Tai palasin oikeammin sanottuna...
Olin vannoitunut kristitty ja puolustin uskoani joka tilanteessa. Uskoin vahvasti Jumalaan ja luin Raamattua. Meinasin jopa lähteä opiskelemaan teologiaa ja ryhtyä uskonnon opettajaksi. Täälläkin moneen otteeseen taistelin ei-kristittyjä, ateisteja ja muslimeita vastaan.
Kunnes löysin totuuden.
En koskaan ollut syvällisesti uskovainen. Tein syntiä kuten join itseni silloin tällöin humalaan, harrastin esiaviollista seksiä ja muutenkin en elänyt ns. Uskovaista elämää vaikka uskoin vahvasti. Puolustin uskontoani kärkkäästi vaikken oikein itsekään ymärtänyt kolminaisuusoppia, Raamatun monitulkintaisuutta ja muutoksia ja muita kysymyksiä ja ongelmia. Usko oli sydämessä ja kristinuskoon olin kasvanut vaikkei vanhempani uskovaisia olekaan. En ikimaailmassa olisi seurustellut muslimin kanssa.
Sitten tapasin nykyisen aviomieheni.
Aluksi ei miehenikään ollut mitenkään harras. Hänellä oli menossa murrosvaihe, eikä hän rukoillut ja teki yllinkyllin syntiä. Kun suhteemme vakavoitui, oli hän jonpalaamassa oikealle polulle rukoilemaan ja tekemään oikein Jumalalle mieluisalla tavalla. Itsekin lopetin juomisen ja muut synnit. Elimme kaukosuhteessa. Kesän tultua mieheni kiinnostui uskonnostaan enemmän ja hänestä tuli hartaampi. Hän myös alkoi huolestua minusta.
Ikinä kristinuskoni ei ollut hänelle tai hänen perheelleen ongelma. Ei minkäänlainen. Mutta hän alkoi puhua minulle islamista, kertoi sen hyvyydestä ja ihmeistä. Hän ei halunnut painostaa minua. Pakottaminen kielletään Koraanissa. Siitä voi joutua helvettiin.
Pikkuhiljaa se kuitenkin tapahtui. Oma identiteettini oli hukassa. Mihin oli. 20 vuotta uskonut ei ollutkaan enää totta. Minua pelotti. Jumala kuitenkin auttoi. Löysin totuuden islamista.
Olimme kesällä menneet naimisiin ja hakeneet oleskelulupaa miehelleni. Sitä pitöisi odottaa noin 6 kk. Välimatka tuntui raastavalta. Pyysin Jumalalta, että auta meitä.
Pian postiluukusta kopsahti kirje, että oleskelulupa saatu. Siihen meni 2 kk. Se oli ensimmäinen merkkini, että löysin totuuden :-) Hamdulla!
Kerroin tarinani, jotta herättäisin keskustelua, joten antakaahan (asiallisesti kiitos) tulla.
Olin vannoutunut kristitty, mutta käännyinkin islamiin
11
183
Vastaukset
- 6+6
Todettakoon aluksi sekä kristityjen, että muslimien kertovan uskovansa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan. Näinhän molempien ryhmien pyhä kirja opettaa. Voinet yhtyä ajatukseen siitä etteivät molemmat voi olla oikeassa.
Raamatun mukaan uskon päämäärä on sielujen pelastus [1. Piet. 1:9], eikä mikään tämänpuoleinen puuhastelu kuten harrastus, kulttuuri tai henkilökohtaisen ihmisen sisäisen arvomaailman etsiskely. Ainoa syy miksi tarvitsemme Vapahtajaa on se, että meidät on jo merkitty iankaikkiseen rangaistukseen (niiden pahojen tekojen vuoksi, joita olemme tehneet). Jumala ei ole ainoastaan Vapahtaja vaan myös Tuomari. Kuoleman jälkeen Hän on saattava jokaisen tuomiolle. Useimmat uskottelevat itselleen olevansa hyviäkin ihmisiä. Kuitenkin sinä itse vaikutat löytäneen totuuden tunnuastaessasi olevasi turmeltunut ihminen. Uskoisitko olevasi tuomionpäivänä syyllinen? Jos Raamatun kuvaamat taivas ja helvetti ovat olemassa, niin uskoisitko pääseväsi sinne? Huolestuttaako se sinua?
"Kristilliset" piirit ovat nykyään täynnä loputonta pään silittelyä riippumatta siitä miten ihminen elää. Kuitenkin Raamatun mukaan usko ilman tekoja on kuollut. Välttääksemme erehdystä pelastuksesta töiden avulla emme saa langeta vastakkaiseen erehdykseen: pelastukseen ilman parannusta. Meidän tulee olla sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita. ”Jos tahallamme jatkamme synnin tekemistä päästyämme tuntemaan totuuden, ei ole enää uhria meidän syntiemme tähden, vaan kauhea tuomion odotus” [Hepr. 10:26...27]. ”Ei jokainen pääse taivasten valtakuntaan vaan se, joka tekee taivaallisen Isän tahdon” [Matt. 7:21]. Todellinen usko on elävä, leimuava asia, joka johtaa mielenmuutokseen ja Jumalan käskyjen pitämiseen. Vaikka uudestisyntyneenäkin on elettävä anteeksiantamuksesta (koska lankeaa) tulee Jumalan tahto pitää kirkkaana tavoitteena jatkuvasti valvoen ja rukoillen joutumasta kiusaukseen – omaksi pelastumisekseen.
Rukoilen että Jumala soisi sinulle ja miehellesi viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi sydämesi silmät sille ansaitsemattoman perinnön kirkkaudelle, johon meidät kaikki on kutsuttu ja että kaikenlainen tieto ja ymmärrys lisääntyisi, niin että voisit tutkia mikä on parasta ollaksesi puhdas ja moitteeton Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.- Pakstori
"Kristilliset" piirit ovat nykyään täynnä loputonta pään silittelyä riippumatta siitä miten ihminen elää.
Itse en koe näin. Päinvastoin. Sellaista, jolla ei ole samanlaiset elämäntavat kuin niillä itsellään, aletaan katsoa kieroon, ja hyljeksitään yhteydestään....
Onko Jeesuksen Morsian nykyään se Saattanan Porttouskonto, joka kirotaan hellvettiin, Ilmestyskirjassa, todellinen kristuksen morsian, ei tuomitse ihmisiä, heidän nauttimansa ravinnon tai elämäntapojen takia, jos niissä ei mitään järkyttävän vakivaltaista verenvuodatusta ole, mitä kyllä Islam uskonnossa on paljonkin.... Teoriassa kristillisyyteen ei saisi yhdistää nykyisiä väärän ateismin vallassa olevia polittiisia voimia, ne ovat pahempi asia kuin Islam....
Väärällä ateismilla tarkoita sitä, että luuloetellaan, että kellään eikä missään ole Jumalaa, eikä niin kuin missä mielessä minäkin olen vielä ateisti: On vain hyvin vähän Jumalaa läsnä tässä minunkaan läheisyydessäni ja itsessäni....
Mutta ei minussakaan silti täysin olematonta ole silti Jumala ja Jumaluus, sitä en usko....
- Himokristitty
Suosittelen katsomaan Jay Smithin 15 osaisen "Worlds Apart" sarjan, jossa tutkiskellaan koraania kristityn näkökulmasta:
http://www.uskotv.fi/index.php?p=sarjat&sarja=74
tai
http://www.netmission.fi/fi/mediat/streaming/?id=267
>> ARKISTO >> Kaikki Ohjelmasarjat >> Koraani vai Raamattu?
Koin erityisen mielenkiintoiseksi jakson, jossa kerrottiin uskovaisia (sekä kristittyjä että muslimeja) olevan niitä, joille
1) Usko on vain nimi tai kulttuuria (nimimuslimi, nimikristitty).
2) Humanistinen teologia ylittää arvovallaltaan pyhät kirjoitukset (liberaali).
3) On tärkeä selvittää pyhistä kirjoituksista Jumalan tahto ja pyrkiä toimimaan omassa henkilökohtaisessa elämässään sen mukaisesti (äärimuslimi, fundamentalisti, himokristitty). - totuus kirvelee
Surullinen esimerkki siitä miten harhakäsityksiin perustuva maailmakuva muokataan sopimaan toiseen versioon samasta harhakuvasta. Pelottavaa on se, että maailman parhaaksi arvostettu koulujärjestelmämme ei kykene suojelemaan nuoria taikka nuoria aikuisia näiltä psykologisia ongenkoukkuja sisältäviltä uskomuksilta.
Uskoisin, että kaikille oppilaille yhteinen elämänkatsomusoppi olisi koulussa tarpeen. Lapsille tulisi korostaa että maailmassa on vaikka kuinka monta erilaista uskontoa, ja että ne KAIKKI ovat ylipääsemättömässä ristiriidassa sen kanssa, mitä ihmiskunta on vuosisatojen aikana saanut tietää maailman todellisesta luonteesta.
Aloittaja ja aloittajan perhe on varmasti onnellisimmillaan jos säilyttävät harhakuvitelmasta läpi elämän mutta muille toivotan selväjärkistä jatkoa tästä surullisesta tarinasta huolimatta.- Pakstori
Aloittaja ja aloittajan perhe on varmasti onnellisimmillaan jos säilyttävät harhakuvitelmasta läpi elämän mutta muille toivotan selväjärkistä jatkoa tästä surullisesta tarinasta huolimatta.
EI tässä ole mitään merkitystä, millään suurien uskontojen nimikylteillä, tai niiden muutamilla rituaaleilla, mitä niiden harjoittajat joutvat harjoittamaan.... Usein kristityt sanovat, että muulla ei ole merkitystä, oli teot mitä hyvänsä, että on vastaanottanut Jeesuksen, mutta se on höpöpuhetta, jos ihminen ei tee mitään hyvää, kun on ottanut vastaan Jeesuksen, ei ihminen ole vielä tiennyt Jeesuksesta yhtään mitään..... Islam uskonto Koraanissaan vaatii ihmisiä tekemään hyviä töitä, ja siksi on sikamaista, mitä sillä Sodan Huoneen-metodillaan tekevät veljelleen Israelilleen, montekin heistä, ja niissähän on ihan kuoleman palvelijoita, haluavat vain koko elmänsä kuolla, ja viedä muitakin mukaansa, kun sitten räjäyttävät itsensä sirpaleiksi...
Tiedoksi sinulle, Islam hyväksyy ihmisten tappamisen, Pyhän Sodan verukkseella, Kristinusko, kun ette sekota sitä mihinkään poliittiisiin voimiin, ei sellaista hyväksy.... Judaismi ja Vanha liitto sen hyväksyi, (ihmisten tappamisen, jos ovat rikkoneet lakia), vanha Juutalaisuus on hyvin lähellä Islamin uskontoa.... Vaikka Islam ei suoranaisesti etsi mitään "lain rikkomuksia ja niistä tuomitse sen kummemmin"....
- Ajattele joskus
"En koskaan ollut syvällisesti uskovainen. Tein syntiä kuten join itseni silloin tällöin humalaan, harrastin esiaviollista seksiä ja muutenkin en elänyt ns. Uskovaista elämää vaikka uskoin vahvasti.
Puolustin uskontoani kärkkäästi vaikken oikein itsekään ymärtänyt kolminaisuusoppia, Raamatun monitulkintaisuutta ja muutoksia ja muita kysymyksiä ja ongelmia.
Usko oli sydämessä ja kristinuskoon olin kasvanut vaikkei vanhempani uskovaisia olekaan. Ikinä kristinuskoni ei ollut hänelle tai hänen perheelleen ongelma. Ei minkäänlainen".
Kirjoituksesi paljasti sinut - Et koskaan ollutkaan uskovainen, ethän tuntenut koko kristinuskoa - Et ollut ikinä uudestisyntynyt, etkä ollut pyytänyt Jeesusta sydämeesi asumaan, pyytäen syntejäsi Häneltä anteeksi ja tehden parannusta Jumalan avulla synneistäsi.
Sinä et koskaan tehnyt niin, eli pahoissa synneissä, koska et ollut koskaan uskovainen, et kristitty - olit vain tavallinen synneissä elävä maailmallinen ihminen.
Siksipä "kristinuskosi" ei ollut hänelle tai hänen perheelleen mikään ongelma, koska et ollut ikinä ollutkaan mikään kristitty oikeasti
Nyt olet sitten löytänyt islamin uskonnon pelottavan ja pahan kuu-jumalan, joka on itseasiassa oikein paha demoni, se ei rakasta ketään, vaan vihaa ja haluaa orjuuttaa ja tuhota kaikki ihmiset.
Tuo kuu-jumalan puolikuu-merkki löytyy monien islamin uskoisten maiden lipuista kuten mm Turkin, Iranin, Irakin ym ym.
Ollaanhan islamin hirvittävä pahuus nähty kaikkialla maailmassa, enkä käsitä ihmisiä, jotka ovat niin paholaisen aivopesemiä etteivät näe islamin uskonnon hirvittävyyttä, vaikka sitä heille aivan nokan edessä esitellään kokoajan kaikkialla islamistisissa maissa;
Naisen ja lapsen arvo on koiraakin vähemmän arvoinen islamissa. Aviomies voi hakata vaimoaan ja ottaa muita vaimoja. Hän voi erota vaimostaan, mutta vaimo ei voi erota miehestään. Vanhat miehet menevät islamissa virallisesti naimisiin 6-vuotiaiden pikkutyttöjen kanssa, pedofilia onkin islamissa aivan todella hyväksytty käytäntö.
islamin sharia-laki määrää pään hakattavaksi irti kristityiksi kääntyneille, aviorikoksiin syyllistyneet NAISET kivitetään, tai poltetaan elävältä kuopassa, varkaan käsi katkaistaan, jopa pieni lapsikin, vaikka ymmärtämättömyyttään ottaa karkin kaupasta, käsi katkaistaan. homot hirtetään ym ym kivaa.- Pakstori
Nyt olet sitten löytänyt islamin uskonnon pelottavan ja pahan kuu-jumalan, joka on itseasiassa oikein paha demoni, se ei rakasta ketään, vaan vihaa ja haluaa orjuuttaa ja tuhota kaikki ihmiset.
Se ei ole demoni, se todella on Jumala, mutta vain - niinkuin totesit- hyvin orjallisia rituaaleja etsiviä ihmisiä, jotka haluavat omille teoillaan, tehdä Allahilleen paveluksia... Mutta periaatteessa olen tuosta samaa mieltä, Allah on Vihan Jumala, mutta se Viha on silti se asia, joka Taivaassa on Jumalana kaikilla, mitä emme vielä ymmärrä, koska olemme vedessä yltäpäältä, sen löllöissä lempeissä rakkauksissa vain niin mielellämme.... Mutta kokeilepas joskus ottaa jääkylmä tai tulikuuma suihku, niin voi Jumalan Rakkaus kadota elämästäsi:-) Kuumalla vedellä suorastaan kuolee, kylmällä virkistyy ja vihastuu, jos saa palata lämpimään huoneeseensa sen jälkeen....
Mutta tietenkään en itsekään Vihan Jumalalle välttämättä hyväksy nimeä Allah, se voi olla jotain muuta....
- Pakstori
Ei minulla muuta, kuin että se mainitsemasi SYNTI olisi se ongelma, teidänkin suhteellenne. Kristinusko opettaa, että Jeesus kantoi ja kantaa ihmisten synnin, Muhammedista ei näin opeteta... Vaan siinä Jumala, Allah, jokaisen joka tapauksessa armahtaa, ellei ole "uskoton ja tee pahoja tekoja", ja joudu siis tuleen ja Hellvettiin niiden takia.... Mutta muslimiuskonnossakin jokainen voi kääntyä aivan viimeiseeen hengenvetoonsa asti, kuten kristinuskossakin...
Sinulla on ollut vääriä kristillisiä vaikuttajia... Ei ketään saisi synnistää ja syyllistää alkoholin tai nautintoaineiden käytöstä, ellei niistä ole tullut elämän ykkösasia, mitä ne eivät tietenkään saa olla, vaan hengellinen elämä, Jumalan tai Allahin tms. Godin suuntaan...
Islamin uskoa mainostetaan hyvänä pohjana, kaikelle uskonnolle, ja käsittääkseni se sitä onkin... Ilmeisesti ainakin suomalainen käännös Koraanista, joka ainoassa suurassa painottaa etenkin JUMALAN(ALLAHIN) armoa, jokaista ihmistä kohtaan, näin ollen muslimiuskonnossa synti ei ole mikään ongelma, jokainen kuitenkin armahdetaan, tavalla tai toisella...
Kristiusko menee hengessä kuitenkin hieman hiempiin nyasseihin, se on hengellisiille hienostelijoille sopiva uskonto, jossa maailman alkeisvoimatkin opitaan, siinä sivussa aivan automaationa.....Islam uskonnolla on sysytäkin silti paha maine, koska siinä SODAN huoneessa olevat, joutuvat taistelemaan jatkuvasti Israelia vastaan.... Se on kiero ja väärä suhtautuminen, että sodan kohteeksi otetaan aina Israel, kysypä mieheltäsi tästä asiasta....- $$$
Islam on S*****sta ja S*****a vihaa Jeesusta ja vihaa Israelia sekä kaikkia luotuja(ihmiset, eläimet). Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu Öljymäellä ja Jerusalemissa, sielunvihollinen haluaa tuhota Israelin, ettei kirjoitukset toteutuisi, mutta se on jo HÄVINNYT. Voitto vihollisesta tuli Golgatan keskimmäisellä ristillä. Nykytapahtumat ovat hävinneen epätoivoisia yrityksiä rimpuilla vastaan(viivytystaistelua) ja siksi se pyrkii tekemään vielä mahdollisimman paljon pahaa, ennen lopullista tuomiotaan.
- Vieläonoviauki
Otan syvästi osaa. Toivottavasti pääset vielä irti muslimimiehestä ja koko s*******sta uskonnosta. Tulevaisuutesi ei tule olemaan kaksinen. Joudut avioitumaan(ellet jo olekin sen tehnyt, siitä voi-huuto), olet miehesi OMAISUUTTA ja miehesi sukulaisten. Muslimilla saa olla 4 vaimoa, joten et ole ainoa ja varo kunniaasi. Älä vilkaisekaan toisiin miehiin päin tai tulee nyrkistä, jopa veitsestä(korvadta korvaan). Palaja takaisin Jeesuksen luo, hän armahtaa vielä. Pelastaudu, kun,vielä voit.
"Olin vannoitunut kristitty ja puolustin uskoani joka tilanteessa. Uskoin vahvasti Jumalaan ja luin Raamattua. Meinasin jopa lähteä opiskelemaan teologiaa ja ryhtyä uskonnon opettajaksi. Täälläkin moneen otteeseen taistelin ei-kristittyjä, ateisteja ja muslimeita vastaan."
"En koskaan ollut syvällisesti uskovainen. Tein syntiä kuten join itseni silloin tällöin humalaan, harrastin esiaviollista seksiä ja muutenkin en elänyt ns. Uskovaista elämää vaikka uskoin vahvasti."
Kyllä annat aika selvästi fundamentalistisen kuvan itsestäsi, vaikka muuta väität.
Tarinasi ei oikeastaan poikkea paljoakaan entisten fundamentalisten uskovien tarinoista. Jotka uskonsa vuoksi ovat ajautuneet lopulta kaksoiselämään. Toisaalta ryyppäävä, rellstävät jne. Ja silti esittävät ulkokultaisesti harrasta uskovaista perheyhteisön tai uskonnon painostuksesta.
Hyvä esimerkki tällaisesta on Ted Haggardin tapaus joka saarnasi tulta ja tulikiveä homoseksuaaleja vastaan. Mutta joka lopulta itse narahti huumeiden käytöstä ja vaimonsa pettämisestä mies prostituoidun kanssa.
Hyvä asia on, että olet huumeista ja irtoseksistä irti päässyt. Mutta oletko oikeasti tarvinnut irrottautumiseen Islamia. Vai omaa itsenäistä päätöstäsi?
"Löysin totuuden islamista."
Silti jäi epäselväksi. Miten Muhammed lansi taivaaseen ihmispäisen siivekkään, hevosen näköisen Buraq otuksen selässä.
Fysiikan ja logiikan lait kun eivät oikein mene legendan totuuden kanssa yksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778