päiväraha?

neuvoja kaivataan

Olen lopettamassa yritystoimintani kannattamattomana ja vaihtamassa alaa, sillä nykyisellä alallani ei juuri ole palkkatyötä, vaan ns.pakkoyrittäjyyttä.
Työni loppuu 21.5 ja näillä näkymin olen n. 3kk työttömänä, ennen kuin aloitan mahdollisesti oppisopimusopinnot toiselle alalle.
Olen maksanut yel-maksua alimman taksan mukaan, sekä syt-kassaan. Millaisella päivärahalla joudun tuon 3kk pärjäämään ja mihin tukiin minulla on mahdollisuus. Olen kuullut asuntolainan korkotukimahdollisuudesta. Mikä tämä on?

Kiitos jo etukäteen!

1

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • akavan_erityisalat

      Hei,
      Yrittäjän työttömyyspäivärahan suuruus riippuu maksetun vakuutuksen suuruudesta. Kannattaa kääntyä oman työttömyyskassasi syt-kassan puoleen. Syt-kassan nettisivuilta löytyy muun muassa yrittäjän päivärahalaskuri. Tarkempaa arviota varten sinun kannattaa olla yhteydessä kassan henkilökuntaan.

      Ammattijärjestön kautta voit vakuuttaa itsesi vain työttömyyden varalta. Muista tuista kannattaa kysyä neuvoa esimerkiksi Kelan tai asuinkuntasi sosiaalitoimiston kautta.

      Terveisin,
      Akavan Erityisalat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      118
      9724
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      95
      9437
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7891
    4. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      33
      7261
    5. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6274
    6. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5428
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      8
      4798
    8. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      29
      4486
    9. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4385
    10. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4333
    Aihe