Tapaaminen exän kanssa/tunteet sekaisin

Apua kaivataan

Elikkäs tapasin eksäni pitkän ajan n.5 vuoden jälkeen. Asumme kaukana toisistamme emmekä ole olleet missään yhteyksissä pitkään aikaan. Erosimme ystävinä juurikin pitkän välimatkan takia ja ihan järkisyistä.
Otin itse yhteyttä häneen ihan vilpittömässä mielentilassa ja tapasimme. Keskustelimme myöhään elämämme tapahtumista ja pientä jännitystä oli ilmassa koko ajan.
No mitään ei tapahtunut meidän välillämme, hauskaa kyllä oli ja olisin saanut jäädäkkin. Nyt olo on aivan hirveää tunteiden ristiriitaa. Minulla on elämä muualla ja en halua mitään muutoksia siihen. Ajattelen kaikkea aina niin mikä on järkevintä, nyt tuntuu että jokin uusi tunne päässä pyrkii estämään sen. Aivan hirveää. Moralisointia en kaipaa, kuten sanoin ajatukseni oli aivan vilpittömät.

Olenko tehnyt virheen, vai onko näin että exän kanssa ei voi olla vain kaveri?
Onko kellään muulla ollut samanlaista tilannetta ja miten olet selvittänyt sen?

Ps. Yhtään ei helpota että radiosta tulee koko ajan kappaleita jotka tuntuvat kertovan tilanteestani. :S

16

5392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sotkettu elämä

      Kannattaa unohtaa entinen ettei sotke nykyisyyttä, ainakin jos nykyisyyteen liittyy ihmisiä joita ei halua satuttaa. Jos jatkaa nykyisyyteen kuuluvien ihmisten tietämättä menneisyyden kanssa pelaamista, sotkee ja satuttaa jotakuta varmasti.

    • Turku vuonna 2009

      Hei,

      Minulla samanlainen tilanne, tapasin exän vielä pitemmän ajan jälkeen. Hän otti yhteyttä. Seurustelin siihen aikaan, sanoin nykyiselle, että sopiiko, että käyn kohteliaasti kahvilla ja se sopi. Epäilin hieman kahvittelua, että kuinkahan jäykkää siitä tulee sillä tunteet olivat kadonneet aikoja sitten jo.

      Kahvittelimme, oli hauskaa, hän asui yllättäen naapurikunnassa lähellä, näimme enemmänkin ja vietimme todella intiimejä hetkiä yhdessä. Aivan loisteliaita seksihetkiä. Edelleen hyvässä muistissä. Se oli todellista himoa :)

      Eli petin nykyistäni todella usein hänen kanssaan ja hän tiesi sen eikä asia vaivannut meitä kumpaakaan. Varsinkaan, kun nykyinen seksielämäni ja kiinnostukseni nykyiseen oli aika vähissä.

      Nykyisin olemme tosi hyviä kavereita, enemmänkin kuin vain kavereita sen himon takia.

      En siis näe mitään pahaa siinä. Lämpöä. Kiihkoa. Ystävyyttä. Ehkä ei siis sinunkaan kannata olla yhtä ehdoton, lähesty hiljaa, varovasti, ystävysty ja katso mitä tapahtuu.

      • lifemocker

        "Eli petin nykyistäni todella usein hänen kanssaan ja hän tiesi sen eikä asia vaivannut meitä kumpaakaan. Varsinkaan, kun nykyinen seksielämäni ja kiinnostukseni nykyiseen oli aika vähissä."

        siis tätä mä en vaan ymmärrä että miksi helvetissä ihmiset ovat niin TYPERIÄ että kuluttavat omaa ja toisenkin aikaa tuollaisissa "suhteissa" mistä ei tule mitään ja mitkä eivät ole enää mitään?

        mikä hemmetti siinä yksinolossa on niin saatanan vaikeaa? pelottaako se, että saattaisit löytää jopa jonkun ihmisen kenen kanssa hommat onnistuisivat, mutta tällöin joutuisit itsekkin tekemään asioitten eteen jotain??

      • kimi681
        lifemocker kirjoitti:

        mut kaverilla on varaa valita naisista. Ehkä sulla ei oo yhtä hyvää tilannetta vai onko?

      • MariYV

        Käsittämättömiä Iutkia keskuudessamme vaeltaa.

      • lifemocker
        kimi681 kirjoitti:

        mut kaverilla on varaa valita naisista. Ehkä sulla ei oo yhtä hyvää tilannetta vai onko?

        mulla on parempi tilanne: mulla on nainen josta pidän :)

    • lifemocker

      sua vaan panettaa

      • Turku vuonna 2009

        Niimpä, hyvänköinen exä edessä hymyilemässä ja lirkuttelemassa niin kyllä siinä sortuu ;)

        Nykyisen kanssa mulla on enemmän kaveriolo ja -fiilis. Kunhan hengaan sen kanssa ja etsin uutta tässä samalla.

