Nuori poika rakensi atomireaktorin autotallissa

"Vasta 18-vuotias yhdysvaltalaispoika suunnitteli perheensä autotallissa pienikokoisen ydinreaktorin, joka käyttää voimanlähteenä vanhojen ydinaseiden jätteitä.

Kaliforniassa asuva Taylor Wilson on aikaisemminkin säväyttänyt visioillaan fuusioreaktorista. Nyt hän esitteli viimeisimmät aikaansaannoksensa teknologiaan, viihteeseen ja muotoilun keskittyvässä TED-konferenssissa Long Beachin kaupungissa Etelä-Kaliforniassa."

http://yle.fi/uutiset/amerikkalaisteini_kehitti_ydinreaktorin_vanhempiensa_autotallissa/6520887

Miksi tuollainen voi kuljeskella vapaalla esittelemässä tuhoteknologiaansa kaikille ihmisille? Vankilaan tuo kuuluu!
10284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Uutinen on samaa tasoa kuin muutaman vuoden takainen juttu jonka mukan joku intialaispoika väkersi aurinkopaneelin ihmisen hiuksiata. Eipä ole kuulunut sen jälkeen moisesta "läpimurrosta".
Ja historian hämäriin on hävinnyt sekin äijä joka teki aurinkopaneelin mustikkasopasta ja sai vielä Suomen hyväuskoisilta hölmöiltä jonkun palkinnonkin.

Äänestä

tilaan heti tuollaisen niin loppuu tämä koko ajan oleva sähkö kallis maksaminen.

Äänestä

Energiateollisuus, lähinnä öljyteollisuuden jättiläisyhtiöt ostavat kuulemma hanakasti näitä uusiutuvan energian innovaatioita ja patentteja alta pois kuleksimasta. Sen jälkeen niistä harvemmin kuullaan mitään.

Ei siinä sinänsä mitään pahaa, näinhän kapitalismi pelaa. Ikävää sinä on vain se, että nämä uudet energiamuodot saattaisivat olla elintärkeitä ihmiskunnalle. Mammonasta ei siinä vaiheessa ole juuri iloa kenellekään kun ilmastojärjestelmä romahtaa.

Nykyiset myyntimiehethän myy vaikka aseen telottajalleen, jos siitä saa riittävän hyvän katteen.

Äänestä

Ydinreaktorit suunniteltiin sellaisiksi kuin ne ovat koska niiden tehtävä oli sähkön ohella tuottaa ydinasemateriaalia.

Äänestä
  • Tuon pojan keksintö olisi käsittääkseni käänteinen, jos se käyttää purettujen ydinaseiden jätemateriaalia.

    Äänestä

Siis suunnitteli, ei vielä rakentanut. Rakentaminen olisi vaatinut sen ydinjätteen käsiinsaamista ja tiedon julkistaminen tietänyt visiittiä DoE:ltä, FBI:ltä, NSA:lta, NRC:ltä ja ties mieltä muulta.

Äänestä

Jokohan tuottaa sähköä?

Äänestä

Kyllä muutkin kuin fyysikot ymmärtävät ydinreaktioista.
Fyysikot haluavat vain korostaa omaa asemaansa ja vetäytyvät ylemmyytensä panssarin taakse. Rahan päälle ne kyllä ymmärtävät ja ihmisten sähkön tarpeella yrittävät rikastua.
On perustettava kansanydintyö järjestelmä, jossa ydinfyysikot rakentelisivat ydinreaktoreitaan. Fyysikoille tulisi pakollinen kunnan fyysikkona toimiminen parin vuoden vuoden ajaksi, sillä yhteiskuntahan se maksaa ydinfyysikonkin koulutuksen.
Samalla kehittyisi holistinen näkemys ydinfysiikasta.

Äänestä

Vuosia sitten USA:ssa oli tyyppi, josta käytettiin nimitystä "Ydinpartiolainen", Nuclear Boy Scout, joka halusi partiosta ydinmerkin. Hän innostui ydinalasta niin paljon, että päätti rakentaa ydinreaktorin. Kaveri rapsutti pimeässä kiiltävistä kelloista numerot ja viisarit. Niitä meni paljon. Palovaroittimissa oli Am241:tä. Niitäkin meni paljon. youtubessa on vieläkin dokumentti " Nuclear Boy Scout - DO NOT TRY THIS AT HOME"

osa 1: http://www.youtube.com/watch?v=3hZo5k0V9M0
osa 2: http://www.youtube.com/watch?v=RHeOoz6xCds

Kaverilla meni mittari sitten niin punaiselle, että päätti lempata koko "reaktorin" jonnekin, mutta poliisi tuli matkalla väliin. Naapurit olivat laverrelleet, kai.

Ikävä kyllä ei ole suomenkielistä tekstitystä.

Niin että kyllä pelkällä yritteliäisyydellä ja nuoruuden innollakin pääsee ydinalalla en sano pitkälle, mutta jotain tulosta tulee.

Äänestä

Juu, kyllä kaikki liian fiksut kuuluu likvidoida. Mitä niitä elättämään.

Se on varmaan Jumalan tahto? Vai olisko tuo Allah´in vai vaan ehkä Lutherin?
Paavi varmasti tietää paremmin jokatapauksessa atomit, aurinkokunat, ja galaksit ja koko universumin.

Kiva satukirja Sinulle ja muille!

Voihan tuota lukea lapsilleen, kun se menee itseltäsi yli hilseen, vaikka iltasatuna, Esko Valtaoja: "Kaiken käsikirja"

Muuten, onneksi tuollainen " poika" kulkee vapalla jalalla USA:ssa, täällä ja ainakin itäisessä naapurissa tuo olisi jo "hoidettu".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


........ kirjoitti:

"Vasta 18-vuotias yhdysvaltalaispoika suunnitteli perheensä autotallissa pienikokoisen ydinreaktorin, joka käyttää voimanlähteenä vanhojen ydinaseiden jätteitä.

Kaliforniassa asuva Taylor Wilson on aikaisemminkin säväyttänyt visioillaan fuusioreaktorista. Nyt hän esitteli viimeisimmät aikaansaannoksensa teknologiaan, viihteeseen ja muotoilun keskittyvässä TED-konferenssissa Long Beachin kaupungissa Etelä-Kaliforniassa."

http://yle.fi/uutiset/amerikkalaisteini_kehitti_ydinreaktorin_vanhempiensa_autotallissa/6520887

Miksi tuollainen voi kuljeskella vapaalla esittelemässä tuhoteknologiaansa kaikille ihmisille? Vankilaan tuo kuuluu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu