Mielelläni haluan elää parisuhteessa jonkun kanssa ja haluan erittäin kovasti naimisiin joku päivä. Mutta pelottaa se etten koe sitä "onnellista loppua", että eläisin sen oman aviomiehen kanssa ryppyisiksi vanhuksiksi asti. Haluan elää sen yhden ja ainoan miehen kanssa loppuun asti yhdessä kunnes toinen kuolee. Haluan kokea lapset ja lapsenlapset. Haluan että lapsenlapset sanovat että "Mennään mummulle __JA__ papalle"
Mutta pelottaa että sellainen ei ole mahdollista. Kun nykypäivänä monet avioliitot rikkoutuvat. Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia tästä? :/
Pelkään sitä naimisiinmenemistä. Mitä jos petyn ankarasti kun mies pettää minua tai vastaavaa...? Avioliitto ja perhe-elämä rikkoutuu tms?
Mutta pelottaa että sellainen ei ole mahdollista. Kun nykypäivänä monet avioliitot rikkoutuvat. Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia tästä? :/
Pelkään sitä naimisiinmenemistä. Mitä jos petyn ankarasti kun mies pettää minua tai vastaavaa...? Avioliitto ja perhe-elämä rikkoutuu tms?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, omaa elämää ei kannata ripustaa yhden asian varaan. Elämässä muutenkin tapahtuu kaikenlaista odottamatonta ja ikävää, kaikki ei mitenkään voi mennä aina odotusten mukaan. Eli riskejä on otettava, ja ei kannata tehdä omaa hyvinvointiaan riippuvaiseksi mistään yhdestä asiasta.
Olen joutunut luopumaan monesta ihmisestä. Viimeisin oli pahin juttu. Olen sinkkuna ollut yksin ja olen elossa. Etsin muita asioita elämään.
Toivotaan että sitten Joskus löytyy uusi, jos vanhaa ei ole. Siinä ei auta muu. Tai olla yksin, ja tehdä hyödyllisiä tai hyödyttömiä asioita. Arpia voi jäädä, avohaavoja ja paikattuja osia, kun ei saa enää kiinni rakasta ihmistä. Maailmassa on silti muita ihmisiä ja itse. Kaukaa enää rakkaus kulkee toisen sydämeen, joka ei tunne mitään - paitsi jotain toista/toisia kohtaan. Maailmankuva voi muuttua moneen kertaan, voi hajota palasiksi, lakata miltei olemasta ja silti jatkaa elämää jotenkin. Mitään ei voi ennakoida, tai joskus näkee merkit. Paljon on senkin varassa mikä on kumppanin arvot, maailmankuva, intressit ja mihin muuttuu.
Elämä on arvoituksellinen ja joskus tyhjä, joskus täysi. Näkeekö toinen sisällesi kaiken hyvän vai vain pinnan? Voisin sanoa että kaikilla ei ole hätää että ero tulisi, koska voi olla niin hyvä (toisen mielestä), ettei toinen koskaan jätä. Osalla taas on eri ongelmat.
"Arpia voi jäädä, avohaavoja ja paikattuja osia, kun ei saa enää kiinni rakasta ihmistä."
Siis vertauskuvallisesti. Henkistä tuskaa.
Tuntemattomien henkilökemioista on mahdoton tietää. Voin vain kertoa oman elämäni kokemuksista.
Olin sitoutumiskammoinen mutta eri syistä.
Olimme seurustelleet nykyisen vaimoni kanssa pari vuotta ja viihdyimme keskenämme todella hyvin.
Meillä oli saman tyyppiset elämänarvot, periaatteet ja moraali ylipäätään.
Tietysti avioliitto oli käynyt mielessäni mutta siitä emme suoraan puhuneet.
Yhtenä aamuna, opiskelijakämpässä aamusession jälkeen, tämä kumppanini sanoi, että hänen mielestään meidän pitäisi mennä kihloihin.
Hän hoiti myös kuulutukset ja vaatimattomien häiden järjestelyt.
Missään muussa asiassa ei päätöksen teko ole ollut minulle vaikeaa mutta avioitumisen kohdalla se oli.
En pelännyt muuta kuin sitä VASTUUTA johon avioituessani sitouduin.
Liiton kestävyyttä uhkaavia tekijöitä en havainnut, eikä niitä ole näiden vuosikymmenien aikana ilmennytkään.
Ilmeisesti meillä, v69 ja v65, on intiimissä mielessä menossa loppukiri mutta eletään niin kauan kuin pystytään.
Joo, onhan se pelottavaa, ettei kaikki haaveet elämässä toteudukaan. Mutta se on varmaa, ettei ne toteudu, jos ei uskalla epäonnistumisen pelossa edes yrittää.