Olen koululainen luultavasti murrosiässä oleva poika.
En vitsaile, vaan puhun täyttä totta.
Hikoilen ihan saatanasti takapuolesta ja munista ja haju on samalla ERITTÄIN pahaa.
Kaikki alkoi kun mulla ensin alkoi kainaloista hikoilu. Tiedän kyllä että hikoilu on normaalia - mutta ei sellainen hikoilu ollut mikä mulla oli. Ja se aluksi haittas aivan saatanasti koulussa ja muualla kanssakäymistä ja jouduin sietämään sitä puolitoista vuotta, sinä aikana löysin onneksi Absolut Torrin, tarpeeksi tehokkaan aineen, jota pystyin ongelmaani käyttämään. Käytin siis sitä (ja paria muuta antiperspiranttia) aikani ja sitten hikoilu jakaantui selkään. Tämä oli erittäin vaivalloista, sillä jo kainaloiden vaivalloinen hoito teki paineita.
Okei, sitten mä jokin aika (n. viikko) sitten päätin optimistisena tukkia kummatkin, kainalot ja selän (sekä osan vatsaa, unohdin mainita) hikirauhaset. Sitten, hikoilu siirtyi yllätysyllätys, takapuoleen ja palleihin, joissa myös hikirauhasia sijaitsee. Enkä hikoile enää kainaloista tai selästä enää.
Ja haju mikä niistä hikoilussa tulee, on KAMMOTTAVA! Sen kaikki koulussa heti huomas. Paremminkin, ehkä, kuin kainalohikoilua. Eikä, saatana, mulla, joka on ollut masentunut ja hikoillut kainaloista kaaauan, ei hienpisaran tippaakaan riitä enää miehistä omatuntoa (mielenterveyttä) kuunnella muiden valituksia mun hygieniasta! Mää kyllä, perkele, olen kaikista hygienisin; mää pesen joka tilaisuuden tullen itseni, mutta se %=! hikoilu ilmaantuu yhtä sitkeästi! Olen heti sen ajateltuani tajunnut oman epätoivon. Varmaan mun olisi pitänyt ennakoida, miten se kropan yläosan tukkiminen olisi päättynyt.. Syytän itseäni siitä, mutta en missään nimessä ota itseeni, jos te lukijat siitä vain voivottelette!!
Prkl!, mää en ala elämään tässä pahemmassa jamassa ja päätin kirjoittaa tänne, olisiko joku teistä itsestänne tai (en kuitenkaan automaattisesti otaksu) olisitteko huomanneet ystävänne/sukulaisenne liikahikoilevan takapuolesta ja sukuelimistä? Kertokaa miten voisin päästä siitä eroon ilman itsemurhaa!
Kävisikö iontoforeesi, josta luin sivusta: http://www.mtv3.fi/poliklinikka/artikkelit.shtml/90843?Hermoston_sairaudet
Vesipotta tystyyn, sähköt virtaamaan ja istumaan, vai miten? Siirtyikö teillä (jos mahdollisesti saitte hikoilun sieltä tyrehtymään) hikoilu minnekään muualle kroppaan?
Oikeesti, auttakaa please, jos osaatte auttaa!
Eihän kukaan olisi kirjoittanut näin pitkästi jos ei olisi oikea hätä! Olisin oikein kiitollinen!
Takapuolen LIIKAHIKOILU!
19
19240
Vastaukset
- Ulla
Olen kuullut ennenkin, että jos tukkii yhden paikan hikoilun täysin, niin toiset paikat alkavat hikoilla enemmän kuten mainitsemasi paikat.
Käyttämäsi dödöhän panee näkemä hikirauhaset täysin tukkoon
http://www.yths.fi/suomi/terveystietoa/hikoilu.htm
Älä nyt enää sitä AT:tä muualle änkee kuin kainaloihin, että hiki pääsee muualtakin ulos kuin munista ja takapuolesta. Jostain sen on tultava, ei ihminen mikään pullo ole.
Tässä ensihätään joitakin niksejä mm. vaatetuksen suhteen. En tiedä, onko tämä sulle itsestäänselvää:
Käytä puuvillakalsareita, eikä mitään keinokuituisia, jotka eivät ime hikeä. Ja väljähköjä, että hiki pääsee sitä mukaa haihtumaan kuin sitä syntyy, siis vähitellen.
Samoin päällyshousut pitää olla kevyet, väljähköt ja hengittävät. Ei kait sulla mitään pillifarkkuja ole tai muita paksuja ihonmyötäisiä "peltihousuja". Siis vaatetuksen ilmavuus on nyt avainsana.
Voit ostaa kaupasta kosteuspyyhkeitä, joilla voit pyyhkästä intiimipaikkojas kesken koulupäivän hajun estämiseksi. Osta vaikka sellaisia vauvan pyyhkeitä kertakäyttöpakkauksessa, jotka eivät ole hajustettuja. Samalla voit vaihtaa tarvittaessa kalsareitakin, että pääset siitä hajuhaitasta.
Eikä kannata käytää voimakkaita, hajustettuja pesunesteitä aina suihkussa, nekin voivat ärsyttää hikirauhasia. Nestemäiset neutraalit pesunesteet ovat mielestäni parhaita.
Ja sitten tietysti välitunneilla ulos tuultumaan eikä kannata istuskella silloin.
Jotkuthan hikoavat ihan hirveästi murrosiässä, sitten taantuu. Toivottavasti näin on sinullakin.
Oletko kysynyt apteekista keinoja hikoiluhaittoihin. - ...
tilanne normalisoituu ainakin vähän.
- laittaa
A.T:tä voi laittaa intiimialueille?
- XXXX
laittaa kirjoitti:
A.T:tä voi laittaa intiimialueille?
Rupea syömään paremmin, auttaa hikoilun hajuun. Kahvi pois, sokeri minimiin ja paljon vihreitä kasviksia. Ne vihreät kasvikset nimenomaan vie hajua. Parsaa keitettynä jne. Syö hyvää ja luonnonmukaista ravintoa. Kokeile ensin viikko, ennenku tyrmäät huuhaana.
Oletyko muuten isokokoinen tai tukeva? Pieni painonpudotus vois helpottaa jos olet. (älä suutu, en tarkoita pahaa). Eikä atkinssia tms. Ravinnosta kaikki lähtee. (tupakointi ja kahvi ja huono syöminen tekee mun hien inhaksi.) - Ymmärrän
XXXX kirjoitti:
Rupea syömään paremmin, auttaa hikoilun hajuun. Kahvi pois, sokeri minimiin ja paljon vihreitä kasviksia. Ne vihreät kasvikset nimenomaan vie hajua. Parsaa keitettynä jne. Syö hyvää ja luonnonmukaista ravintoa. Kokeile ensin viikko, ennenku tyrmäät huuhaana.
Oletyko muuten isokokoinen tai tukeva? Pieni painonpudotus vois helpottaa jos olet. (älä suutu, en tarkoita pahaa). Eikä atkinssia tms. Ravinnosta kaikki lähtee. (tupakointi ja kahvi ja huono syöminen tekee mun hien inhaksi.)Mikähän perinnöllinen vitsaus lienee, mutta koko porukka on aina mräränä ja suurikokoinen ihminen tietty haiseekin enemmän kun pitää kuonaa enemmän erittää.
Moni kyllä luulee haisevansa pahemmalta kuin haisee. Jos on kerran haissut, toiset voivat piruilla. Hiki sinällään ei haise, vain ihon eritteen.
Toisaalta jos hiki haisee, se tarkoittaa sitä, että tulee läpi paljon kuona-aineita ja aineenvaihdunta on hyvä.
Olen huomannut, ettei hirveästi kannata hinkata saippuaa, pelkkä nopea suihku vaan välillä, se on paras eikä hirveen kuumaa vettä.
Tuo ruokaohje oli hyvä. Joku hikoilee esim. mausteista kamalasti, pois siis makkarat ja isot liha-annokset tilalle jotain kevyempää, reilua ruisleipää ja puuroa. Maitokin kantsii kokeilla viikon ajan jättää pois. Mulle tulee siitä hirveää liman litkua iholle.
Toisaalta hiki on seksikästä ja monet naiset kiihottuvat suunattomasti oman kultansa hiestä, siitä pahanhajuisestakin. Usko pois. Ihmisten tuoksujen tarvitsee kohdata ennkui tulee hyvä pari. Joku nainen jossain rakastaa hajuasi. usko pois.
Älä nyt itseäsi tapa sen vuoksi, että vesi lentää. Ihminen on raadollinen olento, mutta sinulla on kohtalotovereita ja voit tehdä monenlaista niinkuin nytkin kun älysit tulla tänne.
Kuule kaikilla joku haisee. Opettele pitämään tuoksustasi. Pentti Saarikoski kirjoitti vaimolleen rakkauskirjeen Lontoosta. Se alkoi näin: Rakastan sinua enemmän kuin paskani hajua. - Anonyymi
hikiperse
- ei elämä siihen kaadu!
Moi!
Joku tuossa sanoikin, että älä itteesi tapa..! Olen samaa mieltä. Et sinä ole hikoilunesi syyllinen mihinkään. Sulle on elämä annettu ja ympäristö on sut saanut ahdistumaan mikä missäkin elämän vaiheessa ja sille reakoit laillasi. Perimässä on myös herkkyytemme ominaisuudet. Se minkä ne laukaisee ja missä mittakaavassa onkin historiaa. Eli: Kuule, sinä olet vahva, kun osaat ja uskallat puhua tuosta ongelmastasi. Opit vittuuntumisen kautta näkemään herkästi maailman arvot, elämän arvot ja ihmisen raadollisuuden. Hajustasi huomauttelijat? -Niillähän on kanssa jokin ongelma! Ehkei se näy, mutta sinä sen näet, sen pikkusieluisuuden, jolla yritetään isotella, ettei oma akilleen kantapäänsä ja kypsymättömyytensä näkyisi. Sinä sen näet---ja reakoit.
Helvetillistä on tuo liikahikoilu, uskon sen. Mitä enemmän peset ja kuuraat, sitä enemmän ihosi ärtyy ja rikkoutunut pinta tulehtuu ja bakteerikasvusto pääsee lisäämään hajua. Hikikin haisee kyllä, mutta sanovat, että ihon härskiintyminen(=rasvat) ja bakteeristo hien kanssa tekee hajun. Tekisi mieleni sanoa: anna hiota, anna helevetissä haista, ei se rauhasia tukahduttamalla poistu. Olet itsekin huomannut, että hiki muuttaa osoitettaan vain. Leikkaushoidollakin on saman kaltaisia vaikutuksia, eli jostain se hiki läpi tulee.
Eihän siihen mikään vaatteiden vaihtaminen auta, mutta ehkä hengittävät, ilmavat vaatteet ovat tuulettavimpia. Väri- ja esim. kankaan kudosvalinnalla (tumma, neulos jne.) saa itselleen rauhallisemman olon, kun tietää, ettei jokainen hikipisara heti näy läpi.
Oletko sellaine, että yksin ollessasi; vaikka esim metsässä kävellessäsi, turvallisella mielellä, yksin tai täysin tutussa piirissä, ongelma on olematon? Mutta auta armias, kun on suljettu ympäristö, esiintymistilanne tai muu kohtaaminen, niin alat hiota ja ihmettelet kuinka TAAS VOIT hiota ja haista, vaikka puhtaat vaatteet, iho ja dödö? Jännität? Tekeehän tuollainen ihmisaraksi, masentaa ja saa kierteen päälle entistä suurempana. Ei se silti ole elämän ja kuoleman kysymys.
Naisella se per...n hikoilu voi helpottaa, kun laittaa vaon kohdalle ylhäältä alas saakka pikkuhousun suojia estämään kosteuden läpipääsyn. Voisko sellaista kokeilla? Monen kohdalla autta jo tieto, ettei nyt pääse näkymään...silloin hermostolle välittyy viesti, että kaikki hyvin, voit ottaa rennosti. Silloin hikoilukin vähenee normaaliin...kunnes taas ihmettelet, että hei perskuta, kumma kun nyt en hikoile, ja alat tarkkailla itseäsi taas, mistä se seuraavaksi virtaa:) Niin se ihmismieli vaan toimii.
Kaikilla ei ole saman kaltaisia ongelmia, osa hikoilee jaloista, osa käsistä, ja osa mainitsemallasi tavalla. Joku ei normaalista poiketen. Hikirauhasia on tiheämmässä juuri peräaukon ja sukuelinten paikkeilla sekä kainaloissa. Apteekit myyvät luonnon kiveä dödönä. Se ei tuoksu, mutta vie säännöllisesti käytettynä hajua vähemmälle. Kainaloihin käytettäväksi, ei genitaalialueille. Auttaneeko tilanteessasi myöhemmin, paha tietää. Mutta psyykenlääkityskään ei ole se viimeinen ratkaisu.
Käy lääkärillä, ihotautien tai yleislääkärillä ongelmasi kanssa. Vyöhyketerapia on ammattiapuna hyväksi. Samoin voi miettiä jotain muuta vaihtoehtohoitoa. Kansanparantajista on moneksi. Puoskaroinnilta voi kuulostaa, mutta aika karmealta kuulostaa tuo käyttämäsi ainekin, saati että edes harkitset sitä ohuelle iholle alapäähän!!
Kuten joku mainitsikin, ruokatavoilla on vaikutusta. Ns. terveet elämäntavat ja säännöllinen vuorokausirytmi on elimistön stressitilanteessa parantavaksi. Riittävä ulkoilu ja rehkiminen luonnossa että hiki roiskuu, normalisoi sekä psyykeä että kehoa. Elämän kokemuksen lisääntyessä uskallat enemmän olla oma itsesi, mutta pelko ja kierre pitäsi saada silti vähenemään. Ristiriitaista onkin, kuinka hakeutua seikkailuhin ja porukoihin esiintymään, kun siitä haluaa pois, että kestäisi itseään ja tuskaansa. Mutta siltikin kokemukset joita eniten pelkää, antavat koulutusta tilanteiden sietoon. Harjaannuttavat sinua. Toisaalta ikäsi on parasta aikaa kasvattaa kehostasi tuulenkestävempi. Epävarmana murrosikäisenä se vaatii ihmistaimelta paljon. Sinulla sitä tahtoa ja oivallusta tuntuu silti olevan. Mahikset käsissä. Käytä niitä vaikka ilma olisi täynnä verta, hiekkaa ja peräsuolen pätkiä!
Murrosikä on aikaa jolloin hikoileminen ja ihon rasvottuminen on muutenkin voimakkainta. Elimistön muutosprosessi on voimakasta niin ulkoisten kuin sisäistenkin asioiden osalta. Tietyt asiat saattavat saada liian isot mittasuhteet uusina ja ennen kokemattomina asioina. En yhtään vähättele ongelmaasi, haistatan paskat "pese tarpeeksi usein"- ohjeille. Ei se liikahikoilun syitä poista.
Sinun olisi syytä saada joku kanssakulkija yhdessä sinun kanssasi ratkomaan tilanteen laajuutta ja keinoja millä ongelmaasi paneutuisi. Olisiko oikea osoite aluksi vaikka kouluterveyden hoitaja?
Tsemppiä sinulle. Sulla on miesenergiaa, usko pois! - kannattaa
Tytöillä ja naisilla vastaava ongelma on helpompi hoitaa terveyssiteiden ja pikkuhousunsuojien avulla, sillä ne pitävät hajutkin sisällään.
Yksi apu on pitää taskussa aina varalla yksittäinpakattu savetti (intiimialueen kosteuspyyhe).
Menetätkö mitään, jos kokeilet apteekin kuivana pitävää "deodoranttia" intiimialueen lähelle, nivusiin, vaikka se ei olekaan tarkoitettu intiimeihin paikkoihin. Jos ärsyttää, voi pestä heti pois. Niitä yöllä käytettäviä... - liikahikoilija
Kiitos vastauksista kaikille!
Olen nyt kokeillut kaikkia ehdottamianne keinojanne, kuten esimerkiksi kevyen kevyttä vaatetusta (ei se auta enempää, sama ikävä haju pääsee läpi, hikoilu ei vähene), liikuntaa/painonpudosta (jatkan sitä vieläkin, nyt ehkä jotain vaikutusta (?)), enemmän kasvisten syöntiä, tuulettautumista koulun ulkopuolella(tuttu jo kainalohikoilun ajoilta), paperilla pyyhintää (kuivalla paperilla, toivotonta..).
Kaikkein ikävintä tässä alapäähikoilussa on se että se haisee vessalle, takapuolelle ja muuten vaan pahalle, riippuen siitä käykö vessassa tekemässä asiansa. Jos käyn paskalla tai kusella muulloin, se kyllä sitten hajussa tuntuu. Siksi tyydyn mieluummin tekemään asiani juuri ennen suihkussa käyntiä.
Kosteuspyyhkeetkään (sun muut) ei auta, se on jo kainalohikoilusta tuttu asia.
Toinen huono puoli on se että sen kanssa ei voi koko ajan käydä suihkulla peseytymässä, niin että haju joksikin aikaa poistuisi (se palaa HETI AINA!) ja tietäkää mitkä ovat paineet kun tietää että koko luokka saa päivästä päivään, joka päivä n.7 tuntia mun omia hajuja. Kuvitelkaa itsenne mun ruumiiseen!
Niin, ja heti kun olen käynyt suihkussa olen huomannut että alapää ei tavallisesti heti kuivu pyyhkeellä vedettyyään (kuten sanoin, se palaa) ja senkin kuivaamiseen täytyy käyttää aikaa; kahdella pyyhkeellä (toinen varattu juuri intiimialueiden pyyhkimiseen). Vieläpä pitää oikeen laittaa jalat niin levälleen että ilma pääsisi kuivamaan lopun kosteuden.
Aloitin aktiivisen hölkkäämisen noin viikko sitten, hölkkään joka päivä aamuisin ennen kouluun menoa ja iltaisin läksyjen teon jälkeen. Hikoilen joka kerta niin, että hiki valuu päästä ja ja paita on molemmin puolin märkä. Tietenkin käyn peseytymässä sen jälkeen. Kuntokin on myös sinä aikana kohonnut ja painokin nyt vähentynyt kaksi kiloa. Vaivalloistahan se on, mutta olen valmis muuttamaan elämäntyyliäni.
Hikoilu on siis alkanut esiintymään myös kainaloissa ja selässä, mutta harmikseni vain liikunnan aikana. Hikoilen nyt paikallani ollessaan vain alapäästä.
Olen vielä uskaliaasti kertonut tästä avoimesti äidilleni (joka mun onneksi on terveydenhoitaja). Olen saanut kokeilla luonnontuote-kotikonsteja; kylvettäytymistä tammenkuori(?) ja laventeli -kylvyssä, mutta eipä niilläkään mitään hyvin suurta apua ole. Ehkä varttitunti apua ja siihen se teho sitten lopsahtaa.
Kävin lääkärillä kertomassa (kerroin sille iontoforeesista) ja tutkituttamassa itseni ja sain lähtöpassin ihotautilääkärille. Lisäksi otettiin verikokeet, mutta kaikki arvot olivat normaalit.
Vielä en olen päässyt sinne (SAAMARIN!) ihotautilääkärille, koska mun pitäis vielä odottaa kolme viikkoa, ennen kuin mä pääsen sinne!! Lisäksi vielä viikko sen ihotautilääkärillä käynnin jälkeen alkaa eräs tapahtuma, jonka mä, saatana ,tiedän vuoren varmasti pistävän perseenni hikoamaan!!!!!
Olipa tässä äskettäin yksi toinenkin julkinen tapahtuma missä oli aivan PAKKO (en kyllä olisi halunnut, mutta mut pakotettiin :( ) käydä ja joka pisti hajut ilmaan. Monet lähellä istuvat kyllä haistoivat tämän ja se kyllä näkyi heidän eleisään. Tämä vain vahvistaa mun pelkoja tulevaisuudesta.
Ja se, miksi mä pelkään, on se, että mä tunnen sen häpeänä ja nöyryyttävänä itseäni kohtaan.
Koska...
Tuntuu kuin kaikki vihais mua. Mä en melkein pysty olemaan ulkonakaan tai missään muualla ilman että myötä tuulen puolella oleva sen tunnistais mun omakseni. Ei ihme että he haluavat ottaa enemmän etäisyyttä itseeni, jopa lähimmät kaverini! Olen myös vähitellen siinä iässä, jolloin pitäisi alkaa tekemään valintoja elämälleen ja päättää mihin haluaisin opintoineni jatkaa.
Tuntuu myös, kuin vahemmillani ei olisi melkein ollenkaan aikaa, tai halua, välittää tekemästään lapsestaan. Saatan ehkä olla väärässäkin, ehkä vain vaadin heitä olemaan supermiehiä.
Joka tapauksessa nyt olen hyvin hyvin VITUTETTU. Se, että mää oon vuosia kärsinyt masennusoireista, eräiden muuttumattomien itsekkäiden alkuihmispaskojen, takia jonka syynä aloin sietämättömästi tunnehikoilemaan ja nyt paineissani (kontrolloimattomasti ?) ajoin itseni tälläiseen VITUN tilanteeseen, tekee elmästäni VIELÄ sietämättömän!!!
Tästä nykyisestä näkökulmasta katsoen, tekisi nyt mieleni kaipuu takaisin, VAIKKA JOPA siihen aikaan kun liikahikoilin kainaloistani! Mä vihaan itseäni! Ja ennen kaikkea, MÄ VIHAAN KATKERASTI niitä ihmisiä, jotka mut tähän tilanteeseen ajoivat!!! Miksi mää en voinut hyväksiä itseäni silloin?!..
Mutta nyt se on vain niin että hikoilen alapäistäni ja mun on vaan katkerasti niellettävä se joka päivä, kun mä herään hikisenä sängystä ja on elettävä taas helvettiä.
Yritän taas tasata helvettiä ajattelemalla; mitä olen asialle yrittänyt tehdä ja että muilla ei olisi siihen asiaan enempää sanottavaa (vaikka monet eivät mun tekemisistä tiedäkään, hyvä niin). Yritän pitää toivon yllä ainakin ihotautilääkärillä käyntiin asti (Sillä olisi parasta olla parannuskeino!). Jos ei apua ole, luulen että kaikki oljenkorret on sitten käytetty, enkä silloin tiedä mitä tekisin..
