Halusin kertoa tarinani teille jotka tiedätte mitä käyn läpi juuri nyt.
Olen henkisesti revitty hajalle, en tiedä kuka olen tai mistä tulen, olen väsynyt ja peloissani.
Rakastamani mies omistaa todella kahdet kasvot jotka todella saavat minut tuntemaan kylmiä väreitä.
Suhteen alussa kaikki oli liian hyvin, hän oli täydellinen, suorastaan liian hyvä minulle. Hän kertoi entisestä elämästään avoimmesti ja tunsin että välillämme oli jotakin mikä teki siitä erityistä. Hän rakasti, huolehti, kuunteli, oli läsnä ja ennen kaikkea kohteli myös lähimmäisiäni hyvin.
Aika kului ja suhde tasapainottui nopeasti normaaliin arkeen, se päivä josta kaikki tämä alkoi oli raskain päivä minulle aikoihin. Mieheni käytös muuttui, hän valehteli, teki virheitä eikä koskaan kantanut vastuuta niistä. Hyvä ystäväni sanoi minulle että kaikki ei ole nyt niinkuin pitäisi ja otin asian puheeksi mieheni kanssa joka tietenkin kielsi kaiken, ystäväni oli tottakai väärässä ja vainoharhainen akka. Kunnes mieheni haukkui ystäväni ja kehotti tätä tappamaan itsensä. Olin järkyttynyt, en käsittänyt miten joku niin hyvä ihminen sanoo toiselle jotain tuollaista. En saanut tavata ystävääni enään koska tämä oli mieheni mielestä mielipuoli. (uhka hänelle)
Aika kului jälleen kunnes huomasin että päivittäin oloni oli turvaton, en tiennyt mitä päivä tuo tullessaan ja pelkäsin puhumista hänen kanssaan. Olin umpikujassa, kunnes perheeni näki pahan oloni ja alkoi puuttumaan asiaan. Äiti ja siskoni ei voinut enään sietää miestäni koska olin epätoivoinen ja he huomasivat mistä oli kysymys. Sama kaava toistuu, mieheni aivopesi minut uskomaan siihen että heidän tarkoitus on tulla väliimme jotta emme voisi elää yhdessä loppu elämäämme. En koskaan unohda miten hän sanoi minulle "Äitisi on vastemielinen, käyttää hyväksi sinun hyväuskoisuuttaan kertomalla mielipuolisia asioita saamalla sinut jättämään minut. Siskosi on kateellinen ja lapsellinen. Äitisi ei edes välitä sinusta tai arvosta sitä mitä sinä haluat elämältäsi"
Olin sokea, turtunut ja väsynyt elämiseen.
Elän suhteessa mieheni ehdoilla, jos hän ei halua puhua kanssani silloin emme puhu. Jos hän haluaa olla yksin, silloin hän on yksin. En edes muista enään millainen normaali suhde on!
Ensin kielsin täysin ajatuksen siitä että mieheni olisi jollain tavalla narsistin kaltainen, koska ajatus siitä sai minut voimaan vielä huonommin. Iltaisin itkin itseni uneen koska tunsin että hän käveli ylitseni kerta toisensa jälkeen aivan kuin se kuuluisi miehen ja naisen suhteeseen.
Mieheni ei ole kotoisin ulkomailta ja hänen vanhempansa ovat suomalaisia täysin joten kyse ei ole siitä että mieheni kulttuuri opettaisi hänet kohtelemaan naisia näin.
Yritin taistella vastaan, saada hänet myöntämään virheensä minulle mutta kaikki muuttui vain pahemmaksi. Hän masentui (luulen ainakin niin) minä olen kuin ilmaa, jos en kehu häntä päivittäin, en välitä hänestä. Jos keskustelen omista asioistani, olen itsekäs. Jos en tue häntä, en hänen mielestään halua ymmärtää hänen pahaa oloaan.
Olen täysin haudannut omat vaikeat aikani, en edes voi puhua niistä koska tukea häneltä en voi saada.
Olen lukenut netistä kaiken narsistista ja olen yrittänyt vakuuttaa itselleni etten elä tällaisessa suhteessa mutta olen henkisesti niin hajalla etten voi enään paeta tilannetta.
Tuntuu kuin aamuisin heräisin enkä edes tuntisi eläväni. Haluan löytää tien ulos tilanteesta johon olen ajautunut. Olen häpeissäni ja pettynyt itseeni. Miksi halusin näin pitkään uskoa että hän todella muuttuu? Miksen vain lähde?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Oman elämänkokemukseni mukaan, henkilö on usein vahingoittavassa suhteessa, jos menettää oman minänsä matkan varrella. Se kertoo usein ikävä kyllä siitä, että on parisuhteessa alistuneessa roolissa.
Jotta pääsee tällaisestä suhteesta ulos, on sanottava itselleen että ei todellisuudessa rakasta sitä ihmistä. Sellaista ihmistä ei voi rakastaa, joka satuttaa pahoin.
Sinun tulee löytää arvostus itseäsi kohtaan ja jättää miehesi. Jos et itse kykene siihen, on parasta että käännyt terapeutin puoleen, joka auttaa sinua irtaantumaan askel askeleelta.
