Mieheni hankalat aikuiset lapset

Mielestäni ongelma on miehen ja hänen lastensa.
Muut eivät voi asialle mitään.

Voit vain luovia niin, että itse selviät, ja siksi ulkomaille meno sopisi hyvin. Maistraattiin kahden vahtimestarin seisetessä todistajina, sitten suoraan häämatkalle pariksi viikoksi.

Juhlat voi sitten järjestää, ja sinne sopii tulla tai olla tulematta, kukaanhan ei sitten enää ihmettelisi.

Matkoilla vihkiytyminen on kiva ajatus, teidän kahdenkeskinen juhla ehkä parin ystävän kera. Jos haluat Suomessa kesähäät, niin mielestäni ihan hyvin voitte mennä vihille ilman miehen lasten läsnäoloa. Alaikäisten lasten mielestäni kuuluukin olla vanhempien häissä. Aikuisista puhuttaessa ajattelisin, että morsian kutsuu vieraat ja kutsuu pienimuotoiseen juhlapäiväänsä vain ne henkilöt, joiden kanssa todella haluaakin juhlia. Omia ystäviänne nuoruudesta ja työpaikalta ehkä, vanhemmat jos ovat elossa, ja lähisukua tarpeelliseksi katsomassanne määrin.

Jos miehen lapset jälkikäteen jotakin purnaavat, niin ei siihen tarvitse mitään selitellä eikä keksiä. Omahan oli vikansa, nyt niittävät kylvämäänsä.
Ehkä joskus aikojen päästä välit paranevat. Perintöäänköhän ne kolme yrittivät varjella, vai miksi sinua on henkisesti koetettu häätää pois?

Hääjuhlan pilaaminen mielenosoituksilla olisi teko, jota isäkään tuskin hyvällä katsoisi. Jos juhlat ovat Suomessa, isän pitäisi puhua lastensa kanssa asiasta ja tehdä selväksi, ettei hyväksy mielenosoituksia. Esimerkiksi sanoa, että jos eivät voi aidosti iloita, on parempi, että pysyvätkin poissa. Isän pitäisi sanoa, että rakastaa morsianta ja on onnellinen hänen kanssaan, eikö se merkitse lapsille mitään.

Syy lasten käyttyäytymiseen voi olla solidaarisuus ex-vaimoa eli äitiä kohtaan. Ellei hänellä mene hyvin, sitä tuskin auttaa, että isällä menee huonosti. Isän pitäisi nyt aktivoitua ja puhua lapsille. Hän voisi vaikka käydä kerran tai kaksi psykologilla puhumassa asiasta, koska hän ilmiselvästi tuntee syyllisyyttä ihan turhaan ja lapset käyttävät sitä hyväkseen. Jos isä esittää asiansa jämäkästi ja ystävällisesti ja myös aikuisten lastensa näkökulman kuunnellen, asenne varmasti välittyy lapsille. Nyt syyllisyydentunne vaikeuttaa hänen sanomisiaan ja epävarmuuden vaistoaa.

Ulkomailla vihkiminen on hyvä idea tähän akuuttiin tilanteeseen. Paljon onnea teille molemmille! Ja toi

Vastaan tässä kaikille.

Kiitos hyvistä neuvoista ja kannustuksesta. Eikä se minun mieheni mikään lapatossu ole ;) kyllä se niille lapsilleen on kovansanan tässä asiassa jo sanonnut mutta minkäs aikuisille mahtaa olisivatkin alaikäisiä niin voisi vaikka viikkorahalla kiristää :D

Enkä usko, että varsinaisesti uskaltaisivat mieltänsä juhlapäivänä osoittaa mutta jotenkin vaan kun tietää, ettei aitoa iloakaan tule olemaan tuntuu turhalta kutsua sellaisia ihmisiä. Ehkä sitä pitää vaan ajatella kovanokkaisesti, että hitot muista se on meidän juhla ja varata niille vaikka jotkut kivat naamarit jotka voivat vetää päällensä jos kyllästyn katselemaan.

Minä olen ollut mieheni kanssa yli kahdeksan vuotta yhdessä ja toinen lapsista ei meinannu millään hyväksyä minua. En minäkään kenenkään avioliittoa rikkonut, mieheni oli ollut leskenä yli kymmenen vuotta kun tapasimme.

Kutsuin poikia kylään ja syömään mutta ei ne tulleet tai jos jouluna tulivat niin kiire oli pois. Sitten ajajttelin etten enää kutsu, olen vain ystävällinen heille. Toiselle syntyi lapsi perheeseen ja lapsen myötä olemme pikku hiljaa lähentyneet. Lapsi on usein meillä ja hän tykkää minusta. Anna miehesi lapsille aikaa, jossain vaiheessa he tulevat tarvitsemaan teitä kuitenkin.

Jos haluatte kesähäät Suomessa, kutsukaa miehen lapset muiden mukana vieraiksi.

Antakaa heille itselleen tilaisuus päättää, tulevatko vai ei.

Siinä juhlittuanne pari kolme tuntia, heität morsiuskimppusi väkijoukolle ja vain miehesi kanssa poistutte ...esim juuri ulkomaille. Jätätte vieraat rauhassa lopettelemaan kahvinsa ja se lasillisensa shamppanjaa.

Aivan turhan otat paineita miehen lapsista. He ovat jo aikuisia ja he rakentavat omat elämänsä kuviot. Ellet sinä kuulu heidän kuvioihinsa, anna olla.
Joskus ihmiset vain eivät hyväksy toisia ja sille ei aina voi itse mitään.

Olet käyttäytynyt hienosti heitä kohtaan tähänkin saakka joten kapula on täysin heidän käsissään. Onneksi teidän ei pakosta tarvitse olla ( esim, tyopaikka, yhteinen asunto jne.) nenä nenää vastakkain joka päivä.

Joten vain jätä heidät omiin oloihinsa.

Olen isäni ainoa tyttö. Sitten eräänä päivänä isä toi 2viikkoa äidin kuolemasta
nais ystävän kylään. Ensin olin vähän ymmällään, että mitä 85v ukko naisella tekee. Osoitin mieltäni etten hyväksynyt suhdetta, mutta nykyisin "äitipuoli" ihana
ihminen. Isäkin virkistyy kun ystävä tulee kylään. Minä voin ottaa lomaa ja levätä
isän hoidosta.
Toivottavasti aikuiset lapset huomaavat kuinka paljon uudesta "äidistä" on apua. Onhan isällä joku puhekaveri, ja ystävä joka jakaa arkea.
Lapset pelkäävät että perintö karkaa käsistä. Kummallakin on varmaan
omaisuutta tarpeeksi, joten tehkää avioehto. Nauttikaa elämästä. Elämä on lyhyt.

Tietenkin miehesi lapset pitää kutsua. Mutta. Miehesi pitää sanoa lapsilleen, että elleivät he voi tai osaa käyttäytyä korrektisti ja aikuisen ihmisen tavoin, niin silloin ei tarvi tulla häihin. Miehesi pitää myös sanoa lapsilleen tiukasti, että he eivät ole enää pikkulapsia ja heidän pitää käsittää että he eivät voi tyrannisoida toisten elämää, ei isänsäkään. Ja isänpitää voida myös sanoa että äitinne kanssa ei yhteiselämään palata ja piste. Elleivät he osaa ja voi nauttia isän uudesta onnesta, he eivät silloin ole vielä kasvaneet aikuisiksi. Kuten eivät todeliisuudessa olekkaan. Heillähän on jotenkin jäänyt käsittelemättä isän ja äidin ero ja he ovat tavallaan sairastuneet siitä - henkisesti. Olisi terapian paikka. Aikuisilla lapsilla.

Aloittajan kannattaa olla vain ystävällinen näille lapsille ja ajatella, että sietää voi ja tulla toimeen, mutta pakko ei ole rakastaa. Suhtaudu kuten työtoveriin. Pakko tulla toimeen, vaikka ei tykkäisikään. Jos itse käyttäytyy kohteliaasti ja toinen ei, se on sen toisen ongelma. Siitä ei kannata tehdä itselleen ongelmaa. Elämä on liian lyhyt siihen että alkaa mieltään pahoitella huonosti käyttäytyvien ihmisten takia. He eivät osaa muuta. Voiko olla kasvatuksen puute? Voiko olla, etteivät vanhemmatkaan aikoinaan ole osanneet tukea lapsiaan eroprosessissa. He ovat jääneet siihen kohti missä on erottu, eivätkä ole pystyneet jatkamaan.

Tossahan voitte tehdä molemmat... karatkaa ulkomaille, jossa romanttinen kahdenkeskeinen vihkiminen, sitten kotomaassa siviilivihkiminen ja joku juhlantynkä... Mikä estää tekemästä molemmat?

Mutta kyllä pitää ukollasikin olla vähäsen selkärankaa sanoa, että TON IKÄSTEN mukuloiden pitäs vaan keskittyä omaan elämään, ja olla onnellisia että isukki on onnellinen. Kuka meistä elämää yksin tahtoo elää? Vai mihin ihmeen lasikoppiin ne lapset haluais isänsä homehtumaan.

Tsemppiä ap.lle. Elä elämääsi välittämättä noista pahanilmanlinnuista, mutta jos he haluavat elämääsi tulla, niin anna heidän siinä tapauksessa tulla.