Mökkinaapuri kertoi, että hän käyttää, täysin laillisesti, rypsistä puristettua polttoainetta TDI-Vokkarissaan. Sanoi, että ainoa haitta olisi paistetun munkin haju. (haitta tulee siitä, että tekee mieli poiketa munkkikahville).
Näytti minulle esitettä, minkä oli saanut maatalousmessuilta. Esitteessä kaupattiin viljelijöille rypsiöljypuristilaitteita (hinnat 5-10 k€).
Litrahinnan sanoi asettuvan 0,8 - 1 euron välille (alvi kuulemma pitää maksaa).
Mitä dieselasiantuntijat pitävät tällaisesta polttoaineesta? Onko jotain tuntemattomia haittavaikutuksia, jotka olisi syytä tiedostaa ennen tankkiin kaatoa? Sen kuulin, että pakkaskestävyys olisi kehnohko (-5 astetta).
Rypsipellosta dieseliä
13
4283
Vastaukset
- BMW
Ainakin BMW:n dieselit käyvät tuolla ihan niiden oman esitteen mukaan.
- Hånta
Lainaus AKE:n (www.ake.fi) sivulta.
Lievemmin verotetun tai verottoman polttoaineen – yleensä kevyen polttoöljyn – käyttäminen ajoneuvossa on kiellettyä. Polttoainemaksu kannetaan tällaisen polttoaineen käytön estämiseksi. Lievemmin verotetun tai verottoman polttoaineen käytöstä on ilmoitettava Ajoneuvohallintokeskukselle ja maksettava polttoainemaksu, jonka suuruus on autoilla 330 – 1 500 euroa/päivä ja muilla ajoneuvoilla 100 – 670 euroa/päivä. Jos ilmoitusta ei ole tehty, polttoainemaksu määrätään korotettuna. Polttoainemaksu koskee Suomessa ja ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja sekä myös rekisteröimättömänä ja suljetulla alueella käytettäviä ajoneuvoja.
Koskeeko tämä rypsiöljyäkin? - ile
Hånta kirjoitti:
Lainaus AKE:n (www.ake.fi) sivulta.
Lievemmin verotetun tai verottoman polttoaineen – yleensä kevyen polttoöljyn – käyttäminen ajoneuvossa on kiellettyä. Polttoainemaksu kannetaan tällaisen polttoaineen käytön estämiseksi. Lievemmin verotetun tai verottoman polttoaineen käytöstä on ilmoitettava Ajoneuvohallintokeskukselle ja maksettava polttoainemaksu, jonka suuruus on autoilla 330 – 1 500 euroa/päivä ja muilla ajoneuvoilla 100 – 670 euroa/päivä. Jos ilmoitusta ei ole tehty, polttoainemaksu määrätään korotettuna. Polttoainemaksu koskee Suomessa ja ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja sekä myös rekisteröimättömänä ja suljetulla alueella käytettäviä ajoneuvoja.
Koskeeko tämä rypsiöljyäkin?biodieselistä joutuu maksamaan veroa traktori ja lämmitys käytössä 7senttiä per litra ja henkilöautokäytössä 32 senttiä per litra
- Volkkari
Kelpaa ohjekirjan mukaan myös VW:n TDI-moottorille.
Kahden litran pänikkä rypsiöljyä muuten maksaa halpamarketissa jotain 2,5 euroa. Tuskin se moottorikäyttöönkään paljoa sen kalliimpaa olisi. Eli ajaminen ei polttoaineen puolesta maksaisi sen enempää kuin nykyisillä bensa-autoilla.
- TDI
Tankkasin kerran Saksan reissulla bio-dieseliä. Auto kulki yhtä hyvin kuin normaalillakin dieselillä ja tosinnaan pakokaasut tuoksuivat hieman munkeille. Minulle jäi todella positiivinen kokemus. Tankkaan seuraavallakin kerralla.
Saksassa bio-diesel saa varmaan verohelpotusta, koska se oli saman hintaista kuin normaalikin diesel. Bio-diesel myös suomeen ja verotusta sen verran alemmaksi, että pystyisi kilpailemaan normaalin kanssa. Bio-dieseliä poltettaessa vapautunut CO2 on mukana luonnon kiertokulussa, joten auton CO2-päästöt ovat puhtaat 0 g/km.
Kaikki vapaat pellot vain viljelemään rypsiä, niin saadaa nekin hyötykäyttöön ja työllisyyttä lisää.- maasturilla
Terveisiä vaan Saksasta. Kaveri kertoi juuri, että jotkut keräävät ravintoloista käytettyä rasvakeittimien (ranskalais-)käytettyä kasviöljyä, jota puhdistetaan kotioloissa ja käytetään autossa.
Mersu on rakentanut tehtaan, jossa valmistetaan biodieseliä kaikesta viherkasvimassasta. Enää ei siis tarvitse kasvattaa monokulttuurissa rapsia, vaan voidaan käyttää hyväksi myös ns. rikkakasvien massaa. Biodieselissä lienee tulevaisuus.
Koska kuitenkin olemme Suomessa, haluaa valtiovalta rankaista meitä ympäristön uhalla ja verottaa kenties niin paljon, että biodiesel ei tule kannattavaksi varmaankaan koskaan.
Tiesittekö muuten, että Puolassa maahan tuotavien käytettyjen autojen verotus on sitä korkeampi, mitä vanhempi ja saastuttavampi auto on. - J..
maasturilla kirjoitti:
Terveisiä vaan Saksasta. Kaveri kertoi juuri, että jotkut keräävät ravintoloista käytettyä rasvakeittimien (ranskalais-)käytettyä kasviöljyä, jota puhdistetaan kotioloissa ja käytetään autossa.
Mersu on rakentanut tehtaan, jossa valmistetaan biodieseliä kaikesta viherkasvimassasta. Enää ei siis tarvitse kasvattaa monokulttuurissa rapsia, vaan voidaan käyttää hyväksi myös ns. rikkakasvien massaa. Biodieselissä lienee tulevaisuus.
Koska kuitenkin olemme Suomessa, haluaa valtiovalta rankaista meitä ympäristön uhalla ja verottaa kenties niin paljon, että biodiesel ei tule kannattavaksi varmaankaan koskaan.
Tiesittekö muuten, että Puolassa maahan tuotavien käytettyjen autojen verotus on sitä korkeampi, mitä vanhempi ja saastuttavampi auto on."Mersu on rakentanut tehtaan, jossa valmistetaan biodieseliä kaikesta viherkasvimassasta."
- ei kai nyt sentään. Biokaasua niistä voidaan tehdä, mutta ei öljyä saada sellaisista kasveista, joissa ei öljyä ole.
"Enää ei siis tarvitse kasvattaa monokulttuurissa rapsia..."
Rapsia, Rypsiä ym. ristikukkaisia ei muutenkaan voi kasvattaa monokulttuurisesti, sillä jo toisena peräkkäisenä viljelyvuonna kasviin iskee möhöjuuri-niminen tauti ja viimeistään kolmantena vuonna sato jä nollaan. Suomessa ristikukkaisia viljellään samoilla lohkoilla 5-6:n vuoden välein. Maatalous on pitkäjänteistä hommaa. - maasturilla
J.. kirjoitti:
"Mersu on rakentanut tehtaan, jossa valmistetaan biodieseliä kaikesta viherkasvimassasta."
- ei kai nyt sentään. Biokaasua niistä voidaan tehdä, mutta ei öljyä saada sellaisista kasveista, joissa ei öljyä ole.
"Enää ei siis tarvitse kasvattaa monokulttuurissa rapsia..."
Rapsia, Rypsiä ym. ristikukkaisia ei muutenkaan voi kasvattaa monokulttuurisesti, sillä jo toisena peräkkäisenä viljelyvuonna kasviin iskee möhöjuuri-niminen tauti ja viimeistään kolmantena vuonna sato jä nollaan. Suomessa ristikukkaisia viljellään samoilla lohkoilla 5-6:n vuoden välein. Maatalous on pitkäjänteistä hommaa.Saatat olla oikeessa, mutta kuitenkin mersu on asialla ja tavoitteena on tehdä nestemäistä poltto-ainetta rikkaruohoista.
Kemiasta en ymmärrä, mutta saksaa ymmärrän 7 vuosikurssin verran. Ohjelma oli saksalaisessa tv:ssä kesällä
- hyvää ,mutta
Ei tossa munkkirasvasta tehdyssä biodiisselissä mitään ihmeellistä ole.. Hyvin sillä kiisselikone hyrskyttää .... Talvella vaan ei voi käyttää kun jämähtää jo -5 asteessa ... Ei siis sovellu ympärivuotiseen käyttöön . Täälläpäin tiedän ainakin yhden , joka ajelee 50/50 seoksella kesäisin ..
- Mersu 240D
Aikoija sitten erään ravintolan konkurssipesästä jäi jotain ruokaölyä, muistaakseni kannun kyljessä luki Kultasula. Sellaisia 15-20l peltikannuja oli avaamattomia ainakin 5kpl. Täräytin aineet vanhan Mersun tankkiin enkä huomannut mitään eroa koneen käynnissä. Se oli talviaika, mutta aina se silti käynnistyi (niin hyvin kuin vanha Mersu nyt ylipäätään käynnistyy...), en muista mitä pakkasta oli, mutta ajelin noilla litkuilla viikon tai pari. Ei tosiaankaan mitään ongelmia. En silti haistanut mitään pullan tuoksua.
- munkki
Biodiesel ei ole tavallista rypsiöljyä, vaan rypsimetyyliesteriä (RME). Esteröityä rypsiöljyä käytetään, koska se ei tuota karstaa palotiloihin, kuten rypsiöljy sellaisenaan tuottaa. Tavallisella rypsiöljyllä voi ajella vähän aikaa, kunnes kone tukkeutuu. Tota laillisuusjuttua ei kannata uskoa.
Polttoaineilla ei ole tapana olla laillisia, ennenkuin polttoainevero on peritty.- pitäisköhän kokeilla
Ravintoloilla jää ongelmaksi ranskanperunanpaistoöljyä jatkuvasti.
Tietääkö kukaan, miten ko. jäteöljyn saa suodatettua autolle sopivaksi?
Jos materiaalin saa ilmaiseksi, voi verojakin hieman maksaa. Ensi kesäksi voisin laittaa pikkuhiljaa annoksen tulemaan, ellei se biodiesel sitten riko konetta. - Kalle
pitäisköhän kokeilla kirjoitti:
Ravintoloilla jää ongelmaksi ranskanperunanpaistoöljyä jatkuvasti.
Tietääkö kukaan, miten ko. jäteöljyn saa suodatettua autolle sopivaksi?
Jos materiaalin saa ilmaiseksi, voi verojakin hieman maksaa. Ensi kesäksi voisin laittaa pikkuhiljaa annoksen tulemaan, ellei se biodiesel sitten riko konetta.Saksassa myytävä rypsiöljy on esteröityä. Tavallinen rypsiöljy härskiintyy tankissa ja tukkii sen jälkeen järjestelmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393