Olemme olleet yhdessä kohta 4 vuotta ja avoissa 4 kuukautta. Minusta meillä meillä menee ihan ok. Ongelma on miehen "kohtaukset" hän saattaa alkaa puhua jostain asiasta ihan kuin asiantuntija, vaikka oikeasti ei tiedä asisasta mitään. Hän puhuu diibadaabaa ihan vauhkona tuosta asiasta, muka tietäen siitä kaiken, ei kuuntelee vaan huuta sitä omaa mantraansa...
Näitä kohtauksia tulee aina välillä ja en tiedä miten niihin suhtautuisin. Eilen kerroin hänelle ihan tavallisen kivan asian ja hän huusi, että noin ei voi toimia se on liian monimutkaista jne,.... Yritin siihen väliin, että me varmaan nyt puhutaan täysin eri asiasta, hän vaan huusi ja huusi, että ei tule onnistumaan ja mahdotonta. Selitin asian uudelleen mitä väliin pystyin ja taas kauhea huuto ihan toisesta asiasta. Tätä jatkui varmaan puolituntia. Yritin pyytä häntä kuunetelemaan mistä on kyse, mutta ei hän malttanut, selitti vain omia juttujaan. Sitten kun hänen aivonsa malttoivat ottaa asian vastaan, niin kuin se oli tarkoitettu, oli hän edelleen hirmu vihainen. Asia oli ihan yksinkertainen käytännön asia. Järkytyin siitä, että minun on täysin mahdotonta tietää, mistä asiasta hän noin kuohahtaa,
Näitä kotauksia tulee aina ja aivan ihmeasioista.
Onko teillä mahdllisesti jotain kokemusta vastaavasta? Minulla on aivan valtavan paha mieli, koska asia jota esitin oli kivaa, eikä mitenkään loukkaavaa. Yritin tehdä hyvän asian, mutta peetä tuli niskaan ja ihan ilman syytä.
Näitä kohtauksia tulee aina välillä ja en tiedä miten niihin suhtautuisin. Eilen kerroin hänelle ihan tavallisen kivan asian ja hän huusi, että noin ei voi toimia se on liian monimutkaista jne,.... Yritin siihen väliin, että me varmaan nyt puhutaan täysin eri asiasta, hän vaan huusi ja huusi, että ei tule onnistumaan ja mahdotonta. Selitin asian uudelleen mitä väliin pystyin ja taas kauhea huuto ihan toisesta asiasta. Tätä jatkui varmaan puolituntia. Yritin pyytä häntä kuunetelemaan mistä on kyse, mutta ei hän malttanut, selitti vain omia juttujaan. Sitten kun hänen aivonsa malttoivat ottaa asian vastaan, niin kuin se oli tarkoitettu, oli hän edelleen hirmu vihainen. Asia oli ihan yksinkertainen käytännön asia. Järkytyin siitä, että minun on täysin mahdotonta tietää, mistä asiasta hän noin kuohahtaa,
Näitä kotauksia tulee aina ja aivan ihmeasioista.
Onko teillä mahdllisesti jotain kokemusta vastaavasta? Minulla on aivan valtavan paha mieli, koska asia jota esitin oli kivaa, eikä mitenkään loukkaavaa. Yritin tehdä hyvän asian, mutta peetä tuli niskaan ja ihan ilman syytä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kuulosta aivan normaalilta, mutta en usko että siitä tarvitse hirmuisesti olla huolissaan. Oletko nähnyt noita kohtauksia koko tuon neljä vuotta, vain ovatko ne ilmestyneet ihan viime aikoina?
Ensiavuksi voin neuvoa vähemmän alkoholia ja enemmän unta. Tuon lisäksi voisit kyllä käydä lääkärilläsi neuvottelemassa, josko uusin mielialalääkityksesi aiheuttaisi sivuoireena noita harhoja (tai se sekakäyttö, tietysti :).
Elä huoli, kyllä elämä kohta taas on kivaa! Pää pystyyn nainen!
Samantyyppisiä kokemuksia. Joskin asia on sellainen "asia-asia", jossa itse tiedän miten joku juttu oikeasti on/ menee. Siitä sitten alkaa vääntäminen ja vähättely..enhän minä voi tietää ( naisena) mitenkään asian oikeaa laitaa..
Nykyään olen aika hissuksiin..en jaksa alkaa jauhaa jostain joutavasta asiasta..tietty olisi kiva joskus jutella jonkun kanssa..kun tuppaa kaikki asiat menemään siihen kuka on oikeassa..kuka väärässä..
Ei vaikuta olevan ok ollenkaan.Onko tämä piirre tullut nyt lähiaikoina? Vaikuttaa kuin olis hieman psykoottista tai mania jolloin haluaa vain puhua.puhua ja puhua ja yleensä suu vaahdossa ja isolla äänellä.Kaksisuuntainen mielialahäiriö?Ehkä asiasta voisit jutella kun on rauhallisempi ja kysyä että olikos hyvä käydä lääkärissä?
Mulla samanlainen tuttu mies. Alkaa usein tuollaisen kohtauksen ollessani kylässä. Yleensä olen hiljaa ja odotan että kohtaus menee ohi mutta viimeksi kyläillessäni kohtaus paheni ja paheni eikä hän kuunnellut, jatkoi vain mantraansa. Yritin puhua ja keskustella, lopulta hän tokaisi "voisitko poistua". Poistuin ja poistuinkin ikuisesti tällaisen hepun elämästä. Noihan voi olla vaarallisiakin jos silmät kiiluen jatkavat ja jatkavat.
Kohtaus alkaa niin, että silmät välähtävät kummallisesti ja sen jälkeen kuulijalla tuntuu olevan vastuu. Miestähän ei lääkäriin saa. On välillä poissaoleva ja välillä ymmärtää sanat miten haluaa ja alkaa yhdestä sanasta vääntelemään asiaankuulumatonta. Parempi ns. liueta paikalta kuin alkaa kinastelemaan, koska hän on aina oikeassa.
Puheissa liikaa alapään sanastoa, pornahtavaa. Puhuu siis kuin varhaisteini lapsellisesti ja toisinaan käyttäytyy kuin uhmäikäinen. Välillä kaikki sujuu hyvin ja kohtelu on hyvää, mutta välillä en ymmärrä, miten saattaa esim. lapsiaan kohdella tosi oudosti.
Välillä käyttää rahaa kuin kroisos pennonen ja välillä on superpihi. Ikäänkuin sellaisia kausia, joskus ei siis ole väliä, mitä joku maksaa ja joskus taas kaikki maksaa liikaa.
Miten alkaa mielenterveysoireilu?
Just tolleen. Oppikirjatapaus.
siis mikä?
Kaikki sekaisin. Jännitysoire, kohtauksen osittainen unohtaminen, väärinymmärtä-
minen, paniikkikohtauksen tapainen kehonkieli, kovaa puhuminen toisen päälle, ei
kuuntele, sanavaraston köyhyys, pikkuasiaan dynamiitin vahvuinen reaktio, sanojen
ymmärtämättömyys vihan puuskassa.
Lapsille puhutaan kuin aikuiselle. Omien tunteiden ja impulssien hallitsematto-
muus. Tällainen persoona kuuluu aivan perheen sisäpiiriin, eikä näe itsessään
mitään vikaa. No ei sitten. Pitäköön varttihulluutensa. Noita olen nähnyt koko ikäni.
Ei lääkäri luonnerakennetta voi muuttaa, mutta diagnoosin tynkää kyllä löytyisi var-
maankin. Luonnonoikku mikä luonnonoikku. Välimatkaa tarvitaan välillä.
Aspergeerikkokin saattaa olla sellainen, että jumittuu hokemaan yhtä ja samaa asiaa, monotoninen puhetapa on myös joillakin aika tyypillistä.
Toisaalta, mun veljelläni ei taatusti ole mitään diagnoosia, hän on ihan normaali ja ok tyyppi, mutta hänelläkin on tapana joskus intaantua ihan kohtuuttomasti paasaamaan jostain yhdestä ja samasta asiasta, olla hemmetinmoinen asiantuntija siinä, vaikka oikeasti olisi vain lukenut jonkun pienen jutun aiheesta tai muuten kuullut, hirveä esitelmöinti päällä ja on pakko vaan kuunnella, koska ei anna toiselle suunvuoroa eikä luovuta, ennen kuin on saanut kaikki sanottavansa sanotuksi. Eikä välttämättä aina tajua, että kuulijakunta voi olla sellaista, ettei todellakaan ole kiinnostunut pätkääkään eikä moista "tietoa" edes mitenkään tarvitse. Esim. hirvee luento vanhalle äidillemme jostain tuontiautojen tullauksesta tai sen sellaisesta. Äiti varmaan sairauksiensa ja vaivojensa uuvuttamana moista luentoa tarvitseekin... Jos tylysti keskeytetään ja sanotaan, että nyt stop, lopetat! niin suuttuu ja on pahalla päällä pitkän aikaa. Ja muutenkin, jo siinä luennoidessaan on vähän kuin vihan vimmoissa, niin opettavaiseen ja käskevään sävyyn se tapahtuu. Sellainen hän oli jo lapsena.
Ja sitten kuitenkin on ihan normaali ja mukava ihminen noin yleensä. Lapsilleen (2 murrosikäistä) saattaa kyllä huutaa ihan silmittömästi, mutta nämä vain myhäilee vastaan. Iskä on iskä.
Jos välillä on pihi ja välillä taas käyttää rahaa holtittomasti, se viittaisi kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Siitäkin on varmaan tuhat erilaista "vahvuutta" ja toisaalta, voihan kuka tahansa olla välillä tuhlari ja sitten taas päättää ryhdistäytyä ja alkaa pihiksi. Joten vaikeaa on diagnosointi, ainakin maallikoille.
Jos miestä itseään alkaa oma käytös hermostuttaa ja muutenkin vaikeuttaa ihmissuhteiden hoitamista, niin ehkä hän haluaisi mennä jollekin asiantuntijalle juttelemaan. Siitähän se sitten lähtisi.