Mies käyttäytyy jatkuvasti todella lapsellisesti ja epäkypsästi. Hän syyttää minua kaikesta, ihan kuin hän itse ei olisi lainkaan vastuussa elämästään ja valinnoistaan. On jatkuvasti vihainen ja äkäinen. Ymmärrän kyllä että jos hän on masentunut jne, mutta että syyllistää aina vaan minua joka ikisestä virheestä tai tapahtumasta.. alkaen ihan siitä että hän vaikka läikyttää juomaansa, sekin on minun syyni kun olen muka häirinnyt. Itseään hän tuntuu pitävän jonain ylijumalana, jota pitää palvella mutta minulle ei suo mitään hyvää lainkaan.
Joskus hän puhuu erosta, ja joskus otan sen itse puheeksi - sitten saan syyttelya siitä, että olen juuri niinkuin kaikki muutkin ämmät jotka jättää ja muutenkin pettää tms. En ole koskaan pettänyt enkä petä. Jättääkään en haluaisi, koska hän on minulle hyvin rakas kaikesta huolimatta. Hän oli ennen ihan erilainen. Rakastava, antoi huomiota, ei syyttänyt minua mistään turhista asioista ja ymmärsi sen, että yleensä jos itse jotain tekee niin on siihen itse syyllinen eikä muut.
Raha on hänelle nykyään kaikki kaikessa, edes minä en ole niin tärkeä. Syyksi hän sanoo, että minä ''vaadin'' rahaa ja minun takiaan hän sitä haalii itselleen. Mutta kuitenkin me maksamme kaikki omat juttumme ruoasta lähtien puoliksi, minulla on alle 500e tulot kuussa, hänellä 2000-3000e ja en ole ikinä vaatinut mitään rahallista apua. Hän ei maksa mun meinoistani mitään. Ja kyllä minä mielummin otan leppoisen rutiköyhän miehen jonka kanssa elämä on mukavaa, kuin ''rikkaan'' paskiaisen. Hän oli ennen ns rutiköyhä, töihin menon jälkeen hänestä on tullut hullu.
Millä ilveellä saan hänet palaamaan siihen millainen hän oli ennen? Mitä hänelle on tapahtunut? Olen avuton, enkä tiedä mitä tehdä. Hän valittaa elämänsä olevan onnetonta, muttei näe että hän itse sen onnettomuuden aiheuttaa olemalla tuollainen kusipää. Kaikki lähtee itsestä, jos asenne on tuollainen niin tottakai elämä maistuu paskalta. Kertokaa minulle hyviä koulutusvinkkejä. Puhuminen ei ainakaan tällä hetkellä auta. Hän on niin täynnä itseään, ettei ota kuuleviin korviinsa neuvojani vaan ne lytätään heti perättöminä toteamuksina.
Joskus hän puhuu erosta, ja joskus otan sen itse puheeksi - sitten saan syyttelya siitä, että olen juuri niinkuin kaikki muutkin ämmät jotka jättää ja muutenkin pettää tms. En ole koskaan pettänyt enkä petä. Jättääkään en haluaisi, koska hän on minulle hyvin rakas kaikesta huolimatta. Hän oli ennen ihan erilainen. Rakastava, antoi huomiota, ei syyttänyt minua mistään turhista asioista ja ymmärsi sen, että yleensä jos itse jotain tekee niin on siihen itse syyllinen eikä muut.
Raha on hänelle nykyään kaikki kaikessa, edes minä en ole niin tärkeä. Syyksi hän sanoo, että minä ''vaadin'' rahaa ja minun takiaan hän sitä haalii itselleen. Mutta kuitenkin me maksamme kaikki omat juttumme ruoasta lähtien puoliksi, minulla on alle 500e tulot kuussa, hänellä 2000-3000e ja en ole ikinä vaatinut mitään rahallista apua. Hän ei maksa mun meinoistani mitään. Ja kyllä minä mielummin otan leppoisen rutiköyhän miehen jonka kanssa elämä on mukavaa, kuin ''rikkaan'' paskiaisen. Hän oli ennen ns rutiköyhä, töihin menon jälkeen hänestä on tullut hullu.
Millä ilveellä saan hänet palaamaan siihen millainen hän oli ennen? Mitä hänelle on tapahtunut? Olen avuton, enkä tiedä mitä tehdä. Hän valittaa elämänsä olevan onnetonta, muttei näe että hän itse sen onnettomuuden aiheuttaa olemalla tuollainen kusipää. Kaikki lähtee itsestä, jos asenne on tuollainen niin tottakai elämä maistuu paskalta. Kertokaa minulle hyviä koulutusvinkkejä. Puhuminen ei ainakaan tällä hetkellä auta. Hän on niin täynnä itseään, ettei ota kuuleviin korviinsa neuvojani vaan ne lytätään heti perättöminä toteamuksina.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihan mahdoton antaa mitään "koulutusvinkkejä" mutta se mikä mun silmään sun postauksesta heti pisti on
-mies on vihainen. Mies on äkäinen. Mies on mahdoton. Mies jankuttaa. Mies on hullu..........