Mä tiedän, miltä susta tuntuu ja mitä käyt läpi! Olen ns. vahva ihminen ja mulla oli hyvä ja terve itsetunto ja arvostin itseäni. Tiesin olevani fiksu ja hyvä ihminen, tiesin osaavani asioita. Kun tapasin narsistini, oli hän pelkkää kultaa ja nopeasti etenimme yhdessäasumiseen ja yhteiseen asuntolainaan, ja sillä hetkellä hän muuttui. Olin velalla sidottu taloudellisesti häneen ja siitä se sitten alkoi. Olin arvoton pa*ka vit*umaisella luonteella varustettu ruma aivokääpiö ja vielä mitä. Ystäväni olivat juoppoja, ärsyttäviä ja hulluja. Eläimeni olivat kurittomia ja koiran kuono olisi pitänyt teipata kiinni. Minut uhkaili laittaa nippusiteissä varastoon ja upottaa happosäiliöön. Eläimet uhkasi tappaa, ystäväni uhkasi tappaa, minua uhkaili monestikin, mutta mikään ei koskenut niin paljoa kuin eläimieni uhkailu. Siitä se nilkki löysi heikon kohtani :( Olin laiska jos en tehnyt mitään, mutta en myöskään saanut tehdä mitään, koska mitään ei tälläinen surkea nainen osaa. Ja hänen silmilleen ei ämmät hypi! Talomme yksi huoneista oli aina lukittuna ja avain vain hänellä...kaikki paperit hän piti itsellään. Niin se vaan nujersi vahvankin ihmisen tuosta noin vain hyvin lyhyessä ajassa. Toisaalta kun olen vahva, hänen piti ottaa nopeasti aina vain kovempia otteita ja aseita käyttöönsä (lopulta väkivaltaa), mutta lopulta olin voimaton ja nujerrettu.
Jaksoin silti lähteä. Minuahan ei kohdella noin! Yhtenä kauniin iltana, kun hän oli poissa, pakkasin tärkeimmät tavarat ja eläimet autoon ja lähdin ystäväni luo evakkoon. Talo laitettiin myyntiin ja pian löysin oman vuokrakämpän. Rahaa paloi, mutta se oli jokaisen sentin arvoista. Pelastin itseni. Pelasta sinäkin itsesi!
Tästä on nyt yli kaksi vuotta aikaa, enkä ole vieläkään palautunut ennalleni tuosta kokemuksesta. Itsetunnon kanssa on vielä tekemistä ja luottamus ihmisiin meni. En ole kiinnostunut vielä uudesta parisuhteesta, enkä tiedä milloin olisin valmis yrittämään uudelleen. En ihan vielä. Kävin narsistien uhrien vertaistukiryhmässä ja siitä oli paljon apua. Oli vapauttavaa puhua ihmisten kanssa, jotka tiesivät, mistä on kyse. Ei tarvinnut selitellä. Suosittelen lämpimästi.
Lähetän väsyneelle paljon jaksamista ja voimaa, jotta pystyt tekemään sen ratkaisevan liikkeen ja kylmästi muutat vanhemmillesi tai jonkun kaverin luo. Se vaatii paljon, mutta älä anna periksi! Unohda häpeän tunteet! Narsistit ovat taitureita valehtelussa ja manipuloinnissa! Ei niiden rinnalla normaali ihminen pärjää.
miksi sä olet suhteessa josta ei selvästikkään tule mitään ja joka saa sun olosi vain huonoksi?
typeräähän toi on sinulta!
Naiset ei halua kilttiä miestä ikinä. Ihan oma vikasi!
Mutta ymmärräthän, että tuontyyppinen mies on erittäin kiltti, mukava ja ihana täsmälleen niin kauan, että saa naisen sidottua itseensä. Harva näiden kanssa olisi, jos oikea luonne näkyisi heti.
Tuota se on - oman itsensä kadottamista; sydämen särkymistä ja itsetunnon menetystä. En arvosta enää itseänikään, kun tuntuu että minunpitäisi anella anteeksi viikko tolkulla jos hänelle sanoo poikittaisen sanan juuri väärällä hetkellä. Ei keskusteluja. Mies häviää tuhka tuuleen - yleensä asiaan liittyy sopivasti loman aloitus ja - kuten niin monta kertaa - toinen nainen. Siinähän sitten soittelet ja tekstailet ja saat vastauksena tyhjyyttä. Kaikki kääntyy aina tilanteissa niin, että sinä, rakastunut nainen pyydät anteeksi. En minäkään, korkeasti koulutettu nainen ja itsenäinen taloudellisesti, ole koskaan tavannut tuollaista miestä.. Mykkäkoulua on pisimmillään kestänyt 2 kk ja nyt jälleen yksi menossa - mies selkeästi ei pysty keskustelemaan asioista vaan tekee katoamistempun. Ja se jos mikä hajottaa. En ymmärrä moista julmuutta - se on pahinta kidutusta mitä tiedän. Jos pystyn tästä kokoamaan itseni, jätän tuon 5-kymppisen järvenpääläisen narsistin omaan mykkäkouluunsa. Onneksi minulla on ystävä, joka antaa voimaa...
Kiitos kaikille kommenteista!
Haluaisin myös muistuttaa että mieheni oli erittäin hurmaava ja kiltti ennen kuin hän paljasti todellisen minänsä.. Järkyttävää kuinka toinen voikin muuttua niin lyhyessä ajassa hirviöksi
Tänään koko päivän tuntunut siltä että sisällä on hirveä möykky joka kasvaa koko ajan, en pysty syömään enkä nukkumaan!
Puhuin ystäväni kanssa tänään ja hän auttaa minut ulos tästä umpikujasta.
Olen liian turtunut ja väsynyt tekemään sitä yksin.