--------------------------
Give me something real
Give me back those years
Give me peace of mind
Give me something more
Strength, to deny you
Trust, in my instincts
Breathe, when I'm drowning
Life, when I'm lying dead
Hearts, mend with pieces
Dreams have been shattered
Love crucified, forgiveness denied
Strength, to deny you
Trust, in my instincts
Breathe, when I'm drowning
Life, when I'm lying dead
Hearts, mend with pieces
Dreams have been shattered
Love crucified, forgiveness denied
Give me something real
Give me back those years
Give me peace of mind
Give me something more
I confide in no one.
Strength, to deny you
Trust, in my instincts
Breathe, when I'm drowning
Life, when I'm lying dead
Hearts, mend with pieces
Dreams have been shattered
Love crucified, forgiveness denied
The betrayal, so hard for the victim to fathom.
Burn every word, every page, every letter.
Confide in no one
Confide in nothing.
No one, no one
Confide in no one.
No one.
Give me something real
Give me back those years
Give me peace of mind
Give me something more
-Hatebreed, Confide in no one
-----------------------
WALKING THESE DIRTY STREETS
WITH HATE IN MY MIND
FEELING THE SCORN OF THE WORLD
I WON'T FOLLOW YOUR RULES
BLAME AND LIES, CONTRADICTIONS ARISE
BLAME AND LIES, CONTRADICTIONS ARISE
NONCONFORMITY IN MY INNER SELF
ONLY I GUIDE MY INNER SELF
I WON'T CHANGE MY WAY
IT HAS TO BE THIS WAY
I LIVE MY LIFE FOR MYSELF
FORGET YOUR FILTHY WAYS
BLAME AND LIES, CONTRADICTIONS ARISE
BLAME AND LIES, CONTRADICTIONS ARISE
NOBODY WILL CHANGE MY WAY
LIFE BETRAYS, BUT I KEEP ON GOING
THERE'S NO LIGHT, BUT THERE'S HOPE
CRUSHING OPPRESSION, I WIN
BETRAYING AND PLAYING DIRTY, YOU THINK YOU'LL WIN
BUT SOMEDAY YOU'LL FALL, AND I'LL BE WAITING
LAUGHS OF AN INSANE MAN, YOU'LL HEAR
PERSONALITY IS MY WEAPON AGAINST YOUR ENVY
WALKING THESE DIRTY STREETS
WITH HATE IN MY MIND
FEELING THE SCORN OF THE WORLD
I WON'T FOLLOW YOUR RULES
NONCONFORMITY IN MY INNER SELF
ONLY I GUIDE MY INNER SELF
-Sepultura, Inner Self
---------------------------
Even though some things are better left unsaid
There's a few things I need to get off my chest
I need to vent - let me tell you why
I'm suicidal, maniacal, self-destructive
You leave me no hope, no life
Nothing worth living for
I've taken it, can't take it anymore
My worst nightmare
You make me want to slit my own fucking throat
Just so I'll be rid of you
Just to get rid of you
You self-righteous fuck
Give me a reason not to rip your fucking face off
Why don't you take a good look in these eyes
Cause I'm the one that's gonna tear your fucking heart
out
My hate is contagious; you've got no one to run to
EXILE
Just tell me fucking why everything becomes an issue
Your opinion is always senseless - fuck this
You make my fucking skin crawl
I've lived with it - can't stand anymore
My worst nightmare
I want to take a bullet in the fucking head
Every time I think of you, every time I think of you
You self-righteous fuck
Give me a reason not to rip your fucking face off
Why don't you take a good look in these eyes
Cause I'm the one that's gonna tear your fucking heart
out
My hate is contagious
Anyone else need to vent?
You've tried my tolerance; I just want you to die
There's nothing more for me to say
There's nothing more for you to say
There's nothing more for us to say
I fucking hate you anyway
EXILE
Can't count the ways that you light my fuckin fuse
I can't tolerate the sight of you, the thought of you or
anything about you
You know what I want to see?
