Piiri pieni pyörii vai miksi hemmetissä en saa töitä sieltä, minne parhaiten sopisin?

Järjestöihin on varmasti kova tunku nyt, koska akateemisia työttömiä on niin paljon. Monet generalistimaisterit yrittävät niihin, koska heillä ei ole välttämättä jotain ns. kovaa osaamista, ja tietävät, että järjestöt ovat suuri työllistäjä.

Ei vika välttämättä ole sinussa. Kyse on vain kohtaanto-ongelmasta. Hanki taitoja, joilla on kysyntää ja lähde työelämässä sinne suuntaan. Perusta yritys kenties.

Niin ja noihin järjestöihin todellakin työllistytään suhteilla. Monet ovat ensin harjoittelussa niissä..

Luin kirjoituksesi nopeasti, eli pahoittelen, jos tulkitsen väärin. Olen sinua 20 vuotta vanhempi. Nykyään kokemuksien ja opintojen hankkiminen ulkomailta on helppoa, verrattuna minun nuoruuteeni. Suomi ja suomalaisuus ovat kuitenkin pysyneet samoina. Palautteeni sinulle on yksinkertaisesti kehoitus, että lähde Suomesta pois, kun vielä jaksat ja kykenet. Uskon, ettet tule katumaan päätöstäsi. Sitä voit tulla katumaan, jos jäät tänne. Rakenna elämäsi ulkomaille. Tee radikaali, rohkea päätös. Jos olet jo aikasi yrittänyt täällä, niin tulisit vuoden kuluttua toteamaan, että olet yhä samassa "umpikujassa". Syy ei ole sinussa, toisin kuin ehkä luulet, vaan tässä maassa. Lähde vaikka Norjaan, Ruotsiin Englantiin, vaihtoehtoja on. Toivotan sinulle Kaikkea Hyvää ja Onnea!

PS Tämä on todellinen ongelma tässä maassa. Olisi muuten varmasti keskustelua herättävä aihe jossain ajankohtaisohjelmassa, tai esimerkiksi Inhimillisessä tekijässä. Laita tämä keskustelu vinkkinä joillekin toimittajille. Muistan tilanteen 16 vuoden takaa. Aloin rupatella vanhemman herrashennilön kanssa ratikkapysäkillä hesassa. Kävi ilmi, että mies oli asunut koko aikuisikänsä Saksassa ja asui yhä. Kertoi lähisukulaisestaan, sisaren- tai veljentyttärestään, joka oli käynyt maineikkaan näyttelijäntyön koulutuksen Yhdysvalloissa. Suomessa ei kuitenkaan töitä irronnut, yritti vuosia. Ei jaksanut lyödä päätään seinään, koulutti itsensä Suomessa sairaanvoitajaksi.

Suomi on keskiluokkaisuuden paratiisi, jossa keskiluokkaisuudesta on tullut umpikuja, vankila, no way out. Suomessa pääsee eteenpäin henkilökytköksillä, ei osaamisella, koulutuksella eikä ansioilla. Piiri pieni pyörii.. Näin kirjoitin minäkin 22 vuotta sitten...

Järjestösektori kun on aika laaja niin vaikea sanoa tilanteesta mitään, koska erilaisiin järjestöihin työlllistyminen vaatii eri asioita. Onko kyseessä ympäristöjärjestöt, sos. ja terveysasioihin liittyvät yhdistykset, kulttuuri- ja liikuntajärjestöt, ammattiliitot, suuret edunvalvonta/-keskusjärjestöt vai mitkä?

Usein kuitenkin on niin, että edellytetään jonkinlaista vapaaehtoistoimintaa yhdistyskentältä ennen kun voi niihin työllistyä. Kuulutko näihin järjestöihin joihin olet hakenut, oletko osallistunut vuosikokouksiin, ollut hallituksessa tms.? Ei se hallitusnakki paljoa aikaa tai vaivaa tee, perheellisiä ja työssäkäyviä ihmisiä niissä on vaikka kuinka paljon. Voi olla että ulkomailla oleskelun katsotaan olevan jotenkin pois kotimaisen järjestömeiningin tuntemuksesta, vaikka näin ei oikeasti olisikaan. Tilanne on kuitenkin helpohkosti korjattavissa tuppautumalla johonkin järjestöorganisaatioon ja olemalla siellä vakuuttava. Näin saat vähän tunnettavuuttasi kasvatettua ja arvokkaita merkintöjä CV:hen. Vaikea toki sanoa mitään pomminvarmaa neuvoa kun ei tiedä haetko töitä EK:sta vai kainuun lintutieteellisestä yhdistyksestä.

"Haluan työn, millä tarkoitus, eli järjestösektorilla tarkoitan humanitääristä, monikulttuurista ja kansainvälistä työtä tekeviä järjestöjä, kuten Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Kepa, muutamia isoimmista mainitakseni."

Heh, olet niin tyypillinen 2000-luvun yhteiskuntatieteilijä, mikä ei ole ollenkaan paha asia :) Haluat tehdä merkittävää työtä, mikä on minusta hienoa.

Sen mitä tosissaan tiedän järjestöistä, niin ne menevät hieman eri lainalaisuuksilla. En esimerkiksi tiedä vaikuttaako talouden suhdanne avoimiin työpaikkoijen määrään. Ainakin hakijoita on huonossa tilanteessa enemmän.

Suosittelen myös ulkomaita, kun sinulla kerran on hyvä kielitaito.

Voisit myös miettiä, täytyykö sinun juuri nyt saada tehdä merkittävää työtä. Koulutuksellasi voisi saada myös paljon muunlaisia paikkoja riippuen sivuaineistasi.

Tsemppiä!

Vielä, ystäväni kommentoi kirjoitustasi, että esimiehet jättävät sinut ulkopuolelle, koska he eivät halua alaisiksiin itseään parempaa tai pätevämpää. Kannattaa hakea työtä ulkomailta ja muuttaa koko perheen voimin. Norja voisi olla hyvä maa. Norjalaisilla on terve itsetunto.

Itsekin tiedät mistä kiikastaa. On oikeastaan järkyttävää, miten tasapäistävä ja epäoikeudenmukainen kulttuuri Suomessa on. Mitä, tai mistä hakea työtä Norjassa, siinä en ikävä kyllä osaa neuvoa. Tavallaan lähestyn asiaa katsomalla metsää, en yksittäisiä puita. Eli ei oikeasti kannata hukata elämäänsä odottelemalla parempia aikoja...

Minulla on myös samankaltaisia arvoja, ja varmaan monella monella. Eli jokainen priorisoi, miten haluaa elämänsä päivät käyttää. Koskaan ei tiedä kuinka monta elinpäivää itse kullakin, tai rakkailla on jäljellä. Pointtini on, että oman elämän täytyy olla sellaista, että se heijastaa omia arvoja. Ihmiselle, hänen elämäänsä ladataan mielestäni täysin turhia merkityksiä. Oma kokemus on se, mitä elämäsi on. Ei kannata takertua yksittäisiin asioihin; oikeaan työpaikkaan, palkkaan jne. Pointti on se, että jos elämä Suomessa takkuilee, voisiko esim Norjassa olla parempi elää omien arvojen mukaisesti?

Loppujen lopuksi kysymys ei ole edes työpaikasta, vaan sinun arvomaailmastasi, valinnoistasi ja siitä, miten sinä haluaisit elää. Suomi on hankala maa. Ehkä Norja on parempi. Ehkä, EHKÄ siellä huomaat, että työpaikka ei ollut se ongelma, vaan ongelma tuli esiin työpaikka -asian kautta.

Nuorena kannattaa olla rohkea. Minä kadun sitä, että palasin Suomeen. En tiedä, ehkä se oli kohtaloni, ehkä ei. Ulkoista menestystä en saanut, mutta sitä en koskaan hakenutkaa.

Periaate on, että jos siinä kohdassa sataa, missä seisot, niin etkö siirry pois, esim katoksen alle? Pointtina se, että ihminen pysyy helposti kanakopissaan, vaikka olisi paha olla. Siellä sitten kotkotat muiden kanssa, sinua nokitaan, ja itse nokit muita. Ihmisellä on valinnan vapaus, jossain määrin. Reijo Wilenius muistaskseni kirjoittaa tästä.

Lähtekää. Aina voi tulla takaisin. Aina ei voi lähteä. Vai voiko? Huomaatko? Minäkin voisin vielä lähteä, mutta kotkotus on syöpynyt syvälle. Move on when you still can.

En ole yhteiskuntatietelijä, mutta akateeminen ihminen itsekin. Huomasin jo varhain nuorena sen tosiasian, että Suomessa pitää piilottaa omaa osaamistaan. Lisäksi sellainen suorapuheisuus ja asioiden esittäminen ilman anteeksi pyytelyä ei ole kannattavaa.

Olin harjoittelijana eräässä yrityksessä. Olen tutustunut alani asioihin pienestä pitäen oman kiinnostukseni takia. Tässä kyseisessä yrityksessä oli eräs vanhempi naishenkilö, joka ilmeisesti koki minut uhkaavana, koska alkoi piikitellä ja vähätellä osaamistani. Lisäksi hän takertui jokaiseen pikkuvirheeseen, jonka olisin mahdollisesti voinut tehdä. Hän myös vähätteli osaamistani julkisesti.

