Olen tässä katsellut perheitä, joissa on varsin pieniä lapsia, äidit ovat vielä äitiyslomalla ja isä pakertaa töissä.
Kun äiti työntää vaunuja ja samalla puhuu kuin Runeberg, niin kenelle pitää aina puhua. Kotona sama puhelinruletti jatkuu, jää kotityöt vähän tekemättä.
Isä palaa kotiin väsyneenbä, sillä tämän päivän työelämässä olo vaatii voimat. Ni siinä äiti alkaa käskyttää, lasten hoidosta, ruuanan teosta, lasten kaitsemisesta.
Äiti ottaa perheen auton ja lähtee, vaikka kauppaan yksin tai sitten tapaamaan jotakin tuttuaan, jonka kanssa on jo pitkät puhelut käynyt päiväll. Siinä isä sitten silmät väsymyksestä ristissä yrittää hoitaa lapset ym. asiat.
Minusta kun perheen pitäisi mitä enemmään pyrkiä tekemään asiat yhdessä, jopa ne kaupassaköynnitkin, lapset mukana, yhteiset lasten ulkoitukset.
Pian kaikki asiat tehdään erikseen, toinen hyppää harrastuksissa monean iltana yksin, toinen loput illat yksin jossakin, vaikkpa vain kostoksi.
No eipä perhe-elämä voi kukoistaa oikein mitenkään ja pian on ero edessä. Uutta etsimään, lapset vuoroin sinne ja tänne. Sitten toinen maksamaan elatusmaksuja, kyllä on siinä samlla mennyt mahdollisuus minkäänlaisen elämän rakentamiseen.
Ennen ei ollut puhelimia, eikä facebookia, eikä noita harrastuksiaan , ei saleja. Ihmiset pysyivät kotonaan ja vierailivat perheenä ystävien luona, sukulaisten luona. perhe piti yhtä paljon enemmän, yhdessä käytiin päiväkotien juhlat, koulujen juhlat, vanhampaian illat.
Puhallettiin yhteiseen hiileen.
Mielestäni on tärkeää, että vanhemmilla on yhteinen näkemys perheestä ja lasten kasvatuksesta, sovitaan rajat ja noudatetaan niitä, ei anneta edes isovanhempien tehdä muulla tavoin. Lasten on helpompi olla, kun on selvät rajat ja vanhammat pysyvät rinnalla, eikä juokse yksin milloin missäkin luuhaamassa.
Kyllä varmasti nuvojia riittää, että älä usko miestäsi tai vaimoasia, äläkä ole tämän tassun alla, mutta ei ole oikein olla baareissa yksin tai edes harrastuksissa monean iltana viikossa.
Lapsiperheessä voi olla vain yksi harrastus ilta viikossa vanhemmilla ja muutoin kuljetaan yhdessä lasten kanssa.
ei todellakaan kuulosta hyvältä, kun toinen joutuu aina sanomaan, että ei ehdi tehdä mitään kotitöitäkään, kun lapset ovat aina jaloissa ja akka huutaa kotona aina ja sitten lähtee omille shoppailuilleen.
Eikä neuvolat voisi jo jotenkin puuttua kyselemään tilannetta.
Enkä myöskään pidä siitä, että toisen vanhammat jopa salaa yrittävät tikkoa rajoja joita esim lasten makeisten syöttämiselle on annettu. Tuossa yksi lapsi on jopa lääkäriltä saanut ohjeet, että ei pidä jatkuvasti syöttää makeita tai oikein muutakaan, on jo lapselle aivan vaarallista.
Yriteään nyt sentään jotenkin estää näitä pikkulasten perheiden kriisejä, jotta niitä eroja ei ihan tällaisten syiden vuoksi tulisi.
Oppikaa sanomaan kavereilelkin ei, perheenne tarvitsee teitä kipeästi.
Kun äiti työntää vaunuja ja samalla puhuu kuin Runeberg, niin kenelle pitää aina puhua. Kotona sama puhelinruletti jatkuu, jää kotityöt vähän tekemättä.
Isä palaa kotiin väsyneenbä, sillä tämän päivän työelämässä olo vaatii voimat. Ni siinä äiti alkaa käskyttää, lasten hoidosta, ruuanan teosta, lasten kaitsemisesta.
Äiti ottaa perheen auton ja lähtee, vaikka kauppaan yksin tai sitten tapaamaan jotakin tuttuaan, jonka kanssa on jo pitkät puhelut käynyt päiväll. Siinä isä sitten silmät väsymyksestä ristissä yrittää hoitaa lapset ym. asiat.
Minusta kun perheen pitäisi mitä enemmään pyrkiä tekemään asiat yhdessä, jopa ne kaupassaköynnitkin, lapset mukana, yhteiset lasten ulkoitukset.
Pian kaikki asiat tehdään erikseen, toinen hyppää harrastuksissa monean iltana yksin, toinen loput illat yksin jossakin, vaikkpa vain kostoksi.
No eipä perhe-elämä voi kukoistaa oikein mitenkään ja pian on ero edessä. Uutta etsimään, lapset vuoroin sinne ja tänne. Sitten toinen maksamaan elatusmaksuja, kyllä on siinä samlla mennyt mahdollisuus minkäänlaisen elämän rakentamiseen.
Ennen ei ollut puhelimia, eikä facebookia, eikä noita harrastuksiaan , ei saleja. Ihmiset pysyivät kotonaan ja vierailivat perheenä ystävien luona, sukulaisten luona. perhe piti yhtä paljon enemmän, yhdessä käytiin päiväkotien juhlat, koulujen juhlat, vanhampaian illat.
Puhallettiin yhteiseen hiileen.
Mielestäni on tärkeää, että vanhemmilla on yhteinen näkemys perheestä ja lasten kasvatuksesta, sovitaan rajat ja noudatetaan niitä, ei anneta edes isovanhempien tehdä muulla tavoin. Lasten on helpompi olla, kun on selvät rajat ja vanhammat pysyvät rinnalla, eikä juokse yksin milloin missäkin luuhaamassa.
Kyllä varmasti nuvojia riittää, että älä usko miestäsi tai vaimoasia, äläkä ole tämän tassun alla, mutta ei ole oikein olla baareissa yksin tai edes harrastuksissa monean iltana viikossa.
Lapsiperheessä voi olla vain yksi harrastus ilta viikossa vanhemmilla ja muutoin kuljetaan yhdessä lasten kanssa.
ei todellakaan kuulosta hyvältä, kun toinen joutuu aina sanomaan, että ei ehdi tehdä mitään kotitöitäkään, kun lapset ovat aina jaloissa ja akka huutaa kotona aina ja sitten lähtee omille shoppailuilleen.
Eikä neuvolat voisi jo jotenkin puuttua kyselemään tilannetta.
Enkä myöskään pidä siitä, että toisen vanhammat jopa salaa yrittävät tikkoa rajoja joita esim lasten makeisten syöttämiselle on annettu. Tuossa yksi lapsi on jopa lääkäriltä saanut ohjeet, että ei pidä jatkuvasti syöttää makeita tai oikein muutakaan, on jo lapselle aivan vaarallista.
Yriteään nyt sentään jotenkin estää näitä pikkulasten perheiden kriisejä, jotta niitä eroja ei ihan tällaisten syiden vuoksi tulisi.
Oppikaa sanomaan kavereilelkin ei, perheenne tarvitsee teitä kipeästi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapsiperheet näyttävät todellakin olevan usein kriisissä, moninaisin syin. Takana on usein kyvyttömyys vastuuseen toisesta ihmisestä, lapsesta, eikä kukaan enää opeta, että pitäisi elää epäitsekkäästi, läheisten ja lasten parhaaksi.
Arvotyhjiö on tullut, koska uskonto hylätty, se ei enää ole jokapäiväinen koko kansan elämänkatsomus. Uskontoa jopa pilkataan, mutta sen sijalle ei ole tullut uusia, humanistisia elämänarvojakaan. Nyky-Suomessa on kaupalliset, kovat uudet arvot - jokaisen pitää saada elää itselleen (kuluttaa itselleen), kilpailla ja hakea omaa etua. Ihmisiä kehotetaan hakemaan nautintoa ja uskallusta elää itselleen. Ole siinä sitten uhrautuva vanhempi, sellaiset tulevat katkeraksi, kun heillä ei ole samaa mitä kaikki ympärillä liputtaa:bileitä, hauskaa,paljon rahaa omassa käytössä, syvällisiä ystäväsuhteita,mahtavaa seksii, hieno menestyksekäs ura ja koulutusmahdollisuudet, treenattu huippukroppa ja ulkonäköä (jotka vaatii paljon omaa aikaa, jotta toteutuvat), sisustuslehtien unelmakoti, kadehdittava auto ja luksusharrasteet. Katso edellisiä yleisiä kateellisuuden kohteita,ja huomaat, yksikään niistä ei ole oman lapsen parhaaksi, eräät ovat jopa omalle lapselle vahingollisia.
Ateistinakin melkein toivoisin uskonnon palaavan, sillä näyttää että suurin osa kansasta on niin tyhmää, että ei osaa elää oikein, jos ei ole uskonnolpalista vakaumusta. Ulkopuolista painetta, joka luo tyhmimmällekin selkeät, yksinkertaiset ohjeet ja säännöt, mikä on oikein, mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei.
niimpä ja lapset tulee mummille, koska saavat herkkuja ja lopulta kaikki on mummon syytä, ei vanhempien..
Kohtuus kaikessa. Se on hyvä sääntö elämässä. Facebook ja omat harrastukset eivät tuhoa perhettä ja parisuhdetta, vaan taustalla voi olla esim. välinpitämättömyys, tunteiden laimeus, liian nuorena ja väärin valitun henkilön kanssa solmittu liitto tai lukuisat muut seikat. Fiksu puoliso ja vanhempi käyttää facebookkia ja harrastaa fiksusti niin, ettei se ole perheeltä pois. Tämmöinen esittämäsi "puhelimetko pois"-asenne kielii huonosta itsetunnosta ja mustasukkaisuudesta, jotka taas ovat ihan omiaan tuhoamaan suhteen ja perhe-elämän.
Kyllä "puhelin" voi olla ongelma, AP ei liioittele. Tai tarkemmin, keskustelut ja ajanvietto kavereiden jopa salarakkaiden kanssa voivat olla tärkeämpiä kuin läsnäolo omien lasten kanssa, on silloin puhelinongelman ydin. Jokaiselle vanhemmalle riittää ihan varmasti nyky-Suonessa omaa aikaa perheellisenäkin. Jotkut vaan ottaa sitä enemmän kuin lasten parhaaksi olisi.
Päivähoitokeskusteluissa hyvänä esimerkkinä se, että lapset pidetään päivähoidossa, vaikka itse ollaan lomalla, koska "vanhemmat tarvii omaa aikaa". Lasten oikeudesta lomaan päivähoidosta ei välitetä vaikka kaikki alalla toimivat sanovat, että lapsen parhaaksi on saada joskus lomaa päivähoidosta hänenkin, ja tietenkin lomalla vanhempiensa täysi huomio, kun arkisin siihen ei ole mahdollisuutta.
Niin, sitä yritin sanoa ettei "puhelin" itsessään luo sitä ongelmaa, vaan puhelimen käyttäjä. On ihan itsestä kiinni miten toimii.
Näin on tiidix. Puhelimen käyttäjä luo ongelman. Usein se ei ole ongelma edes puhelimen käyttäjälle, vaan puolisolle. Silloin on kyse vuorovaikutusongelmasta, joka on parin välisessä suhteessa.
Kaikki asiat ovat parisuhteessa sopimuskysymyksiä. Vaikka "läsnäolo-ongelma" kirjoitti "ihan varmasti nyky-Suonessa omaa aikaa perheellisenäkin", niin se ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Tai läheskään aina ei pidä. Lapsiperheiden aika on kortilla. Jos lapsi viettää tarhassa 10h, niin hänellä on 2h aikaa olla valveilla ennen nukkumattia. Siitä suurin osa kuuluu ruokailuun ja iltatoimiin.
Sen sijaan, että valitettaisiin täällä perheiden vääristä ajankäyttötavoista ja heidän ongelmista (jotka kenties eivät ole heille itselleen ongelma) kannattaisi liittyä vaikka lastenvahtipalvelun jäseneksi. Tai tarjoutua hoitamaan naapurin lapsia parina iltana viikossa tunti, parikin. Edes silloin, kun lapset nukkuvat, ja vanhemmat voisivat yhdessä lähteä vaikka lenkille.
Minäminäminä-asenne on tullut jäädäkseen. Kaikki vanhemmat ruikuttavat omaa aikaa (yhdessä/erikseen), mutta eivät muista että lapset tehdään silloin kun parisuhde on vakaa ja lapsista tulee PERHEENJÄSENIÄ.
Kyseessä ei ole siis parisuhde lapset vaan PERHE. Kuka ei lapsia kykene itse hoitamaan, älköön niitä sitten hankkiko. Miksi muiden tulisi huolehtia teidän jälkeläisistänne?
Itsekkäitä ihmisiä. Hankkikaa lapsia silloin, kun osaatte järjestää omaa aikaa ilman, että lapset joutuvat (joskus täysin)vieraiden ihmisten hoiviin.