How many ways can a loser fucking lose
I know you'll find a way
The humility awakening the idiot inside
You spineless fucking maggot - you're just wasting my
time
Get out of my face - Get out of my life
Out of my fucking way - Just die
-Slayer, Exile- liikahikoilija
Dear Mother
Dear Father
What Is this Hell You Have Put Me Through
Believer
Deceiver
Day in Day out Live My Life Through You
Pushed onto Me What's Wrong or Right
Hidden from this Thing That They Call Life
Dear Mother
Dear Father
Every Thought I'd Think You'd Disapprove
Curator
Dictator
Always Cencoring My Every Move
Children Are Seen But Are Not Heard
Tear out Everything Inspired
Innocence
Torn from Me Without Your Shelter
Barred Reality
I'm Living Blindly
Dear Mother
Dear Father
Time Has Frozen Still What's Left to Be
Hear Nothing
Say Nothing
Cannot Face the Fact I Think for Me
No Guarantee,it's Life as Is
But Damn You for Not Giving Me My Chance
Dear Mother
Dear Father
You've Clipped My Wings Before I Learned to Fly
Unspoiled
Unspoken
I've Outgrown That Fucking Lullaby
Same Thing I've Always Heard from You
Do as I Say Not as I Do
Innocence
Torn from Me Without Your Shelter
Barred Reality
I'm Living Blindly
I'm in Hell Without You
Cannot Cope Without You Two
Shocked at the World That I See
Innocent Victim Please Rescue Me
Dear Mother
Dear Father
Hidden in Your World You've Made for Me
I'm Seething
I'm Bleeding
Ripping Wounds in Me That Never Heal
Undying Spite I Feel for You
Living out this Hell You Always Knew.
-Metallica, Dyers Eve - osin kohtalotoveri
liikahikoilija kirjoitti:
Dear Mother
Dear Father
What Is this Hell You Have Put Me Through
Believer
Deceiver
Day in Day out Live My Life Through You
Pushed onto Me What's Wrong or Right
Hidden from this Thing That They Call Life
Dear Mother
Dear Father
Every Thought I'd Think You'd Disapprove
Curator
Dictator
Always Cencoring My Every Move
Children Are Seen But Are Not Heard
Tear out Everything Inspired
Innocence
Torn from Me Without Your Shelter
Barred Reality
I'm Living Blindly
Dear Mother
Dear Father
Time Has Frozen Still What's Left to Be
Hear Nothing
Say Nothing
Cannot Face the Fact I Think for Me
No Guarantee,it's Life as Is
But Damn You for Not Giving Me My Chance
Dear Mother
Dear Father
You've Clipped My Wings Before I Learned to Fly
Unspoiled
Unspoken
I've Outgrown That Fucking Lullaby
Same Thing I've Always Heard from You
Do as I Say Not as I Do
Innocence
Torn from Me Without Your Shelter
Barred Reality
I'm Living Blindly
I'm in Hell Without You
Cannot Cope Without You Two
Shocked at the World That I See
Innocent Victim Please Rescue Me
Dear Mother
Dear Father
Hidden in Your World You've Made for Me
I'm Seething
I'm Bleeding
Ripping Wounds in Me That Never Heal
Undying Spite I Feel for You
Living out this Hell You Always Knew.
-Metallica, Dyers EveItsellä ollut samankaltainen ongelma nyt jo hieman yli vuoden. Takapuoleni hikoilee aivan julmetusti lämpiminä ja kuumina aikoina. KESÄ OLI TÄYTTÄ HELVETTIÄ! Liikuntatulokseni heikkenevät koska tämä takapuolen armoton hikoilulla on toinen sivuvaikutus. se saa takapuolen hieman kutiamaan!!!! Auta armias minua kun tulee esim. 2000 tuhannen metrin juoksu tai cooper kun takapuoli kutiaa kesken juoksun eikä ole silloin mitään tehtävissä. tämä alkoi noin kun olin 13,5v nyt olen 14,5v ja haluaisin saada tämän ehdottomasti loppumaan. Se on erittäin kiusallista kun pitää suunninpiirtein olla sormea pitämäs perseessä ja raapia saadakseen edes hetkellisesti loppumaan. sanonpahan vain että ei ole hirveän mukavaa! kuuma ja lämmin luokkahuone ja kun joutuu istumaan pitkään paikallaan pulpetissa niin ei ole muuta sanottavissa kuin JUMALAUTA!
Itse suosittelen Medisoft ninimisen pesunesteen käyttöä joka on tarkoitettu herkkä ihoisille joten tämä sopii mainiosti takapuolen pesuun. Hyvä apu mutta auttaa vain hetkellisesti. (muutama tunti).
Vielä ei onneksi hirveästi haise, hiki vain kutisee toivottavasti hiki ei rupea vielä lisäksi haisemaan se tästä vielä puuttuisi! odotan nyt vielä jonkin aikaa jos tämä tästä korjaantuisi mutta jos ei on pakko harkita lääkäri käyntiä jos saattaisivat jotain diagnoosia antaa(?) - osin kohtalotoveri
osin kohtalotoveri kirjoitti:
Itsellä ollut samankaltainen ongelma nyt jo hieman yli vuoden. Takapuoleni hikoilee aivan julmetusti lämpiminä ja kuumina aikoina. KESÄ OLI TÄYTTÄ HELVETTIÄ! Liikuntatulokseni heikkenevät koska tämä takapuolen armoton hikoilulla on toinen sivuvaikutus. se saa takapuolen hieman kutiamaan!!!! Auta armias minua kun tulee esim. 2000 tuhannen metrin juoksu tai cooper kun takapuoli kutiaa kesken juoksun eikä ole silloin mitään tehtävissä. tämä alkoi noin kun olin 13,5v nyt olen 14,5v ja haluaisin saada tämän ehdottomasti loppumaan. Se on erittäin kiusallista kun pitää suunninpiirtein olla sormea pitämäs perseessä ja raapia saadakseen edes hetkellisesti loppumaan. sanonpahan vain että ei ole hirveän mukavaa! kuuma ja lämmin luokkahuone ja kun joutuu istumaan pitkään paikallaan pulpetissa niin ei ole muuta sanottavissa kuin JUMALAUTA!
Itse suosittelen Medisoft ninimisen pesunesteen käyttöä joka on tarkoitettu herkkä ihoisille joten tämä sopii mainiosti takapuolen pesuun. Hyvä apu mutta auttaa vain hetkellisesti. (muutama tunti).
Vielä ei onneksi hirveästi haise, hiki vain kutisee toivottavasti hiki ei rupea vielä lisäksi haisemaan se tästä vielä puuttuisi! odotan nyt vielä jonkin aikaa jos tämä tästä korjaantuisi mutta jos ei on pakko harkita lääkäri käyntiä jos saattaisivat jotain diagnoosia antaa(?)onko rauhoittunut nyt tämän kuluneen ajan mennessä?
- jdlkkjsd
vittu mullaki tulee helvetisti hikeä kainaloista.
- 40 häämöttää
Moro,
Tämäkään ei ole vitsi: Sinusta on tulossa MIES. Me miehet HAISTAAN pahalle. Se johtuu kait sitten jostakin hormonitoiminnasta.
Älä häpeä sitä. Käännä se vaikka vitsiksi. Tulet tottumaan siihen, ja myös siihen, että 15 vuotta myöhemmin voit haista vieläkin pahemmalle.
Tytötkin tottuu siihen, kun tajuavat että miehet aina vähän haisee.- vm84
Jos et tiedä mistä puhut niin älä puhu. Tällaisissa tapauksissa ei ole aina kyse pelkästään murrosiästä. Itsekin olen murrosikäni viettänyt aikaa sitten ja minulla on ihan samanlaisia ongelmia edelleen. Ihmiset, jotka kärsivät tällaisesta vaivasta ja pyytävät siihen apua eivät tällaisia vastauksia kaipaa. Pistää vaan ahdistamaan enemmän kun ihmiset eivät tajua/ota tosissaan/usko. Siinä ei ole mitään vitsin vääntämistä, kun koulussa on yhtä helvettiä tällaisen asian takia vielä aikuisiälläkin.
- Anonyymi
Hei,
Itsellä alkoi persehikoilu yläasteella. (20v) Ja se on kirjaimellisesti perseestä!!! Ainakun istut johonkin mietit onkohan paha, näkyyköhän tällä kertaa läpi. Itselle auttaa alkoholi. En tiedä johtuuko siitä että humaltuneena ei kokoajan stressaa hikoilua vai se että alkoholi poistaa nesteitä= vähentää hikoilua. En ole edes varma onkose käytännössä mahdollista. Itsekkin olen etsinyt ongelmaan ratkaisua, eikä urheilulla ja ruokavaliolla ole ollut ollenkaan vaikutusta minulle (10 vuotta aktiivista kiekkoilua).- Anonyymi
Sama homma täällä
- Anonyymi
Kofeiini pois. Eli ei kahvia, suklaata, kaakaota eikä colajuomia joissa kofeiinia. Eikä energiajuomia. Kofeiinin aineenvaihduntauote haisee pahalla, itsellä esim. Pistävä hienhaju. Kannattaa myös pestä kroppa kunnon vanhalla palasaippualla. Itse pesen kerran päivässä jopa mäntysuovalla koko kropan. Ja käytä sientä. Sitten suihkun jälkeen kainaloihin käsidesiä ja pyyhäise kuivaksi pyyhkeellä. Muuten jää kirvelemään. Sitten antiperspiranttia kainaloihin. Tuolla pärjään noi. 12h. Joskus jopa 24h.
- Anonyymi
Rapulahiki tulee jopa paskasta läpi. Maksa ja haima ylisuoritustilassa ja pukkaavat hikkee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211781
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231466Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1691308Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1571268- 1461260
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531039