En viihtynyt yrityksessä kovinkaan pitkään. Oman kokemukseni takia en näe aloittajan viestissä mitään yllättävää tai uutta. Suomessa on todella tärkeää ns. henkilökemiat ja työpaikalla arvostetaan oikealla tavalla käyttäytyviä henkilöitä. En oikeasti osaa kehua turhasta ja hyvin vaativana ihmisenä minulta harvemmin saa kehuja.

Taannoin muistan tavanneeni jonkun vanhemman valtiotieteen maisterin, joka puhui Suomen tuhosta...Kaikki muuttavat pois Suomesta, koska ketään ei kiinnosta. En tiedä mistä hän silloin puhui, mutta ilmeisesti yhteiskuntatieteilijät tuntevat aiheen paremmin.

Näin niin kuin yleisesti olen huomannut saavani ulkomailla todella paljon kehuja taidoistani. Suomessa olen tottunut kuulemaan vähättelyä milloin mistäkin. Minä itse henkilökohtaisesti arvostan hyvää osaamista ja minua ei haittaa myöntää ääneen, että olet minua parempi tässä ja tässä.

Tiedän erään naisihmisen, joka ei ole taidoilla pilattu. Hän kuitenkin menestyy tuolla "markkinoilla", koska osaa puhua oikein. Luin juuri uutisen, että hänelle oli myönnetty suuri tukiraha erääseen hankkeeseen. Hanke ei kuitenkaan toteutunut suurista puheista huolimatta.

Mikä meitä suomalaisia vaivaa, kun uskotaan mielummin puhetta kuin silmiämme? Minulle ratkaisevia tekijöitä ovat teot eivätkä sanat.

Uskomaton pikku työmaa tämä FB-Suomi. Näin näyttää asiat tosiaan olevan, että kaverit ja kaverin kaverit otetaan töihin...Olen itsekin VTM, valmistunut Suomen parhaasta yliopistosta keskimääräistä paremmin paperein. Toinenkin opistotasoinen tutkinto on. Työpanoksessani ei ole ollut valittamista. Irtisanouduin edellisestä työstä koska halusin haasteita ja osaamistani vastaavaa työtä. Nyt sitten olen näitä haasteita turhaan hakenut kaksi vuotta :-DD !! Jälkikäteen ajatellen minua taidettiin ajaa jo edellisessä paikassa alas "korkean" ikäni takia. Tässä nuoressa kulttuurissa halutaan kutsua nuoria untuvikkoja asiantuntijoiksi, todelliset asiantuntijat näyttävät useimpien työnantajien näkövinkkelistä ilmeisesti naurettavan nuupahtaneilta. Ei lupaa hyvää suomalaiselle kansantaloudelle.

Nyt kun ollaan sanottu ääneen tämä ongelma (suomalaiset ovat kateellista kansaa ja omat taidot tulee piilottaa), niin voisiko joku kertoa kuinka sitten käyttäytyä oikeaoppisesti työhaastattelussa ja työpaikalla? Minä en kerskaile osaamisellani, koska koen sen olevan jotenkin väärin. Usein esitän asiat mahdollisimman rationaaliseen sävyyn ja pyrin vakuuttamaan muut omasta avoimuudesta (ja sitä olen). Toki usein huomaan haastattelijan (joka pahimmassa tapauksessa on toimitusjohtaja) olevan aivan pihalla perusasioista. Olen jonkin verran tutustunut suomalaisyritysten taustoihin ja todennut, että joissain yrityksissä paikat jaetaan perheen kesken. Sitten on näitä "aikaisin jalkaoven väliin" -tyyppejä, joita ei ilmeisesti saa kulumallakaan työpaikalta, vaikka heidän työpanoksensa oli onneton.

Pakko tunnustaa, että olen saanut paikan, kun olen syyllistynyt nuoleskelemaan haastattelijaa. Jotenkin tuntuu karmealta tehdä niin, koska sitä nuoleskelua täytyy jatkossakin tehdä koko ajan. Itse kaipaan kritiikkiä enkä mitään päähän taputtelua. Miten voin kehittyä, jos koko ajan vaan kehutaan.

Yksi oikeasti suuri ongelma on myös se, että Suomessa ei saa sanoa ääneen, jos jossain toimitaan viallisesti tai väärin. Jotenkin me suomalaiset ollaan arkoja kilpailemaan ja haastamaan toisiamme.