Olen käyttänyt epäsäännöllisesti Rivatrilia annoksella 0.25 - 0.5 mg kolmen vuoden ajan. Maksimissaan käyttö on ollut sellaista, että olen ottanut puolikkaan kaksi-kolme kertaa viikossa, lisäksi välissä on ollut useiden kuukausien taukoja kun en ole lääkettä käyttänyt. En koe, että olisin yhtään riippuvainen, mutta nyt olen huomannut, että samalla annoksella teho on lähes olematon. En saa oikeastaan mitään hyötyä siitä enää, lähinnä alkaa huimata, väsyttää ja masentaa. Mitä oikein tapahtunut?
Olen käyttänyt sitä ahdistus- ja paniikkihäiriöön.
Pitäisikö pyytää jotain muuta bentsoa vai mikä avuksi?
Bentson teho heikentynyt??
4
92
Vastaukset
- näin mulla
Ei ole tuttu lääke mutta minulla opamox lievittää hyvin ahdistusta. Yleensä riittää 25 mg. Jos todella huono olo, niin otan 30 mg. Xanoriakin olen kokeillut, mutta ei toiminut minulla.
- ,,,,,,,,,,
Toleranssi on noussut.
- annoskoko
Sinulla on käsittämättömän pieni annos! Epilepsiassa käytetään Rivatrilia päivittäin, ja annokseni oli parhaimmillaan 4 mg/vrk. Käytin noin 20 vuotta ennen kuin toleranssi iski ja vaihdettiin toiseen epilepsialääkkeeseen.
Käske lääkärin nostaa vuorokausiannosta. Muuta keinoa en keksi. Ainakaan riippuvuutta sinulla ei ole, kun käyttösi on noin pieni.
Oletko varma, ettei natrium ole liian alhaalla (siis hyponatremiaa)? Mittauta P-Na ja P-K. - TOTTUMUSKO
LAINAUS: En koe, että olisin yhtään riippuvainen, mutta nyt olen huomannut, että samalla annoksella teho on lähes olematon. En saa oikeastaan mitään hyötyä siitä enää, lähinnä alkaa huimata, väsyttää ja masentaa. NO, EIKÖ JÄRKI SANO ETTÄ ON JO TOTTUMUSTA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237130Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234934L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664266TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731691- 671465
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581428Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221406Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581384