      • Ei paneta, piste.

        Miksi miehet luulee, että naista vaan panettaa, kun haluaa nähdä miehen jolle haluaa kaikkea hyvää hänen elämässään. Ei todellakaan paneta, vaan haluaa vaikka hyvää ja rentouttavaa seuraa, kivan miehen kanssa.

      • 3+4
        Turku vuonna 2009 kirjoitti:

        Niimpä, hyvänköinen exä edessä hymyilemässä ja lirkuttelemassa niin kyllä siinä sortuu ;)

        Nykyisen kanssa mulla on enemmän kaveriolo ja -fiilis. Kunhan hengaan sen kanssa ja etsin uutta tässä samalla.

        Hengailet etsiessä uutta? Ole reilu ja rehellinen, huomioi toisenkin osapuolen tunteet. Toisen tunteilla pelaaminen on raukkamaista. Toivottavasti saat joskus maistaa omaa lääkettäsi, niin ymmärrät.

      • Turku vuonna 2009
        3+4 kirjoitti:

        Hengailet etsiessä uutta? Ole reilu ja rehellinen, huomioi toisenkin osapuolen tunteet. Toisen tunteilla pelaaminen on raukkamaista. Toivottavasti saat joskus maistaa omaa lääkettäsi, niin ymmärrät.

        Niin, kunhan "hengailen" hänen kanssaan, en omalta osaltani seurustele enkä ole kiintynyt häneen. Hän näemmä on enemmänkin, mutta minkä teet jos ei ole tunteita. Sitten hengailen vaan :)

        Tämähän on reilua eikä mitään pelaamista :)

        Mikä tässä estää ja on epäreilua, kun etsin parempaa samaan aikaan, ei mikään.

      • lifemocker
        Ei paneta, piste. kirjoitti:

        Miksi miehet luulee, että naista vaan panettaa, kun haluaa nähdä miehen jolle haluaa kaikkea hyvää hänen elämässään. Ei todellakaan paneta, vaan haluaa vaikka hyvää ja rentouttavaa seuraa, kivan miehen kanssa.

        voit toki pettää itseäsi, mutta tuo on aika läpinäkyvää toimintaa, että naamioidaan seksin haluaminen "ajan viettämiseksi exän kanssa".

        koska kuitenkin jos tämä puoleensavetävä exä ehdottaa seksiä tälle naiselle niin tottakai hän suostuu. mutta jos hän ei ehdota niin nainen "on vain viettänyt aikaa exänsä kanssa", kummassakaan tapauksessa nainen ei siis saanut pakkeja kun hän itselleen näin valehtelee, ettei muka seksiä halunnut vaikka sitä olisi kyllä harrastanut heti jos mies olisi sitä ehdottanut ;)

      • lifemocker
        Turku vuonna 2009 kirjoitti:

        Niin, kunhan "hengailen" hänen kanssaan, en omalta osaltani seurustele enkä ole kiintynyt häneen. Hän näemmä on enemmänkin, mutta minkä teet jos ei ole tunteita. Sitten hengailen vaan :)

        Tämähän on reilua eikä mitään pelaamista :)

        Mikä tässä estää ja on epäreilua, kun etsin parempaa samaan aikaan, ei mikään.

        kai tämä toinenkin tietää, ettet seurustele hänen kanssaan, etkä välitä hänestä?

    • asia mies

      Kuuntele heviän niin tiiätkin olla sitte!

    • myyjä 69

      Tottakai om jonkinsorttista säpinää jos on kerran rakastanut niin kuuluukin olla. Mut ei aina kannata sextaila ex:kanssa vie lopulta voimat.Sextailin ite 10vuotta työkaverin kanssa,suhde loppui siihen kun tulin raskaaks.Tää idiotti ei sanonut mitään vaikka päästi laatan vaikka ties etten syönnyt ehkäisyjä.
      Vaikkakin millä oli ongelmaalinen suhde niin olisin kyllä kaivannut rehellisyttä aralla hetkellä.
      Tunteita on vielä muutten aloittais enää samaa.Nykyään haluaisin myös. arkipäivästä suhdetta. sexi ei enää riitä vaikka onkin hyvä.

    • rwrghetthe

      Turku vuonna 2009

      MItä vittua mä just luin? Turku09, sua vois luulla 8-10 vuotiaaks, jos et siis ole sen ikäinen, olet henkisesti vajakki/jälkeenjäänyt, kannattaa varmaan noista mielisairaaloista hakea seuraa, jos etsit siis elämän kumppania ja samallaista, kun itse olet.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe