Minulla päättyi pitkä parisuhde tuossa joulun aikoihin. Ilmeisesti kärsin jonkinasteisesta masennuksesta ja ruoka ei yksinkertaisesti vain maistunut. En voinut kuvitellakkaan syöväni. Lähinnä lasten takia väkisin päiväruoalla söin kunnen muut oli poistuneet pöydästä. Joulun jälkeen lapset menivät mummolaan lomailemaan ja jäin yksin kotiin. Päivät kuluivat sumussa ja yhtenä päivänä tajusin, etten ollut laittanut neljään päivään suuhuni muuta kuin kahvia ja vettä.
En omista kokovartalopeiliä, joten en huomannut missään vaiheessa kuinka paljon painoni oli pudonnut. Päätin sitten ihan uteliaisuuttani kokeilla päälle vaatteita, jotka eivät olleet mahtuneet päälleni aikoihin. Osa oli jopa liian isoja!
Eräänä iltana sitten saunaan mennessäni näin heijastuksen saunan lasiovesta. Uskomaton muutos! Etsin käsiini puntarin. -7kiloa kahdessa viikossa! Olo ei kuitenkaan ollut "riutunut" Tai en vaan ajatellut omaa oloani, ero oli kuitenkin minulle niin raskas, että se turrutti kaikki muut tunteet.
Missään vaiheessa en tuntenut heikotusta, päänsärkyä tai väsymystä. Nyt kuitenkin kun olen taas syönyt normaalisti, jos unohdan syödä, saan aivan kauhean päänsäryn. Mistä moinen johtuu? Miksi en tuolloin kärsinyt pääkivusta vaikka olin useamman päivän syömättä?
Paastosin huomaamattani
1
181
Vastaukset
- tytsis
Jos vaikka johtui siitä, että kehosi oli ylipäätään surun ja järkytyksen vuoksi vähän erilaisessa hormonimoodissa; keskittyi kenties tärkeämpään, mikä jätti "vähemmän oleellisen" - kuten päänsäryn - ilmoitamatta/huomioimatta.
Itsellä kanssa vähän vastaavantyyppinen surun myötä tullut painonputoamiskokemus takavuosilta; siskoni kuoli aivan yllättäen. Huomasin 2,5 vkon kuluttua punnitessa, että paino oli tippunut 8 kg (pudotus tapahtui normaalipainon sisällä). Ei ollut päänsärkyä tai mitään. Ruokavalio oli kahvia hiukan juomista ja sitten tyyliin 1 puolikas voileipä /pv. Kilot muuten pysyivätkin poissa monta vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153714Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322048Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664- 981656
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1041374- 1451215
- 821113
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1021113Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja100918Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.68836