Mitä olette mieltä seuraavasta:
minulla on ilmeisesti lähesriippuvainen äiti.
Olen jo pitkästi päälle kolmenkympin ja äiti silti soittelee monta kertaa viikossa ja syylistää minua siitä, etten ehdi käymään. Pyrin käymään äidillä kerran viikossa. Aina ei huvittaisi, mutten jaksa kuunnella marinaa enkä kestä puhelinpommitusta.
Äitini tuntuu olevan jopa mustasukkainen jos minulla on seurustelukumppani tai jos yritän tapailla jotakuta.
Olen alkanut ajattelemaan että äiti on tavallaan omalta osaltaan syrjäyttänyt minua parisuhdekuvioista. Minulla ei koskaan ole ollut poikaystävää, jotain treffailua on ollut mutta ei mitään vakavampaa.
Äitini on perusnegatiivinen luonne joka ei luota keneenkään. Hän on koko ikäni pelotellut petollisilla ihmisillä ja julistaa kuinka hän ei tarvitse muita elämäänsä, ei ystäviä, ei ketään.
On alkanut pelottaa tuleeko minusta erakko äitini vuoksi. tai siis vielä pahempi erakko kuin nyt. Olen kauhukseni huomannut kuinka äitini aivopesu on minuun vaikuttanut vuosien aikana :(
Tuntuu niin pahalta huomata, ettei oma äiti halua lapsensa onnellisuutta vaan tahtoo itsekkäästi omia minut itselleen :(
Kuinka ottaa etäisyyttä omaan äitiin?
Luuletteko että äitini käytös on vaikuttanut koko iän kestäneeseen sinkkuuteeni?
Voisiko kukaan mies ikinä ymmärtää minua ja kestää tuonkaltaista äitiä elämässämme?
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia vanhemmista?
minulla on ilmeisesti lähesriippuvainen äiti.
Olen jo pitkästi päälle kolmenkympin ja äiti silti soittelee monta kertaa viikossa ja syylistää minua siitä, etten ehdi käymään. Pyrin käymään äidillä kerran viikossa. Aina ei huvittaisi, mutten jaksa kuunnella marinaa enkä kestä puhelinpommitusta.
Äitini tuntuu olevan jopa mustasukkainen jos minulla on seurustelukumppani tai jos yritän tapailla jotakuta.
Olen alkanut ajattelemaan että äiti on tavallaan omalta osaltaan syrjäyttänyt minua parisuhdekuvioista. Minulla ei koskaan ole ollut poikaystävää, jotain treffailua on ollut mutta ei mitään vakavampaa.
Äitini on perusnegatiivinen luonne joka ei luota keneenkään. Hän on koko ikäni pelotellut petollisilla ihmisillä ja julistaa kuinka hän ei tarvitse muita elämäänsä, ei ystäviä, ei ketään.
On alkanut pelottaa tuleeko minusta erakko äitini vuoksi. tai siis vielä pahempi erakko kuin nyt. Olen kauhukseni huomannut kuinka äitini aivopesu on minuun vaikuttanut vuosien aikana :(
Tuntuu niin pahalta huomata, ettei oma äiti halua lapsensa onnellisuutta vaan tahtoo itsekkäästi omia minut itselleen :(
Kuinka ottaa etäisyyttä omaan äitiin?
Luuletteko että äitini käytös on vaikuttanut koko iän kestäneeseen sinkkuuteeni?
Voisiko kukaan mies ikinä ymmärtää minua ja kestää tuonkaltaista äitiä elämässämme?
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia vanhemmista?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla ei ole mitään rakentavaa tähän kommentoitavaa muuta kuin totean, että palstan katkerat "en tarvitse miestä/miehet on sikoja/hyviä miehiä ei ole" -kurpat olisivat äiteinä varmaan juuri tuollaisia.
No ehkä sen verran itse aiheestakin, että varmasti vaikuttaa tuollainen äiti sinkkuuteesi ja elämääsi muutenkin. Ehkä parasta olisi vain itsekkäästi alkaa uhmaamaan äitiäsi ja sanoa hänelle suoraan vaikka kovillakin sanoilla asiasta. Jos pelkäät riitelyä tai äitisi loukkaamista, niin et tule pääsemään hänen holhouksestaan. Normaalistihan teininä käydään tuo vaihe läpi, että irtaudutaan holhoavista vanhemmista kapinoinnilla.
