Jos...

... kuukausipalkkasi olisi n. 12 000e / kk (brutto), miten eläisit?
3098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Lompakko olisi ilmeisen pullea, mutta onko se mieleinen työ?
Mitä se vaatii? Paska duuni vie mielekkyyden koko elämästä.
Toiset kestää rahasta mitä tahasa. Riippuu siitä mitä muuta arvostaa elämässään.

Äänestä

Noin 3000 eurolla kuukaudessa eläisin omassa mittapuussani riittävän leveästi, joten 9000e/kk jäisi sijoitettavaksi ja säätiöitettäväksi ja käyttäisin ne myöhemmin arvojeni mukaisesti yhteisön hyväksi parhaaksi katsomallani tavalla. Luultavasti käyttäisin aluksi osan varallisuudestani rahoittaakseni yritystoimintaa jonka katson kannattavaksi ja siten hankkisin omistaja/sijoittajamuodossa yritystuloja (9000e/kk summilla rahoitetaan muutamaakin aloittelevaa yritystä ruhtinaallisesti) - ja kun noista alkaa tulla kohtuullista kassavirtaa ja yritykset pysyvät jaloillaan alan säätiöittää kertyvää varallisuutta.

Äänestä

On tilinauhassa ollut isompiakin summia nettona ja taskuss aina iso taskuraha
ei rahapulaa ollut koskaan siihen aikaan ja asunnon hinta kerääntyi tilille
viidessä vuodessa
Asunotili oli vaan avokin nimissä ja eukko vei asunnon:(
Se näkyy ikkunastani nytkin, mutta ahneuden perisynnistä jumalat antoivat
oudon taudin ja ex-eukko kuoli nuorena

Äänestä

Eli käteen jäisi vähän reilu 6000€. Säästäisin ja sijoittaisin aivan kuin nytkin. Ainoa elämänmuutos todennäköisesti olisi, että vaihtaisin lomarahat vapaaksi, että olisi enemmän lomaa ja matkustelisin enemmän.

Paljon suurempi elämänmuutos olisi, jos saisi nykyisen nettoliksan käteen käymättä töissä. Sitten pistäisin ranttaliksi.

Äänestä
  • Ymmärän muuten Ratikan hyvän ajatuksen
    mutta tohtiskohan se työtään jättää palstaspedenä kasanvalistuksensa

    Äänestä

  • Ratikan invakuski kirjoitti:

    Ymmärän muuten Ratikan hyvän ajatuksen
    mutta tohtiskohan se työtään jättää palstaspedenä kasanvalistuksensa

    Tuotapa en tullutkaan ajatelleeksi. Nyt meni tulevaisuuden haaveet pirstaleiksi. :-(

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Tuotapa en tullutkaan ajatelleeksi. Nyt meni tulevaisuuden haaveet pirstaleiksi. :-(

    Ei ne tulot vaan Suomenkin hinnat
    Viime vuonna ol keskim palkka 2800€/kk--jos ääri kommarit tasasivat tulot
    jäis sossukin vain pieneksi osaksi KELAA-kaiklla olisi varaa kohtuullisesti
    jää kyllä vain teoriaksi-----AHNEUS JA LINTSAUS!!111!!!

    Nehän todettiin eniten kokoomusta äänestäneiksi

    tölsästä tuli galluppi: kumpi on valinta--tienaat 10 000kk ja muut 20 000
    tai tienaat 20 000 ja muut 40 000
    Ratikan kanta oli mieluisampi.....tienata vähemmän, mutta enemmän kuin muut
    saisi kaipaamaansa kateutta muilta

    Äänestä

  • Ratikan invakuski kirjoitti:

    Ei ne tulot vaan Suomenkin hinnat
    Viime vuonna ol keskim palkka 2800€/kk--jos ääri kommarit tasasivat tulot
    jäis sossukin vain pieneksi osaksi KELAA-kaiklla olisi varaa kohtuullisesti
    jää kyllä vain teoriaksi-----AHNEUS JA LINTSAUS!!111!!!

    Nehän todettiin eniten kokoomusta äänestäneiksi

    tölsästä tuli galluppi: kumpi on valinta--tienaat 10 000kk ja muut 20 000
    tai tienaat 20 000 ja muut 40 000
    Ratikan kanta oli mieluisampi.....tienata vähemmän, mutta enemmän kuin muut
    saisi kaipaamaansa kateutta muilta

    numerot vaihtuivat mutkai ajatus selkeni?

    Äänestä

ihan ensiksi verosuunnittelun paikka. Sen jälkeen elelisin mukavasti.

Äänestä

nojaa, varmaan olisi ainakin vähän isompi kämppä ja kesällä tulisi reissattua vähän enemmän

Äänestä

Täytyis alkaa seurata kulujaan vähän tarkemmin. Suu säkkiä myöden.

No ei ihan. Nettolisäys nykytilaan ei niin suuri olisi loppujen lopuksi kiitos jyrkän veroprogression, että isoa muutosta tulis. Lasten sukanvarteen jotain turvallisesti sijoitettuna.

Äänestä

Eläisin leveämmin kuin nyt, mutta jäisi jotain säästöönkin. Ei suuria muutoksia. Tärkeintä kyllä olisi, että onko se mielekästä hommaa mikä sen 12000 € / kk tuo pöytään, työ ja työkaverit ehkä vaikuttaisi elämäntyyliin myös.

Kyllä Suomessa asumiseen saa kulumaan nähtävästi minkä summan tahansa jos haluaa vaikka vähän isomman asunnon H.gin keskustan tuntumasta...

Äänestä

Asuisin hieman isommassa huoneistossa. Ei muita muutoksia.

Äänestä

Elettäis niinku nyt. Ei oo syytä muuttaa mittää, ehkä sijoitusasunnon osto.

Äänestä

Helvetin nuukasti

Äänestä
  • No kai nyt sentään 12000 € / kk voi ostaa sitä oliiviciabattaa joka päivä ja punkkua päälle? Tai edes tuoretta ruisleipää? Tai Linkosuon nokkosvarrasleipää, ja luomu-kermajuustoa 20 € / kilo?

    Äänestä

Panostaisin asuntoon, sijoittaisin osan, säästäisin osan, laittaisin sivuun lapselle, matkustelisin vapaammin. Kaikkea noita teen jo nyt mutta antaisihan isommat tulot omanlaistansa vapautta.

En tiedä kuitenkaan parantaisiko palkanlisäys elämänlaatuani merkittävästi, vaikka toki ottaisin sen vastaan.

Äänestä
  • Etkö "wanhallWaarille"mitään antais:D)))

    Äänestä

  • S Keidas kirjoitti:

    Etkö "wanhallWaarille"mitään antais:D)))

    Niin juu... Lahjoitan jo nykyisellään hyväntekeväisyyteen kuukausittain niin ehkä voisin laajentaa sitä toimintaa koskemaan myös vanhoja vaareja. Lahjoittaisin vaikka uuden kävelykepin :)

    Äänestä

  • Oasis kirjoitti:

    Niin juu... Lahjoitan jo nykyisellään hyväntekeväisyyteen kuukausittain niin ehkä voisin laajentaa sitä toimintaa koskemaan myös vanhoja vaareja. Lahjoittaisin vaikka uuden kävelykepin :)

    Mitäs kepillä?
    anna uusi heppi

    komistuis tuo herkkutatti
    römpsyttimiin hyvä tappi

    Äänestä

No sanotaanko näin, että mikään ei muuttuisi. Tuo summa voi kuulostaa paljolta mutta jos siitä puolet otetaan veroina niin voin sanoa, että ei tuon kokoinenn netto ole vielä kovin kummoinen summa. Kyllä sillä elää mutta tavallista keskiluokkaista elämää se on ja taloutta pitää suunnitella niinkuin ennenkin. Ei mitään miljonäärin elämää siis.

Äänestä

Naapuri tienaa silti tuplasti, joten kilpavarusteluun ei kannattais lähteä:P

Täysin teoreettinen kysymys,koska sellainen työ josta pidän, siitä ei ikinä makseta tuollaisia palkkoja, eikä ylipäätään mitään selkeää kk-palkkaa. Mutta jos kuvitellaan, että maksettaisi mieleisestä työstä toi, niin aika samalla lailla elelisin/elelisimme. Kiinteistöihin sijoittaisin edelleen ylimääräiset. Uusi auto voisi olla vähän kalliimpi, ehkä. Iso kuukausipalkka ei toisi itselle onnea, nyt on jo kaikki mitä tarvitsee.

Äänestä

Tosta jäis puolet käteen. Maksaisin velat nopeammin pois, siinä se.

Äänestä

Eläisin varmaan aika samallalailla kun nytkin. Enemmän jäisi säästöön. Rahaa enemmän silti mullakin merkkaa työssä viihtyminen. Plus miten paljon töiötäni ehdin olla kotona perheen kanssa. Jos pitäis olla paljon poissa kotoa, niin ei kiitos.

Äänestä
  • Korjauslakkaa töiötäni = töiltäni.

    Äänestä

Eipä juuri tullut uusia ideoita elämiseen :)

Olen miettinyt, että mikä minussa on vialla, kun en osaa elää leveämmin, siksi kyselin. Ja olen ennen ollut pieni-/keskituloinen, niin en edes tiedä mitä rahalla voisi tehdä muuta, kuin tuhlata kaikkeen järjettömään.

Niin olen asiat järjestellyt, että erinäisistä syistä veroa ei mene puolta, vaan n. 30%, vähän menee kuukausittain sijoitusrahastoon ja eläkerahastoon, mutta siinäpä se. Talo ei ole kovin suuri, eikä komea (mutta rahasyöppö sähkölämmitysineen ym.), autokin on vanha ja kyljessä lommo. Mitään kallista en raski ostaa, en käytä merkkivaatteita, eikä tule käytyä ravintoloissa tai lomailtua juurikaan.

Mitä työhön tulee, niin onhan tämä aika 24/7 hommaa, mutta lopulta aika helppoa ja mielekästä, joskaan ei loppuelämän duuni.

Olen ajatellut, että säästäisin nyt tulevaisuuteen, "sapattivuotta" varten, tai vaikka opiskellakseni uuden ammatin.

Ois kiva tehdä jotain, mitä pienempituloisena ei voi, mutta en keksi mitään, mikä innostaisi ja kiinnostaisi riittävästi.

Äänestä
  • Ei mielekäs tekeminen välttämättä rahaa vaadi. Älä tee tuosta ongelmaa, jos keksit mitä tehdä niin sitten vain teet sen mutta rahan voi yhtä hyvin jättää säästöön.

    Itselläni tuli vielä mieleen, että ostaisin varmaan vihdoin ne tietyt design-huonekalut, joita olen vuosikausia kuolannut, mutten vielä raaskinut ostaa. Tässä nykyisessä hulluudenpuuskassani saatan tosin toteuttaa tuonkin mielihalun silti, vaikkei tulot ylläkään sinun tuloihisi :)

    Äänestä

  • Oasis kirjoitti:

    Ei mielekäs tekeminen välttämättä rahaa vaadi. Älä tee tuosta ongelmaa, jos keksit mitä tehdä niin sitten vain teet sen mutta rahan voi yhtä hyvin jättää säästöön.

    Itselläni tuli vielä mieleen, että ostaisin varmaan vihdoin ne tietyt design-huonekalut, joita olen vuosikausia kuolannut, mutten vielä raaskinut ostaa. Tässä nykyisessä hulluudenpuuskassani saatan tosin toteuttaa tuonkin mielihalun silti, vaikkei tulot ylläkään sinun tuloihisi :)

    Niinpä :) Istun mielummin kotona lukemassa hyvää kirjaa tai vietän aikaa perheen kanssa ihan tavanomaisten puuhien parissa. Aika paljon autan läheisiäni ja lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteenkin ym. koska siitä tulee paljon parempi mieli, kuin itseeni tuhlaamisesta.

    Ei tässä elämässä omasta mielestäni mitään vikaa ole, välillä vaan mietin että pitäisikö niiden tulojen näkyä ulospäinkin, kun se näyttää olevan sen verran yleinen tapa. Vieläpä yritetään esittää vielä rikkaampaa, kuin todellisuudessa on :D Olen harkinnut vaikka ja minkä hankkimista tai tekemistä, mutta aina vaan palaan siihen samaan ajatukseen, että en kuitenkaan tarvitse niistä mitään. Oli pöytä halpa taikka kallis, funktio on sama.

    Äänestä

  • idividiootti kirjoitti:

    Niinpä :) Istun mielummin kotona lukemassa hyvää kirjaa tai vietän aikaa perheen kanssa ihan tavanomaisten puuhien parissa. Aika paljon autan läheisiäni ja lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteenkin ym. koska siitä tulee paljon parempi mieli, kuin itseeni tuhlaamisesta.

    Ei tässä elämässä omasta mielestäni mitään vikaa ole, välillä vaan mietin että pitäisikö niiden tulojen näkyä ulospäinkin, kun se näyttää olevan sen verran yleinen tapa. Vieläpä yritetään esittää vielä rikkaampaa, kuin todellisuudessa on :D Olen harkinnut vaikka ja minkä hankkimista tai tekemistä, mutta aina vaan palaan siihen samaan ajatukseen, että en kuitenkaan tarvitse niistä mitään. Oli pöytä halpa taikka kallis, funktio on sama.

    Pöyhkeily on pöhköjen hommaa eikä ainakaan väkisin pidä ruveta rahaa tuhlaamaan, jollei siihen kerran koe tarvetta. Tärkeintä, että olet itse tyytyväinen tilanteeseesi. Rahan lahjoittaminen pois on sekin mielettömän hienoa, tarvitsevia löytyy aina.

    Kuten mainitsin jo aikaisemmin niin itse panostaisin asuntoon, siihen saisin uppoamaan tuhottomasti rahaa. Olen kiinnostunut arkkitehtuurista, sisustuksesta jne, joten keksisin kyllä käyttökohteita rahalle tuolta saralta :) Ja todennäköisesti talo olisi ainakin jonkun silmissä pöyhkeilevä, mutta itseäni aidosti kiinnostaa, joten minulle se ei olisi pöyhkeilyä vaan enemmänkin intohimoni toteuttamista.

    Äänestä

Duunis varmaanki pitäis käydä et niinku sais kans ne fyrkat joka kuukausi. Muute ei osais sanoo tuskin säästöö jäis mitää kuiten kaikki meneen vaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


idividiootti kirjoitti:

... kuukausipalkkasi olisi n. 12 000e / kk (brutto), miten eläisit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu