Jos kysyttäisiin naapureilta, sukulaisilta tai kavereilta, niin meidän avioliitto on täydellinen. On auto, omakottitalo, koira ja rahaakin ihan sopivasti.
Mikä tässä sitten mättää?? Osaanko sanoa oikeastaan itsekään. No meillä ei ole lapsia. Aluksi se tuntui siltä, että ei sitten, adoptoidaan. Samahan se mistä lapsi tulee. Neuvonnat ym, lähensivät meitä. Pääsimme samalle aallolle.
Nyt vaan tuntuu, että meillä ei oikeasti ole mitään yhteistä muuta kuin se auto ja talolaina. Tai niin minusta tuntuu. Tapaammekin aika harvoin, koska mies tekee vuorotyötä. Pakko sanoa, että nautin siitä että saan olla yksin. Molemmilla on omat harastukset. Emme harrasta oikeastaan kuin satunnaisesti yhdessä. Kun toinen tulee kotiin toinen lähtee. Mutta ei se minua haittaa. Vai haittaako? Olen aina kehunut miten itsenäinen olen. Festarit ym reissut teen tyttöporukalla. Eihän meillä ole edes samanlainen musiikkimaku. Haluaisin moottoripyöräillä, minullahan on korttikin, mutta mies ei pidä siitä.
Olemme olleet yhdessä 14 vuotta. Koko aikuisikäni. Naimisissa tästä yli puolet. Mikään ei muuttunut naimisiin menon jälkeen. Halusin vain häät, nyt nolottaa tunnustaa, mutta kaduttaa.
Ei meidän suhteessa ole mitään vikaa. Emme edes riitele. Eihän meillä ole asioita mistä riidellä. Tai no on se yksi ja ainoa, raha.
Tiedän, että mies rakastaa minua. Rakastan minäkin häntä. Mutta mitä se rakkaus on? Onko se vain sitä, että on tottunut olemaan toisen kanssa. Sanotaan, että rakkaus muuttuu, pariskunnista tulee yhtä. En ole huomannut, että olisimme yhtä. Ei hän ole minun parasystäväni, eikä sielunkumppani. Hän on vain minun aviomieheni.
Olisiko se elämä toisenlaista, jos olisi lapsia? Olisimme silloin ainakin perhe.
Erossa pelottaa se leimautuminen, pienellä paikkakunnalla lauseet, olisihan se pitänyt arvata. Vanhempien häpeä. Kyselyt, mikä noillekin tuli kaikki niin hyvin.
Mikä tässä sitten mättää?? Osaanko sanoa oikeastaan itsekään. No meillä ei ole lapsia. Aluksi se tuntui siltä, että ei sitten, adoptoidaan. Samahan se mistä lapsi tulee. Neuvonnat ym, lähensivät meitä. Pääsimme samalle aallolle.
Nyt vaan tuntuu, että meillä ei oikeasti ole mitään yhteistä muuta kuin se auto ja talolaina. Tai niin minusta tuntuu. Tapaammekin aika harvoin, koska mies tekee vuorotyötä. Pakko sanoa, että nautin siitä että saan olla yksin. Molemmilla on omat harastukset. Emme harrasta oikeastaan kuin satunnaisesti yhdessä. Kun toinen tulee kotiin toinen lähtee. Mutta ei se minua haittaa. Vai haittaako? Olen aina kehunut miten itsenäinen olen. Festarit ym reissut teen tyttöporukalla. Eihän meillä ole edes samanlainen musiikkimaku. Haluaisin moottoripyöräillä, minullahan on korttikin, mutta mies ei pidä siitä.
Olemme olleet yhdessä 14 vuotta. Koko aikuisikäni. Naimisissa tästä yli puolet. Mikään ei muuttunut naimisiin menon jälkeen. Halusin vain häät, nyt nolottaa tunnustaa, mutta kaduttaa.
Ei meidän suhteessa ole mitään vikaa. Emme edes riitele. Eihän meillä ole asioita mistä riidellä. Tai no on se yksi ja ainoa, raha.
Tiedän, että mies rakastaa minua. Rakastan minäkin häntä. Mutta mitä se rakkaus on? Onko se vain sitä, että on tottunut olemaan toisen kanssa. Sanotaan, että rakkaus muuttuu, pariskunnista tulee yhtä. En ole huomannut, että olisimme yhtä. Ei hän ole minun parasystäväni, eikä sielunkumppani. Hän on vain minun aviomieheni.
Olisiko se elämä toisenlaista, jos olisi lapsia? Olisimme silloin ainakin perhe.
Erossa pelottaa se leimautuminen, pienellä paikkakunnalla lauseet, olisihan se pitänyt arvata. Vanhempien häpeä. Kyselyt, mikä noillekin tuli kaikki niin hyvin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehket ole selvittänyt itsellesi, mitä sinä haluat ja nyt mietit sitä. Ei oman henkisen kasvun, jota ihmettelyn seurauksena ehkä tapahtuu, tarvitse tarkoittaa avioeroa. Ja jos ero tulee, ei se ole häpeä.
Ihminen luulee aika paljon tietämisen sijasta. Luullaan, että tiedetään mitä rakkaus on. Määritellään mielessä, mitä on oikeasti olla onnellinen.
Mieli ja mielipiteet eivät ole stabiili elementti vaan ne muokkautuvat jatkuvasti. Et ole sama tänään kuin mitä eilen olit.
Kun ihminen saavuttaa jotakin, mitä pitää tavoiteltavana - oli se sitten auto, koti, tai avioliitto, hän saattaa huomata, että herttinen, ei tämä tehnytkään minusta onnellista.
Mitä minä haluan? Onko minulla sitä mitä minä tarvitsen?
Kyllä elämässä saa ihmetellä ja muuttaa mieltään ja tehdä uusia päätöksiä tai vahvistaa entisiä näkökantojaan. Jokaisella on myös oikeus herätä ja huomata, että onkin asunut laatikossa (jos näin on päässyt käymään).
Vahvistussanat tekstissäsi saattavat paljastaa, mistä nyt oikein kiikastaakaan - vai mitä tuumit?
Sitten vaan eri suuntiin. Mikäpä muu siinä auttaa jos ei toisesta välitä.
Mikäli olette kaikkenne antaneet suhteelle, eikä se siltikään toimi, niin erotkaa.
Älä mieti mitä muut ajattelevat erosta, vaan tee mitä ITSE näet parhaaksi.
Meillä on vain yksi elämä ja voin vakuuttaa, että tulet huomaamaan kuinka uusi elämä on mahtavaa. Ei tarvi kysellä keltään mitään, vaan saa elää itselleen.
Minkälaisen elämän haluat itsellesi?
Kuuntele mitä sydämesi sanoo ja toimi sen mukaan.