Kuka maksoi Puskan P-K-projektin?

kj.mattila

Urho Kekkonen järjesti Pohjois-Karjala projektin rahoituksen paljastaa Pekka Puska haastattelussa "Pekka Puska Kiminkisen lauteilla". Pekka paljastaa myös kuinka hän huijasi Kekkosen projektin taakse kirjoittamalla hänelle puheen.

Kun Kekkonen järjesti rahoituksen niin yksi rahoittajista oli margariinin valmistaja Raisio Oy.

Kekkosellahan oli tunnetusti hyvät suhteet Raisioon ja Raisio Oy:n historiasta tiedetään että Raision edeltäjän Margariini Oy:n perustamiseen johtanut päätös tehtiin Oy Kasviöljy-Växtolje Ab:n hallintoneuvoston kokouksessa vuoden 1956 alussa. Puheenjohtajana tuossa kokouksessa toimi Urho Kekkonen, joka myöhemmin samana vuonna valittiin Suomen Tasavallan presidentiksi.

Puska sanoo näin:

"Voin nyt näin jälkeenpäin kertoa, että kirjoitimme yhdessä Matti Rimpelän kanssa Kekkoselle Kuopion korkeakoulun ensimmäisen avajaispuheen, josta jäi elämään muutama kuuluisa fraasi kuten esimerkiksi se, että hammasterveyskin on niin huono, että Itä-Suomessa lapset saavat tekohampaat rippilahjana."

Tämä sai Kekkosen innostumaan projektista niin, että hän järjesti projektin rahoituksen kuntoon. "Kekkonen viestitti, että jos rahoitus ei järjesty heti, niin hän toivoo saavansa siitä välittömästi ilmoituksen"

Kekkonenhan oli tunnettu siitä että hän pisti ihmiset toimimaan haluamallaan tavalla ja järesti asioita ja rahoituksia kuntoon.

Säälittävää lukea kuinka pääjohtaja Puska itse paljastaa että hän lasten hammasterveyttä hyväksi käyttäen narutti Presidentti Kekkosen hänen projektinsa taakse, projektin jonka päämäärät olivat aivan muut kuin lasten suuterveys. TV-tohtori, maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on haastattelussa vasinainen Puska nuolija.

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=7839603

5

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ölkjvf

      Mattila sanoi näin Iltalehden terveyspalstalla;
      Liian runsaalla hiilihydraattien saannilla on maaginen voima. Vainoharhaisuus VHH-ruokavaliota ja Heikkilän pariskuntaa kohtaan lisääntyy. TOSIN SIITÄ MYÖS PALKITAAN RUHTINAALLISESTI JA PÄÄSEN KAUKOMAILLE.
      Mattilalle siis maksetaan heikkilän mainostamisesta keskustelupalstoilla.

    • Nostetaan tämäkin esiin kun Puska jätti pääjohtajan tehtävät THL:ssä. Tämähän sitten selittää miksi Pohjois-Karjala projektin seuraksena alkoi valtava margariinikampanja.

    • Mullalla
    • maitorasvako syy?

      Oli miten oli, mutta minun vanhempani joivat kotitilan maitoa rasvoineen, päivineen, ja 70-luvun alkuun voikin tehtiin vielä kotona., Voita ja kananmunia ja läskiäkin söivät. Eivät koskaan syöneet kasvismargarinejä: isä kuoli 58-vuotiaana sydäninfartiin ja äiti 67-vuotiaana.
      Ei ainkaan Keiju noiden sydänkuolemien taustalla ollut.

    • mutumatu

      Sama juttu minun vanhemmillani. Isä kuoli 42-vuotiaana sairastettuaan sitä ennen jo pari vuotta sepelvaltimotautia. Äiti meni 49-vuotiaana myös kaksi vuotta sairastettuaan.
      Tuohon edelliseen ruokavalioon lisäisin suolakalan ja lähdekaivon veden.
      Ei ollut -60 ja-70-luvuilla mitenkään harvinaista kuolla nuorena sydäninfarktiin.
      Monelta koulukaverilta oli toinen vanhemmista kuollut.
      En ymmärrä tuota kommenttia että Pohjoiskarjala-projektin seurauksena kuolleisuus räjähti käsiin. Sehän oli juuri päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2516
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1645
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1454
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1305
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1232
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1162
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      84
      1039
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      998
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      942
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      103
      896
    Aihe