Vastaan tähän, jostain syystä en pysty vastaamaan norman bn kommentin alle.
Olen yrittänyt sanoa äidille että minulla on omakin elämä, ei vaan tunnu menevän jakeluun. Ehkä hän ei oikeasti edes ymmärrä mitä käytöksellään aiheuttaa.
Hänen mielestään teen myös liikaa töitä kun en ehdi käymään useammin. Totuushan on se, etten jokaisena vapaapäivänäni tahdo käydä hänen luonaan, vaan minulla on muuta menoa.
Kadehdin niitä, joilla on normaali suhde vanhempiin ja muita läheisiä ihmissuhteita.
Olen huomannut tulleeni hyvin varovaiseksi ihmisten suhteen, pelkään läheisyyttä ja että tilanne "riistäytyy käsistä" ja tällä tarkoitan juuri sitä että minua pommitetaan puhelimitse ja kysellään milloin taas nähdään jne. kuinka minua syyllistetään jos minulla ei ole aikaa/halua tavata usein ja kuinka olisin velvollinen käymään ja olemaan henkilön seurassa.
Tilanne on uuvuttanut minut. Inhottaa, kuinka päästin elämäni tähän pisteeseen, näin pitkälle sääliessäni äitini yksinäisyyttä. Nyt huomaan olevani yksinäinen ja koen häpeää tilanteesta. On vaikea tutustua ihmisiin ja päästää heitä lähelle. En tahtoisi kenenkään huomaavan kuinka vähän minulla on tekemistä ja ihmisiä elämässäni.
Äitini olisi varmasti tästä tiedosta onnessaan :( sanoisi varmaan että hänen luokseen voin aina tulla :(
Haluaisin normalin suhteen äitiini, onnistuukohan se enää tässä iässä. Toivottavasti. Käyn tästä lähtien hänen luonaan joka toinen viikko ja yritän vastata viikoittain vain yhteen puheluun, syyllistämisestä huolimatta.
Pakko yrittää saada se oma elämä. Kunpa löytäisin elämääni jonkun tärkeän, erityisen henkilön niin jaksaisin tätä kaikkea vähän paremmin.
Minulla on vähän samankaltainen äiti. Soittelee jopa useita kertoja päivässä. En tietenkään vastaa soittoihin kuin ehkä kerran viikossa, mutta tämä vaan soittelee ja lähettää tekstareita. Olen jo yli 30v mies. Tuskin kehtaisin kovin helposti esitellä äitiäni kenellekään naiselle.
Been there, done that... monet äidit on tuollaisia, etenkin vanhetessaan huoli kasvaa.ja etenkin jos heillä itsellään ei ole tarpeeksi tekemistä elämässään, silloin lapsista tulee huolenaihe/harrastus... koska tietyssä mielessähän itseään varten äitinne teidät halusi!
On uskomattoman itsekästä estää lastaan elämästä omaa elämäänsä. Luulisi että äiti haluaisi tyttärelleen perhen sekä onnen. Jotenkin säälittävää että äiti roikkuu aikuisessa lapsessaan, en itse kyllä kehtaisi roikkua kenessäkään.
Ei lasten kautta voi elää.
Äitisi ei varmaankaan ole läheisriippuvainen. He ovat joko muita myötäileviä tai sitten liikaan vahvuuteen ajautuvia, eli auttavat koko ajan kaikkia ja heiltä ikään kuin puuttuu oma persoona. Läheisriippuvaiset eivät itse koskaan osaa tai halua pyytää mitään. Ymmärrän hyvin tilannettasi, vaikka minulla ei tuollaisia vanhempia olekaan. Päinvastoin, äiti soittaa minulle korkeintaan kerran kuussa. En vain ole saanut kokea oikeaa rakkautta vanhemmiltani.
Minusta kerrankin viikossa vanhempien luona käyminen on aivan liikaa, jos vanhemmat ovat ärsyttäviä ja negatiivinen asia elämässä. Jos mitenkään pystyt, niin vähennä käyntejä vaikka kertaan kuussa. Ehkä äitisi sitten alkaa tajuta, että sinulla on oma elämä ja hänelläkin pitäisi olla. Nyt hän varmaan aina vaan elää sille, että tulet käymään joka viikko ja hän pääsee taas valittamaan.