onko OIKEIN PAISUHTEESA OLLESA HAIKAILLA

onko oikein jos parisuhteesa ollaan ja nainen jutelee exsänsä kanssa puhelimessa ja sanoo eksäleen että minulla on ikävä sua ja exsä sanoo takaisin että minulla ei ole sinua ikävä TUNTUU VAAN pahalta tuo että oma seurustelu kumpanini sanonut entiseleen ikävöivän häntä vaikka on minun kanssa kuitenkin parisuhteesa jotenkin rinastan tuon PETTÄMISEEN
11226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sano muijalle ettei eksiä ikävöidä suhteessa ja kysy että onko hän todella onnellinen sun kanssas. Jos vastaus ei tyydytä niin kannattaa jättää muija.

Äänestä

Olet nyt joutunut jätetyn naisen varamieheksi. Eli on kanssasi, koska ei voi saada eksäänsä... Tunteet ja sydämensä kuitenkin sykkii eksälleen. Miksi särjet itsesi tuollaisessa suhteessa, kun voit löytää naisen, jolle olet elämässä se Nro. 1.

Äänestä

Kuin olisit tavannut exäni! Jutteli päivät pitkät exänsä kanssa muka lapsien asioita mutta kaikista huomasi kaipuun exän perään. Vielä jos on niin että tämän ex miehen nykyinen nainen on raskaana niin samainen henkilö on vaikka kai noita tähän maahan mahtuu. Itselleni riitti pelkkänä panopuuna oleminen.

Äänestä
  • juuri näin se menee että kun tytöystävälläni on lapsi viikonloppu niin hän soitaa exsäleen ja jutelee ns lapsi asioista mutta äänen sävystä nimen omaan huomaa juui tuona että puhuminen on iloisen kuulosta ja hyvällä mielellä ja asia varsinaisesti selviää mutta samalla keksii kokoajan jotain muuta keskusteltavaa että puhelu jatkuisi vain edeleen ja edeleen ja usein tämä exsänsä kanssa keskustelu tapahtuu vielä sillätavalla että en ite ole paikalla olenkaan vaan että hänen pitää puhua juuri siloin kun hän on TÄYSIN YKSIN mielestäni jos kaikki on ok niin siloin pitää pystyä puhumaan exsänsä kanssa myös nykyinen kumpanin läsnä ollessa siloin se on REILUA TOISTA KOHTAAN

    Äänestä

yleensä ei kannata ottaa vastaeronneita kun heillä ei ole vielä tunteet järjestyksessä

Äänestä

Siis nyt tuntuu että heillä on suhde. Nainen rakastaa exäänsä? Ei edes vaivaudu peittelemään?

Äänestä

siis tämä nainen seurustelee minunkanssani ja tämä hänen exsänsä on NAIMISISSA uuden naisen kanssa

Äänestä

Aika ikävältä kuulostaa,ei ole akalla tunteet pelissä.Itellä vasta eronnu muija aikasa keksi minusta vikoja,kiukutteli,oli aika ajoin omituinen ilman mitään syytä ja palas eksänsä luo takaisin.Että sinuna olisin hyvin varovainen,Älä odota liikoja,elä rakastu,hengaile vaan ja kato miltä näyttää.Ykkönen et valitettavasti ole,vaikka kaikki me haluaisimme olla.

Äänestä

Ristiriitaa; sanot että naisesi äänensävystä huomaa jotain ja että haluaa vain puhelun jatkuvan ja jatkuvan...ja toisaalta sanot että usein keskustelut puhuu niin ettet ole paikalla. Sinähän varsinainen meedio olet. Oletko puhunut asiasta naisesi kanssa? Kertonut miltä susta tuntuu? JOs et, niin kerro...jos hän ns hyökkää niin asia on selvä. Hyökkäys kun on paras puolustus.

Äänestä

tämä koko asia selvisi loppujen lopuksi kun kysyin häneltä että pitääkö tämä paikansa että hän on sanonut puhelimessa ikävöivänsä exsäänsä NIIN VASTASI ETTÄ EI PIÄ PAIKAANSA HALUSI VAIN ÄRSYTÄÄ ELI VALAHTELI ETTTÄ TÄLÄINEN NAINEN TÄMÄ ON

Äänestä
  • Ei hyvältä kuullosta!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jukka.., kirjoitti:

onko oikein jos parisuhteesa ollaan ja nainen jutelee exsänsä kanssa puhelimessa ja sanoo eksäleen että minulla on ikävä sua ja exsä sanoo takaisin että minulla ei ole sinua ikävä TUNTUU VAAN pahalta tuo että oma seurustelu kumpanini sanonut entiseleen ikävöivän häntä vaikka on minun kanssa kuitenkin parisuhteesa jotenkin rinastan tuon PETTÄMISEEN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu