Talouselämä lehti kysyy Kuulutko sinä tähän ryhmään?
13 prosenttia suomalaisista on pienituloisia
Suomalaisista 13,2 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2011, ilmenee Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta.
Pienituloisissa kotitalouksissa eli 704 000 suomalaista.
Alle 18-vuotiaita lapsia pienituloisissa kotitalouksissa oli 120 000, joka oli 11 prosenttia lapsista. Sekä koko väestön että väestöryhmien pienituloisuusasteet ovat pysyneet paikoillaan viimeiset vuodet.
Pienituloiseksi katsotaan henkilö, jonka kotitalouden tulot kulutusyksikköä kohden ovat vähemmän kuin 60 prosenttia mediaanituloista.
Vuonna 2011 tämä tuloraja oli yhden hengen taloudessa 13 640 euroa vuodessa eli noin 1 140 euroa kuukaudessa.
Ei liene yllättävää, että yleisintä pienituloisuius oli työttömillä, opiskelijoilla ja eläkeläisillä. Työttömistä pienituloisia oli 44 prosenttia. Opiskelijoista pienituloisia oli 27 prosenttia ja eläkeläisistä 19 prosenttia.
Pienituloisuutta voidaan tarkastella myös kiinteällä, johonkin aikaisempaan vuoteen kiinnitetyllä pienituloisuusrajalla, joka ei muutu vuosittain. Kiinteä pienituloisuusraja kuvaa paremmin sitä, miten pienituloisuus kehittyy heikon talouskasvun oloissa, Tilastokeskus kertoo.
2011 kiinteällä pienituloisuusrajalla laskettujen pienituloisten määrä oli noin 500 000 ja osuus koko väestöstä 9,4 prosenttia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
olen siis pieni tuloinen kun saan 17500e/v työttömyyskorvausta... eli käteen jää 1048e/kk.Töissä olessa olen säästänyt, ettei tuo ole mikään ongelma ja ok-talo, auto sun muut kalut on velattomat ja hyvässä kunnossa .
olet siis pienituloinen mutta et köyhä
Mitä sitten vaikka kuuluisinkin, rahat riittää kaikkeen tarpeelliseen eikä tarvitse missään paskatyössä olla vaan voi kehittää itseään. Ei keskituloisten elämä mitään ihmeellistä luxuselämää ole jota kannattaa kadehtia.
En kuulu pienituloisiin noilla kriteereillä, sillä eläke on 37000 euroa/vuosi.
Ihan vaatimattomasti silti elän kerrostalossa. Ihan joka senttiä ei tarvitse miettiä ja se on hyvä. Veroja maksan niin paljon, että niillä ainakin yksi lusmukin elää.