Nuori poika rakensi atomireaktorin autotallissa

"Vasta 18-vuotias yhdysvaltalaispoika suunnitteli perheensä autotallissa pienikokoisen ydinreaktorin, joka käyttää voimanlähteenä vanhojen ydinaseiden jätteitä.

Kaliforniassa asuva Taylor Wilson on aikaisemminkin säväyttänyt visioillaan fuusioreaktorista. Nyt hän esitteli viimeisimmät aikaansaannoksensa teknologiaan, viihteeseen ja muotoilun keskittyvässä TED-konferenssissa Long Beachin kaupungissa Etelä-Kaliforniassa."

http://yle.fi/uutiset/amerikkalaisteini_kehitti_ydinreaktorin_vanhempiensa_autotallissa/6520887

Miksi tuollainen voi kuljeskella vapaalla esittelemässä tuhoteknologiaansa kaikille ihmisille? Vankilaan tuo kuuluu!
7185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Maalla ei näistä ydinreaktoriasioista ymmärretä mitään, joten voisit jättää onnettomat kommenttisi kirjoittamatta.

Ydinreaktoreita on myös Suomessa muutama, ja lisää rakennetaan. Tuhon kanssa niillä ei ole sen enempää tekemistä kuin teidän lehmällä baletin kanssa.

Äänestä

takapihalleni.

Äänestä
  • Kyseessä on siis perävaunulla siirrettävissä oleva 50-100 megawatin ydinvoimala, jonka fuusiotoiminta kyetään lakkauttamaan observoimalla ydinsauvat reaktorin alla olevassa neutralointi nesteessä. Helkkari!

    Äänestä

  • Robert McKeancy kirjoitti:

    Kyseessä on siis perävaunulla siirrettävissä oleva 50-100 megawatin ydinvoimala, jonka fuusiotoiminta kyetään lakkauttamaan observoimalla ydinsauvat reaktorin alla olevassa neutralointi nesteessä. Helkkari!

    http://www.co2-raportti.fi/?page=ilmastouutisia&news_id=3744

    Äänestä

Kerrankin olen Jussufin kanssa samaa mieltä.

Jos 18 vuotias on onnistunut suunnittelemaan käytännöllisen 50-100 megawatin pienydinreaktorin, niin ainoastaan totaalinen juntti ei käsitä kuinka hieno saavutus on kyseessä.

Äänestä

> Jos 18 vuotias on onnistunut suunnittelemaan käytännöllisen 50-100 megawatin

Meijän poika on puhunut jostakin 200 megawatin voimalasta jota se on Imatralla kavereineen toteuttamassa naapurin hiekkakuopalla huoltoverstaassa.

Ne saa venäläisiltä halvalla Vaalimaan rajakauppana noita purettuja ydinasen osia. Samalla lailla kuin tuo amerikkalainenkin teini sai. Niistä osista saa noita 100..200 Megawatin voimaloita tehtyä suhteellsien helpolla.

Maan alle, kakkosnelosilla katetuun hiekkakuopan monttuun noikin meijän pojan kaverit aikoo laittaa oman voimalansa pystyyn, just samasta turvallisuussyistä johtuen.
Lankkujen päälle santaa metrin kerros, niin varmana pysyy kaikki siellä kuopassa jos jotakin vuotoja ilmenee.

Äänestä

Ydinvoimala on vähän eri asia kuin ydinpommi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


........ kirjoitti:

"Vasta 18-vuotias yhdysvaltalaispoika suunnitteli perheensä autotallissa pienikokoisen ydinreaktorin, joka käyttää voimanlähteenä vanhojen ydinaseiden jätteitä.

Kaliforniassa asuva Taylor Wilson on aikaisemminkin säväyttänyt visioillaan fuusioreaktorista. Nyt hän esitteli viimeisimmät aikaansaannoksensa teknologiaan, viihteeseen ja muotoilun keskittyvässä TED-konferenssissa Long Beachin kaupungissa Etelä-Kaliforniassa."

http://yle.fi/uutiset/amerikkalaisteini_kehitti_ydinreaktorin_vanhempiensa_autotallissa/6520887

Miksi tuollainen voi kuljeskella vapaalla esittelemässä tuhoteknologiaansa kaikille ihmisille? Vankilaan tuo kuuluu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu