Haluan kertoa kaikille teille, jotka olette työpaikkakiusattuja oman tarinani. Olin työssä eräässä pitkään omalla alalla toiminnassa olleessa tunnetussa yrityksessä melkein neljä vuotta. Ensimmäisen ja toisen vuoden viihdyin hyvin, mutta sitten kaksi osastoa yhdistettiin ja helvetti alkoi. Osaston vanhempi nainen vainosi minua ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän jäi juuri tuolloin osa-aikaeläkkeelle ja piti milloin sattui vapaapäiviä. Jos halusin loman johonkin tiettyyn paikkaan, hän varmasti halusi päällekkäin ja pisti minut peruuttamaan lomani. Puhui pahaa selän takana ja usutti pari muuta työntekijää myös minua vastaan. Ja mikä pahinta koska oli osaston kuningatar ja ollut talossa useita kymmeniä vuosia, sai myös pomon tarkastelemaan tekemisiäni. Vihjaili minulle koko ajan, että kannattaa etsiä uutta työpaikkaa tai että minut voidaan siirtää toiselle osastolle.Olin todella tunnollinen ja hyvä työntekijä, joten tilanne tuntui kammottavalta!!!!Aina löytyi valittamista joko tältä kuningattarelta tai hänen puolelleen saamilta ihmisiltä. Vaikka sain asiakkailta hyvää palautetta, jouduin pomon puhutteluun, koska hän oli kuulemma saanut minusta huonoa palautetta ja sain suullisen varoituksen. Tämä ns. palaute osoittautui kuitenkin myöhemmin keksityksi ja selväksi savustusyritykseksi. Uskomatonta käytöstä pomolta, joka kyllä oli muutenkin aivan epäpätevä henkilöstöasioiden suhteen.Kaksi vuotta annoin itseni kärsiä. En jaksanut lähteä. Se oli virhe.En enää hymyillyt, aloin olla koko ajan flunssassa ja työaamuisin maha oli ihan kuralla, parisuhde kärsi ja mikään ei tuntunut mukavalta. Jälkikäteen tunnistan oireet.Viime kesänä en enää myötäillyt näitä piinaajia ja en suostunut peruuttamaan lomaani. Pomoni suuttui lopullisesti ja tämän jälkiseurausten takia olin lähellä burn outtia. Mukavat työkaverit, jotka tukivat minua vastaan näitä ei-mukavia työkavereita kertoivat minulle jälkikäteen, että he olivat olleet todella huolissaan minusta. Samaa sanoivat lähipiirini. Kukaan ei ollut vaan sanonut sitä minulle suoraan. Mieheni sanoi, mutta jotenkin olin tilanteessa aivan lukossa, joten vaikeata lähteminen olisi ollutkin ilman sattumaa. Minulle tarjottiin työpaikkaa. Siitä sain lipun pois henkisestä helvetistä!!!!!!!Älkää odottako kohtalotoverit noin kauan. Itse olen tällä hetkellä aivan ihanassa firmassa, jossa on todella hyvä henki. TÖihin on mukava mennä ja PYSTYN HYMYILEMÄÄN!!!!!!!!!!Toista kertaa en suostu moista kohtelua kärsimään.EIKÄ tarvitse sinunkaan!
vaihda työpaikkaa!
been there
2602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta entäs kun ikää on yli 50 vuotta. Silloin ei uskalla toimia noin, koska uutta työpaikkaa on hyvin vaikea saada. Siinä ei silloin auta kuin jotenkin rimpuilla ja jaksaa, vaikkei jaksaisikaan.
Minä tein niin tyhmästi, että sinnittelin kiusattuna liian kauan, koska kuvittelin kiusaajieni lopulta kyllästyvän. Nyt olen käytännössä työkyvytön, mutta saan työttömyyskorvausta.
Tilanteeni olisi nyt toisenlainen, jos joku olisi tukenut ja rohkaisut minua. Työkaverit, esimiehet, sukulaiset, ammattiauttajat yms. jättivät minut aivan yksin.