Mies-mies-mies-mies mies. Loputtomiin.
Eikös parisuhteessa ole aina kaksi osapuolta? Mitenkäs sinä?
Ei täällä kukaan tunne sua eikä sun miestä. ei me osata arvostella asiaa pelkästään sun erittäin negatiivisen näkökulman perusteella!
Tarkoitatko että itse olet se utopistinen ihannepuoliso, ja jos vain MIES muuttuis niin kaikki olis kun Eedenin tarhassa?!
Tutki kuule myös rehellisesti sitä omaa sydäntäs ja käytöstäsi!
Paljon totta on myös vanhanajan sananlaskussa "niin metsä vastaa kun sinne huutaa".
Kiitos kommentista. Ja ymmärrän mitä tarkoitat. Olen kuitenkin pohtinut ja tarkkaillut tätä meidan suhdetta paljon, ja huomannut etten omalla käytöksellani ole esim. provosoinut miestäni mitenkään.. Ja ei, en ole mikään utopistinen ihannepuoliso, mutta luonteeltani sellainen, etten esim välitä riidellä ja valittaa asioista juurikaan.
Aloitustekstini oli kyllä kovin negatiivinen, mutta olin aika surullinen ja kiukustunut kun taas tapahtui näin:
Ihan hyvillä mielillä olin aamulla aloittelemessa päivää, olin ystävällinen ja iloinen ja suunnittelin mitä voisimme tänään hänen vapaapäivänä tehdä.. mutta taas aivan yhtäkkiä mieheni raivostui ja haukkui minut lyttyyn koska olin muka taas syyllineen yhteen juttuun minkä hän oli unohtanut tehdä eilen illalla...vaikka en ole mitenkään voinut olla syyllinen siihen, eikä mikään tai kukaan muu kuin hän, joka sen unohti. Valitettavasti en ole ajatustenlukija, joka voisi kertoa miehelleni kaikki hänen unohtuneet ajatuksensa. Ilmeisesti pitäisi olla, koska muuta syytä ei voi olla siihen että se olisi minun syyni. Mutta eikö ole hassua syyttää siitä etten ole ajatustenlukija, joka on aivan mahdotonta?
Joten jos sanonta ''niin metsä vastaa kun sinne huutaa" - pitäisi paikkaansa meidän tilanteessa, niin luulisin että minulla olisi ihan tyytyväinen mies. En nalkuta, ainoa asia mistä olen kärkkäämmin sanonut miehelleni on juurikin se, että hän kohtelee minua huonosti tai että on aina vihainen. Olen myös pitänyt turpani kiinni pitkään ja ollut sanomatta hänen huonosta käytöksestään - ei muutosta. Ei ole minun tekemiseni millään lailla vaikuttaneet häneen.
Minä haluaisin seksiä, läheisyyttä, yhdessä tekemistä ja tykkään tehdä miehelleni palveluksia. Pidän siitä, että saan toiselle hyvän mielen tekemisilläni ja siitä tulee myös itselleni hyvä olla. Olen vain niin surullinen siitä ettei mitkään kauniit tekoni ja sanani ole saaneet miestäni enää onnelliseksi :( Ihan kuin olisin ihan turha ja huono, vaikka kaikkeni olen yrittänyt. Miksen enää kelpaa hänelle :( Ennen hän niin tykkäsi ja meillä oli niin ihanaa yhdessä, itse olen ihan samanlainen kuin silloinkin ja teen samoja ihania juttuja hänelle..Joista hän ei tunnu vaan enää välittävän.. :( Hän vain on vihainen ja välttelee minua.
Kirjoitat ainakin selkeästi, joten et vaikuta ainakaan ihan tyhjäpäältä. Ainoa keino mikä minulle tulee mieleen on keksustella tästä aiheesta rauhallisesti, mutta asiallisesti. Tiedän että vastaukseni on kliseinen. Jos häntä ei kiinnosta keskustella, niin näytä vaikka tämä kirjoittamasi teksti hänelle. Jos sekään ei auta niin keinot ovat aika vähissä. Syitä miehesi käytökseen on vaikeaa arvioida, kun ei tunne tapausta. Hän voi olla stressaantunut tai masentunut ja purkaa kaiken kiukkunsa sinuun. Tai sitten teidän parisuhteessa on joku asia mikä painaa hänen mieltään. Kaikki me koemme joskus vähän huonoja kausia, emmekä ole parasta mahdollista seuraa, mutta jos kiukuttelu jatkuu pitkään, niin on selvää että jotain on vialla ja siihen pitää puuttua. Tee selväksi ette enää jaksa hänen käytöstään. Kunhan muistaa keskustella mahdollisimman rauhallisesti, niin siitä voi olla jotain hyötyäkin.
