Epäluuloinen

Olen ihan pihalla ja kaipaisin vähän apua.Olemme olleet mieheni kanssa yli kaksikymmentä vuotta yhdessä ja lapset ovat jo isoja.Mieheni on toisella paikkakunnalla töissä ja on muuttunut aivan omituiseksi.Kotiin soittaessaan hän on aina väsynyt ja hänestä saa kuvan että häntä ei kiinnosta jutella minun kanssa kun on niin väsynyt.Hän tekee minut todella epäluusoiseksi ja olen myös keronut hänelle mutta ei kuulemma osaa puhua puhelimessa.meille tuli riita puhelimessa enkä vastannut ja hän yritti yhden kerran soitaa uudelleen eikä ole sen koomin itsestään ilmoittanut.Hän vannoo rakastavansa minua kun olen kysynyt onko hänellä toinen nainen ja itse olen yrittänyt olla silmät auki ja en ole saanut mitään pettämiseen viittaavaa.Voiko mies joka vannoo rakastavansa vaimoaan käyttäytyä näin?
2408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tietysti voi.

Ehkä voisit selvittää miksi mies on niin väsynyt. Ehkä sun pitäisi tehdä yllätyskäynti miehesi luo.

Rakkaus herättää rakkautta. Luottamus herättää luottamusta. Jne.

Äänestä

Onko hänellä hirveästi työstressiä? Onko mahdollista, että hän olisi vaikkapa epäonnistunut jossain tärkeässä työtehtävässä ja siksi masentaa? Ei haluaisi paljastaa juttua muille. Vai rasittaako tuo välimatka juttu muuten?
Koita saada mies lähelle ja sitten avautumaan.
On tietenkin mahdollista, että mies vannoo rakastavansa, mutta pettää silti. Monia sellaisiakin tarinoita on kuultu, mies haluaa ensin selvittää täysin tuleeko uuden kanssa mitään pitkäaikaista ja vasta sitten paukauttaa jutun vaimolle.
Mutta tsemppiä, toivottavasti kyse jostain pienemmästä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen kirjoitti:

Olen ihan pihalla ja kaipaisin vähän apua.Olemme olleet mieheni kanssa yli kaksikymmentä vuotta yhdessä ja lapset ovat jo isoja.Mieheni on toisella paikkakunnalla töissä ja on muuttunut aivan omituiseksi.Kotiin soittaessaan hän on aina väsynyt ja hänestä saa kuvan että häntä ei kiinnosta jutella minun kanssa kun on niin väsynyt.Hän tekee minut todella epäluusoiseksi ja olen myös keronut hänelle mutta ei kuulemma osaa puhua puhelimessa.meille tuli riita puhelimessa enkä vastannut ja hän yritti yhden kerran soitaa uudelleen eikä ole sen koomin itsestään ilmoittanut.Hän vannoo rakastavansa minua kun olen kysynyt onko hänellä toinen nainen ja itse olen yrittänyt olla silmät auki ja en ole saanut mitään pettämiseen viittaavaa.Voiko mies joka vannoo rakastavansa vaimoaan käyttäytyä näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu