltä hänestä mahtoi tuntua ja en enään pitänyt sitä itsekkäänä.
Kirjoitin pitkän kirjeen, yritin siinä selittää miksi teen näin ja että haluan saada rauhan, koin että näin sen saan. Kirje oli kirjoitettu, kirjoitin vielä oman nimen loppuun ja kerroin vielä, että rakastan sinua äiti.
Otin lääkkeitä, join vielä olutta päälle. Kävin tupakalla ja tunsin kuinka päässä alkoi huipata ja jalat alkoivat tuntua raskailta.
Kävin sohvalle makaamaan ja suljin silmäni ajattelin nukkuvani poies.
Aamulla kuitenkin heräsin, olin pettynyt. Olin vielä elossa ja se tuntui pahalta.
Huimasi ja korvissa humisi, väsytti. Nukuin vielä muutaman tunnin, mutta heräsin taas. Pää alkoi selkenemään, aloin ajatella mitä olin yrittänyt tehdä. Se tuntui pahalta, se pelotti. Näin kirjeeni pöydällä luin sen monta kertaa läpi, kunnes revin sen lopulta ja ajattelin kuinka säälittävää tämä on.
Pari päivää tämän jälkeen ja minua pelottaa. Miten helppoa se oli, otin vaan lääkkeet ja ajattelin että tämä on tässä.
Katsoessani peiliin tajua kuinka tyhmää oli edes yrittää sellaista. Jos lääkkeet olisivat olleet vahvempia olisin oikeasti varmaan kuollut. Elämäni tyhmin teko tähän mennessä ja se ei tule toistumaan.
Soitin jo työterveyslääkärille ja varasin ajan hänen luokseen. Aion saada elämästäni taas kiinni ja nähdä ne hyvät ja iloiset puolet.
Kiitos ja anteeksi. Oli vain pakko saada tämä ulos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hyvä kun päätit jäädä.
Maailmassa on ihan riittävästi -liikaakin- surua, kaipausta, ikävää ja järkytyksiä.
Kiitos että säästit läheisesi niiltä omalta kohdaltasi.
Kaikkea hyvää ja pärjäämistä jatkossa sinulle!
Ompa hyvä että selvisit. Sinun kannattaa nyt käsitellä niitä ikäviä asioita miksi tuo päätös tuli.
Kyllä elämä kannttaa elää ihan sellaisena kun se eteen tulee.
No olipa tarina.. Mut onneksi kävi hyvin ja jäit henkiin. Ja opit siitä jotain..
Itsekin olen joskus yrittänyt itsemurhaa.. En kuitenkaan onnistunut siinä.. En uskaltanut tehdä sitä.. Onneksi..Ja nyt tiedän syyn (tai paremminkin syyt) siihen miksi minulla oli sellaisia ajatuksia hyvin usein.. Paitsi tietty tapahtumat (hyvin ikävät sellaiset) niin myös se jatkuva kiusaaminen ja ympäristö missä olen joutunut olemaan (eli opiskelupaikka). Asia osoittautui todeksi kun olin jonkin aikaa pois opiskelupaikasta.. Itsemurha-ajatukset vain katosivat jonnekin..
Mutta.. Onni tässä on se et minun ei tarvitse tässä opiskelupaikassa enää pitkään pyöriskellä.. Se on ihan varmaa.. Kävi miten kävi..
Elämä jatkuu.. Ja ehkä ihan uusissa kuvioissa.. Siis toisessa kaupungissa..
(Minulta ei ole tälle palstalle muita viestejä.. Hyvin harvoin muutenkaan tänne kirjoittelen mitään.)
Tai totuushan on kyllä se et taidan lopettaa tähän viikkoon opintoni. Koska tiedän ettei millään mitä teen, ole enää mitään väliä. En tulisi enää saamaan töitä.. Se on fakta jonka olen jo hyväksynyt. Ellei minulle olisi tehty niin kuin tehtiin, olisin jo valmistunut aikaa sitten ja olisin jo työelämässä. Mut koska tämä meni näin niin lopputulos on tämä.. Vaan ei sillä.. En taida jaksaa välittää siitä enää. Se kaikki mitä kohtasin, ihan vain siksi et lähdin opiskelemaan, oli ihan kauheaa. Ei ollut sen vaivan arvoista.. Ja ihan liian kovan hinnan maksoin siitä.
Kun totta puhutaan niin en ehkä enää istuisi edes tässä.. Nimittäin se mitä tapahtui( mihin viittasin tuossa edellä) oli se et minut yritettiin tappaa.
Mutta.. Se siitä. Onneksi tämä kaikki on nyt lopussa.. Se on tosiaankin ainoa lohtu koko asiassa.
Tai mistäs minä tietäisin.. On vain sellainen pelko etten saa töitä kun valmistun.. Vaan niin se kuulostaa olevan muillakin, sama pelko. Mut on minulla muitakin vaihtoehtoja.. Niitä olen tässä viime aikoina miettinyt..
Ei ole ollut oikein mieli korkealla tänään.. Asioita olen miettinyt..
(Minulta ainoat viestit tälle palstalle on nämä 3 tähän ketjuun.)
Te olette nyt sitä ikäluokkaa, että töitä on ja enemmän kuin jaksatte tehdäkkään. Ja jos ei joka alla ole niin aina on opiskelu pääomaa ja sitä voi hyödyntään työssä kuin työssä.
Niin kai.. Mut nyt tiedän miten tämä menee. Eroan tänään koulusta ja ilmoittaudun työkkäriin työnhakijaksi. Tämä riitti minulle.
(Ja on tosiaan ainoa viesti minulta tälle palstalle tänään.)
Sinun kannattaa kyllä nyt kertoa tuosta tilanteesta tarkemmin. Ihan oman milenterveytesi vuoksi. Olet ymmärrettävästi hyvin järkyttynyt ja tavallaan vieläkin sokissa ajatellessasi sitä. Jakaminen toisten kanssa helpottaa ja jospa joku voi antaa sinulle keinoja selviytyä eteenpäin,
Tärkeintä on nyt saada mielesi rauhalliseksi. Oletko pystynyt juttelemaan kenenkään kanssa, mitä oikeastaan tapahtui?
Jooo, hyvä. Toivottavasti toi "viimenkerta" tarkoittaa viimeistä kännäyskertaa. Siinä tapauksessa sun ei tarvitse enää pelätä.