Mulle sattui vain yksi asia silmään : "..niinkuin kaikki ämmät, jotka pettää ja jättää.." Siihen on varmaan syynsä miksi kaikki ämmät niin tekee . . .
Jos ei tyyli muutu niin suosittelen seuraamaan kanssasisarien esimerkkiä.. älä jää kärsimään kiltteytesi takia - jota tuollainen varmaan osaa käyttää kylmästi hyväkseen! Jos ei mies ota itsestään vastuuta niin ei sillä ole paljon väliä mistä tuo johtuu eikä ole sun tehtäväsi sitä selvittää vaan voida itse paremmin
Mun kanssa elämä olis kivaa. Ja mäoon aika köyhäkin vielä. Tuskin tuo miehes paremmaksi muuttuu
eli sä olet miehesi kanssa rahan takia?
miksi sitten valitat kun itse olet päättänyt moiseen suhteeseen kerta jäädä?
No mutta tuossahan aloittaja juuri tuntuu kaipaavan takaisin niitä aikoja, jolloin mieskin oli persaukinen ja leppoisa. Ei tuossa missään tule mieleen itsellä, että rahan takia kitkuttelisi yhdessä, vaan näyttää toivovan että tuo huonotuulisuus olisi ohimenevä ilmiö. Töiden myötä tuntuu pipo kiristävän liikaa. Ei luultavasti osaa jättää työasioita pois mielestä vapaa-ajalla? Ehkä se tilanne siitä saattaa ajan kanssa rauhoittua, kunhan elämä rauhoittuu...mutta tuskin kyllä merkittävästi auttaa sekään.
Sinuna aloittaja lähtisin joksikin aikaa pois samasta asunnosta, niin mies saisi räyhätä rauhassa ja huomata, kuinka se elämä ehkä onkin paljon kurjempaa ilman sinua. Ikävä iskisi ja saattaisi huomata että tuollaisella käytöksellä on seurauksensa. Haittapuolena voi toki olla, että itse huomaatkin elämän olevan maistuvampaa ilman sitä ihmistä ja haluatkin jatkaa erossa.
Eipä tuo tuollaisena voi jatkua. Raahaa mies parisuhdeneuvontaan. Jos mehu läikkyy silloin voi hermostua, mutta ei se kumppanin vika ole... Hänen pitäisi kiroilla itse mehulle tai tapahtuman mahdollistaville asioille. Ei sinulle.
Työ voi olla rasittavaa, ja mies ei ehkä pidä siitä? Häntä voi hermostuttaa työ ja aamut. Tai meneekö väsymys iltaan. Verensokerin lasku voi myös tehdä kireän. Masennuskin. Onko hän rakastunut sinuun edelleen? Mistä hän haaveilee ja miten aikoo päästä sinne ilman kiukkua? Kokeeko hän arjen tylsäksi? Mitä kivaa on ja mistä hän pitää. Onko hän oikealla alalla edes? Työkaverit minkälaisia?
Joillekin käy voimille jos masentuneena/ahdistuneena yrittää jaksaa työnantajan vaatimukset, kotona vaatimukset ja urheilee päälle. Itse olisin kuin karhu luolassa jos yrittäisin liikaa ja vääriä asioita.
Mä käyttäydyn juuri noin.
Eikä siihen ole kuin yksi syy, ja se on se, että rakkaus kuollut ja kyllästyminen astunut tilalle.
Teillä 100% varmuudella sama homma.
Eikä siihen mikään enää auta.
Mitä enemmän yrität, sitä enemmän häntä ärsytät.
Niin se menee, valitan.
Voi se olla niinkin, että mies ei ole onnellinen kanssasi mutta ei itse uskalla erota, ja siksi kiukuttelee sinulle. Parisuhteessahan se on aina tavallaan toisen syy, kun ei itse ole onnellinen.
Joka tapauksessa pieni irtiotto tekisi varmasti hyvää. Ainahan yhteen pääsee takaisin, jos kummankin mielestä se on sen arvoista.
Mies on tyytymäton itseensä. Todennäkoisesti aivan sama kenen kanssa hän asuisi. Asuinkumppani EI muuta tuota miestä.
Asuinkumppani saa vain harmaita hiuksia, mielipahaa, ajan kanssa oman minän luhistumista, depressiota ja lopuksi myoskin itsensä vihaamista.
Haluatko sinä jatkaa tuon onnettoman ja itsensä/toista tuhoavan kanssa on aivan oma päätoksesi. Siihen voi vaikuttaa vain sinä itse.